Vielä havaintoja...

Ylistys on paljon enemmän kuin vain laulu kahden puheen välissä. Tiedäthän tämän keskivertokokouksen juontajan kuolemattomat sanat: "Otetaan tähän väliin pari laulua..." Tällä ei yleensä ole mitään tekemistä aidon ylistyksen kanssa. Musiikki on siinä kuviossa alistettu vain täytenumeroksi, joiden aikana puhuja ehtii vielä hyvin plärätä muistiinpanonsa läpi.

Joskus meidän piinttynyt, perinteinen kokouskulttuurimme on eräs suurimpia esteitä Pyhän Hengen toiminnalle.

Kun asiat ovat oikeilla kohdillaan, aito ylistys ja palvonta ovat esirukousta tukevia, stimuloivia ja inspiroivia tekijöitä. Pyhä Henki vaikuttaa sen kautta esirukoilijoissa tahtonsa mukaan. Hän voi nostaa tällä tavoin esille sellaisia rukousaiheita, joita erityisesti haluaa viedä eteenpäin ja teroittaa seurakunnalle.

Viittaan tässä niihin kokemuksiin, joita minulla on juuri päättyneestä Maailman rukouspäivä-rukoustapahtumasta Walimolla.

Hengellisellä musiikilla tarkoitetaan lyhyesti sanottuna Hengen inspiroimaa musiikkia. Kun kerran on kyseessä Hengen inspiraatio, sillä on suora yhteys profeetallisuuteen. Tämä seikka tulee hyvin esille VT:n esimerkistä (2.Kun. 3:14-16), jossa profeetta Elisalta kysyttiin sanaa Herralta Mooabin sotaretkeä varten. Elisa pyysi silloin tuomaan luokseen kielisoittimen soittajan. Kun tämä soitti, Herran käsi laskeutui hänen päälleen. Tällä ilmaisulla tarkoitetaan tässä Jumalan Hengen profeetallista vaikutusta ihmisen kautta.

Kyse oli israelilaisesta muusikosta, joka soitti oman kansansa hengellistä sävelmää. Se aivan kuin laukaisi Hengen inspiraation ja toi tilanteeseen sanan Herralta.

Havaintoja Hengestä ja hengestä

Olen tässä viime päivinä lueskellut Kuningasten kirjaa ja törmännyt siellä useisiin ajankohtaisiin esimerkkeihin Pyhän Hengen toiminnasta, mutta myös muiden henkien toiminnasta. Raamatun omaa periaatetta noudattaen, kaikki tuo mikä meitä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille hyödyksi ja opiksi .

Kerrotaan Elian ja Baalin profeettojen kohtaamisesta Karmelin vuorella. Elia oli mies, joka luotti Jumalaansa ehdottomasti. Hän oli niin varma voitosta, että antoi Baalin profeetoille mahdollisuuden todistaa ensin oman jumalansa voimaa. Kirjoittaja kertoo (1.Kun. 18:20-29) Baalin profeettojen harrastaneen omia menojaan kovalla älämölöllä ja intensiteetillä koko päivän, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Mikä mielenkiintoisinta, Baalin profeetat joutuivat jopa hurmoksiin messuamisensa seurauksena, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Ei tullut tulta taivaasta, ei tullut manifestaatiota, eikä ilmestystä. 

Tämä on hyvin opettavaista meille, joille tämän maailman loppuikausi on tullut: hurmoksiin joutuminen ei sinänsä merkitse yhtään mitään. Baalin profeetat olivat hinkanneet itsensä hurmoksiin oman sielunsa voimasta ja - siinä kaikki.

Elia sensijaan käski valella niin uhripuut kuin kaiken muunkin alttarilla vedellä, ettei mitään jäisi sattuman varaan. Nyt se, mitä tapahtuisi, olisi Jumalan suvereenin voiman ilmestymistä, eikä siinä olisi mitään ihmistekoista. Jos kanttia riittää, niin mene ja tee Sinä samoin.

