Tykkäämme vaimoni kanssa katsoa brittiläisiä rikossarjoja. Tämän vuoksi olemme Britboxin suurkuluttajia. Hercule Poirot'in ohella eräs suosikkejani on Midsomer Murders, joka sijoittuu kuvitteelliseen Midsomerin kreivikuntaan, jossa rikosylikomisario Barnaby ratkoo murhamysteerejä. Viimeksi katsomani jakso sijoittuu perienglantilaiseen yksityiskouluun, sisäoppilaitokseen, jossa yläluokan pojat opetetaan tavoille ja perehdytetään kuriin ja kulttuuriin. Tässä jaksossa tapahtumien keskipisteessä on salaseuranomainen sisäpiiri, Pudding Club, joka tuntuu heijastelevan yhteiskunnan ja sen kulttuurin toimintatapoja hyvin selvästi. Sen jäseniltä edellytettiin ensisijaisesti uskollisuutta ja kuuliaisuutta klubille ja sille, jota se edustaa eli koululle.
Tässä kohtaa ajatukseni lähtivät laukalle (ja tämä toistuu melko usein) ja aloin hahmottaa laajempia yhteyksiä (mikä varmasti on tämänkaltaisten sarjan tekijöiden ideanakin - nehän heijastelevat ympäröivää maailmaa ja sen ongelmia, eikö?). Uskollisuus ensin Vanukasklubille ja tuolle yksityiskoululle? Mihin tämä kaikki lopulta johtaakaan? Tämänkertaisessa jaksossa se johti taidevarkauksiin koulun rahoituksen ja kehittämisen turvaamiseksi (mikä innostava ajatus, onhan kehityksen mentävä eteenpäin!), häiritsevien kyseenalaistajien raivaamiseen pois tieltä (on olemassa korkeampi hyvä, jota on ajateltava!), jopa näiden toisinajattelijoiden murhaamiseen ja sekä ruumiin että todisteiden hävittämiseen (valitettavasti jonkun on tehtävä uhrauksia muiden edestä, "siivottava jäljet").
Systeemeillä ja organisaatioilla on aina ollut niin uskolliset lakeijansa, jotka eivät turhia kysele ja innokkaat pyrkyrinsä, jotka ajattelevat edessä siintävää uraputkea ja ovat valmiita uhrauksiin sen takia, kuin hierarkian huipulla istuvat johtajansakin, joissa ikään kuin ruumiillistuu tuo korporatiivinen ja yhteisöllinen henkivalta.
Raamatun ilmoittama ja synnyttämä Jeesus-usko edustaa täydellistä vastakohtaa ensisijaiselle uskollisuudelle Vanukasklubille. Siinä ollaan ensisijaisesti uskollisia Isälle Jumalalle, Hänen lähettämälleen Vapahtajalle ja Pyhälle Hengelle, joka johdattaa seuraajansa kaikkeen totuuteen (enkä nyt luettele näitä minkään kuriositeetin vuoksi, vaan jotta ymmärtäisimme asian vakavuuden ja syvyyden - loppupelissä kyse on meidän iankaikkisista sieluistamme).
Tämän tähden aito usko Jeesukseen kaikessa ehdottomuudessaan ja radikaalisuudessaan edustaa täydellistä vastakohtaa kaikille tämän maailman vanukasklubeille, jotka nostetaan Kaikkivaltiaan rinnalle tai yläpuolelle. Itse asiassa se edustaa ainoaa toimivaa vastavoimaa totalitarismille ja diktatuurille, koska siinä yksityinen ihminen astuu ulos massasta ja asettuu tilivelvollisuuteen yksin Herralle ja vasta sen jälkeen, ja tämän kautta maalliselle esivallalle. Edelleen, tämän takia vain evankeliumin sanoma voi vapauttaa ihmisen minkälaisesta orjuudesta hyvänsä, myös vääristä siteistä. "Hän on lähettänyt minut julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista" (Jes. 61:1b).
Palaan brittiläisen rikossarjan pariin ja nautin sen lopusta, jossa paha saa palkkansa, vääryydet sovitetaan (sikäli kuin se on tässä maailmassa mahdollista) ja asiat asetetaan jälleen kohdalleen. Oikeanlainen, Jumalan tahdon mukainen järjestys palaa ihmisten ja yhteisön elämään. Mikä innostava kuva lopullisesta vanhurskaasta tuomiosta, kun Herra palaa takaisin ja palauttaa oikeudenmukaisuuden (missä näemme vielä rippeitä kohta jo mailleen painuvasta kristillisestä kulttuurista maanosassamme).
PS. Olen ollut huomaavinani, että jotkut läheiseni ovat jo pidempään olleet jonkin verran huvittuneita tästä tavastani vetää suoria linjoja yksityiskohdista laajempiin yhteyksiin. Minusta itsestäni se on pelkästään rikastuttavaa ja osoittaa, että kaikkien noiden jännärien keskellä olen ajatteleva ihminen.
