Numenorin tuho - eli uppoaako länsi?

Edellisen postaukseni kommenteissa Max Stucki kysyy, näenkö "länsimaisen sivilisaation olevan menossa kohti finaaliaan lähitulevaisuudessa?"

Hyvä kysymys, aiheellinen ja haastava... ja niin perin vaikea vastata, ainakaan lyhyesti.

Ajatus länsimaisesta kulttuuriperinnöstä ajautumassa kohti auringonlaskua tai jopa kohti vääjäämätöntä tuhoaan tuntuu olevan kovin pinnalla. Elämme pimenevää aikaa, jossa erilaiselle (kaikenlaiselle!) apokalyptiikalle on olemassa vankka tilaus. Ei tarvitse edes viitata Jussi Halla-ahon blogin nimeen ("Kirjoituksia uppoavasta Lännestä"), vaan myös monet kristityt ajattelijat (esim. David Pawson) ovat puhuneet islamin uhasta länsimaiselle traditiolle. Merkille pantavaa nykyään onkin nimenomaan ei-kristittyjen innostuminen eskatologiasta (esim. Zeitgeist). Näyt pedon merkistä ja sen numerosta tulevat tänä päivänä vastaan enemmän jostain muualta kuin vanhakantaisten herätyskristittyjen suusta.

Ideanahan tämä ei ole mikään uusi. Oswald Spengler esitti omat teesinsä länsimaiden perikadosta jo heti I maailmansodan jälkeen. Kaukonäköisimmät ovat aina siitä alkaen pitäneet etuoikeutenaan haaveilla jonkinlaisesta globaalista Rooman palosta, jota sitten katselisivat sivusta harppuaan näppäillen. Todellisuus ruohonjuuritasolla näyttää kuitenkin hyvin toisenlaiselta. EU-integraation ollessa 90-luvulla Suomessa kuumimmillaan monet maamme eturivin kulttuurivaikuttajat ilmaisivat huolestumisensa tuntemansa ja rakastamansa "vanhan Euroopan", valistuksen ajan humanismin syntysijan muuttumisesta valtiojohtoisen riistokapitalismin kontrolliyhteiskunnaksi.

Jokainen kuitenkin ymmärtää, että jotain ratkaisevaa on tapahtunut ja tapahtumassa. Itsenikin usein hellimä kuva kulttuuristen mannerlaattojen yhteentörmäyksestä ja sitä seuraavasta henkisestä, sosiaalisesta ja taloudellisesta tsunamista on vain yksi - mutta hyvin tärkeä! - osa todellisuutta. Myös suuret ihmismassat ovat liikkeellä. Elämme uutta kansainvaellusten aikaa, jossa "Hannibal ante portas" on saanut kokonaan uuden sisällön. Samaan aikaan myös eurooppalainen sielu on liikkeellä, virtuaalimaailmassa seikkailevana uskonnollis-poliittisena nomadina. Osa meistä tähyää Suureen Länteen odottaen sen armeijoita apuun, osa - suurin osa - on mieleltään kääntynyt jo sitä vastaan. Puhdasverisen pedon tunnusmerkki on se, että se kykenee syömään myös lajitovereitaan - ja sellaisina (so. petoina) suuret maailmanvallat Danielin näyissä kuvataan.

Kyllä, länsi sellaisena kuin me olemme sen tunteneet on katoamassa. Sen aika on peruuttamattomasti ohi. Kristittynä en ajattele tämän kuitenkaan merkitsevän kristinuskon kertomuksen loppua. Jumalan totuus ei viime kädessä ole riippuvainen meidän perinteistämme, instituutioista puhumattakaan. Sen todellinen voima lepää jossain ihan muualla. Itse asiassa tulevaisuudessa - tai jo nyt - eräs kristinuskon akuuteimpia kysymyksiä on se, kykeneekö Jeesuksen usko olemaan uskottava ilman näitä perinteisiä instituutioita. Niin monet tuntemani kristiveljet ja -sisaret eivät usko, että se kykenee siihen.

Kuitenkin he unohtavat, että aidon uskon ominaispiirre ja voima on aina siinä, että se on itse viljanjyvän tavoin valmis kuolemaan ja antamaan elämän uudelle. Tämä ajattelu on totaalista myrkkyä länsimaisille kristillisille instituutioille.