Myöhemmin törmäämme Kuningasten kirjassa vähän samantapaiseen esimerkkiin. Juudan ja Israelin kuninkaat olivat yhdessä lähdössä sotaan Aramin kuningasta vastaan. (Ks. 1.Kun. 22. lukua.) Kokoonnuttiin yhteen etsimään Herran kasvoja ja kutsuttiin paikalle myös profeetat, yhteensä nelisensataa miestä. Nämä touhusivat kukin tahollaan erilaisin profeetallisin tunnusteoin voittoa Aramista. Käy kuitenkin ilmi, että eksyttävä Henki oli mennyt näihin profeettoihin, jotka - yhtä profeettaa lukuunottamatta - eivät puhuneet totuutta Herran nimessä. Heidän palvelutyönsä keskittyi enemmänkin kuninkaallisen korvasyyhyn rapsuttamiseen ja taloudellisen voiton saamiseen tasokkaasta profetoimisesta, kuin aitoon Jumalan kuntelemiseen. 

Vain yksi profeetta oli aidosti Herran asialla. Muut olivat harhassa profetoimisineen. Myöhemmin näemme Jeremian vaiheissa aivan vastaavanlaisia tilanteita. Mitä opimme tästä? Totuus ei ole enemmistön päätöksellä ratkaistava asia. Se ei perustu kannattajien, tukijoiden, katselijoiden tai kuulijoiden määrään. Eräs pojistani kertoi kerran olleensa erään vapaan suunnan nuorten tapahtumassa, jossa asioiden totuusarvoa perusteltiin sanomalla, että "eihän niin ja niin monta miljoonaa ...-laista voi olla väärässä". 

Raamatun mukaan todellisuus on ihan toisenlainen. Niin ja niin monta miljoonaa mitähyvänsä-laista voi olla väärässä. Tämän tähden meitä käsketään olemaan uskollisia Totuudelle, joka on Elävä Persoona ja joka on ilmoittanut iankaikkisen tahtonsa Sanassaan. Tämän takia meitä kehoitetaan arvioimaan - joskus kriittisestikin - kaikkea profeetallisuutta ja karismaattisuutta. Se pitää tehdä Sanan pohjalta vikoilematta, ilman kyynisyyttä ja vailla mitään tunnustuskuntamielisyyttä.

Apostolien tekojen alussa kerrotaan, miten koko uskovien joukko (so. seurakunta) Jerusalemissa oli yksimielisesti koolla rukouksessa ja Jumalan etsimisessä. Pyhä Henki tuli, laskeutui päälle ja täytti. Mekanismi on sangen yksinkertainen edelleenkin. Tänään helluntaina vietetään Maailman rukouspäivää. On mahdollista kokoontua yhteen seurakuntana rukoilemaan Hengen vuodatusta ja liittää omat rukouksensa sitä kautta muiden Herran omien rukouksiin. Emme tarvitse mitään muuta niin kipeästi kuin Pyhän Hengen voitelua työhön ja elämäämme. Niinpä tänään kokoonnumme täällä Lahdessa Walimolle klo 13.30 rukoilemaan tätä.

Erota oikea ääni

Aamulla ajattelin käyttää aikaani hyödyllisesti lukemiseen. Saisi vaimokin aikaa rauhassa puutarhahommille ym. tärkeälle. Asettauduin siis mukavasti kirjastohuoneen sohvalle. Ennen sitä laitoin kuitenkin Youtubesta soimaan jotain teologian lukuja sopivasti stimuloivaa musiikkia. Mozartin Eine Kleine Nachtmusik näin aamusta sopisi oikein hyvin.

Mutta mitä ihmettä? Jonkin aikaa luettuani ja toisella korvalla musiikkia kuunneltuani havahduin johonkin outoon fiilikseen. Kaikki ei nyt ole niin kuin pitäisi, mutta mikä tässä nyt oikein mättää? Sitten tajusin: Mozart ei ollutkaan aito! Se olikin jollain hammondilla tai muulla tivoliorgaanilla veivattu versio, mutta ei aito. Ero oli hädin tuskin huomattava, kun sävel oli tuttu, mutta tarkemmin kuunneltuna tilanne olikin ihan selvä. Äkkiä tilalle aito viuluorkesteri soittamaan Amadeusta.

