Olen useassakin yhteydessä yrittänyt vähän hapuilemallakin tuoda esille jotain uudenlaista näkökulmaa (eräänlainen "kolmas tie") tilanteeseen, joka on perinteisesti ollut hyvin dikotominen, jopa polarisoituinut. Vastapuolina on perinteisesti nähty liberaalit ja tunnustukselliset, kirkon uudistusmieliset ja konservatiivinen herätysliikeväki. Nyt voitaisiin etsiä jonkinlaista "kolmatta tietä" siihen, miten toimia uudella, relevantilla tavalla jälkimodernissa ja jälkikristillisessä tilanteessa.
Tältä pohjalta on jotenkin ehkä ymmärrettävää, että tällainen uudenlainen ajattelu herättää voimakasta vastenmielisyyttä niin luterilaisten kuin vapaiden suuntienkin edustajien keskuudessa. Vaikka en sellaisenaan niele Saarisen em. visiointia tulevaisuuden koulutusmalleista, niin mielenkiintoisilta ne silti vaikuttavat. Toivottavasti tämä saa aikaan jotain sellaista keskustelua alan muiden oppilaitosten kanssa, jossa erilaiset (ehkä jopa vastakkaisetkin) näkökulmat hyödyllisellä tavalla hedelmöittävät toisiaan.
Jotta kokonaiskuva tulisi osaltani selväksi - "mitä, mistä ja miten olen sanonut?", niin laitan tähän jatkoksi oman haastatteluosuuteni kokonaisuudessaan.
"Vastaan
alla esittämiisi kysymyksiin. Niputin nuo kaksi ensimmäistä kysymystä yhteen.
1.
Oletko kokenut opetuksen teologisessa joskus ristiriitaiseksi vakaumuksesi
kanssa? 2. Onko teologisen opetus koetellut uskoasi? Tai epäiletkö, että se
voisi jollekin niin tehdä?
Elämä yleensä koettelee
uskoamme, samoin opiskelu missä hyvänsä laitoksessa ja hyvä niin. Uskoamme
tuleekin koetella. Luulen, että kristitty tänä päivänä törmää monella alalla
asioihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän hänen vakaumuksensa vastaisia. Jotkut
tekevät teologiseen tiedekuntaan tullessaan sen virheen, että luulevat
tulevansa raamattukouluun, jossa saavat sen mukaista opetusta. En toisaalta
epäile ollenkaan, etteikö jonkun nuoren usko joutuisi koetukselle teologisessa tiedekunnassa,
mutta toisaalta se voi aikaa myöten myös toimia omaa vakaumusta vahvistavana
juttuna.
3.
Mikä sai sinut vapaan suunnan kristittynä tulemaan teologiseen?
Tulen perinteisiin
tunnustuskuntiin sitoutumattomasta kristillisestä yhteisöstä. En siis asemoi
itseäni kristittynä tämän ”luterilainen kirkko – vapaat suunnat”-dikotomian
mukaisesti. Teologia on aina kiinnostanut minua ja minulla on suoritettuna yksi
teologinen tutkinto jo aiemmin. Minua kiinnostaa teologinen ajattelu sinänsä ja
ne johtopäätökset ja käytännön ratkaisut, joita sen pohjalta tehdään kristillisissä
yhteisöissä. Haluan myös olla vuorovaikutuksessa muiden teologiaa opiskelevien,
opettavien ja harrastavien kanssa. Uskon myös historian opettavan meille siitä,
mitä pitää tehdä ja mitä välttää. Perimmäisenä motiivina lienee varmasti halu
oppia lisää ja syventää aiemmin oppimaansa.
4.
Mihin olet ajatellut valmistuvasi? Onko vaihtoehtona mielessä ollut pappeus
kirkossa? Ovatko tulevaisuuden suunnitelmasi kokeneet muutosta matkan varrella?
