Opetuslapseuttamisesta

Luin päivän lehdestä erään lastenkodin johtajan 50-vuotishaastattelun. Koko juttu oli otsikoitu ”Esimies on alaistensa voimavara”. Tätä periaatetta haastateltava on pyrkinyt noudattamaan työssään ja elämässään.

Tätä lukiessani havahduin; ”hei, täähän vaikuttaa tutulta!” Sitten muistin juuri lukeneeni Matteuksen evankeliumista Jeesuksen sanat: ”se, joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne” (Matt. 23:11). Lukiessani lisää havahduin lisää. Viisikymppinen sosiaalikasvattajan koulutuksen saanut kaveri kertoo lainanneensa toisen tärkeän periaatteensa työssä ja esimiehenä joltain Nokian johtoryhmää sparranneelta kouluttajalta: ”hyvä johtaja hankkii itselleen viisaampia alaisia”.

Eräänlaista ”kivien puhetta” tämäkin...

Olin mietteissäni; ”missä ihmeessä tämä sama juttu on tullut vastikään eteeni?” Sitten muistin Jeesuksen keskustelun Häneen uskovien juutalaisten kanssa Johanneksen evankeliumin 5. luvussa. Siellä Jeesus puhuu siitä, miten ”Isä rakastaa Poikaa ja näyttää Hänelle kaikki, mitä Hän itse tekee ja Hän on näyttävä Hänelle suurempiajkin tekoja, kuin nämä, niin että te ihmettelette.” (Joh. 5:20).

Jeesuksen sanojen mukaan Hän tekee Poikana niitä asioita, joita Hän näkee Isän tekevän. Edelleen Isä näyttää Hänelle kaikki nämä jutut ja itse asiassa näyttää vielä suurempiakin asioita. Mieleen tulee mentoroiminen ja se, miten meidän on aikaa myöten oltava valmiit laskemaan mentoroitavamme ohitsemme – jopa ”oikealta ohi”, niin että tien piennar pölisee! Itse asiassa meidän jopa valmistettava ja varustettava hengellisiä opetuslapsiamme tähän.

On olemassa hyvä, hieman ilkikurinen sanonta siitä, miten me, vanhemmat uskovat, voimme itse asiassa tulla tukkeeksi pullonkaulassa; ”olen ollut jo yli 30 vuotta Herran tiellä”. Vastaus kuuluu; ”olisiko sitten jo aika Sinun siirtyä pois Herran tieltä?”

Opetuslapseuttamisessa ja mentoroinnissa on eräs tärkeimpiä mentorin muistettavia asioita se, että hänen tehtävänsä ei ole pyrkiä monistamaan itseään. Tästä seuraa degeneroituminen suoraan alenevassa polvessa. Meidän tehtävänämme on monistaa Kristus itse. Meidän on hankittava itsellemme seuraajia, jotka menevät meistä ohi. Ja perävalojen vilkkuessa meidän tehtävänämme on siunata heitä menemään ja tekemään suurempia tekoja, kuin mitä me teimme.

KESKUSTELUJA VIRTASEN KANSSA (OSA V)

Virtanen oli pitkästä aikaa käymässä entisessä seurakunnassaan ja sattui paikalle kun johtava pastori, keski-ikäinen mies esitteli seurakunnan tavoitteita seuraavalle vuodelle:

• Jatkossa tulemme tässä seurakunnassa panostamaan entistä enemmän yleiseen viihtyvyyteen saavuttaaksemme paremmin kotikaupunkimme ihmisiä. Ensimmäinen asia on valaistus. Johtava pastori piti pienen tauon ja silmäili hymyillen seurakuntaansa, joka innolla odotti jatkoa.

• Valaistuksella on syvällinen vaikutus ihmisten mielialoihin. Esimerkiksi Rick Warren on sitä mieltä, että meidän tulisi vetää verhot pois ikkunoiden edestä ja päästää kirkas luonnonvalo sisään.

Seurakuntalaiset katselivat toisiaan hieman epätietoisina ja alkoivat sitten varovaisesti nyökytellä päätään myöntymyksen merkiksi. Johtava pastori jatkoi:

• Ääni on seuraava tärkeä elementti. Investoimme parhaaseen mahdolliseen äänentoistolaitteistoon! Vaikka puhe olisi kuinka vakuuttavaa, sillä ei ole vaikutusta, ellei se tule kuulluksi. Eikä mikään tuhoa pyhää hetkeä yhtä nopeasti kuin äänekäs vinkuva kiertäminen. Langattoman mikrofonin käyttö on suositeltavaa, koska liikkuminen puheen aikana ylläpitää ihmisten tarkkaavaisuutta.

Seurakuntalaiset hymisivät tyytyväisinä. Tätä on odotettu, on aika jo siirtyä 21. vuosisadalle.

• Sitten istuimet. Sekä istuimien mukavuus, että niiden sijoittelu vaikuttavat dramaattisesti tunnelmaan. Mieli voi ottaa vastaan vain niin paljon kuin istuin sietää. Epämukavat penkit ovat paholaisen rakastama keino viedä huomio pois olennaisesta. Lisäksi lämpötila; liian kylmä tai kuuma lämpötila voi pilata jumalanpalveluksen muutamassaa minuutissa. Ihmiset lakkaavat ottamasta osaa ja toivovat tilaisuuden pian päättyvän.

Johtava pastori huomasi saaneensa hyvän otteen kuulijoistaan ja seurakuntaväki huokailikin jo ihastuksissaan. Tätä näkyä oli kaivattu! Muutama ”aamen”-huudahdus irtosi muuten arvokkaasta seurakuntaväestä.

- Entä puhdas, turvallinen lastenhuone? Jos haluat saavuttaa nuoria perheitä, täytyy rukoushuoneessa olla turvallinen ja puhdas lastenhuone. Ei siivousvälineitä yms. nurkassa. Lelujen tulisi myös olla ehjiä ja puhtaita!

Seurasi muutamia hajanaisia kätten taputuksia ja lisää päiden nyökyttelyjä. Virtanen tuijotti ympäristöään ihmeissään, tai oikeammin epäuskoissaan.

- Puhtaat wc-tilat viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä. Vierailijat voivat unohtaa saarnani, mutta muistikuva epäpuhtaiden wc-tilojen tuoksusta pysyy … ja pysyy … ja pysyy. Wc-tilojen laatu kertoo näet paljon seurakunnan moraalista.

• Aamen, aamen! kajautti vanhimmiston puheenjohtaja aivan kuin ei enää olisi voinut pidätellä intoaan Jumalan valtakunnan työn hyväksi. Virtanen ei ollut uskoa korviaan, kun kuuli johtavan pastorin jatkavan:

• Nämä ovat seurakuntamme toiminnan tärkeitä painopistealueita tulevaisuudessa. Ne edellyttävät meiltä jokaiselta panostusta niin taloudellisesti kuin ajallisestikin, alatin niin tärkeää rukousta unohtamatta.

Virtanen ei enää voinut hillitä itseään kauempaa, vaan nousi ylös ja kysyi:

• Mielenkiintoisia huomioita ja sinänsä tärkeitä juttuja, mutta nämäkö ovat sitten niitä asioita, joilla tämä kaupunki voitetaan Kristukselle?

Virtasen kommentti herätti supinaa seurakuntalaisissa ja lievää ärtymystä vanhimmiston ja palkattujen työntekijöiden joukossa. Virtanen kuuli jopa sivukorvallaan seurakuntalaisten supinan keskeltä sanat ”...keisarin uudet vaatteet...”. Nähdessään tilanteen olevan vaarassa luisua käsistä, vanhimmiston puheenjohtaja ponnahti terhakkaasti jaloilleen ja heitti vastakysymyksen:

• Ja mitähän asioita herra Virtanen suvaitsee pitää tärkeämpinä? Vanhimmisto ja työntekijät ovat kuitenkin pohtineet asioita pitkään, olleet koulutuksessa ja rukoilleetkin näiden hankkeiden puolesta...

