Eräs kesän parhaita lukukokemuksia on ollut Juha Sankamon Vanhan testamentin kuningasten kirjojen pienimuotoinen arkeologian valossa tehty kommentaari, joka muutamissa kohdin hyvin relevantilla tavalla käy keskustelua oman aikamme arvojen ja ilmiöiden kanssa. Näistä tässä muutama lyhyt poiminta lähinnä profeetta Elian elämään ja vaikutukseen liittyen.
Vaikka profeetta Elian aika on ns. pohjoisvaltakunnan eli Israelin historiassa poikkeuksellisen hengellisen pimeyden aikaa, niin kuitenkin hänen toiminnassaan oli pitkäjänteinen uuden rakentamisen periaate. Tilanteessa, jossa foinikialaissyntyperäinen kuningatar Iisebel Baalin palvonnan esitaistelijana oli satamäärin tappanut Herran profeettoja, Elia ja Elisa hänen jälkeensä näkivät äärimmäisen tärkeänä uusien Herran profeettojen kouluttamisen ja varustamisen. Oikea oppi ja sen mukainen elämä oli siirrettävä seuraaville sukupolville, jotka sitten omasta puolestaan siirtäisivät oikean Herran tuntemisen ja äänen kuulemisen perinnön nuoremmille. Näin saataisiin aikaan liike, joka pitkällä aikavälillä voisi vaikuttaa kokonaiseen kansakuntaan uudistavasti ja tervehdyttävästi.
Tämä oppi ja käytäntö näkyy eräänlaisena pyhänä läpäisyperiaatteena läpi koko Raamatun. Voimme puhua kristillisestä kasvatuksesta, opetuslapseuttamisesta, mentoroinnista tai varustamisesta tai käyttää mitä muita termejä hyvänsä - yhtä kaikki, kyse on tästä yhdestä ja samasta periaatteesta. Jumalan elämä ei ole kuoleva, pois haihtuva tai häviöön tuomittu, niinkuin monet nykypäivän länsimaiset ihmisetkin näyttävät ajattelevan. Jumalan Hengen synnyttämä elämä sisältää uuden moninkertaistumisen siemenen voiman, jolle on luontaista kasvun välttämättömyys.
Eliakaan ei todellisuudessa ollut mikään "yksinäinen susi" tai "viimeinen suuri yksinäinen". Hänen toimintansa tuloksena sekä varjeltui paljon jo Samuelin ajoilta peräisin ollutta hengellistä perintöä että syntyi uutta profeetallista liikehdintää. Hänen seuraajansa Elisan ympärillä parveilikin jo kokonainen profeettakoulu. Suomalainen v. 1992 raamatunkäännös puhuu "profeetanoppilaista", mutta hepreassa on kyse "profeetan pojista" (benei hannebim). Elisa oli hengellinen isä, joka aivan kuin luonnostaan keräsi ympärilleen opetuslapsijoukon, aivan niinkuin hän itsekin puhutteli omaa hengellistä isäänsä Eliaa (2.Kun. 13:14).
Tämä ilmaisu "profeetan pojat" löytyy 11 kertaa VT:sta, joista 10 löytyy 2.kuningasten kirjasta. Siellä nuo "pojat" ovat lähes aina profeetta Elisan "poikia". Näitä oli jossain vaiheessa jopa niin paljon, että heidän täytyi rakentaa itselleen suuremmat opetustilat (2.Kun. 6:1). Sankamon mukaan tuolloin 800-luvun puolivälissä tämä Elian ja Elisan johtama profeettayhteisö on voimakkaasti haastanut koko Israelia kääntymään Herran puoleen ja hylkäämään Baalin palvonnan. Se on ollut voimakas hengellinen liike, jonka vaikutus on sen kokoon nähden ollut merkittävä kansallisella tasolla.
Samaan aikaan Baalin palvontaan langennut kuningashuone, Ahabin ja Iisebelin johdolla vainosi näitäkin Herran profeettoja ja vääräksi julistetun perinteisen Herran seuraamisen edustajia. Heillä oli omat profeettajoukkonsa neuvontajinaan. Niinpä monet noista miehistä elivät vainon ja suoranaisen kuoleman uhan alla. Kuitenkin samaan aikaan koulutettiin Herran seuraajien sissiarmeija. Sankamo toteaakin sopivan provosoivasti: "Älä ikinä aliarvioi Jahve-miehiä. Heiltä voidaan viedä taloudellinen tuki ja lain suoja. Heidät voidaan ajaa maan rakoon ja heidän maineensa voidaan mustamaalata, mutta silti Jahve antaa omilleen vielä voiton!"
Tämä on tietysti ollut totta jo pitempään monien kauempana asuvien kristittyjen veljien ja sisarien kohdalla, jolloin näitä samoja periaatteita on käytetty, koeteltu ja kehitelty vuosikymmenien mittaan monenlaisten paineiden alla. Länsimaissa emme (ainakaan vielä) elä suoranaisen fyysisen vainon alla, mutta yhtä kaikki, meidänkin olisi jo hyvissä ajoin luotava seurakunnalle vainot kestävä rakenne.