Friday, January 08, 2010

Takaisin Jerusalemiin

Lueskelen parhaillaan huiman mielenkiintoista kirjaa. Jos sanon suosittelevani sitä jokaiselle, niin se on liian lievä ilmaisu. Sinun täytyy ehdottomasti lukea tämä kirja. Kyseessä on Paul Hattawayn enemmänkin toimittama kuin kirjoittama kirja Takaisin Jerusalemiin (Avainmedia, 2005). Se on kuvaus Kiinan kotiseurakuntaliikkeiden yhteisestä näystä viedä evankeliumi Kiinasta, "maan ääristä" takaisin sen lähtöpisteeseen, Jerusalemiin. Matka kulkee muinaista Silkkitietä pitkin, jonka varrella sijaitsee yksi maailman ehkä kovin lähetyskenttä (läntisen Euroopan jälkeen kenties), nimittäin sellaiset Keski-Aasian muslimimaat, kuten Kirgisia, Tadzikistan, Uzbekistan, Afganistan, Iran etc. Kiinalaisten näkynä on onnistua tässä tehtävässä ja siten saattaa täyteen pakanoiden täysi luku ja täyttää Jeesuksen seurakunnalleen antama lähetyskäsky. Näky on lähettää 100 000 lähettiä Kiinan rajojen ulkopuolelle näille alueille, josta puhutaan myös 10/40-ikkunana.

Kirja kuvaa Kiinan eri kotiseurakuntaliikkeiden historiaa, elämää ja tilannetta. Nämä kotiseurakuntaliikkeet ovat Kiinan virallisesta Kolmen itsen kirkosta irrallaan olevia itsenäisiä ja sitoutumattomia kotiseurakuntaverkostoja. Kolmen itsen periaate Kiinan virallisessa kirkossa tarkoittaa itsenäisyyttä hallinnollisesti, taloudellisesti ja julistuksessa. Kuinka ollakaan, se on kuitenkin ainoa "virallisesti hyväksytty" kristillinen kirkko-organisaatio Kiinassa. Kotiseurakunnat taas ovat rekisteröitymättömiä ja hyvin usein myös vainottuja, mutta ne ovat vapaat valtion kontrollista.

Kirjaa lukiessani huomioni kiinnittyi pieneen yksityiskohtaan tässä kohtaa. Kulttuurivallankumouksen aikana 1950-luvulla silmittömän raivoisia uskovien vainoja edelsi nimittäin vaihe, josta sanottiin, että "saatanan ensimmäinen juoni on olla yhteistyössä kanssamme. Vaino on vasta toiseksi paras menetelmä."

Tässä on jotain hyvin tuttua meidän tilantessamme nyt länsimaissa. Yhteistyöhönhän kaikkia halutaan houkutella, jopa velvoittaa. 9/11- tapahtumien jälkeen tämä "yhteenhiilenpuhaltamis"-kehitys on vain voimistunut, eikä vain eri kirkkokuntien kesken, vaan suorastaan uskontojen kesken. Itse asiassa tämä on vain jatkumoa sille kehitykselle, joka eri lähetysjärjestöjen piirissä on ollut jo pitempään meneillään. Ei enää haluta puhua lähetystyöstä, vaan kehitysyhteistyöstä, ei enää evankelioinnista, vaan ennemmin "uskontojen välisestä dialogista". Kansankielellä voidaan puhua opista, jonka mukaan yhden ja saman vuoren huipulle viekin useampi eri tie - ja kristinusko on vain yksi niistä. Englanninkielisessä maailmassa puhutaan ns. "Common ground"-prosessista, jossa tunnustetaan, että kristinuskolla ja islamilla on tämä "yhteinen pohja", jolta on sitten hyvä ponnistaa eteenpäin. (Mm. sellaiset tunnetut evankelikaalit vaikuttajat, kuten Rick Warren ja Bill Hybels ovat mukana tässä.)

Velvoite yhteistyöhön voidaan sitoa yhteiskunnalliseen resurssienjakoon, kirkolliseen statukseen ja median suosiolliseen suhtautumiseen - ja kaikki tämähän tapahtuu tietenkin "evankeliumin työn nimissä" ja "Jumalan valtakunnan levittämiseksi" suhteessa yhteisöjen omiin jäseniin. Ne, jotka eivät suostu yhteistyöhön, niitä odottaa tuo em. "toiseksi paras menetelmä."

