Poliittinen epäkorrektius

Julistaa Jeesuksen olevan ainoa tie pelastukseen ja Jumalan yhteyteen on tänään ihan yhtä poliittisesti epäkorrektia kuin se oli alkukristittyjen aikana. Antiikin maailmassa kristittyjen julistama ilosanoma Jeesuksesta Herrana ja Pelastajana edusti jo silloin valtakulttuurin näkökulmasta suvaitsemattomuutta muita uskontoja ja niiden kannattajia kohtaan. Tuon ajan hellenistisessä kulttuurissa vallitsi suloinen sekamelska ja konsensus sen suhteen, miten kukin sai omalla uskonnon harjoittamisellaan tulla autuaaksi. Evankeliumi edusti myös poliittista epäkorrektiutta suhteessa roomalaiseen hallintoon, koska em. Jeesukseen Messiaana liitetyt nimitykset kuuluivat yleisen käsityksen mukaan vain ja ainoastaan keisarille.

Paavali kuvaa 1.Korinttilaiskirjeen 1. luvussa niitä odotuksia ja sitä  vastarintaa, jota evankeliumin julistaminen kuulijoissa sai aikaan tuon ajan maailmassa. Hän ensinnäkin sulkee pois inhimillisen oppineisuuden tienä Jumalan yhteyteen. Paavali jopa kärjistää asian niin, että jopa Jumalan typeryydessä on enemmän viisautta kuin inhimillisessä viisaudessa. Paavali liittyy tässä kohtaa Mestariinsa, joka sanoi jopa iloitsevansa siitä, että pelastus on piilotettu tämän maailman viisailta ja ilmoitettu sellaisille, joilla on lapsenmielinen asenne evankeliumia kohtaan.

Paavalin kokemuksen mukaan evankeliumia julistettaessa tapahtuu jako kahteen. Tai tarkemmin sanottuna kolmeen, koska aina on niitä, jotka ottavat ilosanoman vastaan. Mutta muuten ihmisillä on kahdenlaisia odotuksia. Kaivataan toisaalta viisaita sanoja ja hienolta kuulostavaa filosofiaa. Vain se koetaan vakavasti otettavaksi sanomaksi, johon kehdataan samaistua. Toisaalta halutaan nähdä ihmetekoja, kokea väristyksiä ja saada säpinää. Jollei näitä saada, koetaan sanoma epäuskottavaksi. Toiset kokevat evankeliumin loukkauksena itseään ja omaa uskonnollisuuttaan kohtaan. "Miten he julkeavat tarjota minulle tällaista pelastusta?" Toiset näkevät evankeliumin ristiinnaulitusta isona vitsinä, joka on liian mauton ollakseen totta.

Kaikessa tässä on jotain hyvin tuttua meidän omalta ajaltamme. Niinpä tänäänkin lapsena kastettu kirkon jäsen kokee loukkauksena julistuksen siitä, että hänen tulisi katumuksessa ja uskossa kääntyä Jeesuksen puoleen. Juutalaisuus uskonnollisena ilmiönä näyttää tänään asuvan minkä tahansa kristillisen tradition nimiin vannovan kirkollisen instituution sisällä. Samoin tänäänkin osa meistä ei kaipaa puhetta ristiinnaulitusta, vaan värejä, valoja ja kultahippuja.

Poliittinen epäkorrektius on edelleen vakio.

Fraaseja käyttääkseni, globaali maailma on pienentynyt, vaaditaan uskontojen vuoropuhelua ja etsitään rauhanomaista rinnakkaiseloa polarisoituvassa maailmantilanteessa. Ehdoton julistus Jeesuksesta ainoana tienä pelastukseen, Jumalan yhteyteen ja paratiisiin ei sovi tähän maailmankansalaisen genreen. Itse asiassa tämä julistus koetaan fundamentalistisena uhkana, koska vain se voi ratkaisevasti järkyttää tuon toisen, vielä ilmeisemmän fundamentalismin perustuksia. Tämä onkin totta, koska se on ainoa, mikä voi herättää ihmisen. Tässä ei ole kysymys kirkkokunnista tai jäsenrekistereistä, vaan ihmisen sydämen uskosta.

Niin, se kolmas ryhmä. Niille, jotka uskovat tämän, Jumalan hullutus ja Jumalan heikkous onkin sitten Jumalan viisaus ja voima pelastukseen.