Saturday, June 23, 2007

SADONKORJUU



Paljon puhutaan lopun aikojen suuresta sadonkorjuusta ja morsiusseurakunnan valmistamisesta Herran tuloon, mutta harvemmin tullaan kiinnittäneeksi huomiota siihen, miten tämä kaikki oikein tapahtuu?


Tsekkaapas huviksesi tämä Youtuben linkki:


http://www.youtube.com/watch?v=VBC0fDGCt1I&mode=related&search=



Kiitokset Juha H:lle linkkivinkistä!



Thursday, June 21, 2007

JUHANNUS



Kerrotaan kirkkoherrasta, korkeasti oppineesta teologista, joka piti juhannussunnuntain jumalanpalveluksen saarnaa. Kirkko oli täpösen täynnä sanannälkäistä kirkkokansaa. Oli kuuma keskikesän päivä. Kuten on ymmärrettävää, niin juhannussaarna käsitteli Johannes Kastajaa – ja ennen kaikkea sitä visaista, jumaluusoppineita kautta kirkkohistorian vaivannutta probleemia, kuuluiko Johannes Kastaja jo uuteen liittoon vai oliko hän vielä vanhan liiton miehiä?


Kirkkoherra oli valmistellut saarnansa huolella ja perehtynyt useisiin aihetta käsitteleviin lähdeteoksiin. Saarnaa oli kestänyt jo pitkään, melkein tunnin kuumana juhannuspäivänä ja edelleen kirkkoherra kunnianhimoisen teologin tavoin punnitsi ja tarkasteli asiaa kummaltakin puolelta; vanha vai uusi liitto? Toisaalta... ja toisaalta... Ollako vai eikö olla?


Lopulta kirkkoherra alkoi vetää lankoja yhteen ja tulla huipennukseen, loppupäätelmään, jossa Johannes Kastaja lopultakin saisi hänelle kuuluvan paikkansa ilmoitushistorian lehdillä.


  • Mihinkäs me nyt sitten laitamme tämän Johannes Kastajan – vanhaanko vai peräti uuteen liittoon?


Tuolloin nousee yksi perin hikinen ja kyllästynyt maalaisisäntä ja tokaisee:

  • Laita vaikka tähän minun paikalleni, sillä minä lähden nyt!


Sanoi isäntä ja käveli ulos kirkosta.


Sen pituinen se. Hyvää juhannusta kaikille!




Tuesday, June 19, 2007

Jumalan äänen kuuleminen



Mitä jos David Pawson olikin Jumalan profeetta? Mitä jos hänen sanomansa olikin se, mitä monet jo alunperinkin olettivat sen olevan; ajankohtainen sana Herralta Suomen kristityille ja myös Nokia Missiolle?


Mitä siinä tapauksessa tulisi ajatella Pawsonin opetusäänitteiden pannaan julistamisesta ja keskustelupalstojen sulkemisesta? Sitäkö, että Nokia Missiokin toistaa samoja tekoja, joita sitä itseään kohtaan on tehty? Emmekö me koskaan opi? Jonkun pitäisi rohjeta sanoutua irti isien vääristä teoista – niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla.


Jos Pawson oli profeetta, ”mies, Jumalan lähettämä” niin eikö häntä tulisi kuunnella ja ottaa hänen sanomansa vakavasti – toki koetellen ja arvioiden sanoma Jumalan sanan valossa? Mutta jollei hän sitä ollut, niin miksi tällainen kohu ja hätävarjelun liioittelu? Vähempikin olisi tällöin riittänyt.


Totuus ei ole kirkkopoliittinen juttu, eivätkä sen pohjalta nousevat arvot tilannesidonnaisia kääntötakkeja. Totuus ei myöskään ole minkään ryhmän yksinoikeus. Jumalan sana tulee aina Kristuksen ruumiille kokonaisuudessaan.


Tämän tähden sanaa Herralta ei myöskään saa vaientaa. Seuraukset ymmärrämme sanomattakin.




Monday, June 18, 2007

Evoluution lyhyt oppimäärä


löytyy oheisesta linkkivinkistä:


http://www.youtube.com/watch?v=fzGTdfAYMG0



PS. Kiitos Arttu Laineelle vinkistä!




Friday, June 15, 2007

LUKEKAA IHMEESSÄ!



http://vesan.blogspot.com/


June 15, 2007

Kristinusko palaa Eurooppaan

Philip Jenkins on kirjoittanut erittäin mielenkiintoisen lehtikolumnin: ”Kristinuskon paluu Euroopassa” (englanniksi, vihjekiitokset Dick Erixonille).



TÄSSÄ ON IDEAA!




Wednesday, June 13, 2007

ENNUSMERKIN MIEHIÄ



Eräässä Ilta-Sanomien numerossa (18.04.2007) nostetaan esille eräs huomion ansaitseva seikka laineet korkealla lyöneestä naispappeuskeskustelusta evl. kirkon piirissä. Toimittaja Milla Rautiainen vyöryttää eteemme nimivalikoiman, jolla naispappeuden vastustajia on julkisessa sanassa leimattu:


"terroristit", "ahdasoppiset", "takapajuiset", "Raamattuun vetoavat pikkumiehet", "naisenvaientajat", "oikosulku-uskovaiset", "naisvihan kiihottamat äijät" ja "harhaiset fundamentalistit”


Mitenkäs se kansankielellä sanottiinkaan? ”Repikää siitä” - tässäkö esimakua uskovien mielipidevainosta nykypäivän/lähitulevaisuuden Suomessa a) evl. kirkon piirissä ja b) muutenkin?


