Omistajuudesta

 Luin sunnuntain 24.05.2026 Etelä-Suomen Sanomista mielenkiintoisen artikkelin Lahden kaupunginorkesterin tiestä suht tavanomaisesta maakuntaorkesterista arvostetuksi Sibelius-tulkitsijaksi. Minua kiinnostavat tällaiset tarinat, olipa sitten kysymys yksilöstä tai yhteisöstä. Mikä on saanut aikaan tällaisen kehityksen? Mitkä ovat olleet niitä ratkaisevia tekijöitä, joilla hyvän kierre on saatu liikkeelle? 

Huomioni kiinnittyi erityisesti erääseen kohtaan lehtijutussa. Siinä kirjan kirjoittaja, Tuomas Salo avaa asiaa näin:

"Sinfonia Lahden varsinaisiksi "supervoimiksi" Salo nimittää kuitenkin sisäisen yhtenäisyyden ja vahvan organisaation. Ne ovat kantaneet silloinkin, kun orkesterilla on ollut sisäistä kitkaa tai erilaisia kiistoja Lahden kaupungin kanssa. 

- Yhteinen tahtotila luotiin orkesterin sisällä tulevaisuusverstaissa, joissa kaikki saivat sanoa mielipiteensä tasavertaisina. Siinä syntyi myös rivimuusikoille vahva omistajuuden tunne orkesterista. Lisäksi orkesterin sisällä on ollut vahvoja persoonia, jotka ovat pitäneet pylväiden lailla porukan kasassa."

Muutama lyhyt huomio tästä. Oman tilanteeni ja taustani huomioon ottaen mietiskelen näitä nimenomaan uskosta elävän seurakuntayhteisön näkökulmasta.

Ehkä on niin, että skarpatakseen ja menestyäkseen organisaatio tai yhteisö suorastaan vaatii "sisäistä kitkaa ja erilaisia kiistoja" suhteessa niihin tahoihin, jotka pyrkivät kontrolloimaan sitä. Näitä skismoja ei tarvitse lähteä hakemaan. Riittää, kun on vain uskollinen omalle näylleen ja alkuperäiselle toiminta-ajatukselleen.

 Sitten nämä "tulevaisuusverstaat". Tarvitaan siis yhteisön sisällä julkisia foorumeita, joissa jokainen, ei vain jokin eliitti tai valittujen joukko, pääsee vaikuttamaan. Se, mitä kutsutaan omistajuudeksi syntyy vain tätä kautta. Pelkkä sitouttaminen, eikä edes osallistaminenkaan ei riitä. Nakittaminen tai pelkkä istuminen ja uskominen eivät synnytä omistajuutta. 

Entä tässä mainitut pylväiden kaltaiset vahvat persoonat? Heitä välttämättä tarvitaan ja terveessä seurakuntayhteisössä he nousevat luonnostaan esille. Mutta on viisautta pitää asiat tässä järjestyksessä: ensin tapahtuvat "tulevaisuusverstaat" tai millä ikinä nimellä niitä halutaankaan kutsua (hautomo, varustamo etc.). Vasta sen jälkeen annetaan tilaa pylväiden luonnolliselle esille tulolle. Muuten nämä vahvat persoonat varastavat koko shown.

Tunnistan usein erilaisissa yhteisöissä, kristillisissä seurakunnissakin, ihmisiä, joita kutsun nimityksellä "kantavat rakenteet". Rakennuksessa juuri nämä kantavat rakenteet ovat usein ihmissilmin näkymättömissä. Ammattitaitoinen rakentaja kuitenkin tunnistaa ne ja tunnustaa niiden arvon rakennuksen pystyssä pysymiselle. Parhaimmillaan vahvat persoonat ovat juuri tällaisia.

Tukitaistelija

 Luin hiljattain erään suurehkon puolustusvoimien osaston komentajan haastattelun, jossa hän puhuu "matalan kynnyksen vertaistuen" merkityksestä velvollisuuttaan suorittaville miehille ja naisille. Tällöin puhutaan ns. tukitaistelijoista, jotka antavat apua "henkisen jaksamisen haasteisiin" inttiaikana. Yksi tavoitteista on saada varusmiespalveluksen keskeyttäneiden määrä nykyistä pienemmäksi.

Kuulostaa mielenkiintoiselta - ja niin tutulta. Kristillisen uskon näkökulmasta nousee esille erilaisia teemoja, jotka puhuvat samasta asiasta. Ajatellaanpa vaikka sellaista suuren vaikutuksen omaavaa Uuden testamentin henkilöä, kuin Kyproksesta kotoisin oleva leeviläinen nimeltä Joosef, jolle apostolit olivat antaneet kutsumanimen Barnabas. Tämä siitä syystä, että he jo hyvin varhain tunnistivat tässä miehessä kehottajan, rohkaisijan, jonka merkitys erityisesti Paavalin elämässä oli merkittävä. Siinä siis tukitaistelija vailla vertaa. 

Toinen mieleeni noussut teema liittyy "Matkamiehen jumaluusoppiin" eli Heprealaiskirjeeseen. Sen eräs merkittävä teemahan on kannustaa uskovia pitämään huolta siitä, ettei kukaan seurakunnasta putoaisi kelkasta ja jäisi matkalle. Ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä jäädä pois matkalta Jeesuksen seurassa, liittyen tämänhetkiseen elämäntilanteeseen, menneiden vuosien henkilöihin ja tapahtumiin jne. Yhtä kaikki, oli poisjäämisen kiusauksen syynä mikä tahansa, tarvitsemme jokainen tukitaistelijoita ympärillemme.

Mieti ja rukoile, kenen kohdalla sinä voisit olla tällainen.

Tällaisen vertaistuen, parhaimmillaan jopa vertaismentoroinnin lisäksi tarvitsemme seurakunnassa aitoa ja rehellistä hengellistä vanhemmuutta, joka toimii mentorointina kanssakulkijoille. Se onkin jo sitten askel eteenpäin seurakunnan yhteisöllisessä kasvussa.