Hätkähdyttävä kokemus, mutta hyvin herättelevä. Nuoruudessani hengellinen isäni sanoi suurimman vaaran uhkaavan meitä aina sellaisen väärän profeetan puolelta, joka puhuu minulle tuttua kieltä, käyttää tuttuja sananparsia ja turvalliseksi koettua kaanaankieltä. Tällaiseen ei suhtauduta varoen, eikä hänen sanomaansa niin helposti arvioida, kun tuo muu ehdollistunut shibbolet on niin tuttua. Olen hyvinkin saanut todistaa henkien erottamisen lahjalla kehuskelevan veljen niin vain rapsahtavan tuohon ansaan.

Heprealaiskirjeen 5. luvun lopulla kuvataan meille tilanne, jossa on tapahtunut taantuminen: ei vain pysähtyminen, vaan takaisinpäin meneminen. Jo pitkään uskossa olleita olikin alkanut hallitsemaan velttous ja haluttomuus. Ei enää kestettykään vahvaa ruokaa, vaan tarvittiin taas maitoa. Tiedän Suomen Siionista monia jo vuosikymmeniä uskossa olleita, joiden Herra haluaisi jo kaitsevan muita, mutta jotka edelleen läpsyttelevät maitoruokansa kanssa.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja asettaa tämän vastakohdaksi aikuisen kristityn, jonka aistit ovat harjaantuneet tottumuksen kautta erottamaan hyvän pahasta. "Väärä Mozart" voi soida hetken, mutta eron huomaa hyvin nopeasti. Oikean erottaminen on pitkällisen treenauksen tulosta, sitähän tuossa käytetty kreikan sana gymnadzoo tarkoittaa. Pietari asettaa tämän vastakohdaksi väärät opettajat, joilla on ahneuteen harjaantunut sydän.

Paavali kehottaa Timoteusta harjaannuttamaan itseään jumalisuuteen ja hurskauteen (eusebia). Sana gymnadzein tarkoitti tuona aikana harjoittelemista urheilijana, mutta oli myös kuva henkisestä ja hengellisestä harjoituksesta. Oikeaan tietoon (gnosis) liittyy myös harjoitus (askesis). Oikea usko ei saa jäädä vain pään tiedoksi, vaan se on pantava harjoitukseen, mistä sitten jumalinen elämä kasvaa ja vahvistuu.

Jeesus sanoo omien lampaidensa kuulevan Hänen äänensä. Lampaan korva on harjaantunut erottamaan oman Paimenensa äänen kaikista muista äänistä, myös väärien paimenien äänestä. Myös oikealla intuitiolla on alkunsa harjaantumisessa. Treenatun pelaajan (vrt. Jari Litmanen) suoritus tiukassa tilanteessa, jossa vaaditaan nopeaa reagointia, tulee vaistonvaraisesti, ikäänkuin selkäytimestä. Pelkillä lahjoilla ei pärjätä pitkälle, etenkin jos asenne on väärä (vrt. Bryan Getzlaf), vaan lahjojen käyttökin edellyttää harjaantumista. Sitähän Paavali tarkoittaa kehottaessaan Timoteusta virittämään armolahjansa palavaksi.

Jumalan äänen kuuleminen on kuitenkin ainoa asia, joka voi harjaanuttaa oikein. Sinun täytyy, paitsi oppia kuulemaan oikein, myös kuulla Oikeaa Ääntä. Kristittyjenkin joukossa on paljon sellaisia tyhjää puhuvia heresyhuntereita, joiden koko mielenkiinto on vain harhojen bongaamisessa. Ne eivät kyllä lopu ennen kuin Herra tulee, mutta sitäkin tärkeämpää on kuulla Hyvän Paimenen ääni, jotta olisi valveilla kun Hän tulee.

