Oltiin tuossa toissailtana parin kaverin kanssa futispelissä ja siellä pelin ohessa tuli puheeksi eräs ystäväni opiskelukaveri, jolla oli tutun oloinen sukunimi. Kyselin vähän hänen taustoistaan ja paljastui, että olin nuoruudessani tuntenut tämän kaverin isän. Hän oli minua ehkä parisen vuotta vanhempi ja jo nuoruudessaan hengellinen johtaja, jota muut seurasivat. Siinä kelailtiin juttua ja vähän varovasti sitten kysyin, että mahtaako kaveri (siis se ystäväni opiskelukaverin isä) olla vielä mukana hengellisissä kuvioissa?
Kuulemma hän oli ja aktiivisesti ja yli tunnustuskuntarajojen. Ystäväni jopa mainitsi olevan useita nuoria kavereita, joille hän edelleen (so. puolivälissä kuudettakymmenettä) oli hengellinen isä. Jälkeenpäin jäi jotenkin hyvä mieli tuosta keskustelusta. Tunnustan vähän epäröineeni kysyä kaverin nykytilanteesta, kun on noita päinvastaisia esimerkkejä tullut vastaan eräitäkin. Ollaan tulessa ja korkealla liekillä jonkin aikaa, ehkä vuosiakin, kunnes sitten tulee joko romahdus - loppuunpalamisen tai lankeemusten takia - tai vain hiljalleen hiipuminen. Erästä toista nuoruuden ystävääni lainaten, "eivät monetkaan meistä tarvinneet vainoja, elämässä itsessään oli kylliksi".
Mutta tässä meillä nyt on edessämme hyvä uskon esimerkki (vrt. Hepr. 11. luku) kaikkien näiden vuosien, jopa yli kolmen vuosikymmenen jälkeen. Se oli rohkaisevaa kuultavaa ja aktualisoitui entisestään, kun olen lueskellut tuota jo aiemminkin lainaamaani Neil Colen kirjaa Organic Leadership.
Cole nimittää antaa viisi tunnuspiirrettä sellaisille hengellisille johtajille, jotka päättävät elämänsä ja juoksunsa hyvin. (Itse asiassa Cole siteeraa tässä J.Robert Clintonin kirjoitusta Three Articles about Finishing Well.)
1. Perspektiivi, joka auttaa keskittymään oikeisiin asioihin läpi koko elämän. Ison kokonaiskuvan näkeminen auttaa näkemään hetkellisten juttujen yli ja tekemään asioita oikein pitkässä juoksussa. Tyypillinen kysymys tällaisella hengellisellä johtajalla on: Mitä jäisi jäljelle, jos kuolisin tänään? Kyse on siis perspektiivistä päättää oikein asioita läpi koko elämän.
2. Uudistuminen, joka toistuu hengellisenä kokemuksena useita kertoja elämän aikana. Eli joku kokemus uudistumisesta menneisyydessä ei riitä. Uskonelämä on kuin virta, jonka varrella vuorottelevat niin laaksot kuin uudistumisen kokemuksetkin. Kyse on myös jatkuvan uudistumisen tarpeesta, jolloin otetaan selvästi aikaa Jumalan etsimiseen.
3. Kurinalaisuus, joka on opittu taito. Maratonia ei juosta hetkellisen innostuksen pohjalta, vaan siihen valmistautuminen on ottanut tietyn ajan. Asioiden oikein loppuun tekeminen ei sekään tapahdu sattumalta, vaan tarkoituksella. Jollemme ota tarpeellisia askelia kehittääksemme kurinalaisuuttamme, päädymme helposti niihin kahteen kolmasosaan hengellisistä johtajista, jotka eivät lopeta hyvin.
4. Oppiminen, mikä kestää läpi koko elämän. Kyse on nälkäisestä oppimishalusta ja kesyttämättömästä uteliaisuudesta, joka kantaa läpi elämän. Ei ole olemassa hengellistä johtajaa, josta tulee expertti jollain alueella, mutta joka ei sitten sen jälkeen opi enää mitään uutta. Joka osaa lopettaa oikein on alati innostunut tutkimaan uusia alueita oppiakseen uusia asioita. On helppo löytää vanhoja ihmisiä, jotka eivät ole kasvaneet tai muuttuneet nuoruutensa jälkeen. Harvemmin löydät vanhemman ihmisen, jonka elämän voima pitää käynnissä niin, että he oppivat kuolemaansa saakka. Tämä piirre kuitenkin erottaa ihmiset toisistaan.
5. Mentorointi, mikä toimii elämää antavana voimana. Tällainen hengellinen johtaja on huomannut, että kyse ei ole yksilölajista. Hän sekä mentoroi muita että on itse mentoroitavana. Useimmiten näillä ihmisillä on useita sellaisia, joiden kanssa he ovat asettuneet tilivelvollisuuteen. Tarvitsemme tätä lopettaaksemme asioita oikein. Vielä enemmän on tarpeellista panostaa seuraavaan sukupolveen.
No comments:
Post a Comment