Tänään on ollut mielenkiintoinen päivä. Yllätin nimittäin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni miettimässä eläkkeelle jäämistä; mitä kaikkea käytännön juttuja siitä seuraisi, mihin tuon liikenevän vapaa-ajan käyttäisin ja millaisia tulevaisuuden näkymiä silloin olisi edessä? Lisääntyvä vapaa-aika antaisi tietysti enemmän mahdollisuuksia opiskeluun (teologia, historia...), lukemiseen (koko Tolkien tuotanto kronologisessa järjestyksessä plus kaikki siihen astiset Peter Jacksonin Tolkien-filmatisoinnit siihen päälle tai oikeammin sanottuna siinä sivussa katsottuna) ja kirjoittamiseen (Virtasen elämänkerta?) sekä tietenkin hengellisiin aktiviteetteihin ylipäätään.
Ajatus horisontissa häämöttävästä eläkeiästä - reilut kuutisen vuotta... - tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni houkuttelevalta, jopa helpottavalta. Sitä paitsi, joskushan sen elämän olisi alettava.
Samaan hengenvetoon tunnistin itsessäni, yllättävää kyllä, myös tietynlaista pelkoa tulevaisuuden uhkakuvien edessä. Ukrainan tilanne ja Venäjän ikiaikaisten suurvaltapyrkimysten polarisoituminen, eskatologisen maailmanpalon todellinen mahdollisuus Lähi-idässä, radikaalin islamilaisuuden tunku kaikkialle, yhä edelleen jatkuva eurokriisi kaikkine vaikutuksineen täällä jne. Tunsin itseni äkkiä jopa haluttomaksi suunnittelemaan tulevaisuuttani työuran jälkeen, ettei vaan tulisi pettymyksiä...
No, edessä se on joka tapauksessa ja nyt tuntuu, että yllättävän pian. Kun katson elämääni taaksepäin, niin samaiset viisi vuotta taaksepäin eivät tunnu oikein missään. Mutta niinhän ihmisen elinpäivät ovatkin kuin ruoho.
Tässä uudessa tilanteessa huomaan ajattelevani erilaisia parannuksia elämääni; kunnosta pitäisi alkaa yrittää ruveta pitämään parempaa huolta, vähän voisi tarkemmin miettiä mitä syö, miten säilyttää henkinen vireys mahdollisimman pitkälle, välttää tuo kohtalokas alzheimerin tauti ja väijyvä diabetes, miten pitää muisti virkeänä... Ja niin edelleen. Kyllähän mä sitte kun oon eläkkeellä...
Eräs arvostamani, syvällinen uskonveljeni oli ollut työpaikallaan, erään alakoulun opettajainhuoneessa eläköitymiskahveillaan ja jotkut nuoremmat kollegat uteliaina häneltä sitten kysyivät, miten hän aikoo eläkepäivänsä viettää. Tähän tämä partasuu uros oli vastannut:
- Alan valmistautua kuolemaan.
No, ei meitä raamattu-uskollisia herätyskristittyjä voi ainakaan syyttää liibalaaban hölisemisestä. Voihan se tietysti olla, että nuokin humanistisen koulutuksen saaneet kansankynttilät tulivat sydänjuuriaan myöten järkytetyiksi moisen vulgaarin, suorastaan arkaaisen raadollisuuden edessä (mikä totta puhuen tekisikin heille ainoastaan hyvää). Toisaalta tämä suuresti arvostamani veli puki hyvin (ja ilahduttavan lyhyesti) sanoiksi sen, mistä tässä maanpäällisessä elämässä - tietyltä kantilta katsottuna - perimmältään on kyse.
Sitä paitsi joskushan sen elämän on alettava.
No comments:
Post a Comment