Sanomalehtikatsaus 9

Tämän päivän Ilta-Sanomissa oli Timo Mäkelän sarjakuva, jossa myrskyn kaatamien puiden keskellä keskustelivat mies- ja naispappi. Miespappi tokaisee:

- Kyllä minä näkisin tämän aika voimakkaana puheenvuorona tähän sukupuolineutraaliin avioliittoon vihkimistä koskevaan keskusteluun.

Mistä ihmeestä nämä sarjakuvantekijät oikein ammentavat nämä näkemyksensä?
-------

Samassa lehdessä oli laajahko reportaasi Sdp:n kesäkokouksen tiimoilta Kotkasta, joka aiemmin muiden Kymenlaakson paperitehdaspaikkakuntien kanssa on ollut demarien vahvaa aluetta. Vaan kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu. Jo edellisten eduskuntavaalien tiimoilta raportoitiin entisen valtionhoitajapuolueen pääkonttoriin huolestuttavia - etten sanoisi "veret seisauttavia" - uutisia kannatuksen romahtamisesta pohjoisemmassa Kymenlaaksossa, jossa tehtaita ajettiin alas ja suljettiin. Silloin tämä tuulen muutos satoi selvästi perussuomalaisten laariin. Jatkuuko sama meno tulevissa vaaleissa, se näyttää kaikesta päätellen kovasti askarruttavan demareita (mutta vielä enemmän vihreitä ja vasureita).

Nyt otsikko uhoaa: "Usko ei hiivu". Kuitenkin jo heti ingressissä kiirehditään palaamaan maan pinnalle: "Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ei tiedä syytä puolueen alamäelle". Niinkö? Urpilainen toteaa vain, että "yksittäistä syytä ei varmasti ole". Myöhemmin Urpilainen - varmaan huomaamattaan - tulee kertoneeksi yhden oleellisen tärkeän syyn demarien jatkuvaan alamäkeen. Hän nimittäin puhuu demareista "työn puolueena" ja että "ihmisillä pitää olla mahdollisuus tehdä työtä".

Tämä on aika tärkeä pointti. Sdp nimittäin lienee tällä hetkellä juuri se puolue, joka eniten edelleen nojaa perinteiseen protestanttisen työn etiikkaan; "otsasi hiessä sinun on hankittava leipäsi". Tässä(kin) mielessä sen identtisyys kansankirkkoon on silmiinpistävä. (Vrt. tilannetta, jossa ex-piispasta ilman sen suurempia hengellisiä tai poliittisia ruuansulatusvaivoja leivotaan kelpo demarikansanedustaja!) Mutta niinhän se isä-Leninkin jo aikoinaan sen sanoiksi puki: "Ihminen tarvitsee työtä, työtä ja työtä." Tässä on vain yksi iso mutta: se ei vetoa nykypäivän ihmiseen. Postmoderni pätkätyöläinen ei näe mitään järkeä siinä, että raataa itsensä kuoliaaksi jonkun kasvottoman, ylikansallisen pääoman eteen. Hän kaipaa jotain muuta; "ihminen ei elä ainoastaan leivästä". Ja kun perinteiset aatteet ja ideologiat ("suuret kertomukset") ovat menettäneet tehonsa, niin ei jäljelle enää jää mitään muuta kuin lyhytaikainen, helpottava elämys jossain viihdeteollisuuden asiointipisteessä.

Tässä kohtaa Sdp:n kilpasisko Kokoomus osoittaa tehonsa. Se on osannut oikein hyödyntää muuttunutta kulttuurista ja yhteiskunnallista tilannetta, jossa perinteisen työväenluokan tilalle on tullut valkokauluksinen, ammatti- tai ammattikorkeakoulutettu keskiluokka, joka ei enää löydä mitään tavoittelemisen arvoista perinteisistä työväenluokan arvoista. (Tässä mielessä ällöttää katsoa telkusta kun demarien akateemisesti koulutettu ja hirmupalkkoja nostava ammattipoliitikkojen esioikeutettu luokka veisaa vanhaa taistelulaulua siitä, miten "orjajoukko rynnistää..." jonnekin.) Samaan aikaan todellista proletaariaattia edustavat epätyypillisiin työsuhteisiin loppuiäkseen tuomitut prekariaatit, pitkäaikaistyöttömyyden myötä muusta yhteiskunnasta syrjäytyneet lähiöiden asukkaat ja nuoret aikuiset pitkittyneiden opiskelujensa nälkävuosissa, joiden patoutunut energia uhkaa minä hetkenä hyvänsä purkautua ulos joko persujen, futisjoukkueen, lähiöjengin tai jonkun ulkoparlamentaarisen vaikutuskanavan kautta.

Tässä tilanteessa Kokoomus itse asiassa on Suomen kaikkein populistisin puolue. Kokkareiden sisällöttömän "toivo"-hötön rinnalla persujen populismi on vielä lapsenkengissään ja yhtä kaukana toisistaan kuin tuulipukukansa huippujohtajien optiosta.

Eli tällaista se Ilta-Sanomien lukeminen teettää. Taidan lähteä jäähylle jonnekin... tai suihkuun.