Monday, May 27, 2019

OIkea mieli ja oikea ies

Mietiskelen tässä erilaisia tapaamisia ja kohtaamisia eri ihmisten kanssa, ennalta sovittuja ja täysin sopimattomia.

Jeesus puhuu (Matt. 11:28-30) siitä, miten tärkeää on, että me oppisimme Hänestä. Huomaa siis, että oppi pitää hakea Hänen käyttäytymisestään ja toimintatavoistaan, eikä mistään muualta. Mietin, mitä se olisi, "oppia Hänestä"? Jeesus sanoo lisäksi, että meidän tulee ottaa Hänen ikeensä kannettavaksemme, ts. kantaa iestä yhdessä Hänen kanssaan.

Ihminen on uskonnollisessa langenneisuudessaan perin viehättynyt kantamaan kaikenlaisia ikeitä, joita Herra ei ole koskaan pyytänyt heitä ottamaan kantaakseen , mutta jotka tosiasiassa ylikuormittavat ja loppuun polttavat monet - liian monet - niiden kantajista. Pelkään pahoin, että monetkaan ministryt ja yhteisöt eivät yksinkertaisesti tulisi toimeen ilman tällaisten hyvää tarkoittavien ihmisten uskonnollista intoa.

Jeesus kuitenkin lupaa meille levon ja vapauden, jopa ilon, kaiken ieksen kantamisen keskelle. Avainsana tähän on olla "sävyisä ja nöyrä sydämeltä", niin kuin Hänkin on. Jeesuksen mielenlaatu ihmissuhteissa on sitä, etten loukkaannu, en suutu, enkä pahoita mieltäni, vaikka ylpeyteni saisikin kolautuksen. On ymmärrettävä, että minulla ei itse asiassa ole mitään muuta tietä kuljettavana, jos haluan elää, kuin tämä itselleni kuolemisen tie. Suostun siis tähän. Olen valmis luopumaan oikeutetuistakin vaateistani. Annan anteeksi, ja ennen pitkää huomaan, miten paljon anteeksiantaminen vapauttaa elintilaa sisimmässäni Pyhän Hengen tulla sisälle ja hoitaa minut eheäksi.

Vain tätä kautta löydän levon sielulleni, samoin kuin minulle sopivan ikeen ja kevyen kuorman.



Monday, May 13, 2019

Talli vai hovi? - Ajatuksia Barnabaasta

Minulle henkilökohtaisesti eräs kaikkein mielenkiintoisimpia hahmoja Uudessa testamentissa on leeviläinen Joosef Kyproksesta, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi (Apt. 4:36). Nimi merkitsee "profeetallisen kehotuksen poikaa", millä viitattiin hänen luonteeseensa ja toimintaansa. Hän oli rohkaiseva rinnalla kulkija ja kokeneempi mentor erityisesti Paavalille, mutta hänen luonteensa todellinen laatu tulee esille tilanteessa, jossa hän osaa antaa tilaa Paavalille kasvaa oman kutsumuksensa mittaiseksi mieheksi. (Apt. 13:n luvun alkupuolella on kuvattuna se, miten alussa kertomuksen painopiste on Barnabaassa, jonka jälkeen Paavalista tulee Luukkaan historiikin päähenkilö.)

Kirjassaan "The Pauline Circle" F.F. Bruce kuvaakin hyvin tätä tilannetta: "It takes more grace that I can tell, to play the second fiddle well." Barnabas on siis meille esimerkki Jumalan valtakunnan työntekijästä, joka ei tavoittele henkilökohtaista valtaa, asemaa tai statusta, mutta joka haluaa vaikuttaa muihin, erityisesti nuorempiin kristittyihin.

Oleellinen kysymys on se, onko Barnabaalla talli vai hovi?

"Hovilla" tarkoitan hierarkkista pyramidia, jonka huipulla johtaja istuu. Hovin toiminta edellyttää keskinäistä kilpailua ja johtajan suosion tavoittelua. Sen eräs merkittävä piirre on se, että kukaan hovin jäsenistä ei voi omassa kutsumuksessaan ja palvelutyössään kasvaa korkeammalle kuin johtaja. 

"Tallilla" taas tarkoitan ihmissuhteiden verkostoa, jonka keskushenkilö toimii resurssina ja henkilökohtaisen kasvun mahdollistajana nuoremmille. Talli toimii nuorempien valtakunnan työntekijöiden valmentamiseksi uusiin ja aiempaa merkittävimpiin tehtäviin. Tämä edellyttää tallin pitäjältä kykyä hyväksyä omien mentoroitaviensa kasvu pidemmälle kuin mihin tämä itse on ehtinyt tai tulee koskaan ehtimään.

Bruce toteaa em. kirjassaan olleen aikalaisten silmissä enemmänkin makuasia, kuuluiko Barnabas "paavalilaiseen kehään" vai kuuluiko Paavali "Barnabaksen talliin". Kun nimittäin Paavali kehottaa omaa mentoroitavaansa Timoteusta uskomaan häneltä itseltään kuulemansa uskon perusasiat luotettaville henkilöille, jotka sitten ovat kykeneviä opettamaan myös muita (2.Tim. 2:2), niin keneltä muulta kuin Barnabaalta luulet hänen tämän opetuslapseuttamisen mallin oppineen?



Sunday, May 05, 2019

Mitä tehdä sitten kun...?

Luin eräästä kirjasta Yhdysvaltojen senaatin entisen kappalaisen, tohtori Richard Halversonin sanoneen, että alun perin kristinuskossa oli kyse naisten ja miesten yhteisöstä, joka kerääntyi elävän Kristuksen ympärille. Kun se saapui Kreikkaan, siitä tuli filosofia. Kun se saapui Roomaan, siitä tuli instituutio. Sitten se saapui Eurooppaan ja siitä tuli kulttuuri. Kun se lopulta saapui Amerikkaan, siitä tuli bisnestä.

Kun ensimmäisen kerran luin tuon tekstin, ihastuin siihen suuresti. Miten hyvin asia (so. kristinuskon virallinen historiantulkinta) olikaan siinä kiteytetty! Vasta vähän myöhemmin ymmärsin, että koko ajatushan jäi tyystin puolitiehen.

Kysymys nimittäin kuuluu: mitä tehdä sitten, kun tuo uskonnon varjolla harjoitettu bisnes alkaakin tuottaa ruumiita? (So. burn-outin kokeneita, pettyneitä ja uskonsa menettäneitä ja erilaisiin lankeemuksiin sortuneita järjestelmän palvelijoita.) Tai mitä sitten, kun tuo aiemmin uljas ja elinvoimainen kulttuuri alkaakin uhkaavasti rapistua ja tuhoutua? Entä mitä sitten kun instituutiot osoittautuvat jäykiksi rakenteiksi ja filosofia osoittaakin olevansa ilman todellista elämää itsessään?

Mitä silloin pitää tehdä?

Pitäisikö silloin palata tuon uskon alkulähteille, kerääntyä elävän Kristuksen ympärille?