Thursday, August 05, 2010

Sanomalehtikatsaus 8

Veikkausliigan toimitusjohtaja Jan Waldén eroaa tehtävästään ja ihmettelee samaan hengenvetoon, miksi kotimainen liigafutis ei vedä väkeä katsomoihin.

Minä en ihmettele. Niin paljon kuin tuota pallon perässä juoksemista ja potkimista rakastankin ja niin paljon kuin tuossa pelissä saatuja kolhuja kannankin kehossani ja mielessäni, niin en parhaalla tahdollakaan voi kehua pelin tasoa, intensiviteettiä ja viihdyttävyyttä.

Olen huomannut ajattelussani seuraavanlaisia vivahteita. Ensinnäkin on vaikea identifioitua seuraan, jolla ei ole juniorityötä. Se on kuin kärjellään seisova pyramidi. Koin elämäni voimakkaimman jalkapallohuumaan 80-luvulla Lahden Kuusysin riemuvuosina. Omat poikani
ovat sitten jokainen vuorollaan saaneet marssia Kyykän nappulakouluun (joskin vanhin poikani erään kerran kiusallaan sonnustautui silloisen Kyykän puolustaja Harri Munukan Riku-pojan kanssa Upi Partaselta saatuihin vanhoihin Reippaan pelitamineisiin, jotka vaimoni oli pienentänyt sopivaksi, mutta olen sen antanut jo anteeksi).

Niin, jos Kuusysi oli tosi rakkauteni, Reipas hänen tyrkylle yrittävä pikkusiskonsa, niin FC Lahti on järkiavioliitto. Ja nyt siitäkään ei näytä hirveästi olevan jäljellä. Ei voi edes sanoa, niin kuin Ristomatti Ratia, että kyllähän tässä rahan takia ollaan yhdessä. Jan Waldén nimittäin toteaa osuvasti, että ei ole olemassa mitään "sirkustelttakeinoa" yleisömäärien nostamiseksi. Ja tämä on juuri sitä, mitä Lahessa on tänä kesänä touhotettu väsyksiin asti. Ensin oli tanssityttöjä ja kondomeja, sitten rokkibändiä ja seuraavaksi Peppi Pitkätossu-show´ta - ja kaikki tämä samaan aikaan kun sarjasta putoaminen näyttää aika selvältä.

Peli on hengetöntä. Jos samalla viikolla sattuu olemaan - ja kaikeksi onneksi näin onnellisesti joskus käykin! - sekä FC:n ja CityStarsin (Kuusysi) että Reippaan A-junioreiden peli, niin tiedän, että kaikkein vaisuin on tunnelma FC:n peleissä. Joskus junnupelitkin vievät hengeltään voiton siitä, eikä tätä henkeä synny muuta kuin rakkaudesta - ei siis siitä järkiavioliitosta, johon keski-iän kriisissäni olen ajautunut...
-------

Jokin aika sitten Kallis & Huovinen-akselin tekemä räväkkä aloite kirkon vihkimisoikeudesta luopumisesta, mikäli laki sukupuolineutraalista avioliitosta menee läpi, on ollut tämän kesän ehdoton ykkösjuttu kotimaan uutisten osastolla. Kuopion piispa Wille Riekkinen on odotetusti reagoinut tähän pelinavaukseen ja tehnyt sen odotetulla tavalla.

LinkkiRiekkis-Wille on oikopäätä valmis vihkimään pariskunnan kuin pariskunnan, jos Suomeen vaan säädetään tarvittava lainsäädäntö. Sen verran Wille-piispa antaa periksi perinteisen linjan miehille, että vihkiminen voisi kuulemma olla vapaaehtoista. Näin ainakin aluksi, sillä jokainen kirkollinen reaalipoliitikko tietää satavarmasti, että tämäkin vapaaehtoisuus tulee tulevien kirkolliskokousten myötä häviämään kuin pieru Saharaan. Tämän jälkeen sitten alkaa taas päitä putoilla, kuten on käynyt surullisen kuuluisassa naispappeuskiistassakin.

Riekkisen huoli asian tiimoilta on ymmärrettävää. Onhan viidesosa kirkkoherroista valmis heittämään koko vihkitoimituksen saman tien sakastin roskikseen maistraattiin toimitettavaksi, mikäli uudistusmielisten haikailema laki menee läpi niin, että se velvoittaa vihkimään ne keitä ikinä sinne alttarille saapastelee. Tuleva syksy näyttää, mitkä ovat näin käynnistyneen kirkkopoliittisen pelin seuraavat käänteet. Unohda tositv-sarjat yms. - tämä on paljon jännempää seurata!