Virtanen huomasi johtavan pastorin hieman epäröivän kuullessaan vanhimmiston puheenjohtajan äänessä lievän kiivastumisen merkkejä. Niinpä Virtanen vastasi mahdollisimman rauhallisesti:

• Niin, hyvät työntekijät ja vanhimmiston jäsenet, tarkoitukseni ei ole mollata tehtyä työtä, mutta ajattelin vain sellaisten asioiden merkitystä, kuten keskinäinen tilivelvollisuus, hengellisen vanhemmuuden toteutuminen tämän väen keskuudessa, uusien uskovien opetuslapseuttaminen, oma johtajuuskäsityksemme, onko se tiukan hierarkkinen vai kollektiivinen ja valtuuttava, tavallisen seurakuntalaisen uskon näkyminen arkielämässä, näyn kysyminen Jumalalta...

Johtava pastori oli saanut taas itsensä hallintaan ja päätti ottaa hallintaansa myös tilanteen:

- En ymmärrä veli Virtasen kärjekkyyttä asettaa näitä asioita vastakkain. Ei noita sovi laiminlyödä, eikä näitä toisiakaan sikseen jättää. Mutta siirrytäänpä nyt hieman valoisampiin tunnelmiin ja kuunnellaan lauluesitys, johon voimme kaikki yhtyä mukaan...

NAISPAPPEUDESTA

Olen jossain aiemmassa blogissani (ks. Monday, March 19, 2007 AIKAPOMMEJA NÄMÄKIN...) esittänyt eräänä ”aikain merkkinä” (ah, mikä ihana kaanaankielinen termi!) rakkaan kansankirkkomme naispappeuskysymyksen. Lähinnä minua kiinnostaa siinä tämä yhteisön sisäinen hapettumiskehitys, joka johtaa tietyllä (=väärällä) tavalla toisin ajattelevien ja uskovien tosiasialliseen vainoon.

Myönnän auliisti, että näen evl. kirkon naispappeuskysymyksen olevan ”aikain merkin” siinä mielessä, että se osoittaa hyvin millaisia käytännön seurauksia on ”mukautumisella

tämän maailmanajan hengen mukaan”. (Kontekstin ymmärtämiseksi lue Room. 12:1-2.) Aiemmin ajattelin kyseessä olevan yksinomaan ns. Raamattu-kysymyksen, mutta nykyään näen sen enemmänkin kulttuurisena kysymyksenä.

Yhteiskuntamme on ison kulttuurisen myllerryksen keskellä ja useimmat perinteiset käsitteet ja instituutiot murtuvat. Eräitä näistä ovat:

a) sekä kysymys miehen ja naisen asemasta ja roolista yhteiskunnassa ja kulttuurissa (ja tämä on sen verran iso kysymys tai oikeastaan kysymysvyyhti, että ei mennä tähän tässä sen enempää)

b) että toisaalta kysymys historiallisen valtiokirkkojärjestelmän oikeudesta itse päättää uskontunnustuksensa ja -harjoituksensa sisällöstä ja muodosta.

Tässä kohtaa nimittäin evl. kansankirkko on oman nokkeluutensa vanki. Jos valtaosa jonkun uskonnollisen yhteisön jäsenistä on oikeasti täysin pihalla yhteisön uskon perusteista ja standardeista, niin mitä muutakaan voidaan hyvällä syyllä odottaa, kuin nykyisen kaltaista menoa. Uskonnollisten johtajien joukossa on aina opportunisteja, jotka haluavat hinnalla millä hyvänsä pysyä vallassa. Usein vallassa pysyminen edellyttää yleisen mielipiteen nuoleskelua. Monilla uskonnollisilla johtajilla kautta historian on hyvä kokemus tästä jalosta taidosta.

Minun näkemykseni mukaan naispappeuskysymyksessä on perimmältään kyse ihan samasta jutusta kuin siitä samasta primitiivisestä vimmasta vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon kirkkorakennuksessa. Kyse on mukautumisesta oman aikamme moniarvoisuuden, monikulttuurisuuden ja suhteellisuusajattelun mukaan. Kyse on tasa-arvosta, yhtäläisestä äänioikeudesta, demokratiasta, yleisen mielipiteen vallasta jne. Mitä muuta me voimme odottaa kirkkolaitokselta, joka on sidoksissa esim. veronkanto-oikeuden kautta valtioon? Jos puhumme demokratiasta silloin kun kyseessä tulisi olla teokratian, niin sitä saa mitä tilaa.

Eli naispappeuden vastustajille ja muille vastaaville toisinajattelijoille kirkossa voisi sanoa (sormea heristäen), että ei ole realistista kuvitella saavansa nykyisessä tilanteessa kaikkea – samaan aikaan sekä hyvin palkattua kirkollista virkaa yhteiskunnallisine statuksineen ja mukavine uranäkymineen että yhteisöllistä kansalaisuskollisuutta Jumalan Sanalle. Tänä päivänä se ei ole enää mahdollista, kun vallitsee profeetta Spenglerin ilmoittama ”Länsimaiden perikato”. Meillä ei ole enää paluuta puhdasoppisuuden ja luterilaisen yhtenäiskulttuurin aikaan, jolloin Gezeliukset isällisen tiukasti kaitsivat kansaa. Onneksi näin, sanoisi joku.

Mitä siis evl. kirkon naispappeuskysymys meille opettaa?

Nähdäkseni se opettaa meille paljonkin siitä, miten ja millä tavoin uskonnollinen yhteisö yleensä suhtautuu toisinajattelijoihin. Samoin se osoittaa myös sen salakavalan mekanismin, jonka kautta myös maallinen esivalta huomaa puuttuvansa näihin kysymyksiin – ja langettavansa sanktiot toisinajattelijoiden niskaan. Tässä mielessä uskon nykyisten tapahtumien esim. Vammalassa olevan ”aikain merkkejä” eli kertovan meille jotain siitä, mikä meitä odottaa tulevaisuudessa.

Sanon siis edelleen; seuraa tätä kehitystä, sillä siinä on jotain hyvin oireellista, suorastaan esikuvallista, ellei peräti profeetallista.

TILIVELVOLLISUUS

Olen viime aikoina lukenut paljon Sananlaskujen kirjaa. Alunperin ajattelin (vanhasta tottumuksesta) sen puhuvan minulle (ja sitä kautta muillekin... :)) lasten ja nuorten kasvattamisesta ja ohjaamisesta. No, puhuihan se (edelleenkin) siitäkin. Mutta yllätykseni on ollut suuri, kun olen huomannut miten paljon tilivelvollisuus ja vastuullisuus toisille tuleekaan esille tuossa kirjassa! Sananlaskujen kirja on täynnä viittauksia nuhteluun, ojentamiseen ja kuriin. Miten tulee ojentaa viisasta, ei tyhmää. Miten suuren siunauksen ihminen saa kun hän ojentautuu muiden kuritettavaksi. Jne.

Olin 80-90-luvulla pitkälti toistakymmentä vuotta erityisnuorisotyöntekijänä ja aina silloin tällöin törmäsin ilmiöön, joka nykyään saa hälytyskellot soimaan. Oli nuoria tehokkaita ja taitavia työntekijöitä – tässä tapauksessa aika usein miespuolisia – jotka olivat hyviä katutyöntekijöitä. He olivat aivan kuin kotonaan kaduilla iltaisin, öisin ja viikonloppuisin. (Usein tämä myös nousi heidän omasta taustastaan.) Kuitenkin kolikolla oli myös kääntöpuolensa; he eivät suostuneet minkäänlaisen, ei asemaan perustuvan, eikä yhteisöllisen auktoriteetin alle. He eivät suostuneet minkäänlaiseen keskusteluun, eivätkä vastuullisuuteen oman työnsä suhteen. He oppivat omasta mielestään hyvin nopeasti työn vaatimat taidot (tai sitten ne olivat heillä aivan kuin luonnostaan), eivätkä he tarvinneet neuvoja muilta.

