Ensimmäisen Pietarin kirjeen 5. luvussa kirjoittaja kehottaa seurakunnan vanhimpia paimentamaan ja kaitsemaan uskovia hyvin. Kirjoittaja sanoo itsekin olevansa vanhin, oikeastaan "kanssavanhin", miltä pohjalta hän kykenee neuvoja antamaan. Jumalan laumaa, kirjaimellisesti paimennettavia, tulee paimentaa oikeista motiiveista käsin; vapaaehtoisesti, ilman oman edun tavoittelua, eikä etenkään pakon sanelemana. Pelkkä vapaaehtoisuus ei kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan myös sydämen halua. Tämä on juuri sitä sisäistä kutsumustietoisuutta, josta Paavali mainitsee Timoteukselle, kun hän sanoo seurakunnan kaitsijaksi pyrkivän haluavan päästä jaloon tehtävään (1.Tim. 3:1).
Muistan parisen vuotta sitten, keskustellessani erään nuoren miehen kanssa hänen kutsumuksestaan, miten hän totesi syvimmän motiivinsa löytyvän Matteuksen kuvauksesta Jeesuksesta; "Kun Hän näki kansanjoukot, Hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta" (9:36). Totesin hänelle, että siinä vasta vahva statement!
Pietarin kehotuksesta käy ilmi hengellisen vanhemmuuden luonne; se on vanhempana olemista, usein myös iän perusteella, mutta se on myös kaitsemista, joka tarkoittaa "päältä katsomista" ja "silmälläpitämistä" sekä paimenen tavoin lauman paimentamista. Pietari käyttää näitä termejä vanhin (presbyteros), kaitsea (episkopeoo) ja paimentaa (poimainoo) yhdestä ja samasta ryhmästä ihmisiä; seurakunnan hengelliset johtajat, joita yhdessä paikallisessa seurakunnassa oli useita.
Pietari tuo myös esille hengellisen johtajuuden todellisen ytimen; se on esikuvana olemista ja käytännössä esimerkin kautta johtamista. Hengellisenä typoksena olemista siis. Sitähän oikea paimenuus on luonteeltaan; paimen kulkee edellä ja lauma seuraa häntä. Emme siis löydä tästä mallista mitään käskyvaltaan perustuvaa hierarkiaa tai asemaan perustuvaa johtajuutta, vaan omalla elämällään ja esimerkillään johtamista.
Pietari puhuu myös Jeesuksesta ylipaimenena, kirjaimellisesti arkkipaimenena. Hän on siis kaikkien esikuvien alku ja typosten alkuperäinen kappale. Tämä myös mahdollistaa meidän ihmisten vajavaisuuden hengellisinä isinä ja äiteinä. Meillä on Jeesuksessa aina olemassa alkuperäinen idea hyvästä paimenesta ja oikeasta kuninkaasta. Niinpä ratkaisu suurtenkin kopiomäärien laatuun on aina kopioimisessa Alkuperäisestä, ei toisista kopioista.
Samalla tavoin kuin seurakunnan paimenten tulee olla alamaisia Ylipaimenelle, samoin kuuluu nuorempien olla alamaisia vanhemmille. Hengellisen kasvun salaisuus on halu oppia, kasvaa ja mennä eteenpäin uskon tiellä. Siihen ei ole olemassa mitään oikotietä, vaan meidän täytyy olla opetettavissa. Sen tähden Pietari määritteleekin seurakunnan yleisen ilmapiirin ja hengen keskinäiseksi nöyryydeksi. Sen tulee olla ikään kuin vaate, johon olemme pukeutuneet tai vyö, jolla olemme vyöttäytyneet.
Kyse on samasta asiasta, johon Paavali kehottaa efesolaisia uskovia: "olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa" (5:21). Näyttää siltä, että Jumalan Hengen läsnäolo ja vaikutus Hänen omiensa keskuudessa voi viipyä pitkään vain silloin, kun tällainen ilmapiiri vallitsee. Tämä on itse asiassa ominaista Isän ja Pojan väliselle suhteelle UT:n eri kohtien valossa; rakkaus, alamaisuus, kuuliaisuus, nöyryys, tunnustaminen ja tunnustautuminen, yhteys ja yhdessä tekeminen ja siitä oppiminen. (Ks. esim. Sananl. 8:22-30, Matt. 3:16-17, Joh. 5:19-23.) Sen takia tämä Pietarin kehotus on niin tärkeä. Armollinen ilmapiiri seurakunnassa voi syntyä vain tätä kautta, koska Jumala on ylpeitä ja ylimielisiä vastaan.
