Historia on voittajien kirjoittamaa

Brittikirjailija Kate Mosse on kirjoittanut historiallisen romaanin Labyrintti (WSOY, 2006), joka sijoittuu sekä nykyaikaan että ristiretkiajalle eteläiseen Ranskaan. Kerronnan kohteena ovat vanhat (hoho-hoijaa...) myytit Pyhästä Graalista etc. Mielenkiintoista ja ajallemme ominaista on myös se, että mukaan on sotkettu keskiajalta peräisin oleva ”eriuskolaisliike” kataarit. Tämä uskovien kastetta ja raamatullista seurakuntanäkemystä edustanut, katolisen kirkon julmasti ristiretkilläkin vainoama vapaaseurakuntaliike edustaa kirjassa oikeaan gnoosikseen vihittyjen salaseuraa.

Mosse kirjoittaa:”Kataarit arvostivat sisäistä uskoa enemmän kuin uskon ulkoisia merkkejä. He eivät tarvinneet pyhättöjä eivätkä taikauskoon perustuvia rituaaleja, eivätkä he vaatineet nöyristelevää tottelevaisuutta, jonka tarkoituksena oli erottaa tavallinen kansa Jumalasta. He eivät palvoneet kuvia eivätkä polvistuneet jumalankuvien tai kidutusvälineiden eteen. Bon Chrétienille Jumalan voima piili Hänen sanassaan. He tarvitsivat vain kirjoja ja rukouksia, sanoja, jotka luettiin ja lausuttiin ääneen. Pelastumisella ei ollut mitään tekemistä almujen, pyhäinjäännösten tai pelkästään pappien ymmärtämällä kielellä lausuttujen rukousten kanssa.” (s. 298)

Okei, so far, so good. Kataarit olivat siis yksi monista toisiinsa linkittyneistä ja keskenään verkottuneista ei-kirkollisista hengellisistä herätysliikkeistä vuosisadoilta ennen uskonpuhdistusta. Ehkä on vain makuasia, mitä termiä heistä käytämme – kataarit, bogomiilit, valdolaiset – nimet ovat joka tapauksessa heidän vastustajiensa heille antamia. Perimmäiseltä identiteetiltään nämä nöyrät, yksinkertaiset uskovat olivat nimittäin vain Jeesuksen opetuslapsia.

Mutta sitten Mossen tekstissä tapahtuu jotain: ”Kataarien silmissä kaikki olivat samanarvoisia Pyhän Isän armossa – juutalaiset, saraseenit, miehet ja naiset, metsän eläimet ja ilmojen linnut. Helvettiä ei ollut, ei liioin tuomiopäivää, sillä Jumalan armosta kaikki pelastuisivat, vaikka monet joutuisivatkin elämään useamman elämän, ennen kuin pääsisivät Jumalan valtakuntaan.” (s. 298)

Nimitys kataarit oli siis ennemmin heidän vastustajiensa heille antama pilkkanimi kuin heidän oman identiteettinsä kuvaus. Sana tulee kreikan kielen puhdasta tarkoittavasta sanasta ja siitä myöskin on johdettu harhaoppista tarkoittava sana kerettiläinen. Kirjailija on käyttänyt lähteenään lähes tulkoon ainoita kataareista peräisin olevia historiallisia dokumentteja, jotka taas ovat peräisin roomalais-katoliselta kirkolta. Nämä dokumentit on koottu joko kidutettujen eriuskolaisten tunnustuksista (jolloin on tulokseksi saatu käytännössä juuri se, mitä on haluttukin) tai sitten omien pappien ja teologien tarkoitushakuisesti vääristelemien selontekojen pohjalta. Mitään näiden vapaiden kristittyjen omia kirjoituksia ei meille ole säilynyt, koska ne paavin kirkon toimesta poltettiin. Kirkkohistoria kun jo tuolloin oli poliittisen ja uskonnollisen vallankäytön välikappale – ja edelleenkin on.

Niin, historia on aina voittajien kirjoittamaa. Sen tähden, kun kuulen sanat ”virallinen kirkkohistorian tulkinta” poistan aseeni varmistimen. Aivan samoin kuin katoliset levittivät tahallista väärää informaatiota alueillaan liekehtineistä Jumalan tulista, niin myös luterilaiset tekivät samaa ns anabaptistisella uskonpuhdistuksen haaralle etelä-Saksassa ja Sveitsissä 1500-luvulla. Ja vainosivat käytännössä samalla tavoin.

Edesmennyt kustannusyhtiö Ristin Voitto teki aikoinaan Suomen Siionille ison palveluksen kun se julkaisi kolme hyvin merkittävää kirkkohistoriallista opusta näiltä tiimoilta; Gunnar Westinin Alkukristillinen aika (RV, 1975) ja Vapaan kristillisyyden historia (RV, 1975) sekä Juhani Kuosmasen Herätyksen historia (RV, 1979). Painos on näistä opuksista jo aika päivää sitten loppunut (ehkä jo kirkkopoliittisen korrektiuden nimissä?), mutta jos törmäätte niihin jossain kirpparilla tai jonkun toimintaansa lopettelevan seurakunnan kirjapöydän poistomyynnissä, niin kannattaa ostaa.

Mutta historia ei ainoastaan ole voittajien kirjoittamaa. Historia myös toistaa itseään. Niin nytkin, samoin kuin ennenkin, lihan mukaan syntynyt vainoaa Hengen mukaan syntynyttä. Niin nytkin, niinkuin ennenkin, Jumalan Hengen uusi työ joutuu käymään läpi samat synnytyskivut.