Tällaiseen ilmiöön törmää aika usein myös hengellisissä ympyröissä. Kuitenkin kun UT:ssa puhutaan Kristuksen ruumiin jäsenyydestä, niin samaan Hengenvetoon Paavali liittää siihen ajatuksen siitä, että me olemme myös toinen toistemme jäseniä. Kukapa meistä ei haluaisi Kristuksen ruumiin jäsen olla, mutta että vielä toinen toistemmekin jäseniä... Tämä yhteinen jäsenyys ilmenee käytännössä keskinäisenä huolenpitona ja toinen toistemme tukemisena Kristuksen ruumiissa eli seurakunnassa. Samoin se ilmenee myös keskinäisenä vastuullisuutena ja tilivelvollisuutena. Seurakuntaa yhteisönä ajatellen meidän on siis pyrittävä luomaan sellaisia muotoja ja rakenteita, jotka mahdollistavat ja edesauttavat tämän toteutumista.

Mieti kenelle Sinä olet tilivelvollinen? Oletko antanut joidenkin tai jonkun ihmisen luvalla puuttua omaan elämääsi ja tekemisiisi? Muistan kuinka törmäsin entisessä ammatissani jengityöntekijänä tähänkin kysymykseen; joku kulmakunnan kovis ja lähiön kingi salli minun puuttua hänen elämiseensä, päihteiden käyttöönsä, rikolliseen elämäntapaansa, ihmissuhteisiinsa jne., kun olin ensin voittanut itselleni tuon auktoriteetin luottamuksen syntymisen kautta.

Meillä on suomalaisessa (ja ylipäätään koko länsimaisessa) kulttuurissa vahva individualismin korostus, josta meidän on pois opittava. Muuten ei se yhteisöllisyys, josta UT puhuu Kristuksen ruumiin jäsenyytenä, voi koskaan toteutua keskuudessamme. Me jäämme silloin ilman tätä tilivelvollisuuden siunausta.

”Korva, joka kuuntelee elämän nuhdetta, saa majailla viisaitten keskellä.” (Sananlaskujen kirjan 15. luku, jae 31.)

ISTUIN VAI ELÄMÄ?

Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee.” (Matt. 23:1-3)

Keitä olivat fariseukset ja kirjanoppineet?

He olivat olleet edellinen herätysliike, jonka keskellä ja jonka kautta Jumala oli parisen sataa vuotta aiemmin ilmestynyt. Sana ”fariseus” tarkoittaa eristäytynyttä. Tämän nimityksen he olivat saaneet uhkarohkealla ja kuolemaakin halvelsivalla erottautumisella oman aikansa valtakulttuurista, hellenismistä, joka arvoillaan, jumaluuksillaan ja tavoillaan uhkasi hukuttaa juutalaisen ilmestysuskonnon valtavirran kuohuihin.

Fariseus ei ollut Jeesuksen aikana pilkkanimi. Ketään ei haukuttu tuolla nimellä. Itse asiassa katsottiin tarkkaan kenen ihmisen ylle tuo nimi voitiin lausua. Se velvoitti paljoon, ei vain Mooseksen lain, vaan myös vanhinten perinnäissääntöjen pikkutarkkaan noudattamiseen.

Mitä Jeesus nyt sanoo fariseuksista, tästä edellisestä herätysliikkeestä, joiden edustajista oli valikoitunut Jumalan Israelin uskonnollisia johtomiehiä? Jeesus sanoo, että he edustavat kyllä korkeinta uskonnollista auktoriteettia Israelissa. He siis istuvat Mooseksen istuimella. Tämän tähden kaikki se, mitä he saarnaavat ja opettavat on hyvä ottaa huomioon ja noudattaa sitä. Heidän opissaan ei siis ollut mitään vikaa, eikä moitteen sijaa.

Kuitenkin jotain hyvin oleellista puuttui heiltä ja heidän sananpalvelustoimestaan. Se oli oikeat teot. Sanoja oli paljon, opetusta tarjolla runsaasti, mutta hyvin vähän käytäntöön sovellettavaa. Tai jos tekoja olikin, ne olivat vääriä, eivätkä ne olleet linjassa opetuksen kanssa.

Jeesuksen oma esimerkki oli toisenlainen. Hän sanoo, ettei Hän itsekään voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä Hän näkee Isän tekevän, sen Hänkin tekee. Tämän Jeesuksen periaatteen mukaan sitä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.

Edelleen Jeesus sanoo, että Isä rakastaa Poikaa ja näin ollen näyttää Hänelle kaikki, mitä Hän itse tekee. Tämä on kaiken opettamisen ja vaikuttamisen pyhä periaate. Hän on jopa valmis näyttämään Hänelle suurempiakin tekoja kuin nämä, niin että muut ihmettelevät tätä. Jeesus kiteyttää koko jutun tähän periaateeseen; ”Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.” (Ks. Joh. 5:19-21.)

Huomasitko mitä Jeesus sanoi? ”Niinkuin Isä... niin myös Poika.” Jeesus tarkoittaa myös sitä, että tällä tavoin on tarkoitus tehdä opetuslapsia Jumalan valtakunnassa. Tämä erosi fariseusten ja kirjanoppineiden tavasta opettaa, joilla oli ”Mooseksen istuin” eli saarnapönttö arvovaltansa perustana. Kyseessä oli vahvasti asemaan perustuva johtajuus. Toisekseen heillä oli teoriassa oikea oppi, johon ei Jeesuksellakaan ollut mitään huomauttamista.

Jotain kuitenkin siis puuttui ja se oli Jeesuksen malli tehdä opetuslapsia oman elämän esimerkin kautta. Sama ongelma pätee mihin hyvänsä uskonnolliseen yhteisöön, joka asettaa pääpainon uskon ja opin ulkokohtaiselle tunnustamiselle ja seuraamiselle. Tämä synnyttää aina samanlaisia seuraajia. ”Mikä lihasta on syntynyt, on liha. ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.” (Joh. 3:6)

Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille ovat koska tahansa siirrettävissä omaan aikaamme – valitettavasti. Onneksi myös Jeesuksen esimerkin seuraaminen opetuslapseuttamisessa on yhtä hyvin koska tahansa toteutettavissa omanakin aikanamme.

AIKAPOMMEJA NÄMÄKIN...

Ne aikapommit, joista edellä olen puhunut, ovat luonteeltaan sellaisia, että ne kumuloituvat ja räjähtävät usein ihmisten syntien mitan täyttymisen mukaan. Se on se mekanismi, jonka Jumala on niihin asettanut. Esimerkiksi kun yhteiskunnallinen epävanhurskaus kasvaa tiettyyn mittaan, niin seurauksena on Jumalan tuomio. Ihminen niittää aina sitä, mitä hän on ensin kylvänyt. Tähän on täysin sovellettavissa Paavalin sana galatalaisille uskoville; ”Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää” (Gal. 6:7-8)

Mutta on myös toisenlaisia aikapommeja. On olemassa hengen maailmoissa salattuina olevia, Jumalan säätämällä ajastimella varustettuja hengellisiä räjähteitä, jotka Hän on sijoittanut vanhojen herätysliikkeitten ja perinteisten kirkkokuntien keskuuteen. Kun aika täyttyy, niin Jumalan Hengen aikapommi alkaa vaikuttaa. Äkkiä syntyy uutta ja tuoretta Hengen elämää siellä, missä sitä vähiten olisi odottanut. Ihmeitä tapahtuu, merkillisiä, yllättäviä asioita ja käänteitä sattuu. Jumalan Hengen työ sotkee aina ihmisten omat inhimilliset suunnitelmat ja laskelmat – varsinkin kun ne on tehty ilman neuvottelua Hänen kanssaan.

