Sunday, January 31, 2010

Virtanen ja muuan jalkapalloseura


Virtanen oli käynyt paikallisessa sisähallissa katsomassa kotimaista futista. Oli erään tunnetuimman sisäturnauksen aika ja mukana oli ollut monia merkittäviä huippuseuroja. Viikonlopun aikana oli pelattu monia hyviä otteluita. Tai no hyviä ja hyviä, mutta vuodenaikaan nähden kuitenkin. Mukana turnauksessa oli ollut myös muuan paikallinen jalkapalloseura nimeltä Virmasalon Huippu, joka nuorena alasarjalaisena joukkueena oli pelannut kelpo otteluita ja tarjonnut hyvän vastuksen huippuseuroille.

Virmasalon Huippu oli porukka, joka jollain tavalla miellytti Virtasta. Se oli saanut alkunsa kortteliliigassa pelaavasta kaveriporukasta, johon pelaajat olivat hakeutuneet enemmän keskinäisen kaveruuden pohjalta. Ison seuran toimiston byrokratiaa, valmennusportaan keskinäisiä valtataisteluja tai muuta sellaista ei ollut mukana vaivaamassa pääasiaa, joka oli kivan futiksen pelaamista hyvän kaveriporukan kesken. Huippu oli aloittanut alimmalta sarjatasolta ja noussut vuosi ja sarjaporras vauhdilla ylöspäin. Edellisellä kaudella oltiin kolmosdivarissa ja nousu kakkoseen ei ollut onnistunut. Kaikille oli kuitenkin selvää, että ensi kaudella nousua yritettäisiin uudella innolla. Siihen viikonlopun hallicupin pelit olivat olleet hyvää treenausta.

Virmasalon Huipulle oli alusta alkaen ollut ominaista hyvä yhteishenki, joka oli pitkälti perustunut siihen, että useimmat kavereista olivat tunteneet toisensa jo pitkään ja olivat pelanneet eri junioriseuroissa yhdessä nappulasta asti. Tämä hyvä henki houkutteli joukkueeseen mukaan myös yhä enemmän nousevia kykyjä ja lupaavia junioreita. Joissain tapauksissa joukkueen kuuluisa "huippuhenki" sai pelaajan jopa hylkäämään paikallisen huippuseuran Oloiselan Pallon (OlPa) rahakkaankin tarjouksen ja liittymään tähän sekalaiseen kaveriporukkaan, jossa suurin piirtein kaikki kustannettiin itse ja jossa jouduttiin tyytymään sisähallin lepakkovuoroihin OlPan viedessä parhaat vuorot päältä.

- ...täällä mitään ketään kenelleen makseta. Ite saat maksaa jos haluut pelata, mut hyvään porukkaan pääset. Hauskaa piisaa tässä porukassa...

Näin oli "huippuhengen" mukaisesti asian tiivistänyt Masa Mattila, joukkueen luottopakki ja kapteeni, jolla oli takanaan pitkä ura kansallisella huipputasolla ja muutama maaottelukin plakkarissa.

Nyt oltiin sitten tilanteessa, jossa Huippuun oli suorastaan tyrkyllä useita yli-ikäisiä edelliskauden OlPan A-nuorten pronssijoukkueen pelaajia ja muita lupaavia futareita, jotka olivat tulleet opiskelemaan paikkakunnan liikuntaopistoon. Junioreitakin oli tulossa sen verran, että perustettiin oikein oma akatemiajoukkue lupaaville junioreille Palloliiton akatemiasarjaan. Valmentajaksi oli saatu eräs takavuosien kova nimi, joka näki Huipun nuoressa jätkäporukassa sen verran paljon potentiaalia, että oli periaatteessa mukana ihan talkoilla.

Ihme kyllä, samaan aikaan oli edelleen saatu säilytettyä kuuluisa "huippuhenki", joka näkyi peleissä tsemppaamisena ja kentän ulkopuolella muuttotalkoina, saunailtoina ja vaimoillallisina. Masa Mattilan mielestä kaikki perustui sille, että se hyvä, mitä oli ollut alusta asti, sitä vaalittiin edelleen. Sille pohjalle oli hyvä rakentaa seuraa, jonka tavoitteena oli 3-4 vuoden päästä pelata Ykkösessä.

Virtanen ajoi autonsa kotipihaan ja laittoi ajastimella varustetun lämmitysjohdon kiinni autoon. Hän hymyili mielessään ajatuksilleen ja oli selvästi hyvällä mielellä päivän peleistä. Oli syöty hyvää villisikamakkaraa ja tavattu tuttuja ja katsastettu vähän joukkueita tulevaa sarjakautta silmällä pitäen. Virtasen mielestä jalkapallossa ja hengellisessä elämässä oli paljon yhtäläisyyksiä. Niin tässäkin tapauksessa.

