Olemme omassa raamatuntutkisteluryhmässämme perehtyneet viimeksi kuluneen vuoden aikana Daavidin henkilöön ja historiaan. Sotilas, harpisti, paimen, runoilija, kuningas, aviomies ja perheenisä jne. Kaikkia näitä oli Daavid ja näihin eri puoliin hänen persoonassaan kannattaa tutustua Samuelin ja muiden Vanhan testamentin historiallisten kirjojen sivuilta.
Daavid oli johtaja, jota miehet seurasivat. Hänestä sanottiin, että hän kulki Israelin sotajoukkojen edellä ja miehet seurasivat häntä. Hänen johtajuutensa vetosi niin miehiin kuin naisiinkin ja hänen johtajuudessaan jopa kurittomista ja katkeroituneista miehistä sukeutui kurinalaisia sotilaita ja kuninkaansa seuraajia. On mielenkiintoista havaita, että eräässä elämänsä tärkeimmässä risteyskohdassa hänen johtajuuttaan kuvattiin profeetallisesti: "Sinä olet kaitseva kansaani Israelia ja sinusta tulee Israelin ruhtinas" (2.Sam. 5:2)
Daavidin johtajuus oli varmasti synnynnäistä, mutta hänelläkin oli oma oppimisympäristönsä. Missä Daavid oli siis oppinut sen, että toiset seuraavat häntä? Paimenessa ollessaan tietenkin, missä hän vaivaa nähden ja oman henkensä uhalla vartioi ja piti huolta laumastaan. Daavid oli esikuva myös tulevasta Hyvästä Paimenesta, joka antaa henkensä lammastensa edestä. Myöhemmin Herra puhuu Daavidille profeetan kautta: "Minä olen ottanut sinut laitumelta, lampaiden jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi." (2.Sam. 7:8) Siinä on suora viittaus siihen, missä Daavid kuninkuuteen tarvittavat taidot oli oppinut.
Daavid oli nöyrä ja ymmärsi, että kaikki alkaa siitä, että hän on uskollinen siinä, mihin Herra hänet kulloinkin asettaa. Uskollisuus inhimillisesti katsoen vähässä poikii aikanaan suurempiakin vastuita. Se, mikä toimi lammaslauman paimentamisessa, toimisi myös kokonaisen kansan hallitsemisessa.
On kuitenkin vielä eräs puoli Daavidin johtajuudessa, mikä vetoaa ainakin minuun vielä enemmän. Tämä puoli Daavidista tulee esille toistuvasti silloin, kun hänen vihamiehensä ja vastustajansa kokevat kovia ja saavat surmansa. Oli sitten kysymys Saulista, joka poikineen saa surmansa sodassa filistealaisia vastaan tai Iisbosetista, Saulin nuorimmasta pojasta, joka salamurhataan, Daavid aidosti suri ja murehti näiden kuolemaa.
Kun Saulin suvun sotapäällikkö, Abner häpeällisesti murhataan Daavidin sotapäällikön Jooabin toimesta, Daavid murehtii hänen kuolemaansa ja kehottaa koko hoviaan menettelemään samoin. Hän säveltää valituspsalmin Abnerin kuoleman johdosta. Hän jopa paastoaa tämän tapahtuman johdosta. 2. Samuelin kirjassa kerrotaan, että koko Israelin kansa pani tämän merkille ja hyväksyi tämän. Se miellytti israelilaisia, jotka suurimmalta osin olivat vielä tuolloin Saulin puolella. Daavidin käytöksen perusteella he ymmärsivät, ettei tämä salamurhahanke ollut lähtöisin Daavidista. (2.Sam. 3:31-39) Daavid oli Jumalan sydämen mukainen mies ja tämän Israelin kansa tunnisti hänessä.
Kovan, jyräävän johtajuuden rikkomille ihmisille Daavidin kaltaisen sydämen johtajuus vetoaa varmasti. Tämän tähden kansa halusi Daavidin kuninkaakseen, mikä pian tämän jälkeen tapahtuikin. Minuun itseeni tällainen johtajuus vetoaa, erityisesti silloin, kun se puhuu köyhien ja sairaiden, lasten ja nuorten huomioonottamisesta sekä yhteyden rakentamisen puolesta. Paavali puhuu 1.Korinttilaiskirjeen 12. luvun armolahjaopetuksensa jälkeen siitä, miten hän haluaa osoittaa lukijoilleen "verrattoman tien", josta hän sitten kirjoittaa seuraavassa 13. luvussa. Kaiken kristillisen palvelutyön laatukäsikirjassa tulisi tämän olla kaikkea hallitsevana läpäisyperiaatteena.