Kun kirjassa kuvataan kiinalaisten kotiseurakuntien vahvuuksia, joita on kaikkiaan 11 kohtaa, voisin poimia niistä erityisesti neljä sellaista, jotka kommunikoivat hyvin esim. suomalaisen tilanteemme kanssa. Nämä vahvuudet ovat - paradoksaalista kyllä! - syntyneet, sanoisinko, äärimmäisen epäsuotuisten olosuhteiden vaikutuksen alla. Viidenkymnmenen vainovuoden kuluessa Jumala nimittäin romahdutti kirkkokunnalliset raja-aidat ja loi yhtenäisemmän seurakunnan, joka on kiinnostuneempi sielujen voittamisesta kuin omien kirkkorakennustensa pystyttämisestä. Kiinan kotiseurakuntien joukosta ei nimittäin enää löydy yhtäkään niistä länsimaisista kirkkokunnista, jotka aiemmin tekivät siellä voimakasta lähetystyötä. (Mm. anglikaanit, baptistit, kongregationalistit, luterilaiset, metodistit, presbyteerit, Kiinan Sisälähetys ym.)

1. Kotiseurakunnat ovat kotimaisia. Ne ovat irtaantuneet länsimaisista tunnusmerkeistä ja kehittäneet omat työmuotonsa. Käyttövoima lähtee niiden vapaudesta vakiintuneista ja perinteisistä siteistä.

2. Kotiseurakunnat ovat ankkuroituneet perheyhteisöihin. Niistä on tullut osa kiinalaista yhteiskuntajärjestystä. Uskovaisten yhteisö rakentuu pienistä kristittyjen perheiden ryhmistä.

3. Kotiseurakunnat on riisuttu epäolennaisesta. Nykypäivän kiinalaisista kotiseurakunnista ei löydä useaa seikkaa, jonka me liitämme kristillisyyteen. Niinpä ne ovat äärimmäisen joustavia. Muuan uskova huomautti: "Ennen toitotimme torvella ja pidimme suuria evankelioimiskampanjoita. Muutamia tuli uskoon, mutta ei suurin määrin. Nyt meillä on hyvin vähän välineistöä ... ja useat tulevat Herran luo."

4. Kotiseurakunnat korostavat Kristuksen herruutta. Koska Jeesus on seurakuntaruumiin pää, seurakunnan on asetettava tottelevaisuus Häntä kohtaan kaiken muun edelle; se ei voi alistua minkään ulkopuolisen järjestelmän holhoukseen.

Tämä kaikki lukemani ja prosessoimani (joka prosessi on edelleen kesken, kiitos Herran!) saa minut vakavasti ajattelemaan, että ehkäpä maailmanlaajuisen uutta alaa valloittavan ja moninkertaistuvan kristillisyyden keskus ei olekaan USA:ssa tai muualla länsimaissa, vaan Kiinassa - tai Intiassa tai ylipäätään kolmannen maailman maissa. Meillähän on länsimaisina kristittyinä usein aivan harhainen käsitys omasta ylivertaisuudestamme Jumalan valtakunnan työssä ja evankeliumin levittämisessä. Näyttää vain, että se ei pidä paikkaansa. Meidän on länsimaisina (ja sitä kautta myös suomalaisina) uskovina painettava päämme tomuun ja tuhkaan ja suostuttava nöyrästi oppimaan heiltä.

Käytännössä kannattaa aloittaa vaikkapa kiinalaisen, kommunistivainoissa kuolleen Watchman Neen kirjoista. Esim. Apostolinen lähetystyö antaa paljon ajattelemisen aihetta raamatulliseen seurakuntanäkemykseen liittyen. Samoin esim. Sielun piilevä voima saattaa monet nykyhengellisyytemme (ja ennen kaikkea karismaattisuutemme) piirteet vähintäänkin, etten sanoisi, outoon valoon.

6 comments:

tuomo-tp said...

Joo-o! Luin tuon saman kirjan itse tuossa joulukuun alkupuolella.

Hämmästyin,"säikähdin", oudoksuin, ihmettelin, märehdin, hyväksyin, miellyin ja ihastuin.

Sykähdyttävää oli nähdä juuri tuo erilaisuus länsimaiseen ajatteluun nähden.

Kun länsimaalaiset kristityt sanovat; "ilman rahaa me emme voi mitään tehdä", niin kiinalaiset sanovat edelleen; "ilman Jeesusta me emme voi mitään tehdä."

He sanovat rahasta: "meillä ei ole mahdollisuutta tehdä rahaa jumalan valtakunnan hyväksi niin kuin länsimaissa, siksi käytämme senkin ajan evankelioimiseen." Vapaasti muistin varaisesti lainattuna.