6 comments:

Pekka Sahimaa said...

Muutama kommentti Coipan (= Timo Koiviston seurakunnallinen salanimi vainojen varalle) jalkapallohenkiseen blogikirjoitukseen:

Virmasalon Huippu on kuin konsanaan uuden uskonnollisen yhteisön nimi. Ajatelkaa vaikkapa seuraavien uskonnollisten yhteisöjen nimiä: Ilmestysmaja, Tienraivaajat, Kulmakivi tai Hengen Virta.

Miksi nimi pitää olla jokin huippu tai menestys? Miksi kukaan ei halua nimetä itseään esimerkiksi Tohmajärven Laodikea -yhteisöksi?

Virmasalon Huipun nousuvauhti vaikuttaa pelottavalta. Lauluntekijä Timo Kiiskiseltä kysyttiin radiohaastattelussa, mitä pitäisi sellaisen pöytalaatikkorunoilijan tehdä, jolla on valmiina varastossa useita laulunsanoiksikin sopivia tekstejä. Toimittaja halusi löytää tietä menestykseen. Kiiskinen vastasi viisaasti: "Lisää lauluja ja lisää tekstejä." Itse tekeminen on se juttu. Ei menestys.

Vaarana on se, että peli-ilo häviää, kun sarjasysteemi tai katsojamäärä sanelee menestyksen portaat.

Monet kristilliset yhteisöt pyrkivät menestykseen, jota mitataan usein määrällisillä tai muilla yhteiskuntaelämän tarkkailuun tarkoitetuilla mittareilla. Mille tasolle ollaan noustu? Joko ollaan seurakunnallisessa ykkösdivarissa vai onko mestaruussarjapaikka jo käden ulottuvilla?

Hyvä yhteishenki saattaa olla myös sisäänpäin lämmennyttä tunkkaista ilmaa. Kristillisissä yhteisöissä se voi olla ulkopuolelta "koetun" painostuksen tai arvioinnin mukanaan virittämää kuviteltua Jeesuksen nimen takia kärsimistä.

Esimerkki. Kainuulaisen Korvenraivaajat ry:n aktiivi jäsen Tarja Piirainen vastasi kysymykseen: Ovatko yhdistyksen jäsenet edelleen mukana myös alkuperäisissä seurakunnissaan? (suom. huom. Mitähän ne ovat?)
"Ei olla enää. Jokainen on ollut niissä vähän enemmän tai vähemmän potkittuna."
Näin nämä korvenraivaajat "pyrkivät kokoamaan uskovia yhteen", vaikkeivät uutta seurakuntaa (suom. huom. Eikä seurakunta olekaan vanhan?) perustakaan.

Joskus vaikkapa tällainen ulkoa päin potkituksi tuleminen voi muodostua sisäänpäin lämpiävän yhteisön DNA:ksi. Jossain vaiheessa he alkavat potkia omiin kuvioihinsa sopeutumattomia tai vilpittömästi toimintakuvioita arvioivia jäseniään.

Virmasalon Huipulle on varmaan ollut kaikella tavalla tervettä uusien kaveriporukan ulkopuolelta tulleiden pelimiesten saaminen riveihin. Tällä estetään lahkoutuminen ja lukkiutuminen tiettyyn pelityyliin.

Lainaus alkuperäisestä tekstistä: "Valmentajaksi oli saatu eräs takavuosien kova nimi, joka näki Huipun nuoressa jätkäporukassa sen verran paljon potentiaalia, että oli periaatteessa mukana ihan talkoilla." Toivottavasti tämä junioriporukan valmentaja ei ole itseään tai itsetoteutustaan etsivä
narsisti, joka näkee akatemiajoukkueessa mahdollisuuden oman karriäärinsa nostamiselle.Tällainen vaara on olemassa!

Joka tapauksessa. Peli-iloa Virmasalon Huipulle. Toivottavasti seura kestää ulkopuolisen kritiikin.

Timo Koivisto said...

Pekan tulkinta em. futisseuran kehityksestä, tilanteesta ja tulevaisuuden skenaarioista on hänen omansa.

Itselleni tässä esiintyvä potkupalloseura on kuvaus hyvästä ja positiivisesta kehityksestä. Sille on olemassa todellinen vastineensa Lahen alueella ja itse asiassa valtaosa stoorista on haettu sen historiasta. (Yleisökilpailun aihe onkin, mikä seura on kyseessä?)