Jumala on yllätysten Jumala. Luulen, että Hän rakastaa yllätyksiä. Yllätykset ovat Hänen erikoisosaamistaan, koska niiden kautta Hän tuo esille oman täydellisen suvereenisuutensa. Näin myös monien vanhojen hengellisten liikkeiden keskuudessa. Uskon, että tulemme tulevaisuudessa näkemään Jumalan tulien syttyvän paikoissa/porukoissa/piireissä, joissa emme olisi koskaan hurjimmissa unelmissammekaan kuvitelleet moista näkevämme. Jumala ei ole ihminen ja Hän tekee juuri niinkuin tahtoo.

Terroristisolu on usein pitkään nukkuva solu, joka ylhäältä tulevasta käskystä äkkiä aktivoituu ja täyttää sen tehtävän, joka sille on varattu. Näin on myös hengellisessä maailmassa. Kyseessä on Jumalan armon aikapommi.

PS. Kirjoitin jokin aika sitten blogissani, ”että tulemme näkemään kaikkein radikaaleimpia nuoria kristittyjä vaikuttajia juuri evl. kirkon sisällä. Miksi ajattelen näin? Koska juuri siellä – valtiokirkon sisällä – raamattu-uskolliset uskovat joutuvat kaikkein kovimmalle tämän päivän Suomessa.”

Tähän liittyen, luepa blogiosoitteesta http://rankinen.blogspot.com kirjoitus ”Miksi ette anna kuolla aatteen vuoksi?”. Koko kuvan ymmärtämiseksi lue myös kommentit kirjoitukseen liittyen.

Sanon vielä tämän; lue nämä, seuraa tätä kehitystä, sillä siinä on jotain hyvin oireellista, suorastaan esikuvallista, ellei peräti profeetallista.

AIKAPOMMI

Vaalit ovat tulossa ja vaalipäivä valkeni kirkkaan aurinkoisena täällä eteläisessä Suomessa. Koko valtiollisen tiedotuskoneiston voimin on kansalaisia kannustettu käyttämään ”kallisarvoista oikeuttaan”. Itseäni vaalit ovat aina kiinnostaneet, samoin kuin politiikan teko muutenkin. Ehkä se johtuu siitä, että olen aina ollut kiinnostunut sotahistoriasta. Politiikan teosta kun on enää vain yksi – lyhyempi tai pidempi – askel sodankäyntiin vaikuttamiskeinona.

Näihinkin vaaleihin kätkeytyy eräänlaisia aikapommeja. Tiedäthän, noita aikastyttimellä varustettuja räjähteitä, jotka joku on säätänyt räjähtämään jonain tiettynä hetkenä. Vaalien kohdalla ja ylipäätään ajatellen oman kansani, suomalaisten, tilannetta näen olemassa olevan erilaisia aikasytyttimellä varustettuja räjähteitä. Tarkoitan asioita, jotka ilmoille irti räjähtäessään aiheuttaisivat vakavia seurauksia sekä omassa isänmaassamme että sen lähiympäristössä.

Esimerkiksi paljon puhuttu kansan jakaantuminen toisaalta köyhyysrajalla tai sen alapuolella eläviin ja toisaalta hyvin toimeen tuleviin. Tämä on ilmeinen aikapommi, joka vielä nykyisestä kärjistyessään tulee olemaan todellinen sisäpoliittinen turvallisuusuhka. Näen sen edustamaa potentiaalista uhkaa torjumaan rakennetun toisaalta tehostetun ja lisää resursseja saaneen yhteiskunnallisen turvallisuuskoneiston ja toisaalta myös mediaa hyväksikäyttävän viihdeteollisuuden; ”leipää ja sirkushuveja”. Jo muinaiset roomalaiset sen tiesivät; ”hajota ja hallitse”.

Entä mitä Raamattu sanoo meille näistä asioista? Okei, meillä on Ilmestyskirjan apokalyptiset ennustukset tulevasta kontrolliyhteiskunnasta, jonka esimakua itse asiassa nautimme jo nyt jokapäiväisessä elämässämme.

Raamatussa on mielenkiintoinen sananparsi Saarnaajan kirjassa; ”Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.” (1:9). Ajattelen sen yksinkertaisuudessaan puhuvan meille historiasta oppimisesta. Sting laulaa, että ”history will teach us nothing”, mutta sen ajattelen olevan irrelevanttia postmodernismia vailla todellisuuspohjaa. Historia opettaa meitä monessa kohdin, kunhan vain osaamme sitä lukea. Ennen kaikkea meidän tulee nähdä kaiken takana Suuren Historymaker´in kädenjälki – Hänen, jolle kokonaiset kansakunnatkin ovat kuin pisara vesisangon uurteessa. Tältä pohjalta oman kansammekin historia voi opettaa meitä.

Tästä tulemmekin seuraavan aikapommiin, mikä on suhteemme suureen lähinaapuriimme Venäjään. Luin tämän aamun lehdestä Venäjällä elvytettävän uudelleen tsaarinaikaista kadettikouluinstituutiota. Eri puolilla Venäjää, jopa Tsetseniassa toimii tällaisia sisäoppilaitoksia, jossa nuoria poikia ja miehenalkuja kasvatetaan ja koulutetaan usean vuoden ajan paitsi yleissivistävällä koulutuksella, niin ennen kaikkea aseiden käyttöön, isänmaanrakkauteen, kuriin ja tottelevaisuuteen. Tällä hetkellä Venäjällä lasketaan olevan noin 20 000 kadettia tällaisissa opinahjoissa. Presidentti Putin haluaisi laajentaa tällaisen koulutuksen koskemaan kaikkia miespuolisia venäläisiä.

No, arvostelijoitakin toki on, jopa Äiti-Venäjän sydänmailla. Esimerkiksi sotilaiden äitien komitean mielestä kadettikoulujen kasvatus lähenee aivopesua, jonka mukaan arvostusta saa vain aseiden kautta. Edustaako tällainen Venäjän kansan tietoinen ja suunnitelmallinen militarisoiminen uhkaa meille lähinaapurissa eläville? Hitlerin Saksaan on tästä yllättävän lyhyt ajatushyppy; Hitler-Jugend, Goebbels, SS etc. Muista vanhan Saarnaajan sanat; ””Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.”

Jokainen miettiköön vastausta itse. Muista, että historiassa on ennenkin tehty suurvaltojen välisiä etupiirijakoja kysymättä siitä pieniltä kansakunnilta. Mielenkiintoinen ajan merkki on sekin, ettei kukaan suurista puoluejohtajista yksinkertaisesti suostu näkemään näissä signaaleissa mitään varoituksen ääntä. Ei ainakaan näin vaalien alla. Tärkeämpää on oman pedin petaaminen hyvin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Kolmas aikapommi liittyy itse vaaleihin ja äänestysaktiivisuuteen. Liikuttavan yksimielisyyden vallassa puoluejohtajat (ja muut kansalaiset kuuliaisesti perässä yhteistä mantraa hokien) teroittavat äänestämällä vaikuttamisen välttämättömyydestä. Mieleen tulee kerettiläinen ajatus; ovatko he tosissaan – oikeesti? Viime vaaleissa perussuomalaisten Tony Halme keräsi huiman äänisaaliin sellaisilta äänestyspassiivisilta itä-Helsingin alueilta, jonne eivät Eero, Erkki eikä Eija-Riitta uskaltautuisi kuuna päivänä menemään.

Niin, että mitä jos tämä kansanosa oikeasti aktivoituisi vaaliuurnille?

Perinteisille puolueille varsinkin nuorten nukkuminen onnensa ohi vaalipäivänä saattaa todellisuudessa olla suuri helpotus. Joitakin päiviä sitten julkaistut nuorisovaalien tulokset olivat nimittäin aika hätkähdyttävät. Niissä suurimman voiton nappasivat ihan jotkut muut, kuin nykyiset valtionhoitajapuolueet, nimittäin perussuomalaiset, kommunistit ja itsenäisyyspuolue. Mitä jos näin kävisikin ”oikeissa” vaaleissa.