Apostolinen poikkeama

Paavalilla ja Barnabaalla oli vilpitön tarkoitus kouluttaa nuoresta Johannes Markuksesta, Barnabaan serkusta uuden, nousevan sukupolven apostolia. Markus ja hänen ikätoverinsa sitten veisivät näiden vanhojen partojen aloittamaa evankeliumin työtä eteenpäin, kun vanhoista aika jättäisi. Työ ja sen vaatimat taidot opittaisiin käytännön työssä. Matkanteko ja työn tekeminen osana apostolista tiimiä näiden vanhempien apostolien rinnalla oli se teologinen seminaari, joka käytäisiin työhön pätevöitymiseksi.

UT:n malli uusien valtakunnan työmiesten kouluttamiseksi muistuttaakin enemmän oppisopimuskoulutusta kuin neljän viiden vuoden luennoilla istumista. Tässä mallissa on se hyvä puoli, että teoria ja käytäntö, oppi ja elämä ja teologia ja seurakuntatyö ja -elämä kommunikoivat välittömästi keskenään. Lisäksi siinä punnitaan henkilökohtaiseen elämään liittyvät tekijät niin opettajan kuin opetuslapsenkin elämässä. Tilivelvollisuus ja läpinäkyvyys ovat todellisuutta koko ajan työn edetessä.

Nuori Markus kypsyi kuitenkin aika nopeasti vanhojen veteraanien kyydissä. Kun oli lähdetty Syyrian Antiokiasta ja purjehdittu Kyproksen kautta nykyisen Turkin etelärannikolle silloiseen Pafoksen alueelle, katsoi tämä nousevan sukupolven apostolikokelas homman olevan tässä. Luukas kertoo vain lyhyesti miten Johannes Markus erosi heistä ja palasi Jerusalemiin. Muut lähtivät Pergestä eteenpäin ja saapuivat Pisidian Antiokiaan. Työ jatkui edelleen ja Jumalan valtakunta eteni voimakkaasti.

Myöhemmin tämä Markuksen maitojunareissu nousi riidan aiheeksi Paavalin ja Barnabaan välille. Barnabas kun tahtoi ottaa nuoren sukulaismiehen uudelleen mukaansa evankeliointireissulle. Hän halusi selvästi antaa Markukselle toisen mahdollisuuden päästä mukaan apostoliseen työhön ja hankkia arvokasta kokemusta valtakunnan työstä. Paavali oli kuitenkin toista mieltä: nuori veli oli Pamfyliassa luopunut heistä, eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. Homma oli sillä selvä: tähän apostoliseen työhön Markuksella ei olisi enää asiaa.

Tämä johti sitten myös vanhojen partojen eroon. Barnabas otti mukaansa Markuksen ja purjehti kotikonnuilleen Kyprokseen. Paavali puolestaan otti työtoverikseen Silaksen ja hyvin pian myös nuoren Timoteuksen. Tämä työtiimi jatkoi sitten työtä menestyksekkäästi nykyisen Turkin ja Kreikan alueella.

Tässä prosessissa voimme nähdä jotain hyvin oleellista nuoren ja heitä edeltäneen vanhemman sukupolven välisestä suhteesta ja siihen liittyvästä problematiikasta. Eihän Markus suinkaan ollut ainoa nuoren sukupolven edustaja, joka oli tyrkyllä apostoliseen työhön. Silas oli mitä ilmeisemmin samaa sukupolvea kuin Paavali ja Barnabaskin, mutta Markuksen lisäksi uusina tulokkaina mainitaan Epafroditus, Onesimos, Tykikos sekä ennen kaikkea Timoteus ja Tiitus. Näistä kaikista tuli Paavalin apostolisia työtovereita ja aikaa myöten myös hänen työnsä jatkajia.