Huomaan palaavani aina uudelleen ja uudelleen pyhien lepoon päässeen Martyn Lloyd-Jonesin vastaukseen Christianity Today-lehden haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, mitä hän näkee olevan tulossa. Hän totesi suoraan kulttuurimme olevan romahtamassa. Hänen mukaansa demokratia on "perimmäinen poliittinen asetelma, muut hallitusmuodot olemme jo ohittaneet". Sen jälkeen edessä on joko diktatuuri ja totalitarismi tai sitten täydellinen sekasorto, kaaos ja anarkia.

Itse en usko jälkimmäiseen vaihtoehtoon, eikä uskonut Lloyd-Joneskaan. Hänen mukaansa se, mikä seuraa on ihmisen itsepalvontaa. Hänen mukaansa 666 on ihmisen luku ja juuri sitä on demokratia, ihmisen itsepalvontaa. Itse asiassa tämä prosessi, jonka huipentuma aidosti nietscheläinen antikristus tulee olemaan, laitettiin alulle jo humanismin synntystuskissa, kun ihminen itse asetettiin kaiken mittariksi. Kaiken yläpuolella olevana universaalina standardina ei enää ollutkaan Jumalan ilmoitus Raamatussa, vaan kansanäänestys, yleinen mielipide tai median tuuliviiri. Tämän kehityksen ilmentymänä näemme sitten piispan määrittelevän tv:n ajankohtaisohjelmassa millainen Pyhän Hengen vaikutus (so. karismaattisuus) on tervetullutta kirkkoon.

Euroopan taru ei suinkaan ole ohi, mutta Lloyd-Jonesin mukaan nyt on vaikuttamassa monia sellaisia asioita, joita ei aiemmin ollut olemassakaan. Siinä suhteessa ajat ovat muuttuneet, eikä entiseen ole paluuta. Mitä on edessämme, sitä on vaikea sanoa, mutta Uuden testamentin näkijöiden varoitukset kaiken kattavasta totalitarismista on syytä ottaa vakavasti.

Hiekkaan piirretty kala

Jälkikristillisen lähetystyön vaikeus... 

Tämä ilmaisu tuli mieleeni kun katselin juuri TV1:n MOT-ohjelmaa Riivaajat kirkossa. Jälkikristillisen maailmankuvan ehdoton ristiriitaisuus... ei, vaan vastakohtaisuus perinteisen raamatullisen (so. kristillisen) maailmankuvan kanssa. Helpompi on evankelioida puhdasta pakanaa (mitä ikinä sillä tarkoitetakaan), kuin jälkikristittyä. Se, mikä aiemmin edusti normaalia kristinuskon tulkintaa, jopa sen valtavirtaa herätysliikealueilla, se leimataan nykyään "ääri-ilmiöksi". 

Sama asia toimii myös toisin päin. Pastori Timo Keskitalo (Helsingin kansainvälinen seurakunta) kirjoitti Uusi tie-lehden kolumnissaan ”Lisää suolaa” (niinkin kauan sitten kuin 20.07.2000!) seuraavan hyvin oikeaan osuvan toteamuksen: ”Kulttuurin tuhoa edeltää kaksi merkkiä; asiat, joita tulisi hävetä, nostetaan julkisesti nautittavaksi. Asiat, joita tulisi pitää pyhinä, painetaan häpeään.”

Itse ohjelmassa ei tullut esille mitään sinänsä uutta. Se vain tuli jälleen kerran todistetuksi, miten tiukasti kirkon liberaalisiipi on kytköksissä mediaan ja sen käyttämään valtaan. Tässä tapauksessa siis MOT-ohjelmaan. Mutta iso kysymys näyttää kirkon johdolle edelleen olevan se, mitä tehdä raamattu-uskollisille kristityille? Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen kommentti vuosien takaisesta kontaktista Pirkko Jalovaaraan on paljon puhuva ja herättää kysymyksen, mikä onkaan muuttunut: Jalovaaran vai Liimataisen opetus?

Kuva länsimaisesta tulevaisuudesta: kristityksi tunnustautuva varovasti piirtää kalan hahmotelman hiekkaan, lautasliinaan tai tietokoneen näytölle halutessaan luoda kontaktin kaveriin, jota epäilee uskonveljeksi... 

