Luin tuossa hiljattain Ilmestyskirjaa ja nyt lueskelen VT:n apokalyptisiä kirjoja, kuten Sakarjaa ja Danielia. Olen törmännyt tuohon havaintoon joskus aiemminkin, mutta nyt se tuli vastaan hyvin selvästi. Minut nimittäin valtaa hämmennys, kun luen Raamatun lopun ajoista kertovaan materiaaliin. Miten tämä pitäisi ymmärtää? Tarkoitan siis, että nykyään käy näin. Aiemmin - tai paremminkin, joskus kauan sitten - tilanne oli tyystin toinen ja kaikki tuntui olevan hyvin selvää.
Olen tullut uskoon v. -74 ollessani 17-vuotias tavallinen lahtelainen kaveri. Nuoruudessani oli vallalla toisaalta perinteinen kylmän sodan asetelma itä vastaan länsi, USA vs. NL, ja toisaalta voimakas Jeesuksen takaisinpaluun odotus. Näin jälkikäteen on helppo ymmärtää, miten toinen näistä selitti toista; kommunistinen Neuvostoliitto satelliittivaltioineen edusti pahaa (vainosihan se uskovia ja vastusti Israelia!) ja USA liittolaisineen oli "vapaan maailman" etuvartio, "the new frontier", niinkuin presidentti John F. Kennedy sen ilmaisi.
Elettiin aikaa, jolloin Lähi-idässä oli sodittu kaksi veret seisauttavaa sotaa: v. 1967 ns. Kuuden päivän sota, jossa Israel sai hallintaansa Jerusalemin pyhät paikat ja v. 1973 Jom Kippur-sota, joka oli käydä kohtalokkaaksi Israelille. Maailmanpalon uhka leijui todellisena yllämme ja koko kansainvälinen kristillinen kenttä sen aikuisine mediakoneistoineen aivan kuin huokui kärjistyneeseen kansainväliseen tilanteeseen liittyvää profeetallisuutta. Niin, ja hyötyi tietenkin siitä ison pinon rahaa...
Suomessa tuo kansainvälinen tilanne näkyi ja tuntui Neuvostoliiton miehityksen uhkana. Sen aikuinen radikaali vasemmistolainen opiskelijaliike, josta aikaa myöten sikisi maamme poliittinen eliitti, aivan kuin alleviivasi tätä. Suomettuminen (saks. Finlandisierung) taisi näin jälkikäteen tarkasteltuna olla vain jonkinlainen terveen itsesuojeluvaiston synnyttämä reaktio tuohon todelliseen uhkaan. Eihän sitä tietenkään voi ihan noin vaan hyväksyä - ja sen nykyisiä ilmenemismuotoja vielä vähemmän! - mutta ollaan nyt tämän kerran tuon verran armollisia kekkoslaisen Suomen poliittiselle johdolle.
Mutta "suuren ja mahtavan" uhkaavassa varjossa sitä tuolloin elettiin. Uskovien keskuudessa ei tuolloin ollut mitenkään tavatonta profetoida maahamme Neuvostoliiton miehitystä (hei, muistakaa, mitä kävi Tsekkoslovakiassa v. -68!) ja uskovien vainoja. No, tässä nyt ei ollut mitään ihmeellistä, eikä ehkä väärääkään (ellei sitten ollut kyseessää väärä profeetta!). Eihän näiden asioiden ymmärtämiseen tarvinnut kuin tietää tarpeeksi tämän maankolkan historiasta ja jonkin verran geopoliittisesta nykytilanteesta. (Luulen, että tältä pohjalta nousee vieläkin ministeri Häkämiehen "Russia, Russia, Russia"-kaltaisia lausuntoja, eikä ehkä ihan syyttäkään?) Uhka on historiamme aikana aina tullut idästä ja kun vielä tiesimme (nii-in, tiesimme, vaikkei sitä monikaan tuolloin rohjennut ääneen sanoa) uskovien vainoista, vangitsemisista, karkottamisesta Siperiaan ja jopa kuolemista, niin eipä ollut vaikea tehdä tietynlaisia johtopäätöksiä.
Tähän kuvaan liittyy sitten se, että ennen kaikkea uskovien piirissä vallitsi tuolloin ennen näkemätön eskatologian eli lopun aikoihin liittyvä harrastus. Ja kyllähän koko sen aikainen kristillinen media (miten vaatimattomalta ja viattomalta kaikki tuo "70-lukulaisuus" tänään tuntuukaan!) parhaansa mukaan sitä ruokki ja ylläpiti kirjoin, lehdin, C-kasetein yms. Itse koin oman uskoontuloni juuri tuossa voimakkaasti eskatologisesti virittyneessä genressä, jopa niin, että joskus alle kaksikymppisenä en oikeasti uhrannut montaakaan ajatusta tulevaisuudelle. En yksinkertaisesti uskonut edes näkeväni kolmekymppis-vuosipäivääni - tässä ruumiissa ja tässä nykyisessä maailmanajassa nimittäin. Jeesus tulisi takaisin hyvin pian.
