Apt. 19. luvussa kerrotaan Paavalin saapumisesta Efesoon ja hänen toiminnastaan siellä. Paavalin strategiaan kuului aina aloittaa toimintansa paikallisesta synagoogasta ("juutalaisille ensin"), jossa jo valmiiksi oli olemassa yhteinen pohja ja ymmärrys VT:n ennustuksille Messiaasta. Paavalin kerrotaan käyneen vilkkaita ja kiivaitakin keskusteluja paikallisten juutalaisten kanssa (19:8), joita hän rohkeasti haastoi perinteisissä käsityksissä uskosta, laista ja lupauksista. Täällä Efesossa hän sai toimia kolmen kuukauden ajan, mikä oli melko poikkeuksellista hänen aiempaan työhistoriaansa verrattuna. Esim. Tessalonikassa hän sai toimia näin vain kolme viikkoa (17:2).
Sitten täälläkin toistui sama kuvio kuin aiemmin Korinttissa (18:6) eli hänen julistustaan vastustavat henkilöt alkoivat savustaa häntä ulos. Kyse ei täälläkään ollut siitä, että hänen olisi voitu osoittaa opettaneen vastoin Kirjoituksia, vaan siitä, että hänen toimintansa koettiin olevan vaaraksi synagoogan yhtenäisyydelle. Hyvin tuttu kuvio siis meidän omalta ajaltammekin. Kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että Paavali olisi ollut hajottaja. Luukas kertoo nimittäin, että jotkut juutalaiset paaduttivat itsensä, eivätkä uskoneet. Kolikon toinen puoli oli tietenkin se, että toiset uskoivat Jeesukseen Messiaanaan. Kyse oli siis valintatilanteesta, johon Herra oli (Paavalia apurinaan käyttäen) johtamassa koko tuota juutalaista yhteisöä ja jossa he yksilöinä joutuivat itse valitsemaan seuratako Jeesusta Messiaanaan vai tyytyäkö vanhaan uskonnonharjoittamiseen. Ensin mainittu vaihtoehto merkitsi uuteen astumista, orientoitumista uudella tavalla ja messiaanisia siunauksia Pyhässä Hengessä. Jälkimmäinen vaihtoehto taas merkitsi auttamatta paikoilleen jäämistä ja pystyyn kuolemista. Tässä kohtaa hengellisen elämän lainalaisuus on hyvin kirkas; se mikä ei edisty, se taantuu. (Room. 12:2) Mutta hajottaja Paavali ei ollut, vaan hajottajia ovat aina ne, joilla ei ole oikeaa Henkeä. (Juuda, jae 19)
Samalla Paavali itsekin oli taas tullut valintatilanteen eteen. Niin rakas kuin Israelin kansa (ja paikallinen synagoogayhteisö sen edustajana täällä) hänelle olikin, hän kuitenkin linjasi toimintansa uskonsa ja sen periaatteiden mukaan. Ei puhettakaan siitä, että Paavali olisi jäänyt toiveikkaana "rakentamaan omilla lahjoillaan" synagoogaa "pyrkien sisältäpäin vaikuttamaan". Korinttissa hän oli selkeästi ilmoittanut häntä vastustaneille ja pilkanneille juutalaisille heidän itse kantavan seuraukset valinnastaan ja sanonut vastedes toimivansa vain ei-juutalaisten pakanoiden parissa (18:6). Tällaisissa tilanteissa Paavali näyttää olleen sangen pragmaattinen, eikä hänessä juurikaan ollut tilaa sentimentaalisuudelle; se mikä ei edesauttanut uuden Jeesus-uskon eteenpäin menemistä, se sai mennä. Nyt Efesoksessa hän tietoisesti ja selvästi erotti Jeesuksen opetuslapset synagoogassa käyvistä juutalaisista ja siirsi toimintansa "Tyrannoksen kouluun". Tämä oli Paavalille hyvin tyypillinen toimintatapa; hän ei ainoastaan sulkenut jotain pois, vaan antoi tilalle uuden, paremman vaihtoehdon. (Vrt. Ef. 4:28.)
"Tyrannoksen koulu" on ilmeisesti ollut joku paikallinen filosofikoulu, joita Efesoksen kaltaisessa suurkaupungissa on ollut useita ja joita saatettiin vuokrata myös muuhun käyttöön, kun niissä ei ollut varsinaista toimintaa. Mitään kirkkosalia Paavali ei näihin tiloihin rakentanut, eikä toimittanut siellä mitään seremonioita tms. Luukas kertoo vain Paavalin pitäneen päivittäin keskustelunomaisia, vuorovaikutteisia opetustilanteita opetuslapsille näissä tiloissa. Emme tiedä tilanteesta mitään muuta, kuin että nyt, ensimmäisen (ja ilmeisesti ainoan) kerran UT:ssa meille kerrotaan vuokratun erillinen kokoustila evankeliumin työtä varten. Tämän lisäksi voimme sekä päätellä että (oikeutetusti) olettaa muutamia seikkoja.