”Tarttis tehrä jotain”, sanoi entinen mies tällaisessa tilanteessa. Tärkeintä on siis saada vaaliuurnille omat äänestäjät. Muut syrjäytykööt rauhassa. Mutta millaisia tulevaisuuden kuvia tämä herättää meissä? Tulemmeko näkemään kansan kahtia jakautumisen tälläkin saralla? Jos suuri osa kansasta syrjäytyy nykyisestä poliittisesta päätöksentekojärjestelmästä ja kokee, ettei kukaan sen piirissä aja hänen asiaansa, niin millaisia vaikutuskeinoja nämä ihmiset sitten etsivät käsiinsä? Nykyisen parlamentarismin uskottavuusongelma kun monen keskivertokansalaisenkin mielestä lähentelee jo rikollisen rajoja. Vai onnistuuko media, kemikaalit ja viihdeteollisuus vaivuttamaan heidät aina uudelleen suloisen valheelliseen ruususen uneen?

KESKUSTELUJA VIRTASEN KANSSA - ”Siionissa syntynyt” (osa IV)

• Mikäs juttu tää on ”Siionissa syntynyt” oikein on? Mäkinen kysyi Virtaselta, kun he istuivat kolmestaan, Virtanen, Mäkinen ja Räikkönen, saunan lauteilla Virtasella salibandyturnauksen jälkeen.

• Satuin nimittäin kuulemaan, mitä sanoit sille Heiskasen Matille siellä hallin portailla.

Virtanen hymähti itsekseen ja naurahti.

• Joo, täytyy myöntää, että mä vähän provosoiduin sen Heiskasen jutuista ja aattelin lasettaa sille vastaan täydeltä laidalta, ettei pääse sauna jäähtymään.

• No, mitäs se sitten tarkoittaa...? Meinaan sitä, kun sanoit, että teidän Make on ”Siionissa syntynyt”. Mäkinen pyyhkäisi hikeä kasvoiltaan. Hän oli vähän päälle nelikymppinen rekkakuski, joka oli ollut muutaman kerran Virtasten kotikokouksissa mukana.

Virtanen astui alas lauteilta ja siirtyi suihkuun pesuhuoneen puolelle. Muut tulivat perässä, viimeisenä Räikkönen kuuma HK:n Sininen foliopussissa kädessään. Virtanen otti ensin suihkun ja puhui sitten.

• Niin, se juttu ”Siionissa syntymisestä” tulee tietysti ensin Raamatusta, mutta tässä tapauksessa elokuvasta nimeltä ”Matrix” - ootte varmaan nähneet?

Molemmat miehet nyökkäsivät. Itse asiassa varsinkin Mäkinen oli varsinainen Matrix-fani ja hyvin perillä koko jutusta. Räikkönen herätyskristityn kodin kasvattina ei niinkään. Hän keskittyikin foliopaketin avaamiseen.

• ”Matrixin” ideahan on se, että koko ihmiskunta – muutamaa harvaa valittua lukuunottamatta – elää valtaisan tietokoneohjelman luomassa valhetodellisuudessa. Valtaosa ihmiskunnasta elää oikeasti valtavissa kennostoissa kytkettynä niskastaan isoon emotietokoneeseen, joka tätä valhetodellisuutta heille syöttää. Koneet ja robotit ovat itse asiassa ottaneet vallan koko ydinsodan jälkeisessä maailmassa. On olevinaan vuosi 1990 ja jotain, mutta oikeesti on 2100 ja jotain. Nämä valitut ihmiset ovat kotoisin Siionista, joka on näiden ”Matrixin” ja ylipäätään koneiden valtaa vastustavien pakopaikka ja yhteisö. Nämä ”Siionissa syntyneet” ovat ihmisiä, jotka eivät koskaan elämässään ole olleet kytkettyinä ”Matrix”-tietokoneohjelmaan. Heillä ei ole niskassaan sitä piuhan reikää, josta valhetodellisuutta heille syötettäisiin. He ovat vapaina syntyneitä, ”Siionissa syntyneitä”.

• No, eivätkö he juuri silloin edustakin uhkaa tuolle systeemille, ”Matrixille”? Mäkinen kysyi ja tarjosi lenkkimakkaraa Virtaselle.

• Jeps, just niin. Virtanen nyökkäsi ja puristi sinappia makkaran päälle.

• Ja sen takia nää agentit eli oikeasti robotit heitä jahtaavatkin. Se on tavallaan vähän sama tilanne kuin millä tavoin fariseukset ja kirjanoppineet kulkivat Jeesuksen ja Johannes Kastajan perässä kytäten koko ajan, mitä he tekivät.

Mäkinen näytti yllättyneeltä Virtasen sanoista.

• Mites sä nyt yhtäkkiä noi jutut tähän Matrix-kuvioon vedit?

• No, mutta siitähän siinä koko ajan on kysymys; allegoriasta, vertauskuvista. Virtanen selitti.

• Mut eikös tää perinteinen tulkinta tässä Matrix-jutussa olekin se, että se kuvaa ihmisen uskoontuloa? Meinaan se tilanne, kun siltä päähenkilöltä, Neo Anderssonilta otetaan pois se pääkomppuutteriin yhdistävä piuha... Mäkinen oli joitain vuosia ennen nykyistä ”sakkokierrostaan” ollut mukana oman seurakuntansa ”Miten kohdata postmoderni ihminen evankeliumilla?”-koulutuksessa ja oli läksynsä lukenut.

Virtanen kaatoi cokista muovimukiin ja hörppäsi siitä makkaran päälle.

• Kyllä sen näinkin voi nähdä ja se on ihan okei. Mutta on siinä leffassa mun mielestäni toinenkin, syvempi taso ja se on se, että myös tän perinteisen seurakuntakulttuurin piirissä ollaan eletty jo pitkään eräänlaisessa valhetodellisuudessa. Tarkoitan sitä, että meille on uskoteltu, että se, millaisia kirkonmenot tai kokoukset ovat, niin se on ookoo olotila, jopa Jumalan tahto.

• Mut nehän on tylsiä, ei niissä jaksa istua kukaan! Räikkönen möläytti suu täynnä kuumaa kiuasmakkaraa. Hän kävi parhaillaan läpi rankkaa irtiottovaihetta entisistä seurakuntaympyröistään.

• No joo, myönnettäköön, että vaikka ennen Jumala toimikin vahvasti noitten vanhojen rakenteiden kautta, niin nyt uskon Jumalan haluavan kaataa uutta viiniä uusiin leileihin. Virtanen ei voinut olla hymyilemättä Räikköstä kuunnellessaan. Hän oli juuri viikolla jutellut pitkään Räikkösen kanssa aiheesta ja todennut ihmettelevänsä, miten mies edelleen halusi roikkua mukana kaiken aiemassa seurakuntayhteydessään kokemansa jälkeen.

Sitten Virtanen vakavoitui ja sanoi:

• Mut se perusongelma on ollut se, että meille on uskoteltu, että tämä on vallitseva todellisuus, johon meidän on tyytyminen ja jopa niin, että jos uskallamme kyseenalaistaa tämän passivoivan systeemin, niin se tulkitaan kurittomuudeksi ja hengelliseksi irtolaisuudeksi. Tämä on omanlaisensa Matrix-keinotodellisuus, josta pois ei saa poiketa, ei ainkaan ilman seurauksia.

Mäkinen oli miettivän näköinen. Räikkönen yhtyi myös keskusteluun:

• Mä muistan kun mä olin mukana ovityössä ja saatiin kerran yks eikkari pystymetsästä tulemaan mukaan kokoukseen, missä oli ihan kuollut ilmapiiri, ni se oma reaktio oli aika nolostunut ja anteeksipyytäväinen... vähän siihen tyyliin, et ”sori, et tää on tällasta, mut yleensä se eka päivä hirressäkin on aina se vaikein”.