Tätä taustaa vasten on hyvä myös lukea heille osoitettuja kirjeitä. Ne eivät ole niinkään pastoraalikirjeitä, joskin niissä välittyy hyvin Paavalin paimenen mielenlaatu nuorempia kollegoja kohtaan. Kuitenkin niissä on selvästi kyse apostolisesta työstä ja missiosta, kuten käy ilmi Paavalin Tiitukselle 1. luvussa antamasta toimeksiannosta.

Markus taas oli esimerkki nuoresta, lupaavasta työntekijästä, jolla on intoa Herran työhön kyllä, mutta joka hyvin pian uupuu, väsyy ja kypsyy työn rasituksiin. Ehkä Markuksen toiminnasta voidaan myös lukea jonkinlaista kritiikkiä vanhojen partojen tapaan tehdä työtä. Tämä problematiikkahan on meidän ajallemme ja tilanteille enemmän kuin tuttua. Joka tapauksessa Markus tarvitsi aikaa kypsymiseen, "sakkokierroksen" tai mitä termiä siitä nyt halutaankin käyttää.

Kun seuraamme alkukristittyjen vaiheita eteenpäin, voimme bongata parikin mainintaa apostolisesta kirjeenvaihdosta, joista käy ilmi tilanteen muuttuminen. Paavali kirjoittaa apostolisen työnsä ydinalueella sijaitsevan Kolossan kristityille Markuksesta, Barnabaan serkusta, että jos tämä tulee heidän luokseen, hänet tulee ottaa vastaan. Viimeisessä kirjeessään Timoteukselle vanha apostoli antaa Markuksesta todistuksen, joka kertoo suhteen eheytymisestä ja asioiden korjaantumisesta. Markus tulee ottaa mukaan ja tuoda hänet Paavalin luo, sillä tämä on hänelle palvelutehtävässä hyödyllinen.

Tällaiset yksityiskohdat UT:ssa ovat meille mitä arvokkainta informaatiota. Ne kertovat hyvin siitä työstä, mitä Jumalan Henki tekee seurakuntansa keskellä yhdistäen ihmisiä hengellisen työn verkostoksi. Jotain hyvää tapahtui Markuksen ja Paavalin, nuoremman ja vanhemman sukupolven edustajien välillä ja se kaikki koitui Jumalan valtakunnan hyödyksi.

Apostolinen jatkumo

Apostolit bongasivat Kyprokselta kotoisin olevassa Joosefissa jotain muita kannustavaa ja rohkaisevaa armoitusta. He alkoivat kutsua häntä Barnabaaksi eli "profeetallisen kehoituksen pojaksi". Itse kantasana lähtee juuresta navii, mikä merkitsee profetoimista. Nimi ei ollut enne, vaan mies oli ensin ollut nimeä myöten. Barnabas oli muita uskovia rohkaiseva ja eteenpäin auttava kaveri. Tärkeä linkki seurakunnassa.

Erityisen tärkeä Barnabas oli uskoontullutta Saulusta ajatellen. Kun tämä Jerusalemissa yritti liittyä seurakuntaan, eivät paikalliset uskovat olleet heti alkuun suinkaan vakuuttuneita kaverin kääntymyksen aitoudesta. Niinpä Barnabas oli se, joka otti Sauluksen föliinsä ja uitti hänet sisälle pyhien joukkoon ja vei apostolien eteen. Myöhemmin Antiokian herätyksen aikoihin näiden kavereiden välinen suhde syveni ja vakiintui, jopa niin, että he Pyhän Hengen lähettäminä lähtivät viemään evankeliumia nykyisen Turkin keskiosiin.

Tällä reissulla Sauluksesta tuli Paavali ja Paavalista itse asiassa tuon apostolityöparin dynaamisempi osapuoli. Barnabas sai nopeasti huomata, miten opetuslapsi ajoi esikuvansa ja mentorinsa ohi ja nousi Jumalan valtakunnan työtä ajatellen paljon merkittävämpään asemaan, kuin mitä hänen hengellinen isänsä oli koskaan ollut. Monen hengellisen isän hengellisyys punnitaan todella vasta tällaisessa tilanteessa.