Tunnustan avoimesti,
etten opiskele työllistyäkseni. Opiskelen niin nopeasti kuin kykenen, kohtuuden
rajoissa tietenkin, ja nauttien itse matkasta. Olen toisaalta siinä iässä, että
eläköityminen voi valmistuttuani olla yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin
työllistyminenkin, eikä näiden tarvitse sulkea pois toisiaan. Olen aiemmin
toiminut pastorina eräässä vähemmistökirkossa, eikä minulla ole mitään
suunnitelmia palata papiksi johonkin perinteiseen tunnustuskuntaan. Jotain
sellaista hengellistä työtä, jossa teologian opintoja voi hyödyntää, tulen
aivan varmasti aina tekemään, mutta saanko siitä koskaan jotain vakituisen
kuukausipalkan kaltaista korvausta, onkin sitten jo toinen juttu.
5.
Oletko missään vaiheessa kokenut olevasi jollain tapaa ulkopuolinen
teologisessa?
En. Ajattelen asioiden
riippuvan aika paljon henkilöstä itsestään. Olen tyytyväinen opiskeluuni
teologisessa tiedekunnassa ja olen saanut kaiken tarvitsemani ohjauksen ja avun.
6.
Teologinen tiedekunta on tunnustukseton. Toteutuuko se käytännössä vai painottuuko
vapaan suunnan kristityn silmin luterilaisuus ja jos niin millä tapaa?
Ei toteudu. Elämme
Suomessa, jossa edelleen olla suomalainen on yhtä kuin olla luterilainen,
vaikka toisaalta tämä paradigma joutuukin koko ajan haastetuksi esim.
maahanmuuton ja uskonnollisen kentän pirstoutumisen takia. Teologisessa
tiedekunnassa ”kristillinen usko” kuitenkin näyttäytyy pääasiassa
luterilaisena, eikä tämä asenne palvele kenenkään intressejä globalisoituvassa
maailmassa. Esim. evankelikaalia teologiaa soisi esiteltävän huomattavasti
avoimemmin.
7.
Haluaisitko sanoa vapaasti jotain? Vaikkapa terveisiä tiedekunnalle?
Opiskelen A2-linjalla
ja mietin kovasti mitä annettavaa teologisella tiedekunnalla voisi jatkossa
olla uusien itsenäisten seurakuntien ja kirkkokuntiin kuulumattomien yhteisöjen
käytännön työhön. Sitran esittelemissä tulevaisuuden trendeissä puhutaan siitä,
miten ”voimaantuvat yhteisöt haastavat instituutiot”[1].
Tämä on parhaillaan käynnissä myös uskonnollisella kentällä, eikä enää vain
pääkaupunkiseudulla. Uudet yhteisöt olisi nykyistä paremmin huomioitava
teologisen tiedekunnan opetuksessa, eikä vain mielenkiintoisina missiologisina
projekteina, vaan esim. seurakuntien istutuksen ja seurakuntatyön saralla.
[1] http://www.sitra.fi/artikkelit/megatrendit/sitran-trendit-voimaantuvat-yhteisot-haastavat-vanhat-instituutiot (katsottu 30.09.2015) ”Yhä useammin ihmiset ryhtyvät kuitenkin itsenäisesti
toimeen edistääkseen tärkeäksi kokemiansa yhteisiä asioita, ohi julkisten
rakenteiden. Toimintaa syntyy, kun joku huomaa tarpeen tai mahdollisuuden
jollekin uudelle. Edelläkävijä kyseenalaistaa totutut totuudet, kokeilee ja
näyttää esimerkillään muillekin, että asiat voi tehdä toisin. Nämä
edelläkävijät eivät tarvitse julkisia instituutioita tuekseen ja jopa
pikemminkin toivovat, että ne eivät tulisi heidän tielleen.”
2 comments:
Luin ensin tuon linkittämäsi artikkelin ja olin tunnistavinani sinut sieltä. Ilokseni näin tästä postauksesta, että olin osunut oikeaan :)
Opiskelu Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on avartanut maailmankuvaani monella tavalla. Olen huomannut, miten yllättävää monelle on se, että pääkaupunkiseudun metropolialueen ulkopuolellakin eletään ihan kelpo elämää. Toinen yhtä yllättävä ilmiö on se, miten moni on vilpittömästi hämmästynyt huomatessaan, ettei kaikki kristillisyys olekaan luterilaista.
Post a Comment