Tolkienlaista ekklesiologiaa

"Tarinallisuuden avulla voimme myös harjoittaa aistejamme ja ymmärrystämme havaitsemaan entistä paremmin kahlitsevien rakenteiden olemassaolon. Organisaatiota rakennetaan ja ylläpidetään tietoisten, mutta myös tiedostamattomien henkisten prosessien avulla Esimerkiksi hierarkkinen organisaatio on osoittautunut hyvin vaikeaksi purkaa tai organisoida uudelleen. Tämä johtuu siitä, että vaikka hierarkkinen organisaatio rajoittaa tai orjuuttaa, se samalla myös tyydyttää perustavanlaatuisia järjestyksen ja turvallisuuden tarpeita. Asema organisaatiossa auttaa yksilöä määrittelemään itsensä ja oman identiteettinsä esimerkiksi rutiinien, vastuun ja velvollisuuksien kautta." (Hietikko, s. 22-23)


"Valitsemalla oikeat henkilöt tehtävää suorittamaan Elrond haluaa tietenkin varmistaa Gandalfille ja Frodolle parhaat onnistumisen mahdollisuudet tehtävässään. Yhteisen tavoitteen jakava joukko ei tarvitse autoritaarista tai kontrolloivaa johtamista. Yhteinen päämäärä ja vapaaehtoisuus luovat tiiviin kurinalaisuuden kulttuurin. Lisäksi hätätapauksessa kuka tahansa joukon jäsenistä voi toimia ainakin väliaikaisesti johtajana ilman että lopullinen tavoite hämärtyy." (Hietikko, s. 41)

Harri V. Hietikko, Management by Sauron - Sormusten herran johtamisopas
(Atena Kustannus Oy, 2010)

Olen siis hobitti

"Tolkienin kirjoitusten perussanoma nykyihmiselle on se, että vaikka asiat näyttävät menevän huonoon suuntaan, ei toivoaan saa menettää. Vaikka luonto saastuu ja sademetsiä raivataan, on maailmassa silti yhä puhtaita ja koskemattomia seutuja, ja rikkoutunut voidaan aina korjata. Tarkasteltaessa Tolkienin teoksen sanomaa ei vertailu vaikkapa Richard Floridan kuvaaman luovan luokan arvoihin yllättäen näytä täysin toivottomalta. Luovalla luokallahan tarkoitetaan niitä nyky-yhteiskunnan jäseniä, joiden ammatti ja toimeentulo liittyvät jotenkin ideoiden tuottamiseen ja luovaan työhön. Joutilaita ja yksinkertaisia hobitteja ei ehkä juuri luovan luokan edustajiksi voi luonnehtia, mutta eivät he protestanttisen työetiikan kannattajiakaan ole. Elämän tarkoituksen pelkistäminen kovaksi työksi ja työn kuvaaminen velvollisuudeksi ei myöskään tunnu olevan vakaumukseltaan katolisen Tolkienin perimmäinen tarkoitus. Pikemminkin hän kuvaa Sauronin ja Sarumanin yhdenmukaistavia örkkiorganisaatioita eräänlaisen kieroutuneen protestanttisen työetiikan edustajiksi."

Harri V. Hietikko, Management by Sauron - Sormusten herran johtamisopas, s. 17-18 (Atena Kustannus Oy, 2010)


Itse olen siis mieluummin hobitti.

Tiedettiinkö varmasti...?

"Mitä me teemme näille miehille? Onhan heidän kauttaan tapahtunut ilmeinen ihme, sen tietävät kaikki Jerusalemin asukkaat, emmekä me voi sitä kiistää. Mutta ettei asia leviäisi laajemmalle kansaan, kieltäkäämme heitä ankarasti enää puhumasta tässä nimessä yhdellekään ihmiselle." 

(Apt. 4:16-17)

Eilisessä raamattuopetuksessa nousi esille kysymys juutalaisten uskonnollisen johtajiston mielentilasta ja asenteesta Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa toimintaa kohtaan. Itseäni on aina tietyissä kohdissa evankeliumeja ja Apostolien tekoja pistänyt silmään ylipappien ja kirjanoppineiden tietynlainen pragmaattisuus ihmetöiden edessä. Itse ilmiöiden tarkoitus tai alkuperä eivät juurikaan kiinnostaneet, vaan enemmän oltiin huolissaan tällaisen toiminnan vaikutuksesta. Jotenkinhan tätä "villiä" toimintaa pitäisi voida suitsia ja kontrolloida...

Esitin kysymyksen olivatko juutalaisten johtajat vain niin pihalla siitä, mitä oli tapahtumassa vai olivatko he jo niin paatuneita, että kaikin mahdollisin keinoin vastustettiin Jeesusta ja Hänen seuraajiaan? Vakavampi, tämän pohjalta nouseva kysymys on, tiesikö uskonnollinen eliitti, että nyt oltiin tekemisissä Messiaan ja Hänen synnyttämänsä liikkeen kanssa?

