Hengellisestä vaikuttamisesta

 Olen viime viikkoina pohtinut paljon hengellisen vaikuttamisen dynamiikkaa ja sitä, millaisia tehtäviä ja rooleja hengellisellä vaikuttajalla on? Tällä vaikuttamisella tarkoitan erilaista pyrkimystä vaikuttaa suotuisasti uskovien (erityisesti nuorempien) hengelliseen kasvuun, vapautumiseen heitä sitovista asioista, parantumiseen niistä ja niiden seurauksista sekä oman kutsumuksensa löytämiseen niin paikallisessa uskovien yhteydessä kuin laajemminkin Kristuksen ruumiissa. Ymmärtääkseni tämä on jokaisen uskossaan kasvaneen uskovan tehtävä suhteessa nuorempiin, aivan kuten perheessä vanhempien ja vanhempien sisarusten tehtävänä on huolehtia perheen pienimmistä. 

Käytännön kysymyksiä tämän pohjalta:

- Miten oikealla tavalla tasapainoisesti sekä tukea että haastaa nuorempaa?

- Miten tunnistaa niitä oikeita versoja, joita ruokkia, jotta ne vahvistuisivat?

- Miten rohkeasti avata uusia näköaloja kutsumustaan ja tehtäväänsä etsivän veljen tai sisaren elämässä?

- Miten olla tien tasoittaja toisen elämässä? Omaanko rohkeutta mennä takuuseen hänestä/heistä? 

- Miten oikein kannustaa oman ajattelun vahvistumiseen?

- Osaanko tunnistaa ja erottaa omat agendani siitä, mitä Jumala on puhunut?

- Lopuksi: osaanko antaa tilaa ja väistyä itse syrjemmälle? Annanko luvan lähteä ja kykenenkö lopulta päästämään irti? Annanko luvan jopa kasvaa minun ohitseni? (Jollei viime mainittua nimittäin tapahdu, ei päästä koskaan eteenpäin.)

Tässä puhutaan paljon nyt siitä vaikuttamisesta, jota yleisesti kutsutaan mentoroinniksi. En halua käydä vääntämään kättä termeistä, vaikka ymmärränkin hyvin, miten tärkeää on ymmärtää ja osata myös ymmärrettävällä tavalla määritellä, mistä tässä hengellisessä vaikuttamisessa on kysymys. Näyn on oltava niin kirkas ja selvä, että sen voi juostessakin lukea ja että sen lukenut ymmärtää sen ja rientää toteuttamaan sitä.

Tällainen hengellinen vaikuttaminen ei saa, eikä voi perustua käskemiseen, velvoittamiseen tai komentoketjuun. Sinun täytyy ansaita omalla vaelluksellasi muiden kunnioitus voidaksesi mentoroida heitä. Tällainen hengellinen vaikuttaminen tai mentorointi on (parhaimmillaan, onnistuessaan) avioliiton ja perheyhteyden jälkeen kolmanneksi tehokkain tapa vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja luonteeseen.

Tätä taustaa vasten on aika mielenkiintoista, miten avoimesti ja rohkeasti apostoli Paavali omissa kirjeissään tarjoaa itseään samaistumiskohteeksi ja seuraamisen esimerkiksi. Tämän hän tekee yhtä hyvin niin yhteisön (esim. Korinttin seurakunta) kuin yksilönkin (esim. Timoteus) kohdalla. 

Saman ilmiön toinen ääripää - mentorointi kaikessa pyhässä vakavuudessaan - löytyy Herran sanasta Israelin kansalle Malakian kirjan lopussa: "hän kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi".  Tässä on kyse koko asian ytimestä; isyydestä ja lapseudesta ja niiden toteutumisesta niin hengellisesti kuin muutenkin. Tässä on kyse mentoroinnin korkeimmasta asteesta, johon Jeesus itsekin viittaa sanoissaan Johanneksen evankeliumissa: "Poika ei voi tehdä mitään omasta aloitteestaan, vaan ainoastaan sen, mitä näkee Isän tekevän. Mitä tahansa Isä tekee, sitä tekee samoin myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee".

Oma rukoukseni tässä kohtaa on, että minä isänä tietoisesti ja päättäväisesti käännän sydämeni lasteni puoleen.

Virtanen ja Puhdistajan tuli

 Virtanen istui kokoussalin takaosassa ja kuunteli laulua.

- "Sydän puhdista niin kuin hopea ja puhdas kulta..." 

Ihmiset istuivat ja seisoivat ja lauloivat, osa silmät kiinni ja kädet avoimina edessään, jotkut kohotetuin käsin, hiljaa liikuttaen itseään laulun myötä.

- "Puhdistajan tulta haluan, olla vain pyhä, sinulle kutsuttu, Herra..."

Virtasen mieleen pätkähti yhtäkkiä ajatus, mahtoivatko ihmiset ollenkaan ymmärtää, mitä he lauloivat. Puhdistajan tulihan tarkoitti oikeassa elämässä sitä, että metallista poltettiin pikkuhiljaa, korkeassa lämpötilassa pois kaikki siihen kuulumattomat ainesosat, roskat ja kuona, kuin myös muut metallit. Jos se aineellisessa mielessä, luonnollisessa maailmassa, esimerkiksi sepän tai taiteilijan toimesta, vaatisi tätä, jotta saataisiin jäämään jäljelle haluttu ja muokattava jalometalli, mitä se olisikaan Hengen maailmoissa. 