Joissakin länsimaisissa käsikirjoituksissa kerrotaan Paavalin toimineen siellä viidennestä kymmenenteen tuntiin eli klo 11-16.00. Tämä tarkoitti käytännössä päivän kuuminta aikaa, jolloin normaalisti vietettiin siestaa, mutta jolloin tilat saattoi helpommin saada vuokralle. Ehkä Tyrannos itse piti siellä aamupäivisin omia filosofian ja retoriikan luentojaan. Nyt iltapäivisin, kun ihmiset muuten olisivat päivälevolla, myös orjien oli mahdollista osallistua Paavalin raamattukouluun. Ilmeisesti myös Paavali työskenteli aamupäivän teltantekijänä (vrt. Apt. 18:3 ja 20:34) ja sen jälkeen omistautui Sanan opetukselle koulun tiloissa. Voi olla, että tilojen vuokraus rahoitettiin koko seurakunnan toimesta, ei vain Paavalin teltantekemisellä.
Ulkopuolisen arvion perusteella tässä voidaan hyvin nähdä tyypillinen lahkoutumisilmiö: joukko uuden hengellisen liikkeen jäseniä ("opetuslapset") irtaantuu johtajansa mukana vanhasta yhteisöstä (synagooga) ja alkaa kokoontua uudessa paikassa ("Tyrannoksen koulu"). Ns. virallinen kirkkohistoria kuvaa useimmiten nämä tilanteet tällaisina. Luukkaan tallentaman silminnäkijäkertomuksen mukaan kuitenkin ratkaisevaa oli se, mitä tapahtui vanhassa yhteisössä; "muutamat paaduttivat itsensä, eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa (Herran) tiestä" (19:9). Seurauksena oli joka tapauksessa vanhan yhteisön hajoaminen ja uuden syntyminen.
Se mitä tämän jälkeen seurasi oli kuitenkin tärkeintä. Se oli ratkaisevaa Efeson kaupungin, sen seurakunnan ja evankeliumin leviämisen takia koko tuolla alueella (Aasian provinssi nykyisen Turkin länsiosassa). Paavalista kerrotaan, että hän päivittäin keskusteli opetuslasten kanssa Tyrannoksen koulussa. Juutalaisen rabbin tavoin Paavalin tapa opettaa Raamattua oli keskusteleva, kyselevä ja vuorovaikutteinen. (Vrt. Apt. 17:2 ja 20:7.) Hänen tärkein tehtävänsä oli varustaa paikallisia opetuslapsia viemään evankeliumia eteenpäin. Tämä nimittäin tapahtui Tyrannoksen koulun toiminnan seurauksena.
Luukas kertoo tätä jatkuneen reilut kaksi vuotta, jona aikana koko tuon lähialueen ihmiset saivat kuulla evakeliumin. Ilmeisesti Paavali itse ei juurikaan poistunut Efesosta, vaan hänen opettamansa ja varustamansa uskovat tekivät seurakunnan työn. (Vrt. Ef. 4:11-12.) Esimerkiksi hänen läheinen työtoverinsa Epafras toimi aktiivisesti ympäröivissä kaupungeissa, Kolossassa, Laodikeassa ja Hierapolissa (Kol. 1:7-8, 2:1 ja 4:12-13). Rooman uskoville osoittamassaan tervehdyksessä Paavali mainitsee myös Epainetoksen, joka on ilmeisesti ollut ensimmäisiä uskoon tulleita Aasian provinssin alueelta. Hänet mainitaan Aasiasta Roomaan muuttaneiden Akyllaan ja Priskillan johtaman kotiseurakunnan yhteydessä, jolloin olisi luontevaa ajatella hänen olleen mukana heidän apostolisessa tiimissään (Room. 16:3-5). Ehkä Ilmestyskirjan alkuluvuissa mainitut seitsemän seurakuntaa olivat kaikki istutetut tuolloin. Joka tapauksessa tuon dynaamisen ajanjakson seurauksena koko Aasian provinssi tuli evankelioiduksi ja säilyi kristinuskon vahvana tukialueena satoja vuosia. (Vrt. Apt. 20:31.)
Aiheeseen sopiva provosoiva johtopäätös kuuluu: Paavali ei siis perustanut Tyrannoksen kouluun messuyhteisöä, ylistysalttaria tai akateemista opinahjoa, vaan selkeästi uskovia hengelliseen työhön varustavan työpisteen, jonka metodi oli vuorovaikutteinen, hedelmistä päätellen hyvin käytännöllinen ja joka ei jäänyt miksikään pysyväksi instituutioksi. ("Tyrannos-instituutti" ei olisi kuulostanut kovin lupaavalta.) Paavalilainen rakenne oli hyvin joustava, mukautumiskykyinen, helposti muualle siirrettävä ja myös helposti muualla toimivaksi saatava. Hän itse ei pyrkinyt personoitumaan ministrynsa pääksi, vaan hän puhuu nöyrästi "Aasian ensi hedelmästä Kristukselle" (Room. 16:5). Hänelle tärkeintä oli evankeliumin eteneminen ja uskovien kasvu työtä tehdessä. Näistä paavalilaisista toimintatavoista ja periaatteista meillä olisi paljon opittavaa.
No comments:
Post a Comment