Eli ko. seuran perusdna on terve ja elinkelpoinen. Koko homma lähti liikkeelle kavereiden puhtaasta peli-ilosta. Seuran kestävä kehitys perustuu tähän, samoin kuin se, että se kerää riveihinsä sekä lupaavia nuoria pelaajia että myös kokeneita sarjajyriä, jotka haluavat uudelleen tavoittaa nuoruutensa peli-ilon. Jne.

Epäilemättä seuralla on tulevaisuudessa edessään samoja haasteita kuin isoimmillakin seuroilla. Näin varsinkin, jos menestystä (ja rahaa) tuppaa tulemaan kovasti. Ja siihenhän sitä koko ajan tähdätään, menestykseen. Mutta tämä ei tee tyhjäksi alkuperäisen idean oikeellisuutta ja aitoutta. Jokaisen meistä tulee valvoa oman näkynsä puhtautta.

Asiat voidaan epäilemättä nähdä monelta kantilta. Se, että meillä on ympärillämme lukuisia esimerkkejä väärästä rahasta, ei kuitenkaan tee tyhjäksi oikean valuutankin olemassaoloa.

Itse toivon näkeväni lähitulevaisuudessa Virmasalon Huipun hengellisen vastineen nousun ja kukoistuksen omalla kotipaikkakunnallani. Vielä en ole sellaista nähnyt, joten sen eteen on tehtävä töitä kädet kyynärpäitä myöten mullassa.t

Pekka Sahimaa said...

Vastaus yleisökysymykseen:

Kysymyksessä on kuvaus City Starsin noususta (ja tuhosta?!?). Eiköhän Timo odotella vielä muutama vuosi ja katsota sitten, mihin City Starsin tarina vie.

Hedelmän tuottaminen vie aikaa...Alussa on siemen, sitten on itu, sitten kasvaa korsi, sitten kehittyvät jyvät ylöspäin sojottavaan tähkään ja lopulta ennen leikkuuta korren nöyrästi kaarelle taivuttava kypsä tähkä. Yksi seurakunnan orgaanisuuden ilmentymä on juuri kiireettömyys ja se, että kasvu vie aikaa... Hedelmästään vilja tunnetaan. Usein hedelmäksi ennnen aikaisesti luullaan jo itua.

Tässäkin jalkapalloseuran nimessä on Stars. Kristillisessä kontekstissa vastine olisi The Real Stars of The God of The End Times. Perustetaanko Lahteen kristillinen yhteisö tällä nimellä?

"Mutta tämä ei tee tyhjäksi alkuperäisen idean oikeellisuutta ja aitoutta." Kirkkohistoria on täynnä esimerkkejä siitä, että jonkin hengellisen liikehdinnän alku on ollut jumalallinen. Se ei kuitenkaan takaa lopputulosta. Monet hengelliset liikkeet ovat valinneet raiteensa ja junat mennä jyskyttävät punaisista merkkivaloista piittamatta valitsemallaan raiteella. Näin käy erityisen helposti yhden miehen liikkeille. Mutta myös kokonaisille kirkkokunnille ja herätysliikkeille...

Minä en ottaisi City Starsin nousua esikuvaksi ja tavoitteeksi hengellisen elämän elpymiselle kotikaupungissamme.

Lahtelaisessa jalkapallossa ei valitettavasti tätä nykyä ole mitään sellaista, jonka vastinetta haluaisin nähdä seurakunnallisessa elämässä. Pelit ovat tylsiä (kuin perinteiset jumalanpalvelukset) ja koko systeemi pyörii rahan - aidon tai pestyn - ympärillä (kuin tunnustuskuntien toimintasuunnitelmat). Ainoa positiivinen juttu on lahjakkaiden nuorten kasvattaminen. Mutta hekin siirtyvät rahakkaille kentille eikä Stadionin tai Kisapuiston peli-ilo riitä.

Timo, ymmärrän jalkapallon tärkeyden elämässäsi. Yritä nyt kuitenkin kestää vilpitön kritiikki siihenkin suuntaan.

Kovat ovat ajat meikäläiselläkin. Olen aina uskonut puhtaaseeeen suomalaiseen hiihtourheiluun. Itkuinen riisuminen on jatkunut jo kohta vuosikymmenen.

Eilen kaatui Tervanevan jumala - lopullisesti. Hemohess oli vain viaton peiteaine todellisille mömmöille.

Kmappeita kasaillaan, mutta hiihto jatkuu...

Timo Koivisto said...

