Muistan joskus opiskeluaikoinani suorittaneeni apologiankurssin, jossa tein (kaiken muun ahkeroinnin lisäksi) projektityön aiheesta "Varhaiskirkon apologeettien ja kirkkoisien käsitys valtiosta ja esivallasta". Kurssin lopputentin kääntöpuolelle laitoin mukaan opettajalle tarkoitetun henkilökohtaisen kommentin: "Kiitos mielenkiintoisesta apologetiikan kurssista! PS. Muuten olen sitä mieltä, että kristillisen kasvatuksen, arvojen ja kulttuurin osalta apologia olisi aloitettava kristillisen seurakunnan piiristä." Päivämäärä oli jotain marraskuuta 1996 AD.
Tänä päivänä tuo loppukommentti tuntuu ajankohtaisemmalta kuin koskaan aiemmin. Etenkin evl. kirkon kehitys viimeksi kuluneiden viidentoista vuoden aikana on synnyttänyt mielestäni ihan uuden tilanteen, jossa joudummekin yllättäen puolustamaan kristillisen uskomme perusteita ja ihan lähtökohtaisiakin teesejä uudenlaista ajattelua vastaan. Tälle "uudelle ajattelulle" on ominaista se, että enää ei välttämättä vedetä yhtäläisyysmerkkejä sanojen "Raamattu" ja "kristillinen arvopohja" välille.
Apologialla tarkoitetaan kristillisen uskon selittämistä ja puolustamista, tietäen koko ajan kuitenkin sen, ettei ketään loppupelissä saada rationaalisesti täysin vakuutettua esim. Jumalan olemassaolosta, Jeesuksen ylösnousemuksesta tai maailman luomisesta (vastakohtana evoluutioteorialle). Voimme kyllä näyttää toteen, että kaiken tutkitun ja todetun jälkeen ainoa looginen vaihtoehto on Jumala, Hänen mukanaolonsa asioissa ja suora puuttumisensa asioihin (jota me kutsumme yliluonnolliseksi). Kuitenkin viime kädessä kyse on aina jokaisen ihmisen kohdalla uskon ratkaisusta.
Eräs takavuosien merkittäviä apologeettoja, Josh McDowell varoittaa kristittyjä myös vääristä asenteista tässä kohtaa. Tarkoituksena on kirkastaa Kristusta. Tarkoituksena ei ole voittaa väittelyä. Eli rehellisiin kysymyksiin pyritään antamaan rehellisiä vastauksia. Vääriin argumentteihin vastataan raamatullisilla argumenteilla. Kun ydinkysymyksiin on vastattu, on syytä kääntää huomio henkilökohtaiseen suhteeseen Jeesukseen.
McDowell korostaa myös erästä tärkeää pointtia, joka monelta "puolustetaan uskoa hampaat irvessä"-apologeetalta helposti unohtuu: apologia ei voi koskaan syrjäyttää Jumalan Sanaa. Raamattu on kuitenkin Pyhän Hengen yliluonnollisesti inspiroimaa Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle, jonka kautta Henki edelleen yliluonnollisella tavalla puhuu ihmisille. Et voi lukea Raamattua pelkästään inhimillisen ymmärryksesi varassa, vaan tarvitset siihen Jumalan Hengen antamaa ilmestystä.
Kukaan ei siis pelastu pelkän tiedon, informaation omaksumisen kautta. Esim. kreationismin perusteiden omaksuminen informatiivisella tasolla ei vielä pelasta ketään. Vain henkilökohtainen suhde Jeesukseen Vapahtajanamme voi pelastaa ihmisen.
Mutta että "uusi tilanne"? Jopa "uusi missiologinen lähtökohtatilanne", jossa joudummekin puolustamaan uskoa, ei vain pakanuutta, materialismia, islamia tai vaikkapa hedonismia vastaan, vaan myös kristinuskon sisäpuolelle levinneitä (etten sanoisi: soluttautuneita!) ajatusrakennelmia vastaan. "Apologiaa uudella alueella" siis. Tarvitsemme kipeästi apologian tekoa myös monien kirkkojen, seurakuntien ja herätysliikkeiden sisäpuolella.
Mielenkiintoinen tilanne: jos joku kutsuu itseään kristityksi tai sanoo omaavansa kristillisen arvopohjan, meidän on heti höristettävä korviamme, terästettävä kuuloamme, siristettävä silmiämme ja keskityttävä tarkasti kuulemaan, mitä toinen tällä kaikella tarkoittaa.
On nimittäin tasan kolme vaihtoehtoa:
- kyse on pelkästä fraseologiasta, jolloin henkilö ei ole oikeasti miettinyt asioita loppuun asti tai ymmärtänyt joidenkin käsitteiden todellista sisältöä;
- henkilö ymmärtää kristillisen arvopohjan nousevan Raamatun ilmoituksen pohjalta;
- kyse on ns. "käsitteiden kavalluksesta", jossa käytetään kyllä vanhoja, tuttuja käsitteitä, joille olemme tottuneet antamaan tietyn sisällön, joka on ollut yleisesti hyväksytty kristittyjen piirissä, mutta jolle nyt huomaammekin annetun jokin uusi, entisestä poikkeava sisältö.
(Niin, ja näiden kolmen väliin mahtuu tietysti vielä melkoinen määrä erilaisia variaatioita...)
Huomaan nykyään surukseni törmääväni yhä enemmän viimeksi mainitun kaltaisiin tilanteisiin ja ihmisiin. Tämä on se uusi tilanne, jossa "kristillisen kasvatuksen, arvojen ja kulttuurin osalta apologia olisi aloitettava kristillisen seurakunnan piiristä."
No, kun kerran näin täytyy tehdä, niin tehdään sitten. Haluamatta syyllistyä mihinkään kaanaankieliseen hurskasteluun sanon: olisiko aika puhaltaa pasuunaan Siionissa?
No comments:
Post a Comment