Virtanen ei lainkaan epäillyt näiden hyvin tuntemiensa ja hänelle rakkaiden ihmisten aitoutta ja vilpittömyyttä. Tästä huolimatta hänen täytyi olla rehellinen itselleen ja myöntää tässä olevan eräs hänen elämänsä suuria kysymyksiä. Miten voida haluta niin paljon ja palavasti jotain sellaista, mikä on niin vierasta hänen omalle mukavuudenhalulleen ja jopa kauhistuttavaa hänen sisäiselle ihmiselleen? Olihan Virtanen toki nähnyt monenlaista tuulella käyvää auringonlaskun ratsastajaa, että hän ymmärsi olevan suuri ero siinä, että haluaa jotain tällaista oman elämänsä karsimista tai muiden mukana, nuoruuden innossa tai jopa täysi-ikäisen miehen uhossa hoilata tällaista laulua.

- Kovempi koulu, kovempi koulu! Anna, Herra, veljelle kovempi koulu! 

Virtanen muisti palavat rukoukset seurakunnan nuorten miesten kesken joskus vuosikymmeniä siten, ennen niin monia nöyryyttäviä ja katkeriakin elämän opetuksia. Virtasen täytyi myöntää, että nykyisin hän lauloi tätä muuten niin paljon rakastamaansa aralla sydämen asenteella, joskus jopa sisäisesti vapisten tämän häntä niin paljon suuremman Todellisuuden edessä.

Virtanen muisti lukeneensa Vanhasta testamentista kuvausta Israelin erämaavaelluksen ajalta, jossa kansa Jumalan pyhyyden edessä vavisten sanoo Moosekselle: 

- "Puhu sinä meidän kanssamme, niin me kuulemme; älköön Jumala puhuko meidän kanssamme, ettemme kuolisi."  

Virtanen muisti joskus miettineensä, että kyllä hän mieluummin kuulisi Jumalan puhuvan hänelle suoraan. Itse asiassa hän suorastaan janosi kuulla Herran ääntä ja kaipasi tuoretta elävää sanaa Pyhältä Hengeltä. Tarkemmin ajatellen hän alkoi ymmärtää, että itse asiassa hän, erityisesti tiukan paikan tullen, kuuntelikin mieluummin ihan tavallista sananjulistusta, koska se antoi hänelle aina jonkinlaisen pakotien ja spekuloinnin mahdollisuuden. 

- "No, se nyt oli vain hänen näkemyksensä... kylläpä on veljellä tiukka tulkinta... tämä nyt on tätä ja tätä teologista koulukuntaa... kovin löi korkeelta tuolla tavalla julistaessaan..."

Virtasen täytyi myöntää, että oli tilanteita, jolloin hän itse asiassa pelkäsi Jumalan suoraa puhetta, koska se jätti niin minimaalisen vähän, jos ollenkaan, varaa estelyyn, kiertelyyn ja väittelyyn. Silloin oli vain yksinkertaisesti tehtävä niin kuin Jumala sanoi. Toinen vaihtoehto oli sanoa suoraan Jumalalle, ettei tahdo totella Häntä. Sitä vaihtoehtoa Virtanen oli oppinut pelkäämään ja välttämään viimeiseen asti. 

Hassua, Virtanen ajatteli, miten hänen mieleensä tulikin eräs kohta lastenkirjasta Velho ja leijona. (Liekö ihmisen mieli näin rakennettu, että se tiukoissa tilanteissa etsi helpotusta ja pakotietä yllättäviltä tahoilta?) Yhtä kaikki, Virtanen muisti, miten Narniaan tiensä löytäneet lapset olivat istuneet kotoisasti herra ja rouva Majavan lämpimässä kolossa, kun oli tullut puhetta Aslanista.

- "Mutta näemmekö me hänet? Susan kysyi.

- Kyllä vain, Eevan tytär, sitä vartenhan olen tuonut teidät tänne. Vien teidät paikkaan, jossa tapaatte hänet.

- Onko hän - onko hän mies? kysyi Lucy.

- Aslanko mies! sanoi herra Majava juhlallisesti. Ei tietenkään. Sanon teille, että hän on metsän kuningas ja suuren merentakaisen majesteetin poika. Ettekö tiedä, kuka on eläinten kuningas? Aslan on leijona - oikea leijona, suuri leijona.

- Ooh! henkäisi Susan, luulin, että hän on mies. Onko hän - vaarallinen? Minua hermostuttaa leijonan tapaaminen.

- Se ei ole mikään ihme, kultaseni, rouva Majava sanoi. Jos joku uskaltaa lähestyä Aslania muuten kuin polvet tutisten, niin hän on urhoollisempi kuin useimmat meistä tai sitten kerta kaikkiaan typerä. 

- Sitten hän on vaarallinen, Lucy sanoi.

- Vaarallinenko? herra Majava sanoi. Etkö kuullut. mitä rouva Majava juuri sanoi? Onko joku sanonut jotain muuta? Tietenkin hän on pelottava. Mutta hän on hyvä. Hän on kuningas, sen minä sanon.

- Minun tekee kovasti mieleni nähdä hänet, Peter sanoi, vaikka tietenkin minua hirvittää, kun se tapahtuu." *

Virtanen ymmärsi, että ajatus tuon Pyhän "vaarallisuudesta" hänen omien pikkuympyröidensä sekoittajana olikin se oleellinen asia koko jutussa. Aslan ei ollut kesy leijona. Suostuminen Hänen tahtoonsa merkitsi usein yllättäviä tilanteita, odottamattomia haasteita ja kuluttavia tilanteita. jopa kokonaisia ajanjaksoja ihmisen elämässä. Samaan aikaan Virtanen koko sydämestään kaipasi saada kokea sitä lämpöä, hyväksyntää ja parantumista, mitä vain Hänellä oli tarjota. Tosiasiassa Virtanen ei mistään hinnasta luopuisi kummastakaan.

-------

* C.S. Lewis, Velho ja leijona, luku 8.