• Mä luulen, että mä itse olen ollut sellanen neoandersson, jolta on pitänyt ottaa pois se matrixpiuha kirkolliseen keskustietokoneeseen ja on pitänyt aloittaa tavallaan moni juttu ihan alusta. Virtanen tunnusti.

• Niin, siinä on varmaan iso osa sitä prosessia eräänlainen poisoppiminen ja uudelleen orientoituminen, vai mitä luulet? Mäkinen tuumiskeli.

• Nimenomaan siitä on kyse, poisoppimisesta ja se kysyy nöyryyttä. Ei se ole helppoa, kun on ollut jossain asemassa tietyssä uskonyhteisössä ja joutuukin miettimään monet jutut ihan uudelleen.

Miehet alkoivat kuivailla itseään ja pukeutua. Virtanen keräsi isännän ominaisuudessa foliot yhteen ja muovimukit pinoon. Mäkinen otti tyhjän cokispullon kainaloonsa ja laittoi pyyhkeen olalle.

• Niin, että siltä pohjalta mä sille Heiskaselle sen kommentin heitin. Virtanen sanoi.

• Mutta oikeesti tältä pohjalta ajateltuna meidän Markus on ”Siionissa syntynyt” ja sille on monet jutut uuteesta helpompia ymmärtää, kun sillä ei oo sellasia lukulaseja, joita itse olen käyttänyt omasta herätysliiketaustastani johtuen. Se poika on jotenkin raitis ja freesi ja mä toivon, että se säilyy sellaisena. Ehkä meidän Make edustaa jotain ihan uutta juttua tai ehkä paremminkin sitä alkuperäistä, jollaiseksi Jumala seurakunnan on tarkoittanut olemaan.

Mäkinen nyökkäili mietteissään, kun he nousivat takkahuoneen portaat ylös olohuoneeseen, jossa naisväen keittämät saunakahvit odottivat. Räikkönen jäi vielä takkahuoneen peilin eteen, josta tutkaili omaa kaksimetristä, satakymmenen kiloista muotoansa.

- Kyllä osaa suomalainen mies olla komea...

KESKUSTELUJA VIRTASEN KANSSA (osa III)

Tapasin Virtasen viikonloppuna säbäturnauksessa. Poikamme pelasivat samassa joukkueessa ja juttelimme aulassa odotellessamme poikiamme pukuhuoneesta. Puhelimme uskonasioista matalalla äänellä, koska valtaosa väestä ympärillämme oli ulkopuolisia, uskolle vieraita ihmisiä. Tai minä ainakin puhuin...

• Terve, Virtanen, mitäs kuuluu miehelle! tervehdin minä. Normaalioloissa olisin tietenkin heittänyt rauhantervehdyksen, mutta nyt oli liikaa sekulaaria populaatiota paikalla, joten tyydyin tällaiseen puolivillaiseen tervehdykseen. Tuntui kuitenkin siltä, kuin jotain jäi ikäänkuin puuttumaan – jokin tuttuuden tunteen kokeminen – kun joutui menettelemään näin.

• No, terve terve! Ihan hyvää kuuluu, pojan pelit on menny sairaan hyvin ja näyttää siltä, että loppuotteluun ollaan menossa! Virtanen suorastaan puhkui intoa.

• Jaa, jaa, vai niin, vai niin... minä vähän jäähdyttelin Virtasen intoilua kunnon kristityn tavoin. Sanottiinhan sanassa, että ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään, joten katsoin jopa velvollisuudekseni kristiveljenä ikäänkuin hienovaraisesti ohjata veljeäni oikealle tielle.

• Sinua ei olekaan viime aikoina näkynyt. Missäs olet viime aikoina käynyt? jatkoin.

Virtanen katsoi minua hetken sen näköisenä kuin ei oikein täysin ymmärtäisi mitä tarkoitin.

• Missä olen käynyt...? Töissä päivisin, kavereiden luona, hiihtänyt olen aika paljon...

• Niin niin... krhm. rykäisin kurkkuni selväksi ja jatkoin:

• Tarkoitin tietenkin, että missä kokouksissa olet käynyt?

• No, viime viikolla oli työpaikalla päätoimisten työntekijöiden valtakunnallinen kokoontuminen ja... Virtanen ehti aloittaa, kun jo kerkeän kirjurin kynän tavoin keskeytin hänet.

• No, entä miten sinulla, veljeni, noin hengellisesti menee?

Virtanen katsoi minua uudestaan ja nyt hän näytti tajuavan pointin.

• Meillä kotona kokoontuu sellainen pieni ryhmä uskovia ja se on ollut jo pitempään meille hengellinen koti. Ollaan vaimon kanssa koettu se erinomaisen rakentavaksi uskonyhteydeksi.

• No niin, hyvähän se tietysti, että noinkin.... Niinkuin Paavalikin sanoo, että pääasiahan se on, että evankeliumia tavalla tai toisella julistetaan. Alensin hieman ääntäni, kun puheessa alkoi vilistä niin paljon kristillistä sanastoa.

• Entä mitä olet tehnyt viime aikoina? Jatkoin minä uupumatta.

Virtanen muistutti taas erehdyttävästi kysymysmerkkiä, kun hän laittoi lippiksensä takaraivolle ja raapi korvallistaan.

• No, töissä olen käynyt ja hoitanut näitä normaaleja velvollisuuksiani...

• Mutta oletko ollut mukana hengellisessä toiminnassa? Minä keskeytin hänet. Joskus oli pakko olla totuudellinen – rakkautta noudattaen tietysti.

• Mähän kerroin juuri meidän kotiseurakunnasta ja poikieni raamattupiirikin on kasvanut ihan mukavasti. Virtanen puolustautui.

Tunsin saaneeni hyvän otteen hänestä ja jatkoin vyöryttämistä takaisin hengellisen elämän viitekehystä kohti – koko ajan muistaen pitää ääneni riittävän alhaisena, ettemme herättäisi kiusallista huomiota ympärillä olevissa.

• Niin, tarkoitin kyllä toimimista tällaisen virallisen, järjestäytyneen seurakunnan piirissä. Ymmärräthän... sellaisen, jolla on hyvin järjestetty lapsityö, pyhäkoulutyö ja joka kannattaa jotain lähettiä kaukomailla.

• Mikäs kuulustelu tämä oikein on? Virtanen kysyä töksäytti. Joskus hän oli niin onnettoman epähieno.

• Ei, hyvä rakas veli, tämä mikään kuulustelu ole...! minä ehätin rauhoittelemaan Virtasta ja jatkoin:

• Sanassahan tosin sanotaan, että älkää jättäkö omaa seurakuntanne kokousta, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaa toisianne sitä enemmän kuta enemmän....

Innostuessani en aluksi heti huomannut, että poikamme olivat tulleet jo paikalle pukuhuoneista ja aloimme siirtyä ulospäin hallista. Seisoimme ulkona portailla, kun Virtanen vihdoin sai sanottua:

• Mutta enhän minä ole mitään seurakuntaa jättämässä, kun meillä kotona...

• Mutta kutsutko sitä oikeasti seurakunnaksi, tuota kotonasi kokoontuvaa villiä ryhmää?

Painotin hieman ääni vavahtaen sanaa ”seurakunta” - olihan kyse minulle niin äärimmäisen kalliista asiasta. Virtanen taisi nyt hieman suutahtaa.

• Ei se ole mikään villi ryhmä. Me ollaan ihan vakaita uskossa olevia ihmisiä ja mukana on joku pojan säbäjoukkueen vanhemmistakin. Kyllä me Jeesusta halutaan seurata!

Virtasen ääni jo hieman kohosi ja katselin hieman hämilläni ympärilleni. En olisi osannut odottaa noin lihallista reaktiota Virtaselta – mies oli sentään takavuosina ollut pitkään seurakuntamme vanhimmiston jäsen ja tunnollinen vastuunkantaja. Nyt häntä ei ollut pitkään aikaan näkynyt ja mielessäni eli vilpitön ajatus jopa voittaa hänet takaisin uskovien yhteyteen tuolta kristittyjen yhteyden reuna-alueilta.

