Totuudesta

"Ellemme määrätietoisesti keskitä koko huomiotamme totuuden tavoitteluun, se katoaa ulottuviltamme." (Aleksandr Solzenitsyn puheessaan Harvardin yliopistossa 08.07.1978)


Jeesuksen totuus on luonteeltaan jotain hyvin ehdotonta, ankaraa ja sopeutumatonta. Se välttelee määrätietoisesti kaikkia manipulointi- ja kontrollointiyrityksiä. Juuri kun luulit saaneesi sen haltuusi, hallitsevasi sitä ja valjastavasi sen omien (tietenkin hyvien!) tarkoitusperiesi käyttöön (kaikkien yhteiseksi parhaaksi tietysti!), se livahtaa ulottuviltasi ja olet kuin et olisi koskaan saanutkaan maistaa sitä. Tämä totuus vaikenee, jopa nöyrtyy sanavalmiin nokkeluuden, arrogantin intellektualismin ja härskin pilkan edessä. Se ei korota ääntään, ei huuda ja peräänkuuluta omia oikeuksiaan, vaan painaa päänsä ja on hiljaa. Siksi sitä niin monet halveksivatkin (ja nekin, jotka eivät näin tee, pitävät sitä jonninjoutavana hölynpölynä).


Johannes, tuo opetuslapsi, jota Jeesus rakasti, näki ilmestyksessä Jeesuksen, jonka hiukset olivat kuin valkoinen villa, silmät kuin tulen liekki ja jalat kuin sulatusuunissa hehkuva vaski. Tämän nähdessään Johannes kaatui maahan kuin kuollut. Se kertoo meille sen, että tämän Totuuden kanssa ei leikitä, ei käydä kauppaa tai edes neuvotella. Vain sellainen, joka kestää kaikkein lähimmän ja yksityiskohtaisimman tarkastelun kirkkaimmassa mahdollisessa valossa, kelpaa Hänelle. Oman aikamme pragmaattinen, trendeihin sitoutunut ja mukavuudenhalullemme sopiva käsitys jostain, jota (epäilemättä jonkinlaisessa unitilassa) kutsumme totuudeksi tai joksikin muuksi sen kaltaiseksi asiaksi, on hyvin kaukana Tästä - jopa sovittamattomassa ristiriidassa sen kanssa.


Jeesuksen Totuus on hyvin erilainen kuin omamme (ja tällä viittaan nyt siihen totuus- ja todellisuuskäsitykseen, joka meillä länsimaissa on vallalla valistuksen jälkeisen humanismin seurauksena). Ensinnäkin Jeesuksen käsitys totuudesta (ja todellisuudesta) liittyen ihmiskuvaan on tyystin erilainen. Hänen mukaansa ihmisen sisimmästä lähtevät pahat ajatukset, sanat ja teot. Hän kehottaa tekemään puu ensiksi hyväksi, niin se tuottaa myös hyviä hedelmiä. Tällä Hän selvästi viittaa uudestisyntymiseen, joka poistaa ihmisen perusongelman, nimittäin vihollisuuden Luojan ja Jumalan kanssa.


Ihminen ei siis ole Jeesuksen mukaan luonnostaan hyvä (mikä ei tietenkään tarkoita, etteikö hän esim. isänä voisi tehdä hyviä tekoja), eikä näin ollen sovi keskiöön, vielä vähemmän kaiken mittariksi, jonka mukaan asioita säädellään edes takaisin. Kyse ei ole Hänen mukaansa yhteiskunnasta, kulttuurista tai kasvatuksesta (vaikka niilläkin on oma merkityksensä), vaan perusongelma on ihmisen syntiinlangenneessa tilassa. Perintötekijöillä on tässä kohtaa ennen kaikkea se merkitys, että kaikki (so. esivanhempammekin) ovat (ajassa ja paikassa, todellisesti ja tietoisesti) syntiä tehneet ja ovat sen johdosta Jumalan kirkkautta vailla. Vaikka en uskokaan augustinolaiseen oppiin kadottavasta perisynnistä, ymmärrän tämän syntiin taipuvaisuuden periytyneen ja edelleen periytyvän jokaiselle, yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Ihminen on syntiensä tähden kadotettu ja tarvitsee Pelastajaa.


Jeesuksen maailmankuva eroaa myös radikaalisti (niin modernista kuin postmodernistakin) länsimaisesta maailmankuvasta. Maailma ei ole neutraali vyöhyke, joka kehityksen (so. modernisaation) keinoin olisi muutettavissa takaisin paratiisiksi. Maailma ei myöskään ole dualistinen, jossa kaksi yhtä vahvaa voimaa, hyvä ja paha, musta ja valkoinen, jumala ja saatana, kävisivät toisiinsa kietoutuneina loputonta kaksinkamppailuaan. Jeesuksen maailmankuvan mukaan tämä maailma on (kosmisen valtataistelun seurauksena) pahan vallassa tiettyyn aikaan ja rajaan asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että siihen asti, kunnes tuo rajapyykki saavutetaan, persoonallinen paha on kirjaimellisesti tämän maailman ruhtinas.


Kolmanneksi Jeesuksen totuus eroaa omastamme tulevaisuudenkuvan suhteen. Maailma ei ihmisvoimin (esim. modernin projektin myötä) kehity kehittymistään ja täydellisty. Se ei myöskään jumalallistu totalitarismin keinoin, vaikka Jeesuksen antama ilmestys Johannekselle selvästi viittaakin siihen, että tätä tullaan viimeisinä aikoina epätoivoisesti yrittämään. Luku 666 on yhtä kuin ihminen korotettuna jumalaksi ja se on kaiken tämän päämäärä, ihmisen kapinan perimmäinen syy. Pelkään pahoin, että määritellessään ihmisen kaiken mittapuuksi, valistus itse asiassa avasi ovet pimeille voimille.


Lopulta Hyvä on kuitenkin voittava ja paha saa palkkansa, ajassa ja paikassa, todellisesti. Vaikka edessämme näkyy pimeyttä, koettelemuksia ja vaaroja, voimme jo nyt nähdä tulevan uuden maailman auringonsäteiden kajastavan horisontissa. Voimme jo nyt maistaa tulevan maailmanajan voimia. Kaikki ei tule käymään helposti, ilman vaivoja ja vainoja, mutta lopulta Jumalan valtakunta voittaa. Todellisuudessa taistelu on jo voitettu ja vihollisemme tietää sen hyvin. Jeesuksen syntymisestä alkanut pelastuksen aika on meneillää jo nyt ja vaikka emme vielä näekään kaikkea Hänen jalkojensa alle alistetuksi, niin lopulta Hän tulemuksellaan kukistaa vihollisen lopullisesti.


Et voi siis sulkea Kirjan kansia ja paeta tätä todelisuudenkuvaa toteamalla vain, että "se nyt on vaan Jeesuksen käsitys...", koska eräänä päivänä tämä todellisuus ottaa universaalisti vallan. Silloin kaikki Sinun tekosi ja tekemättä jättämisesi arvioidaan ja tuomitaan tämän Totuuden valossa.