Kiitos Pekelle nasevista kommenteista. CityStars ei kuitenkaan ole kysymyksessä. Hyvänen aika, sehän on keskusjohtoinen seura! Eli orgaanista elämää voi olla lähellämme meidän sitä huomaamattamme...

Pekka Sahimaa said...

Saanko uuden mahdollisuuden?

Arvaan: Salpausselän Reipas.

Annoin Virtasen periaatteessa todellisuuspohjaisen, mutta kuitenkin fiktiota sisältävän jutun johdattaa itseni harhaan. Salpausselän Reipas ei ollut Uusi Lahti Cupissa, mutta City Stars oli. Seli Seli....

Muistan itse poikasena, kuinka peliporukat kasattiin ex tempore ja kokoonnuttiin vain pelaamaan. Kesällä pesäpalloa, jalkapalloa tai yleisurheilua. Talvella lätkää tai (ampuma)hiihtoa.

Pelattiin ja pelattiin. Hiki valui ja kunto kasvoi. Pelattiin pelkästä peli-ilosta. Kavereiden kanssa oli kivvaa olla yhdessä. Aina tuli uusia kavereita mukaan ja peli-ilo levisi.

Nykyisin lasten urheilutoiminta on jo pienestä pitäen organisoitua. Lajin haraastaminen tarkoittaa jonkun seuran toiminnassa mukana olemista ja pakollisten viikkoharjoitusten ja pelimatkojen toteuttamista. Harvoin näkee nykyisin koulun pihalle muuten vain kokoontuneita futaripoikia tai metsän kätköissä sakkolenkillä rymyäviä ilmakivääriampumahiihtäjiä.

Milloin Salpausselän Reipas muuttuu sitten oikeaksi futisseuraksi Jalkapalloliiton ja sponsorien silmissä? Kuka määrittelee voimassaolevan menestyksen standardin? Mihin kaikkien itseään kunnioittavien jalkapallojoukkueiden on tähdättävä?

Seurakuntaelämässä standardit määräytyvät kirkkohistorian lastia mukanaan raahaavien perinteisten kirkkokuntien stardardien mukaan. Oikeita seurakuntia ovat nykystandardien mukaan vain organisoidut tunnustuskunnat, joilla on keskusjohto ja hallintokaaviot ja toimintasuunnitelmat PowerPointeilla.

Tarvitaan kipeästi Timon peräänkuuluttamaa orgaanisuutta - kaikkeen elämään.

Seurakuntasektorilla sitä ei kuitenkaan takaa kirkkokuntien ulkopuolella tapahtuva vanhoista malleista omaksuttu, mutta uusilla nimillä peitelty apostoliseksi väitetty puuhastelu.

Timo Koivisto said...

Jos alku on aito, luonnollinen ja elämänmakuinen (so. orgaaninen), niin olisiko tältä pohjalta nouseva elämä (oli se sitten näkyvältä ilmenemismuodoltaan mitä hyvänsä) kyllin elinvoimaista ja kilpailukykyistä, jotta se voisi olla vakavasti otettava kilpailija keskusjohtoiselle tuotteelle - ilman että se myy omia arvojaan ja periaatteitaan lautasellisesta jotain muuta?

Menikö vaikeaksi? Voisiko Salpausselän Reipas jonain päivänä haastaa FC Lahden - ja edelleen säilyä hyvähenkisenä kaveriporukkana, jossa "kaikki pelaa" ja jossa on hyvä henki (ja juuri siksi)? No, ei ehkä kuitenkaan, paitsi jossain cupissa... (No, Englannin FA-Cupissa tällaisia tuhkimotarinoita kuulee harva se vuosi.)

Entä hengellisessä elämässä? Voisiko täysin "villiltä" pohjalta syntynyt hengellinen toiminta jonain päivänä olla vakavasti otettavaa hengen elämää, oppia, teologiaa ja käytäntöä, jonka myös ns. perinteiset kirkkokunnat ja seurakunnat tunnustavat - ilman että se menettää alkuperäistä luonnettaan?

Voisipa hyvinkin onnistua, mutta kyllä se varmasti kysyy vuosia, ehkä vuosikymmeniäkin, ja työtä, vaivannnäköä, rukousta ja Herran etsimistä.

Toistan mitä edellä sanoin: Itse toivon näkeväni lähitulevaisuudessa Virmasalon Huipun hengellisen vastineen nousun ja kukoistuksen omalla kotipaikkakunnallani. Vielä en ole sellaista nähnyt, joten sen eteen on tehtävä töitä kädet kyynärpäitä myöten mullassa.