Sitten Virtanen yllättäen tarttui hartioista omaa 14-vuotiasta poikaansa ja käänsi tämän pelaamisesta hikiset, punoittavat kasvot minuun päin. Poika katseli minua vilpittömän uteliaasti ja rauhallisesti.

- Oletko muuten tavannut poikaani Markusta. Hän on aito Siionissa syntynyt; ei ole koskaan kuulunut mihinkään kirkkoon eikä seurakuntaan! Virtanen taputteli poikaansa tyytyväisenä harteille ja sitten he lähtivät yhdessä kävelemään Virtasen farmari-Toyotaa kohti.

VIELÄ TULEVAISUUDESTA...

Uskon siis, että me tulemme tulevaisuudessa näkemään paljon erilaisia seurakuntamalleja ja -rakenteita. Nämä ovat uusia meidän oloissamme ja Jumala toimii tuoreella tavalla niiden kautta . Nämä kulttuurisesti uudet ja erilaiset tavat elää todeksi uskovien yhteyttä tulevat herättämään paljon keskustelua ja huolta oman aikamme järjestäytyneen uskonnollisuuden johtajiston ja virkamieskunnan piirissä. Tilanne tulee varmaan muistuttamaan paljon fariseusten ja kirjanoppineiden vaikeuksia sovittaa Johannes Kastajan vaikutuksesta syntynyt toiminta johonkin muottiin tai olemassa olevaan kategoriaan. (Ks. Joh. 1:19 alk.)

Kun jokin uusi, vapaa kristittyjen ryhmä kieltäytyy pelaamasta ekumenian lautapeliä järjestäytyneen uskonnollisuuden ehdoilla, se herättää pelkoa. Pelko taas synnyttää epävarmuutta ja halua kontrolloida.

Nämä uudet, orgaanisen seurakunnan muodot tulevat varmaan enimmäkseen vaikuttamaan nykyisten kirkollisten rakenteiden ulkopuolella – tältä kehitys ainakin Suomessa tällä hetkellä näyttää - mutta myös niiden sisäpuolella. Voi nimittäin olla myös niin, että tulemme näkemään kaikkein radikaaleimpia nuoria kristittyjä vaikuttajia juuri evl. kirkon sisällä. Miksi ajattelen näin? Koska juuri siellä – valtiokirkon sisällä – raamattu-uskolliset uskovat joutuvat kaikkein kovimmalle tämän päivän Suomessa.

Tilanne tuntuu yllättävältä ja paradoksaaliselta; samaan aikaan kun karismaattiset ja Raamatulle uskolliset kristityt vapaissa suunnissa elävät hengellisessä pullamössökulttuurissa, niin samaan aikaan samoin ajattelevat kristityt ovat valtiokirkon sisällä uskonnollinen vähemmistö, johon kohdistetaan erilaisia ”pehmeitä” ja vähän kovempiakin (vaino)toimenpiteitä. Tällaiset uskovat evl. kirkon sisällä maksavat jo nyt uskostaan hintaa – samaan aikaan kun vapaiden suuntien piirissä eletään vielä pahaa-aavistamattomassa, turvallisessa lintukodossa.

Kova paine synnyttää kuitenkin aina timantteja – todellisuuspako taas joko haihattelua tai krapulaa.

TULEVAISUUS. NYT? (osa II)

”Kahdenkymmenen vuoden päästä sinua harmittaa enemmän se, mitä et tehnyt, kuin se, mitä teit. Irrota siis köydet. Purjehdi pois turvallisesta satamasta. Anna pasaatituulen tarttua purjeisiisi. Tutki. Unelmoi. Löydä.” (Mark Twain)

Aloitetaanpa negaatiosta eli luodaan tulevaisuuden uhkakuva: millainen on kotiseurakuntien tulevaisuus v. 2017, jos nykyisen kaltainen kehitys jatkuu?

• Onko tulevaisuus se, että ”suuri osa itsenäisistä kotiseurakunnista tulee olemaan varsin eksoottisia teologisia viriyksiä muutamassa vuodessa tai vuosikymmenessä”, kuten eräässä blogini palautteessa epäiltiin?

• Jos ihmisiä ei tule uskoon, jos ei saada uutta verta, niin onko kotisrk-liike Suomessa kymmenen vuoden päästä vanhoillinen, kaavoihinsa kangistunut porukka, jonka piirissä uskollisesti vaalitaan tiettyjä samoja opinkappaleita ja korostuksia autuuden ehtoina, samaan aikaan kun ahdasmielisesti torjutaan kaikki uudet tuulet vaarallisina harhaoppeina?

• ”Kotiseurakunnat – Suomen mennoniitatko?” - Niin, tiedäthän nämä patavanhoilliset, hevoskärryillä USA:n sydänmailla kulkevat amishit ym....

• Ovatko kodeissa kokoontuvat pienet, itsenäiset ryhmät tulevaisuudessa pysähtyneisyyden linnoituksia, joissa muutoksen pelko ohjaa valintoja?

• Vai muodostuuko olohuoneseurakunnista mukavuudenhaluisia, laiskanpulskeita ”pastors anonymous”-ryhmiä, joissa suurin osa energiasta menee erilaiseen itsehoitoon?

Mikä voisi olla ratkaisu tähän uhkakuvaan?

• Miten päästä tilanteeseen, jossa esim. vuosittain pidettävillä valtakunnallisilla kotiseurakuntapäivillä näkyy joka vuosi yhä enemmän uusia kasvoja?

• Ideaalitilanne voisi olla se, että vuoden parin välein kotiseurakunnissa yli puolet porukasta olisi uusia, ”pystymetsästä” uskoontulleita jäseniä?

• Ja vielä enemmän; miten päästä sellaiseen vaiheeseen, jossa tänä vuonna uskoontulleet tuovat ensi vuonna mukanaan uusia uskoontulleita kotiseurakuntalaisiaan?

Onko se palvelutyön suuntautuminen kahtaalle?

1. Vanhojen uskovien rakentaminen opetuksella ja paimenuudella oikealla tavalla

Mitä opettaa kotiseurakunnissa? Esim. Jeesuksen ristin työn kahtalaisesta merkityksestä; Kristus meidän puolestamme ja Kristus meissä.

Mikä on siis identiteettimme Kristuksessa? Ovatko suomalaiset ”identiteetitön kansakunta” , jolla on historiallisista syistä opittu kansallinen selviytymisstrategia, ”rähmällään olo aina johonkin suuntaan”? Entä heijastuuko sama problematiikka myös hengellisyyteen? Mitä jos Jumala haluaisikin antaa meille kokonaan uuden kansallisen identiteetin Kristuksessa? Entä mikä olisikaan tämän käytännön sovellutus?

2. Seurakuntien varustaminen uusien ihmisten voittamiseen Kristukselle

Uudet uskovat ovat usein myös vanhojen uskovien pelastukseksi, sillä heidän mukaan tulollaan voidaan tehokkaasti estää Hepr. 5:11-14:n problematiikka. Tärkeää on myös se, että uusista uskovista tulee mahdollisimman pian uusien opetuslasten tekijöitä. Jeesuksen käsky kastaa ja opetuslapseuttaa kansoja koskee jokaista uskovaa, ei vain jotain erityistä ryhmää seurakunnassa. Virheiden tekemistä ei saa liikaa pelätä; parempi on tehdä jotain, jopa radikaalejakin irtiottaja entisestä, kuin ”jäädä tuleen makaamaan”. Eli kuten W. Simson sanoi; ”jollei mitään tapahdu, tapahdu Sinä!” Kotiseurakunnan istuttaminen ei ole myöskään niin suuri synti kuin jotkut haluavat antaa ymmärtää :)

Tavoite voisi olla se, että jo muutaman vuoden kuluttua yli puolet kotiseurakuntien jäsenistä olisi ns. uusia uskovia.