-------

Ensimmäisenä täytyy tietysti ottaa esille se uskonnollinen kirjallisuus, jota juutalaiset oppineet pitivät jumalallisena ilmoituksena ja jota he tutkivat, Vanhan testamentin pyhät Kirjoitukset. Juutalaiset oppineet viittaavat usein Danielin kirjan ennustuksiin Messiaan tulon ajankohdasta. Juutalainen historioitsija Flavius Josefus pitää sitä ainutlaatuisen profeetallisen kyvyn ilmauksena. (Ks. Dan. 9:24-26.)

Jeesuksen toisesta tulemuksesta ei tiedä edes Poika, vaan Isä yksin. Hän on tuleva hetkenä, jota emme arvaa. Mutta Jeesuksen ensimmäinen tulemus oli tarkkaan ennustettu Raamatussa. Juutalainen rabbiininen kirjallisuus puhui juuri Jeesuksen syntymän aikoihin paljon Messiaan tähden ilmestymisestä. Näiden kirjoitusten ollessa hyvin tunnettuja Israelissa ja sen naapurimaissa osattiin odottaa Messiaan tähteä ja Hänen syntymäänsä. Esim. nykyisen Jemenin alue oli tuohon aikaan (n. vv. 120 eKr. - 500 jKr.) mooseksenuskoinen ja siellä odotettiin aivan erityisellä innolla juutalaisten kuningasta syntyväksi.

Juuri tästä syystä Luukas kertoo evankeliuminsa toisessa luvussa hurskaista vanhuksista, Simeonista ja naisprofeetta Hannasta, jotka odottivat temppelissä "Israelin lohdutusta" ja "Jerusalemin lunastusta". Messiaan piti saapua Danielin ennustuksessa säädettynä ajankohtana. Myös juutalainen rabbiininen kirjallisuus edellyttää, että näin olisi pitänyt tapahtua. Samoin historioitsija Josefus näyttää edellyttävän, että Danielin ennustukset kävivät toteen roomalaisten vallatessa ja tuhotessa Jerusalemin v. 70 jKr.

Rabbiinisten lähteiden valossa näyttää ilmeiseltä, että juutalaisilla oppineilla on ollut yhteinen sopimus vaieta Jeesuksesta. Kertoohan Johanneksen evankeliumikin, että juutalaiset olivat jo Jeesuksen eläessä sopineet keskenään, että kuka ikinä tunnustaisi Jeesuksen Messiaaksi, hänet erotettaisiin synagoogasta. Kaikesta jo tuolloin alkaneesta ja läpi historian jatkuneesta vaikenemisesta huolimatta juutalaiset eivät koskaan ole kieltäneet, etteikö Jeesus olisi elänyt ja tehnyt ihmeitä, samoin kuin opetuslapset Hänen nimessään.

Danielin ennustukseen liittyen jotain todella järkyttävää on tapahtunut juutalaisten omien lähteiden mukaan juuri Jeesuksen kuoleman aikoihin. Kolmessa evankeliumissa kerrotaan ja myös Heprealaiskirjeessä mainitaan kolmasti temppelin esiripusta. Jeesuksen kuolinhetkellä temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas. Tällöin kansan on täytynyt nähdä suoraan temppelin kaikkein pyhimpään saakka. Tällaisen asian tai sen jättämän "jäljen" luulisi jotenkin näkyvän juutalaisessa traditiossa.

Mishna Sanhedrin ja Avodaa Zaraa talmudissa kertovat, että 40 vuotta ennen temppelin tuhoa uhrit kadottivat voimansa ja kaikkein pyhimmän ovet avautuivat itsestään.

Kristittyinä ymmärrämme Jeesuksen Kristuksen toimittaneen uhrikuolemallaan iankaikkisen vanhurskauden, Danielin profetian mukaisesti. Tämän jälkeen temppelin jumalanpalveluksella ei ollut enää mitään merkitystä.