Mutta vakavasti: eikö nyt Suomessakin voitaisi pikku hiljaa siirtyä yleismaailmalliseen käytäntöön eli juridinen puoli hoidetaan maallisen viranomaisen edessä ja siunaus liitolle haetaan kunkin pariskunnan omasta yhteisöstä? Legendaarista Hannu Jortikkaa lainaten, "ei tää voi olla niin vaikeeta..."
-------

"Kirkolta puuttuu evankelioiva työnäky", todettiin Hengen uudistus ry:n kesäjuhlilla Turussa, mutta koska siinä ei ole mitään uutisoitavaa, niin se siitä.

3 comments:

Ari-Pekka said...

Moi!

Lahden Reipas on paljon elämää nähnyt, perinteikäs tyylikä tervaskanto. Kyykkä taas bileisiin kesken pölähtänyt pissis. Nousukas. Upon Pallo. :)

"Viirupaidat kunniakkaat perinteitä vaalii, junnuvalmennus tuo business cityyn säpinää. Niinpä yhä tarkemmin nyt osummenkin maaliin. Pokaalit näin Reippaan kaappiin jää. Reipas on rautaa! Reipas on rautaa! Se on maali taas. Se on maaaaaaali taas!"

Lopetin B-junnuissa :)

Kyllä se Lahden pakkonaitos vielä natisee saumoistaan säpäleiksi. Samat identiteettikipuilut on Tampereella. Ei oo Ipan miehillä kivaa. Kellään ei oo kivaa. Reipas ja sen pikkusisko vaan erilleen ja pelit Kisikseen. Litti, Kolkka ja Peetu pinoaa paalua pöytään ja Lahti-futis elää!

Tämän futispoliittisen sillanrakentamisen jälkeen homoihin ja niiden pakkoavioliittoihin. Kalliksen ja Huovisen ajatuksiin vihkimisoikeudesta luopumisesta ei tosiaan ole työlästä yhtyä.

Vihkimisoikeudesta ei ole enää järin pitkä matka vihkimisvelvollisuuteen. Lisäksi kirkkokuntien tasa-arvo kohenisi.

Riekkisen ajatukset on yleensä helppo arvata. Kuvittelee vain jonkun uudestisyntyneen ja Raamattu-uskollisen herätyskristityn prototyypin kannan ja kääntää nurin perin.

Timo Koivisto said...

Vastaan tähän Ari-Pekan Reipas-hypetykseen lainaamalla kunniakkaan ja perinteistä rikkaan, 80-luvun eurocupeissa niitetyn maineen omaavan FC Kuusysin muinaisen taistelulaulun sanoja:

"Jalkapallo jalo peli on,
terve teille, kansa katsomon!
Kuusysin henki on horjumaton,
jalkapallo jalo peli on!"

Siitäs saitte, viirupaidat retropusakoissanne!


PS. Eli varmin tapa saada aikaan keskustelua on laittaa lusikkansa soppaan, jonka kulhon kyljessä lukee esim. "Tappara vai Ilves?" tai "HIFK vs. Jokerit"...

Ari-Pekka said...

Hehee! Tuota Kyykän biisiä en ole kuullutkaan.

Kyykän ongelma on kovin ohuet juuret. Ei ole retropusakoita, mitä pilkata :)

Sen verran on harrastettava seurojen välistä glastnostia, että kyllä Kyykän 80-luvun europelit olivat koko kylän kekkereitä. Nietosten lomassa kiusasivat isompiaan.

Haastattelin Lahden radioon vuosi sitten Annusta ja Liusta. Vaikka he eivät olleet Litti ja Belfield tai Pertti Jantunen ja Kusti Thörnvall, niin oli nostalgista jututtaa heitä. Kyllähän vihollisen starat - mikä maalivainu ja mikä hirmukanuuna! - tulivat hekin omalla nurinkurisella tavalla rakkaiksi. Etenkin kun omana junnuaikana Kyykkä oli niskan päällä - niin äijissä kuin omissa peleissä.

On jännää nähdä, kuinka järjestetyn avioliiton lopulta käy. Prognoosini: tulee viidessä vuodessa ero, mutta pysytään ystävinä, vaikka kasvattejakaan/lapsiakaan ei ole. Lius oli kovin myönteinen, kunhan pari ongelmaa saadaan oikenemaan. Voiko Kyykän valmennuspäällikkö muuta sanoa.

Mainitsit esim. Ilveksen ja Tapparan. Urheilu elää ja voi hyvin vastakkainasetteluista ja poikamaisista jännitteistä. Kyse on vain siitä, tarttuuko vastakkainasetteluun epätervettä ainesta.