Kommentteja Kakkurin kirjaan, osa 3

Sain juuri luettua loppuun Teemu Kakkurin mielenkiintoisen kirjan Suomalainen herätys, johon olen jo aiemmin pariinkin otteeseen viitannut. En esitä tässä mitään sen kummempaa kirja-arvostelua, tyhjentävästä analyysistä puhumattakaan. Poimin vain esille muutamia itseäni kiinnostavia seikkoja. 

Ensimmäisenä tulee mieleen ajatus uuden hengellisen liikehdinnän linkittymisestä aiempiin vastaaviin ilmiöihin kirkkohistoriassa. Tämä ilmiö toistuu läpi kirkkohistorian ja tulee esille eri lähteissä. Tämä linkittyminen ei noudata mitään tunnustuskunnallisia rajoja, eikä dogmaattisia systeemejä, vaan näyttää toimivan jonkinlaisella autonomisella suvereniteetilla. Sen lähempi tutkiminen paljastaa yllättäviäkin yhteyksiä eri aikojen ihmisten ja liikkeiden välillä. Esimerkkinä tästä voisi mainita Kakkurin kirjassa esille tulevan yhteyden vapaakristillisen hussilaisuuden ja moravialaisuuden sekä herrnhutilaisuuden välillä, joka puolestaan vaikutti vahvasti suomalaiseen herätyskristillisyyteen 1700- ja 1800-luvulla.

Toisena seikkana esille tulevat edelläkävijät, jotka kirkkohistorian sivuilla näyttäytyvät yksinäisinä tienraivaajina ja oman tien kulkijoina, jopa uskonnollisina hörhöinä, joiden kiinnostusta erilaisiin ääri-ilmiöihin (kuten esim. apokalyptiikkaan ja mystiikkaan) pidettiin heidän omana aikanaan arveluttavana, jopa sairaalloisena. Kirkkohistorian valossa, minkä Kakkurin kirjakin hyvin todistaa, näillä ihmisillä näyttää kuitenkin olleen itseään suurempi vaikutus jälkipolviin. He toimivat useassa yhteydessä jonkinlaisina uuden valon tai syvemmän ymmärryksen tuojina, jopa apostolisina tienraivaajina, joiden merkityksen vasta jälkipolvet (jos ei aina hekään) oikein ymmärtävät.

Ehkä tällaiset suuret hengelliset sielut ja kesyttömät henget olivatkin liian hyviä tälle maailmalle? Ehkä he oman kutsumuksensa mukaisesti toimiessaan vain tunnustivat etsivänsä oikeaa isänmaataan?

Kolmas merkittävä huomio oli maallikkouden nousu. Tarkoitan tällä sitä hengelliseen herätykseen (ja hengelliseen elämään yleensä) kuuluvaa ilmiötä, jossa aito Hengen ilmoitus on se ratkaiseva tekijä, joka määrittelee uskovan sijoittumisen Kristuksen ruumiissa. Kaikki muu seuraa tämän kautta; kutsumus, armolahjat, auktoriteetti ja palvelutyö. Jos taas tämä voitelu puuttuu, ei asiaa auta teologian opinnot, akateeminen sivistys, yhteiskunnallinen asema, aatelisarvo tai johtopalli monikansallisen yhtiön hallituksessa. Käytännössä tämä esim. 1800-luvun herännäisyydessä näkyi siinä, miten savolaisesta talonpojasta tuli "kahden hiippakunnan piispa" tai miten seuratilanteessa renki saattoi olla isäntäänsä hengellisesti pidemmällä.

Kakkuri näkee tämän ilmiön ilmentävän osaltaan aikakauden vaihtumista ja perinteisen säätyläisyhteiskunnan murtumista. Tämän näkemyksen mukaan siis ko. aikakauteen sidottu kulttuurinen muutos olisi vaikuttanut herätysliikkeeseen ja sen vaikutuspiirissä olleisiin ihmisiin. Tässä hän on varmasti osittain oikeassa, joskin itse näen kyseessä olevan enemmänkin hengellisen herätyksen vaikutuksen ko. aikaan ja sen kulttuuriin. Ilmiöt, jotka tulivat esille hengellisten liikkeiden piirissä, ottivat paikkansa oman aikansa keskellä muutenkin ja vaikuttivat positiivisen hapattavasti tuon ajan kulttuuriin.