Tuossa jo aiemmin suosittelemassani kirjassaan Organic Leadership Neil Cole tarttuu erääseen länsimaisen kristillisyytemme "pyhistä lehmistä", nimittäin teologiaan, opiskelemiseen ja informaatioon. (Ks. s. 207 alkaen.) Näiden hankkimista me pidämme tärkeimpinä määreinä Jumalan valtakunnan edistämisessä, vai mitä?
Alkuun lainaus Matrixista: "On ero tuntea polku ja kulkea polkua." Siinäpä hyvin kiteytettynä problematiikkamme hengellisten johtajien varustamisessa. Meillä kun oppineisuus kulkee ennen kuuliaisuutta, vaikka asian pitäisi olla päinvastoin. Luin juuri hiljattain erään teologisen oppilaitoksen "uudesta monivuotisesta, enimmillään nelivuotisesta koulutusohjelmasta", jonka tarkoituksena on valmistaa työntekijöitä hengelliseen työhön. Kuitenkaan koulutus ei ole sitä, mitä me kipeimmin tarvitsemme. Kuuliaisuus tehdä se, mitä Herra käskee, on enemmänkin se, mitä tarvitsemme, kuin tieto siitä, mitä me jo tiedämme.
On selvää, että tällaiset "koulutuspaineet" eivät nouse Jumalan ilmoituksesta, vaan meitä ympäröivästä modernista yhteiskunnasta ja sen kulttuurista. Eivätkä nämä paineet ole "puhua sen kieltä, olla modernille moderni ja postmodernille postmoderni", vaan kyse on enemmänkin siihen mukautumisesta. "Anna meille kuningas, että olisimme niinkuin muutkin kansat" (1.Sam. 8.) kuulostaa epäilyttävästi samalta kuin vaatimus hengelliseen työhön varustavan koulutuksen ja sen oppiarvojen akateemisuuden tasosta - "jotta olisimme uskottavia".
Miksei kukaan kysy elämän perään?
Jos luet Paavalin Timoteukselle tai Tiitukselle mainitsemia edellytyksiä seurakunnan kaitsijalle tai vanhimmalle, niin löydät niistä hyvin vähän - tai et ollenkaan - niitä seikkoja, joita meidän päivinämme pidetään tärkeänä. Cole ottaa esimerkiksi Tiituksen kirjeen 2. luvun, jonka alussa Paavali kehottaa nuorempaa työtoveriaan: "mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu" - ja mitä tämän jälkeen seuraa? Ei halaistua sanaa systemaattisesta teologiasta, raamatullisesta eskatologiasta tai kolminaisuusopista. Paavali puhuu ihan muista asioista, jotka liittyvät ihmissuhteisiin ja vuorovaikutukseen arkipäivän elämässä. Niitä Paavali tuntuu pitävän tärkeimpänä.
Tämä tulee itseäni hyvin lähelle, sillä kuutisen vuotta sitten Herra puhui minulle ystävällisesti, mutta selvästi lähtemisestä pois erään minulle rakkaan perinteisen seurakunnan pastorin virasta. Ajattelin sen tarkoittavan "Herran kasvojen etsimistä" ja "erämaahan hiljaisuuteen menemistä" tai jonkun "uuden näyn saamista Herralta" yms. Mutta Jumala alkoi kuitenkin seuraavien kuukausien aikana puhua minulle enemmän perheestä ja kodista ja siitä, että se on se elämän sydän, josta kaikki lähtee. Jos elämä sykkii siellä, se voi sykkiä myös muualla. Mutta jos elämä ei toimi siellä, ei se toimi muuallakin.
Me korostamme omista kulttuurisista lähtökohdistamme käsin paljon ymmärrystä, tiedon hankkimista ja tietämistä. Näin myös teologisessa koulutuksessamme. Vai mitä varten sitten luulette rakennetun kokonaisen systemaattisen teologian järjestelmän? Jumalan täytyy olla a) määriteltävissä ja b) hallittavissa (ja c) manipuloitavissa, vaikka sitä ei tietenkään sanota ääneen). Augustinuksen kertomus pienestä pojasta, jonka hän näki Välimeren rannalla yrittävän saada merivettä pysymään maahan tekemässään kuopassa, on valaiseva. Kun Augustinus kysyi, mitä poika teki, vastaus oli:
- Laitan valtameren tähän kuoppaan.
Minulle Jumala on edelleen mysteeri. Hän ilmoittaa itsensä Sanassaan, Pojassaan ja Henkensä kautta. Olen opiskellut tuntemaan häntä jo yli 36 vuotta, mutta edelleen huljuttelen varpaitani valtameressä. Martti Lutherin työtoveri ja korkeastioppinut teologi, Philip Melanchton sanoi kerran. "On parempi palvoa suurta Jumalaa kuin selittää Häntä."
Mutta mitä tulee näihin em. hengellisen johtajan tunnusmerkkeihin, niin hyviä ohjeita löytyy 1.Tim. 3. ja Tiit. 2. luvuista. Sieltä voitte lukea niitä ihan itsekin. Nämä kohdat puhuvat enemmän luonteesta kuin oppineisuudesta, taloushallinnosta tai kokoustekniikasta. Ehkä tämä puhuu meillekin jotain asioiden oikeasta tärkeysjärjestyksestä. Jos olet pidemmällä teologian opinnoissasi, et kuitenkaan automaattisesti voi ohjata muita hengellisessä kasvussa ja kuuliaisuudessa - jollet itse ole ensin ollut siellä.
Cole ehdottaa 1.Tim. 3:1:n paremmaksi ymmärtämiseksi sen lukemista seuraavasti: "Jos joku haluaa itselleen mentorin, on hyvä, että hän tätä etsii. Tässä on laatuvaatimuksia, joita etsiä jostakin, jota haluat seurata." Jatko on edelleen luettavissa saman luvun jakeista 2-7.
Cole puhuu hengellisen johtajuuden ilmenemisestä kolmella eri alueella:
- elämisessä - etsi ennemmin hedelmää, kuin lahjoja;
- tekemisessä - taidot kasvavat vain käytännön kokemuksen kautta;
- tietämisessä - kyse on enemmän siitä, miten ajatella, kuin siitä, mitä ajatella.
Muistan hyvin, kuinka aikoinani kun kävin opettamassa eräässä teologisessa oppilaitoksessa ja eräs opiskelijoistani toistuvasti kysyi minulta oppitunnilla: "No, mitä meidän tästä sitten pitäisi ajatella?" Niinpä.
Cole esittelee myös "Vaihtoehtoista teologian opiskelemisen järjestelmää", josta voitte itse lukea tarkemmin kirjan s. 217-219. Varmaan aiheesta löytyy jotain myös CMA:n nettisivuiltakin.
Loppukevennys: Cole kertoo hänellä olleen seminaarissaan professori, joka kertoi tarinaa eräästä opiskelijasta, joka rohkeasti julisti aikovansa ensin lopettaa opintonsa ja aikovansa mennä sitten naimisiin. Tähän oli elämää nähnyt professori viisaasti vastannut:
- Tuossa julistuksessa on kaksi kohtaa väärin: ensinnäkin avioliitto on opiskelemista ja toiseksi emme koskaan lopeta opiskeluamme.
No comments:
Post a Comment