Tuo kirja kannattaa lukea nimenomaan sen tähden, että ymmärtäisimme seurakunta elämän syvällisimmän olemuksen.

Minua kirjan sanomassa viehättää se, että sen sanoma ei muistuta Roomasta tai jenkeistä tullutta hapatusta, sen opetukselliset juuret ovat selkeästi lähtöisin Jerusalemista

Unknown said...

Jerusalemista Jerusalemiin on evankeliumin reitti. Tähän prosessiin kuuluu myös seurakunnan liikkua ikään kuin perässä. Monta kertaa ilosanomaa on viety yksin tai kaksin, mutta perille se saapuu vuoren varmasti. Kirkollinen evankeliumi vie mennessään myös sen systeemin joka on yleensä sama kuin lähtöpaikassa. Nyt olisi aika sille Jerusalemin alkuperäiselle mallille, kiertää kaikki ne maat maailmassa, joissa edes jonkinlaista ilosanomaa on julistettu Herrastamme. Olkoonkin raamit olleet minkälaiset tahansa.

Kodissa tai jossain muussa pienessä tilassa kokoontuva seurakunta yhteys on ollut ja tulee aina olemaan hoitavin, yksilöllisin ja ravitsevin, eikä ole sidottu kenenkään varallisuuteen. Raha ei tässä kohtaa näyttele mitään osaa. Rakentumisen pitäisikin tapahtua aina Hengessä, eikä rakennuksessa!
Vai miten on ystäväni Timo?

Unknown said...

Kiina ilmiö olisi näissä asioissa enemmän kuin tarpeen täälläkin ;)

En ole lukenut tuota "Takaisin Jerusalemiin", mutta samoista kuvioista kertoo koskettavasti myös kirja "Veli Taivaallinen", Veli Yunin tarina (myöskin Avainmedian kustantama).
Jotakuinkin vuosi sitten hän oli kiertämässä maatamme ja oli hienoa päästä kuulemaan.
Se ilo ja rauha mikä hänestä huokui oli ihan ihmeellistä. Mukani oli myös (silloin)10 vuotias poikani ja hän ihmetteli: "miten se mies oli niin onnellinen ja iloinen vaikka sillä oli niin paljon vaikeuksia ja joutui oleen niin paljon vankiloissa."
Tuo tilaisuus oli meille tavalliseen tapaan tiivistahtinen ja itse olisin antanut enemmän aikaa Veli Yunille.
Siitä hän meitä länsimaita arvostelikin kun meillä on niin kiire! Sanoi, että heidän kokoontumisensa kulkevat Pyhän Hengen ohjauksessa ja saattavat kestää tuntikausia tai jopa läpiyön, eikä kukaan valita, että olipa pitkä kokous tai olipa tylsää!
Samoin hän sanoi ihmettelevänsä, kun täällä on niin paljon kaikenlaisia kirkkorakennuksia ja ne ovat tyhjiä!

Simo said...

Semmonenkin hyvä kirja on Watchman Neeltä tullut kuin "Hengellinen ihminen" (yksi teos, mutta kolme kirjaa). Se edeltää Sielun Piilevää voimaa.

Sitten myös toi Neen "Elämän rikkaus Kristuksessa" on lukemisen arvoinen.

Timo Koivisto said...

Kati: Veli Yun on yksi niistä kiinalaisten kotiseurakuntaverkostojen johtajista, joita kirjassa mainitaan. Hän on ilmeisesti tämän vuoden puolella tulossa Suomeen ja odotan itsekin pääseväni häntä kuulemaan.

Anonymous said...

Hyvää juttua veljekset. Saman tyyppistä löytyy tämän veli taivaallisen kirjasta: Kävin kuuntelemassa häntä keravalla 09 keväällä.

Länsimaissa ollaan nyt kaikenlaisten vapinoiden ja tutinoiden/ toronton jälkeen siinä tilassa, että " häntä ylistetään ketä ei rukoilla".

Ei ole oma keksintöni. Ao kuvastaa sitä sanoisinko "syndroomaa" jossa aika iso osa mm. vapaista suunnista euroopankin tasolla hengailee.

Hyvää analyysia on kiva lukea myös tästä aiheesta.

Suomen jutuista vielä. Aika m onessa seurakunnassa taitaa olla vähemmistönä se porukka, joka Juudan kirjeen mukaan rukoilee Pyhässä Hengessä.

Kiinassa taitaa tämäkin olla kunnossa.