Kommentteja Kakkurin kirjaan, osa 1

Teol. tri Teemu Kakkuri on kirjoittanut mielenkiintoisen katsauksen suomalaiseen kirkolliseen herätyskristillisyyteen, Suomalainen herätys - Herästyskristillisyyden historia nälkävuosista Nokia-Missioon (Kirjapaja, 2014). Ostin sen jokin aika sitten ja olen lukenut sitä pätkittäin suurella mielenkiinnolla. Olen vasta kirjan alkupuolella, mutta jo nyt on monta perin mielenkiintoista seikkaa tullut esille. Erityisen hyvänä olen kokenut herätyskristillisyyden sijoittamisen laajempaan, historialliseen kontekstiin niin Ruotsi-Suomen historiaa kuin länsimaiden aatehistoriaakin ajatellen. Mistä historiallisista tekijöistä ja olosuhteista herätyskristillisyys uskonnollisena liikehdintänä ja niin kirkollisena kuin yhteiskunnallisenakin muutosvoimana  nousi?

Juuri tässä kohtaa onkin tulleet ensimmäiset isot kysymykset mieleen. Pietismin historiaa ja vaikutusta suomalaiseen uskonnolliseen kenttään käsitellessään Kakkuri kuvaa pietismiä - ja erityisesti sen radikaalisiipeä - haasteena luterilaiselle teologiselle yksimielisyydelle. Kun ortodoksinen luterilaisuus alleviivasi sanan ja sakramenttien vaikuttavuutta yli kaiken, niin pietismi epäröimättä kyseenalaisti tämän ja korosti Pyhän Hengen suvereenin työn merkitystä ohi virallisten opinkappaleiden ja kirkollisten järjestelmien. Ikään kuin korostaakseen asian vakavuutta Kakkuri päättää kappaleen: "Ratkaiseva ero oli syntynyt vuosisadoiksi." (s. 44)

Mieleen nousee ensimmäisenä kysymys, että nytkö vasta se "ratkaiseva ero" syntyi? Onko kyse jonkinlaisesta luterilaisesta putkinäöstä, mikä varsinkin täällä Pohjolassa on niin tyypillistä. Eivätkö he koskaan ole lukeneet vaikkapa Jan Hussista ja böömiläisistä veljistä, jotka olivat katolisesta kirkosta eronneita "eriuskolaisia", joita nykyään heidän opillisten käsitystensä perusteella saatettaisiin pitää jopa evankelikaaleina ja joilla oli ilmeinen vaikutus myös pietismin syntyyn? Eikö virallinen kirkkohistoria vieläkään tunnusta uskonpuhdistuksen ns. kolmannen haaran (so. anabaptistisen) olemassaoloa ja vaikutusta globaalisti nykypäivän maailmassa? Tai että vastaavanlaisia vapaita kristillisiä liikkeitä ja yhteisöjä voidaan katkeamattomana ketjuna seurata läpi koko kaksituhatvuotisen kirkkohistorian aina Jerusalemin alkuseurakuntaan asti?

Kakkuri nostaa esille myös pietismin merkittävänä haasteena myös papiston säädylle ja sen sosiaalisesti etuoikeutetulle asemalle. "Jos Pyhä Henki vaikutti maallikoidenkin saarnoissa, kirjoissa ja rukouksissa, oli papiston monopoli murrettu. Mihin tarvittiin pappeja, piispoja ja korkeita kirkkoruhtinaita? Kakkurin mukaan tämä oivallus synnytti separatismin eli tosi uskovien pyrkimyksen eroon yleisestä ja yhteisestä kirkosta." (s. 44) Sanopa muuta, veliseni, sillä juuri samasta syystä niin monet aidosti kristityt tänäkin päivänä jättävät perinteiset kirkot - eivät uskosta luoppumisen takia, vaan sen säilyttämisen takia.

Kakkuri mainitsee radikaalipietisteistä saaneen alkunsa "myöhemmällekin herätyskristillisyydelle tyypillisen piikittelyn ja pilkkaamisen" (s. 43). Miten tämä kuulostaakin niin tutulta? Missä viimeksi olen tällaiseen törmännyt?

Odotan mielenkiinnolla jatkoa eli palataan asiaan.