-------

Mutta Raamattu esittää Messiaan tulolle myös erään toisen oman aikarajoituksensa, jota harvoin tullaan ajatelleeksi. 1.Moos. 49:10:ssä ennustetaan, että hallitsijanvaltikka ei siirry pois Juudan sukukunnalta, ennen kuin "tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat". Tämä merkitsee sitä, että Juudan heimon täytyy siis ehdottomasti säilyttää yhteenkuuluvuutensa heimona siihen asti, kunnes sen keskuudesta nousee hallitsija, jota kansat tottelevat. Esran kirjasta voimme todeta (esim. 1:5-8), että Juudan heimo oli Babylonian vankeudessa säilyttänyt tietoisuuden omista juuristaan ja identiteetistään.

Jeesuksen syntymän ja lapsuuden aikoihin juutalaisilla oli vielä laaja itsehallinto ja suurella neuvostolla, sanhedrinilla oli jopa oikeus langettaa kuolemantuomio. Jeesuksen varhaislapsuudessa tässä tapahtui kuitenkin muutos, joka oli järkyttävä ja enteellinen Messiasta odottavan kansanosan mielestä. V. 6 jKr. Herodes-sukuinen kuningas Arkelaus pantiin huonon hallinnon takia viralta ja hänen tilalleen asetettiin Coponius Juudean prokuraattoriksi. Samassa yhteydessä sanhedrin menetti oikeutensa langettaa kuolemantuomioita. Tähän viittaa juutalaisten johtomiesten sana Pilatukselle, ettei heillä ole lupa tapaa ketään (Joh. 18:31).

Jotakuinkin samoihin aikoihin näiden vallankeikausten kanssa Jeesus todennäköisesti kävi 12-vuotiaana temppelissä.

"Kun Sanhedrinin jäsenet havaitsivat heiltä riistetyn oikeuden hallita elämää ja kuolemaa, yleinen tyrmistys valtasi heidät. He peittivät päänsä tuhalla ja ruumiinsa säkkikankaalla huutaen: voi meitä, Juudan valtikka on poistettu eikä Messias ole vielä tullut." 

(Rabbi Rachmon)

Toisaalta Messiaan täytyi juutalaisten oppineiden Vanhan testamentin kirjoituksiin perustuvan näkemyksen mukaan tulla temppelin ollessa vielä pystyssä. Profeetta Haggai puhuu siitä, miten "tämän temppelin myöhempi kunnia on oleva suurempi kuin aikaisempi" (2:9). Samoin viimeinen profeetoista, Malakia (rabbien mukaan "profeettojen sinetti") ennustaa, miten "äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte ja liiton enkeli, jota te halajatte" (3:1). Rabbi Daniel Kimchi sanoo, että tämä "Herra, liiton enkeli, on Messias".

Kun valtikka oli siirtynyt pois Juudalta ja Jerusalemin temppeli oli tuhottu, eikä Messias siinä välissä ollut vielä tullut, oltiin hukassa. Ja ollaan edelleen. Mielenkiintoista on vain se, että uskonnollinen elämä jatkuu edelleen - melkein tekisi mieli sanoa, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut...

Messiaan ennustetut tunnusmerkit eivät näytä tuona aikana sopineen kehenkään muuhun kuin tähän nasaretilaiseen puuseppään, Jeesukseen, jota ei kuitenkaan otettu vastaan, koska Hän ei ollutkaan sellainen Messias kuin uskonnollinen eliitti olisi halunnut.


(Lähde: Risto Santala, Vanhan testamentin Messias-odotus (Juuret I), Perussanoma, 1995)

Ajan lyhyt muisti

Kun Jokereiden Semir Ben-Amor hakkasi HIFK:n Ville Peltosen tajuttomaksi virallisessa jääkiekko-ottelussa, monet katsojista kimmahtivat seisomaan taputtaen käsiään yhteen villisti. Jääkiekko-ottelun yleisö osoitti näin hyväksymistään tapahtuneelle. Sama toistui myös nettikeskustelun kommenteissa: "Myllyt on sallittava... tappelut kuuluvat lajiin" jne. Samaa minäkin olen miettinyt seuratessani päin laitaan ajoja ja päähän kohdistuneita taklauksia kyynärpää koholla. Ne kuuluvat lajiin, joten mitä niistä valmentajat ja pelaajat menevät valittamaan.

Kulttuurimme on perusluonteeltaan väkivaltainen, sitä ihannoiva ja tarpeen mukaan sitä kaksinaismoralistisesti säätelevä. Se on sitä sen takia, että ihmisluontoon kuuluu eräänä sen perusominaisuutena väkivaltaisuus. Omaan kristillisen maailmankatsomuksen, joka nousee Raamatun ilmoituksen pohjalta. Ihmisluonto on sen mukaan langennut ja sen seurauksena syntinen. Tämä näkyy käytännössä väkivaltana, jopa sen tarpeellisuutena, ajatellaanpa vaikka esivallan miekan kantaminen.