Paavali otti pian hoteisiinsa nuoren Timoteuksen, josta tuli apostolin ehkä rakkain opetuslapsi. Tämä erityislaatuinen suhde käy hyvin ilmi Paavalin kirjeistä hänen työnsä jatkajalle Efesossa ja sen lähiympäristössä. Ne ovat hyvin lämpimiä ja henkilökohtaisia, joskin tuntuu siltä, että Timoteus tarvitsi paljon enemmän henkilöäkohtaista tsemppausta ja koutsaamista kuin esim. Tiitus, joka näyttää olleen jo lähtökohtaisesti paljon "valmiimpi" työntekijä.

Jotta jatkumo olisi sekä apostolinen että täydellinen antaa Paavali viimeisessä kirjallisessa evästyksessään Timoteukselle ohjeen uskoa nämä Paavalilta kuulemansa asiat sellaisille luotettaville miehille, jotka ovat sitten kelvollisia opettamaan samat asiat eteenpäin muille, jotta nämä taas voisivat välittää nämä tärkeät totuudet omille hengellisille lapsilleen.

Näin toimii edelleen apostolinen jatkumo. Sitä älköön sekoitettako mihinkään kirkollisen virkahierarkkian hellimään ajatukseen "apostolisesta suksessiosta", koska ne eivät ole sama asia. Kirkkojen elämässä apostolikseksi suksessioksi kutsutussa kuviossa voi toteutua jotain (ja ehkä joskus jotain hyvin syvääkin) tästä apostolisesta jatkumosta, mutta sama asia ne eivät ole. Toinen on asemaan ja statukseen perustuvaa johtajuutta, ensin mainittu taas sitä, jota meidän Herramme tarkoitti kehottaessaan meitä tekemään opetuslapsia.

Vanhemmuudesta

Olin eilen illalla Lahti Kristukselle-rukousillassa paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Tämä on ollut jo vuoden verran tapana kerran kuussa. Oli hyvä rukoilla yhdessä oman kaupunkimme syrjäytymisvaarassa olevien nuorten puolesta. Elämme parhaillaan maailmanlaajan huutolaislapsen aikaa. Näemme isättömyyden vaikutukset joka puolella ympärillämme rajattomuutena, haluttomuutena ja vastuuttomuutena. Minun ei tarvitse tuoda tässä asiassa tilastotietoja tai raflaavia otsikoita eteenne. Media pitää siitä kiitettävästi huolen.

Uusi testamentti tarjoaa isättömyyteen vastaukseksi vanhemmuuden; selvän, vastuullisen, rajoja ja rakkautta tarjoavan. Tämä ymmärrettynä niin hengellisesti kuin muutenkin. Ajassamme on valtava tarve hengelliselle vanhemmuudelle, enkä nyt puhu uusista tarjokkaista syksyn vanhimmistovaaleihin. Puhun nyt ihmissuhteista ja vuorovaikutuksesta. Tarkoitan läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta. Ei-uskovat ihmiset, erityisesti nuoret, haistavat uskonnollisuuden kaukaa - ja kiertävät sen kaukaa. Näemme samaan aikaan em. asioiden kanssa monien perinteisten uyskonnollisten yhteisöjen rapistuvan ja kamppailevan jäsenkadon kanssa juuri tästä syystä.

Me emme ole olleet riittävästi tosissamme uskomme kanssa. Meidän on alettava olemaan aitoja ja todellisia uskomme kanssa. Nyt on aika murtaa tämä vanha käyttäytymismalli. Omasta kokemuksestani tiedän, että vain Jumalan rakkaus voi sulattaa jään sydämeni ympäriltä ja antaa sinne elämän takaisin.

Vielä eräs asia. Evankeliumeissa kerrotaan parissakin kohtaa siitä, miten Isä Jumala antoi todistuksen Pojastaan: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt." Se oli julkinen tunnustus ja palaute, kaikkien ihmisten kuullen ja nähden. Mene ja tee Sinä samoin.

