Jeesuksen perhe

Matteuksen evankeliumin 12. luvun lopulla Jeesus näyttää radikaalilla tavalla haastavan perinteisen perhemallin ja sukuyhteisön (kr. oikos), joka hänen omana aikanaan oli paljon laajempi käsite kuin vain ns. ydinperhe. Hän määritteli uuden perheen ja laajemman yhteisön, oikoksen sisällyttämällä siihen ne, jotka "tekevät minun Taivaallisen Isäni tahdon" (12:50). Jeesus puhui siis seurakunnasta eräänlaisena "sijaisperheenä". Alkukristillisenä aikana tämä "sijaisperhe" toimikin sosiaalisena, taloudellisena ja hengellisenä turvaverkkona ihmisille, jotka joko ukonnollisista tai muista syistä olivat joutuneet jättämään oman aiemman oikoksensa.

Se, mikä teki Jeesuksen tarjoamasta uudesta perheen käsitteestä niin radikaalin, oli se, ettei se enää määräytynyt etnisin perustein, kuten tuon ajan juutalaisuudessa. Ratkaisevaa olikin nyt Taivaallisen Isän tahdon tekeminen. Helluntain jälkeen Jeesuksen opetuslasten joukossa, erityisesti Paavalin apostolisessa toiminnassa tämä linjaus sai yhä näkyvämpiä muotoja. Samoin kuin tässä, niin myös Pyhän Hengen osallisuudessa eivät enää päteneet aiemmat (so. Vanhan testamentin aikaiset) perusteet. Nyt kuka hyvänsä, kuka uskoi, sai Hengen ja sitä kautta pääsyn Jumalan valtakuntaan.

Omaa aikamme kulttuuriselle murrokselle on ominaista perinteisten instituutioiden, kuten esim. perheen, merkityksen muuttuminen, jopa murtuminen. Postmodernin ajan perhetilanteen muuttumista on kuvattu siten, että perinteisen ydinperhemallin merkityksen muuttuessa ihmisellä on oikeus tai vapaus valita itse oma perheensä. Uudessa kontekstissa perhe ei enää määräydykään yksinomaan biologisin tai juridisin perustein. Tilalle astuvat uudet yhteisöllisyyden määritelmät. Puhutaan postmodernista heimoistumisesta ja edistyksellisestä eli progressiivisesta perheestä. Nämä ympäröivän maailman muutokset saattavat seurakuntaan nähden näyttää enemmän uhkakuvilta, kuin hyvältä kehitykseltä. Itse näen uuden tilanteen tarjoavan toki haasteita, mutta avaavan myös uusia mahdollisuuksia evankeliumille.

Perheeseen kuuluminen voi olla jopa alakulttuurinen asia, kuten on kuvattu nuorten aikuisten tilannetta Frendit-tv-sarjassa. ”Tv-sarja Frendit saatteli aikuiseksi kokonaisen sukupolven”, kirjoitti Suomen Kuvalehti joskus v. 2004. ”Frendit toi televisioon uuden sukupolven; risaisista uusperheistä omilleen karanneet nuoret aikuiset, jotka muodostivat ympärilleen aivan uudenlaisen perheyhteisön. Kulttuurissa, jossa yli puolet avioliitoista päättyy eroon, avioerolapsena itsenäistyminen on todellinen sukupolvikokemus.”

Time-lehti kirjoitti Frendeistä keväällä 2004: ”Kymmenen vuoden ajan sarjan hahmot yrittivät ratkaista samaa ongelmaa; miten korvata lapsuuden perhe uudella, omalla perheellä, jollaisesta on aina unelmoinut.”

On monia asioita nykytilanteessamme, jotka saavat minut kysymään, olemmeko tulleet uudelleen oikoksen aikaan? Läheisten, kestävien ihmissuhteiden merkitys korostuu nykyisenä aikana. Tästä kaikesta nousee väistämättä haaste myös seurakunnalle. Jeesuksen perheeltä odotetaan myös tyydyttäviä, hoitavia ihmissuhteita. Ymmärrän siitä seuraavan ongelmia, jos tätä myöhäismodernin ihmisen hellimää tarvetta korostetaan jopa niin, että se syrjäyttää uskollisuuden totuudelle. Näen tämän "yhteisöllisyyttä hinnalla millä hyvänsä"-agendan olevan suuri vaara aidolle hengelliselle kasvulle.

Ydin on nyt kuitenkin siinä, miten synnyttää sellaisia yhteisöjä, jotka parhaiten vastaavat nykyihmisen yhteisöllisyyden kaipuun - totuudesta tinkimättä. Jeesus sanoo Hänen veljiensä ja sisartensa, jopa äitinsä olevan juuri niitä, jotka tekevät änen Taivaallisen Isänsä tahdon. Tämä aidon kristillisen yhteisön alkuperäinen toiminta-ajatus on syytä pitää kirkkaana mielessä.