Pyhiä aikeita

Kaiken sen jälkeen, mitä on tutkittu, kirjoitettu ja sanottu homoseksuaalisuudesta, on syytä todeta tämä: "Yhteiskuntamme suurin ongelma on rikkinäinen heteroseksuaalisuus, ei homoseksuaalisuus". (Ari Puonti, Suhteesta siunaukseen, s. 224) Tämä oli hätkähdyttävä - ja tosi! - havainto, johon törmäsin lukiessani tuota kirjaa. Eräs osoitus apologian siirtymisestä seurakunnan sisäpuolelle, on se, että joissain piireissä täytyy näköjään erikseen perustella kristillisen avioliiton oikeutus ja velvoittavuus niin Jumalan kuin ihmisten (so. yhteiskunnan, lainsäädännön) edessä. (Eli näin pitkälle on luopumus näköjään edennyt täällä kylmässä Pohjolassakin, kun on unohdettu se, että hengellisyytemme aina ensiksi punnitaan kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa.)

Tämän hämmennyksen tähden päätin turvautua itseäni (huomattavasti) viisaamman miehen apuun ja otin selvää, mitä edellisvuosisadan merkittävä kristinuskon puolustaja C.S. Lewis kirjoittaa avioliitosta. Seuraavassa muutamia lausahduksia aiheesta teoksesta Tätä on kristinusko (Kirjaneliö, 1978).

"Kristillinen ajatus avioliitosta perustuu Kristuksen sanoihin, joiden mukaan mies ja vaimo tulee käsittää yhdeksi organismiksi - tätä sanat ´yksi liha´ nimittäin nykykielellä tarkoittavat. Kristityt myös uskovat, että kun hän sanoi näin, hän ei puhunut tunnetilasta vaan tosiasiasta - samalla tavoin kuin ihminen lausuu tosiasian sanoessaan lukon ja avaimen olevan yhtä mekanismia tai viulun ja jousen yhtä soitinta. Inhimillisen koneen keksijä selitti meille, että koneen kaksi puoliskoa, maskuliininen ja feminiininen, on suunniteltu liittymään yhteen pareittain, ei vain seksuaalisella tasolla, vaan kokonaisvaltaisesti. Avioliiton ulkopuolisen seksuaalisen kanssakäymisen kauhistus on siinä, että ne, jotka siihen ryhtyvät, yrittävät erottaa yhdenlaisen liiton (seksuaalisen) kaikista muista liitoista, jotka oli tarkoitettu elämään sen rinnalla ja yhdessä muodostamaan kokonaisen liiton."

"Sellainen ajatus, että ´rakastuneena oleminen´ on ainut syy pysyä naimisissa, ei juurikaan jätä tilaa avioliitolle sopimuksena tai lupauksena. Jos avioliitto on pelkkää rakkautta, niin lupaus ei voi lisätä siihen mitään; ja jos se ei voi lisätä mitään, niin lupausta on turha antaa. ... Ja tietysti lupaus, jonka olen tehnyt ollessani rakastunut ja koska olen rakastunut, olla uskollinen rakkaalleni niin kauan kuin elän, vaatii minua olemaan uskollinen vaikka lakkaisinkin olemasta rakastunut. Lupauksen täytyy liittyä sellaisiin asioihin, joita pystyn tekemään, tekoihin. Kukaan ei voi luvata pysyvänsä tietynlaisessa tunnetilassa. Yhtä hyvin voisi luvata, ettei tule koskaan kärsimään päänsärystä tai että tulen aina olemaan nälkäinen."

"Ihmiset saavat kirjoista sen käsityksen, että jos on nainut oikean ihmisen, voi olettaa elävänsä ´rakastuneena´ loputtomiin. Kun he sitten huomaavat, etteivät enää olekaan rakastuneita, he luulevat tämän osoittavan, että he ovat valinneet väärin ja ovat oikeutettuja vaihtoon.Samalla heiltä jää huomaamatta se tosiasia, että kun vaihto on tehty, uuden rakkauden aikaansaama uutuudenviehätys kuihtuu pian pois aivan samoin kuin vanhan rakkauden kanssa kävi. ...

Toinen käsitys, jonka romaaneista ja näytelmistä saamme, on se, että ´rakastuminen´ on jotakin vastustamatonta, jotakin, jonka ihminen vain kokee, kuten tuhkarokko. Näin uskoessaan jotkut naimisissa olevat yksinkertaisesti heittävät pyyhkeen kehään huomatessaan vetoa johonkin uuteen tuttavuuteen."


Viittaan taas tuohon aiemmin mainitsemaani kokoontumiseemme parin veljen kanssa, jossa puimme erilaisia hengellisiä metsään menemisen malleja. Totesimme, että ennen mitään muuta ministryä, hengellistä kutsumusta, vastuunkantoa seurakunnassa tai apostolista palvelustyötä, Jumala kehottaa meitä huolehtimaan aviopuolisostamme ja perheestämme.

"Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus. Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?" (1.Tim. 3:4-5)