Luulen nimittäin, että tämä vyörytys on vasta alkua. Ajat ovat muuttumassa ja tuuli kääntymässä. Mitä seuraa tämän jälkeen, siitä saavat esimakua kirkon vanhakantaiset, raamattu-uskolliset herätyskristityt evl. kirkon sisällä tänään. Vaan ketkä ovat vuorossa huomenna?


Lainaus 7.6.07 ilmestyneestä Uusi tie-lehdestä:


Kovia sanoja

Muun muassa Helsingin Sanomat julkaisi kotimaan osastollaan 30.3.2007 uutisen, jossa Soili Juntumaa sanoi naispappeuden vastustajien olevan henkisesti häiriintyneitä:
"Rengon seurakunnan kirkkoherra Soili Juntumaalta ei heru ymmärrystä miespapeille, jotka hakevat Raamatusta perusteita naispappeuden vastustamiselle.
"Uskonnon nimissä voi tehdä lähes mitä vaan. Minun mielestäni näin jyrkkä fanaattisuus on henkistä häiriintyneisyyttä", hän sanoo."

Myös kristillinen lehdistö ampuu kovilla

Kovia sanankäänteitä käyttää myös Jari Sarasvuo Kotimaan kolumnissaan 24.5.2007:
"Oikosulku-uskovaiset alkoivat sissisodan. Kirkon johto seurasi piispan sauva lerppuen, kun Raamatun naisvihan kiihottamat äijät muistelivat syntiinlankeemuksen roolijakoa ja tunnehäiriöisen Sauluksen näkemyksiä naisista... Nyt enää tekoja, niin toivon teema vahvistuu. Raamattuterroristit kuriin, niin kirkon kyky suojella heikkoja kestää fundamentalistien häiriköinnin."


Raamatussa puhutaan useassakin yhteydessä ihmisistä, jotka olivat ”ennusmerkkinä” omille aikalaisilleen. Profeetta Hesekiel oli omalla käytöksellään ja tekemisillään ennusmerkki omalle kansalleen tulevista Jumalan tuomioista. (Ks. tästä Hes. 12:11 ja 24:24, 27.) Samoin myöhemmin profeetta Sakarjan ennustuksessa 3. luvussa puhutaan ylipappi Joosuasta ja käskynhaltija Serubbaabelista ”ennusmerkin miehinä”. He olivat profeetallinen prototyyppi siitä, mitä Jumala tulee tekemään tulevaisuudessa.


Ovatko nyt siis nämä evl. kirkon vanhauskoiset ja ns. ”perinteisen virkakäsityksen” kannattajat niitä ”ennusmerkin miehiä”, joiden kohtalo median ja piispojen kourissa on esikuvallista siitä kohtelusta, joka aikanaan tulee olemaan ylipäätään raamatullisten uskovien osana niin Suomessa kuin Euroopassa muutenkin? Huomaa nyt se, että tämä ei ole kannanotto naispappeuden puolesta sinänsä. (Olenhan jo aiemminkin todennut, etten usko sen enempää mies- kuin naispappeuteenkaan, vaan kaikkien uskovien kuninkaalliseen pappeuteen.) Kyse on paljon laajemmasta ilmiöstä; kyse on siitä miten a) uskonnollinen yhteisö (tässä tapauksessa evl. kirkko) ja b) järjestäytynyt yhteiskunta suhtautuu tiettyyn toisinajattelevien ryhmään.


Kuten todettua, kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu. Mielipideilmasto on selvästi kiristymässä.


Tiedän sen omakohtaisen kipeästi, että montaakaan uskovaa evl. kirkon sisällä tai sen ulkopuolella tämä kaikki ei juurikaan hetkauta. Suurin osa seurakunnistamme on rauhan ajan seurakuntia, jotka eivät ymmärrä olevansa sodassa. Valtaosa uskovista ei ymmärrä elävänsä miehitetyssä maassa. Suurin osa meistä ei tosiasiassa haluakaan herätä todellisuuteen. On paljon helpompaa mennä virran mukana ja kuulua ”häiriöttömään kokonaisuuteen”. Kuitenkin kaikilla meillä on karu herääminen edessä – ennemmin tai myöhemmin, tahdoimmepa tai emme.


Muista, että totuuden puhujalla ei koskaan ole ystäviä. Kuitenkin nyt on hyvä hetki nousta ja pukeutua varustuksiin. Ota todesta se, mitä Raamattu sanoo ajasta, jossa elämme. Muista koko ajan mikä on tehtävämme tässä maailmassa Kristuksen seurakuntana. Ala elää niin kuin se olisi jo todellisuutta keskellämme. Herra nimittäin tulee yhdistämään uskovansa kaikista eri kirkkokunnista ja seurakunnista. (Ks. tähän liittyen Mal. 3:1-4 ja Ef. 5:25-32.)