Futiksesta

Nyt on kevät ja futiskausi on alkanut.

Niinkuin on tainnut joskus aiemminkin todettua, niin futis on älypeli. Siitä löytyy paljon opittavaa ja ammenettavaa vaikkapa hengellistä elämää ajatellen.

Mietipä tätä. On ehdottoman tärkeää, että pelaajat ovat oikeilla paikoillaan. Hyvä pelaaja menee hukkaan pelatessaan väärää paikkaa. Nykyaikaisen ajattelun mukaan ei työelämässäkään enää istuteta ihmisiä väkipakolla paikoille, joihin heillä ei ole a)intoa, b)lahjoja eikä c)mitään mahdollisuuksia onnistua.

Futiksessakin oikea pelaaja pitää olla oikeiden pelaajien ympäröimänä. Kyse on yhteispelistä ja vuorovaikutuksesta. Lionel Messi menee hukkaan Argentiinan maajoukkueessa, koska hän ei ole oikeassa ympäristössään. Barcelonassa Messi on oikeiden pelaajien ympäröimä ja tekee huippusuorituksia. Joukkue on aina enemmän kuin vain parhaan pelaajansa huippusuoritus.

Pelissä on tärkeää myös vastuunottaminen. Kun ollaan 2-0 tappiolla ja aikaa on jäljellä puolisen tuntia, kyse on siitä, kuka uskaltaa ottaa johtajuuden kentällä. Silloin koko pelitilanne, muu joukkue, vaihtopenkki, valmennus ja katsojat suorastaan odottavat sitä, kuka astuu johtoon ja kääntää pelin, ei välttämättä yksin, mutta toimii muutoksen liikkeellepanevana voimana.

Entä kuka on MVP? Onko se joku synnynnäinen maalintekijä Jumalan armosta, joka saattaa nukkua 88 minuuttia peliajasta, mutta joka yhden tilanteen saatuaan pystyy omalla henkilökohtaisella suorituksellaan kääntämään ottelun voitoksi? Vai onko se keskikenttää suvereenisti hallitseva vanha ja kokenut sarjajyrä, joka ei välttämättä höntsää suuna päänä joka paikkaan, mutta joka osaa lukea peliä ja oikealla liikkumisellaan ja oikea-aikaisella pallon liikkeelle laittamisellaan luo jatkuvasti vaarallisia tilanteita vastustajan maalille? Vai onko se kentän tärkein pelaaja puolustuksen lukko, jonka ympärillä ikäänkuin leijuu maaginen, näkymätön parin metrin suojavyöhyke, jossa ilmassa väreilee teksti: "Tästä ei mennä läpi!"

Tässä kohtaa Uuden testamentin näkökulma antaa meille syvällisemmän vastauksen. Vaikka meillä on seurakunnassakin erilaisia tehtäviä saamiemme lahjojen mukaan, niin UT on ennen kaikkea kiinnostunut jatkosta. Se katsoo paljon pitemmälle kuin vain tähän matsiin tai tähän sarjakauteen. Se on kiinnostunut tulevaisuudesta.

UT:n kannalta kentän MVP on se entinen sarjapelaaja, joka oman aktiiviuran jälkeen on ryhtynyt valmentamaan (kaikista huippupelaajista ei välttämättä tule hyviä valmentajia, koska futis on älypeli). Hän osaa poimia lahjakkaiden junioreiden tai alasarjapelaajien joukosta ne, joilla on eväitä  ja ennen kaikkea oikeaa asennetta mennä vieläkin pitemmälle. Hän on todellinen valmentaja, opetuslapseuttaja ja mentor, jonka vaikutus näkyy kauan tuleviin sarjakausiin ja mestaruusotteluihin.

Olen tässä viime päivinä herkistellyt tällä englantilaisten jalkapallofanien veisaamalla kuorolla. Siinä on uhoa, voimaa ja potkua. Ehkä ylistyksen pitäisi - ainakin joskus - olla jotain samankaltaista?