Unelma taas olisi se, että tulevaisuudessa yli koko Suomen, Skandinavian ja Euroopan on olemassa uskossaan elävä ja ympäristöönsä aktiivisesti vaikuttava kotiseurakuntien verkosto, joka evankelioi jälkikristillisen Euroopan ja jonka suola vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Toteutuuko tämä v. 2017 mennessä? Sitä en tiedä, mutta sen tiedän, että nämä ovat ajatuksia, jotka ovat Herramme sydämellä omaa maatamme ja maanosaamme ajatellen.

Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Tavoite ei ole mitenkään ylivoimainen, eikä unelma ole mahdoton toteuttaa. Kirkkohistoriassa kerrotaan 1200-luvun valdolaisista, roomalaiskatolisen kirkon ulkopuolisesta vapaasta herätysliikkeestä, joka tuolloin oli levinnyt niin laajaksi verkostoksi yli koko Euroopan, että heitä oli Kreikassa, Bulgariassa, Romaniassa ja entisen Jugoslavian alueella. Lännessä nämä valdolaiset levisivät niin laajalti eri puolille Eurooppaa, että valdolainen saattoi kulkea Kölnistä Firenzeen ja Englannista Roomaan ja yöpyä joka yö jonkun uskonveljensä luona.

Jumala joka tapauksessa kaataa uutta viiniä uusiin leileihin. Meidän tehtävämme on etsiä ja rakentaa sitä seurakuntamallia ja – rakennetta, jonka löydämme UT:sta. Uskollisuus Sanan totuudelle on ensiarvoisen tärkeää. Se näet synnyttää automaattisesti aitoa opetuslapseutta, johtajuutta ja vaikutusta ympäristössään.

Lopuksi: Mikäli tilanne kulkee edellä kuvattuun suuntaan Euroopassa ja Suomessa, niin silloinhan tilanne olisi hyvin pian samanlainen kuin esim. Kiinassa (tai edesmenneessä Neuvostoliitossa), jossa on olemassa:

• sekä ns. virallinen ja valtiovallan hyväksymä, sen suomia etuja (esim. nyky-Suomessa oikeus kirkollisveroon) nauttiva kirkkoinstituutio/instituutiot

• että vapaa, epävirallinen, ”maanalainen” seurakunta, jollaisia muuten em. valdolaisetkin olivat ja joita virallinen roomalaiskatolinen kirkko vainosi.

TULEVAISUUS. NYT? (osa I)

”Satamassa seisova laiva on turvassa, mutta ei laivoja satamaa varten rakenneta.”

Olen näkevinäni, että Jumala on parhaillaan tekemässä jotain tyystin uutta eri puolilla maailmaa. Niin myös täällä Euroopassa. Postmoderni, jälkikristillinen Eurooppa näyttää luopuvan laajamittaisesti sitä aiemmin monoliittisen yksimielisyyden lailla hallinneesta institutionalisoituneesta kristinuskosta. Tämä ei välttämättä tarkoita, että eurooppalaiset ihmiset olisivat kääntämässä selkäänsä Jumalalle. Huomaa tämä! Monet heistä etsivät kyllä Jumalaa, totuutta ja yliluonnollista todellisuutta intohimoisesti. Mutta tätä länsimaista valtiollistettua, virallistettua ja poliittisesti korrektia kristinuskon muotoa vastaan tämä rehellisesti maallistuva ja pakanallistuva Eurooppa – ja Suomi siinä mukana – on jo tehokkaasti rokotettu.

En kuitenkaan usko siihen, että Jumalalla olisi vain yksi ainut formaatti, mihin Hän Henkensä vuodattaa. Ajattelen esim. kotisrk-mallia sellaisena kuin me sen nyt täällä Suomessa tunnemme. Jumala ei ole mitenkään yksipuolisesti sidottu siihenkään. Ehkä on myös niin, että yhden ainoan puhtaaksiviljellyn formaatin ylikorostaminen ruokkii kirkkokunnallistumiskehitystä. Näinhän on käynyt usein aiemminkin historiassa. Kaikilla kirkkokunnilla kun tuntuu olevan hallussaan yksi, rakas ja muista ”meidät” erottava totuuden sirpale, jonka varaan kaikki rakentuu (esim. vanhurskauttaminen uskon kautta, Pyhällä Hengellä täyttyminen, vapaaseurakuntamalli, uskovien kaste jne.). Eikö se silloin voi olla myös jonkun kotona kokoontuvan seurakunnan yksipuolinen (yli)korostaminen?

Uskon, että me tulemme tulevaisuudessa näkemään paljon erilaisia srk-malleja ja rakenteita, jotka ovat kulttuurissamme uusia ja joiden kautta Jumala tuoreella tavalla toimii. Nämä erilaiset tavat elää todeksi uskovien yhteyttä Kristuksessa tulevat varmaan enimmäkseen vaikuttamaan nykyisten kirkollisten rakenteiden ulkopuolella – tältä kehitys ainakin Suomessa tällä hetkellä näyttää! - mutta myös niiden sisäpuolella. (Niin, koska me muuten aiomme lähettää ensimmäiset lähetystyöntekijämme ev. lut. kirkon sisälle?)

Tämä meidän on rehellisesti myönnettävä. Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä – niin myös tässä kohtaa. Hän toimii suvereenisti siellä, missä tahtoo. Vuodattihan Hän ensimmäisenä kristillisenä helluntainakin Henkensä juuri sen yhteisön päälle, joka vajaat pari kuukautta aikaisemmin oli hylännyt Hänet ja antanut roomalaisille ristiinnaulittavaksi. (Ks. tästä Apostolien tekojen toista lukua!)

Näemme historiasta lukuisia esimerkkejä siitä, miten virallisten rakenteiden sisäpuolella oleva Jumalan Hengen synnyttämä liike kykenee elämään ja kasvamaan, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Jos kutsu ja armoitus ovat hyvin linjassa yhteisölle tärkeän korostuksen kanssa, niin suolana vaikuttaminen voi jatkua pitkäänkin. Jos oma kutsu tai armoitus taas koetaan yhteisön taholta rakkaalle korostukselle vieraaksi, jopa yhteen sopimattomaksi, niin vaihtoehtoja ei juuri ole.

(Miten Jeesus tämän saman asian ilmaisikaan? ”Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä.” (Matt. 23:13) Eli jos Sinulla on näky Herralta, mutta se ei sovi yhteen virallisten rakenteiden kanssa, niin viesti on selvä; täällä et näkyäsi voi toteuttaa, etkä voi sitä mennä ulkopuolellekaan tekemään!)

Kun tämä ”tietty raja” (mikä on vähän erilainen ja eri mittainen eri kirkkokunnissa) on saavutettu, eteen tulee ratkaiseva kysymys: muuttuako vai mukautua? Muuttuminen vie väistämättä kirkollisten rakenteiden ulkopuolelle. Mukautuminen merkitsee kuolemaa – ennemmin tai myöhemmin, sama se, mutta edessä on pystyyn kuoleminen, ellei lähdetä mukaan muutokseen.

Oletko muuten koskaan ajatellut sitä, että Raamatussa ei koskaan kehoteta meitä lähtemään pois maailmasta, mutta kylläkin pois vääristä uskonnollisista rakenteista? (Ks. 1.Kor. 4:9-10 ja 2.Kor. 5:17-18.) Tämä on ymmärrettävää siitä yksinkertaisesta syystä, että maailmassa meillä on missio. Uskonnollisessa järjestelmässä meillä taas on kuolema.

Oletko miettinyt, missä porukoissa Jeesus tänään kulkee? Mitä luulet? Onko Hänestä tullut kenties uskonnollinen virkamies vai onko Hän edelleenkin ”syömäri ja viininjuoja, publikaanien ja syntisten ystävä”? Jos sanomme Hänen tekevän uusia asioita Henkensä kautta, niin eiköhän siihen tarvita uudet ympyrät, uudet viinileilit uudelle viinille?

Entä missä porukoissa Sinä kuljet?