Luulen, että useimmat meistä, jotka tulimme uskoon ja elimme uskossa 70-luvulla, olimme hyvin yllättyneitä siitä, mihin suuntaan maailma lähtikään menemään 80-luvulta alkaen. Voimakas taloudellinen kasvu ja teknologinen kehitys länsimaissa jätti jälkeensä koko aatteellisiin poteroihinsa linnoittautuneen kommunistiblokin. 90-luvun alussa kaikki sitten muuttui - lopullisesti, kuten monet meistä luulivat. "Uusi maailmanjärjestys" yllätti äkillisyydellään ja massiivisuudellaan. Riemuitsevat kansanjoukot (kirjaimellisesti) liitoksistaan natisevalla Berliinin muurilla, uudesta vapaudestaan ja avoimesta ilmapiiristä (Glasnost!) arasti huumaantuneet moskovalaiset, jossain kaukana soi Scorpionsin ajan henkeä hyvin kuvaava "Wind of Changes"...
Historia näytti loppuneen ja yllättäen tulleen tiensä päähän, niinkuin Francis Fukuyama otsikoi paljon huomiota saaneen kirjansa v. 1992, mikä taas poiki kiinnostusta sekä menneisyyteen että vaihtoehtoisiin todellisuuksiin (esim. räjähdysmäinen maailmanlaaja ns. "fantasiagenren" harrastaminen). Kun vanhat "Suuret kertomukset" kuolivat, alkoi toisaalla "Uuden maailmanjärjestyksen" häikäilemätön ja pitkäjänteinen rakentaminen (osin salassa, osin julkisesti) ja toisaalla taas sikisi markkinoille ennen näkemätön määrä alakulttuurisia tyylejä, marginaalisia ryhmiä ja genrejä.
No yhtä kaikki, uskovien keskuudessa (tämä sanottuna nyt näin meikäläisen näkökulmasta käsin) tämä muutos näytti poikivan ainakin seuraavanlaisia johtopäätöksiä:
- evankelioimiseen avautui yhtäkkiä uusia ja parempia mahdollisuuksia, mikä ei välttämättä tarkoittanut sitä, että niitä kyllin hyvin osattiin hyödyntää
- materialistiset arvot saivat selvästi vankan niskalenkin monissa kirkoissa, liikkeissä ja seurakunnissa (esimerkkinä uusi eskatologinen tulkintamalli "mansion here and mansion there"), mikä osaltaan hieman selittää edellistä kohtaa (eli kukin ajaa oman kuppikuntansa etua ensisijaisesti)
Joka tapauksessa "aika" ei enää näyttänytkään niin "pahalta", mikä selvästi näyttää tuoneen mukanaan (monen mielestä tervetulluttakin) teologista uudelleen arviointia eskatologiseen opetukseen nähden. Niinpä siis itsekin yllätän itseni kotisohvalla Ilmestyskirjan 19. lukua lukiessani miettimässä, miten minun pitäisi nyt tulkita näitä tuttuakin tutumpia raamatunpaikkoja?
Ei, en ole luopumassa uskostani, enkä ole hyljännyt ajatusta Jeesuksen takaisin paluun mahdollisuudesta vielä omana elinaikanani (s. 1956). Haluan vain ääneen kysyä ymmärrystä Jumalan ilmoituksen ääressä, sillä sellaiseksi ymmärrän Raamatun Vanhan ja Uuden testamentin kirjat. En kaipaa mitään uutta kommentaarisarjaa, viimeisintä johdanto-oppia, mielet räjäyttävää opetussarjaa dvd:llä alehintaan, jostain eskatologisesta aikakaaviosta puhumattakaan (ette tiedäkään kuinka monta minulta vieläkin niitä löytyy!). Haluan vain ymmärtää Hänen puhettaan Sanassa niin, että voin elää sen mukaista elämää. Uskallan edelleen ääneen (ja tietyin reunaehdoin, myönnettäköön) sanoa, että haluan lukea esim. Ilmestyskirjaa, niin kuin en olisi sitä koskaan aiemmin lukenut.
Tiedän monien itseäni viisaampien teologien (joiden nimiä en nyt tässä viitsi lähteä luettelemaan) olevan oikeassa sanoessaan, Lesslie Newbiginiä lainaten, ettei ihminen koskaan usko, eikä epäile missään tyhjiössä, vaan aina jossain kontekstissa. Kuitenkin kaiken jälkimodernin kyynisyyden ja teologisen oppineisuuden keskellä peräänkuulutan enemmän puhdassydämisyyttä ja yksinkertaisuutta.
Toisaalta, tuossa alussa mainitusta "eskatologisesta hämmennyksestä" on paljon hyötyäkin. Eli eikös se ole hyväkin juttu, kun ukko vielä puolivälissä kuudettakymmenettä on halukas oppimaan uutta?
No comments:
Post a Comment