Kun Suomen Vastarintaliikkeen kannattajiksi mainitut patriootit nujakoivat Jyväskylässä Äärioikeisto Suomessa-kirjan mainostilaisuudessa, tätä aggressiota paheksuttiin julkisesti kautta koko poliittisen kartan. Myöhemmin paljastuu, että myös tilaisuuden järjestäjät olivat suhtautuneet ajatukseen väkivaltaisesta konfliktista sen vaatimalla hartaudella ja varustautuneet myös sen mukaisesti.

Ajan muisti on hyvin lyhyt. Kulttuurimme on osa langenneisuutta, mikä näkyy sen yksisilmäisenä puolueellisuutena tarkastella ajan ilmiöitä. Ihminen on ajallinen ja rajallinen olento tässäkin suhteessa. Juttelin erään Tampereen yliopistolla 70-luvun vaihteessa opiskelleen henkilön kanssa, joka kertoi tuon ajan poliittisesta kulttuurista. Mm. miten stallarit ja revisionistit heittelivät toisiaan kaljapulloilla opiskelijakapakassa. Jututtamani leppoisa, pian eläköityvä herrasmies kertoi myös miten vasuriradikaalit olivat tuolloin uhonneet hänelle hänen olevan ensimmäisenä hirtettävien joukossa, kunhan vain kommarit ensin pääsevät valtaan.

Eipä Aleksander Stubb aiheetta kysellyt twitterissä, mikä ero nyt sitten loppujen lopuksi onkaan äärioikeiston ja -vasemmiston välillä. Ääripäät kun tulevat toiselta kantilta katsottuna niin kiusallisen lähelle toisiaan. Eli jos natsipuolueet tulee kieltää lailla, olisiko silloin syytä kieltää myös kommunistinen puolue ja sen jälkeläiset? Ovathan kommunismin syvät jäljet historiassa ihan kepeästi yhtä veriset kuin kansallissosialismin konsanaan. Tässä suhteessa Jyväskylän jo nyt taitavasti kanonisoidun kahakan osapuolet edustavat samaa väkivaltaista juurta.

Näitä miettiessäni en voinut olla ihmettelemättä Hesarin sunnuntaisivuilla ollutta juttua saksalais-suomalaisen toimittajan natsi-isovanhemmista. Toimittajan hämmentyneen naiivin kysymyksen voisi tiivistää siihen, miten on mahdollista heidän syyllistyneen tai edes vaikka vain hiljaisesti hyväksyneen natsihallinnon hirmuteot, kun he muuten olivat niin hyviä, jopa kristittyjä ihmisiä? Tosiasiassa sotarikoksiin ja kansanmurhiin syyllistyvät hyvät ja kunnolliset perheenisät, jotka töistä kotiin tultuaan suukottavat rakkaita lapsiaan ennen nukkumaan menoa. Meistä jokainen kykenee tietyissä ääritilanteissa syyllistymään kauhistuttaviin tekoihin.

Ajan riento ja historian itsensä toistavuus näkyy siinä, että kun kolmikymmen luvulla radikalisoitui oikeisto, niin kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin sen teki vasemmisto. Poliittisen kartan mentyä uusiksi - tai hajottua - tilalle tuli punavihreä ympäristöanarkismi. Nyt näyttää sitten olevan extremeoikeiston vuoro. Ehkä ei pitäisi edes puhua mistään ääri-ilmiöstä sinänsä, vaan vain yksinkertaisesti kansan massan syvien rivien (so. tavallisten kansalaisten) reagoinnista yhteiskunnan kulttuuriseen murrokseen ja epävarmaan tulevaisuuteen.

Eilen illalla Neloselta tullut Ihmisen pojat oli hyvä leffa ja mielenkiintoinen tulevaisuuden skenaario. Elokuvan teemat antaisivat aihetta pitempäänkin spekulointiin tiettyine (ehkä jo vähän ennalta arvattavine) asetelmineen, mutta ravisteleva katselukokemus. Se sijoittui jonnekin 2020-luvulle Englantiin, mutta tämän päivän uutiskuvat Espanjasta, Kreikasta tai muualta maailmasta puhuvat jo nyt samaa kieltä.