Thursday, January 07, 2010

Virtanen ja talvi


Virtanen käveli mietteissään kotikadullaan. Pakkasta oli vajaat 20 ja taivas vielä kirkas, mutta horisontissa oli jo aavistus sinistä. Hetken kuluttua sekä lumi että taivas olisivat tuokion sinisen hämärän vallassa, jonka jälkeen tulisi pimenevä ilta ja yö. Pakkanen laskisi vielä muutaman asteen ja olisi syytä laittaa tulet kaikkiin kolmeen jäljellä olevaan uuniin kotona, Virtanen mietti.

Virtanen oli aina ihaillut ihmisiä, jotka osasivat elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Hän itse oli oppinut pitkän läksyn kautta olemaan turhia kiirehtimättä omassa elämässään sen enempää työssään kuin Jumalan valtakunnassakaan. Hän oli mieltynyt ajatukseen, että iankaikkisuus on jo nyt alkanut ja Herra on armossaan jo etukäteen valmistanut ihmiselle askelmerkit, joihin astua - "hyvät teot, jotta me niissä vaeltaisimme", niinkuin Sanassa sanottiin. Niihin kun vain astui, saattoi elää ja tehdä työtä levosta käsin.

Mitä taas talveen tuli, niin Virtanen oli oppinut elämään senkin kanssa sovinnossa. Virtanen oli jostain lukenut, että ennen ihmiset olivat oikeasti nukkuneet talvisaikaan enemmän, eläen aivan kuin samaa rytmiä muun luonnon kanssa. Nyt jälkiteollisessa kaupunkiyhteiskunnassa erot niin vuoden- kuin vuorokaudenkin aikojen suhteen olivat hävinneet. Sama oliko kesä tai talvi, yö tai päivä, aina kaikki oli auki.

Mutta talvi, etenkin sydäntalvi oli Virtaselle itselleen hiljentymisen ja pysähtymisen aikaa. Hän luki tuolloin paljon, etenkin psalmien kirjaa, monta lukua päivässä, mietiskellen ja pureskellen. Hän ei voinut käsittää hössötystä, jonka mukaan ihmisten pitäisi sekä kaamoksen pimeydessä että talven kylmyydessäkin kyetä samanlaiseen viriiliyteen ja jatkuviin huippusuorituksiin kuin aurinkoisena ja valoisana aikanakin. Toki hän syksyisin söi enemmän citrushedelmiä ja muuta sellaista, mutta ei hänellä (enää, omasta mielestään) ollut mitään tarvetta olla jokin ikiliikkuja läpi vuoden.

Virtanen muisteli toisaalta kauhulla ja toisaalta huvittuneena tv:ssä näkemäänsä monivitamiinipuristemainosta, joka lupasi tällaisen poretabletin käyttäjän olevan jatkuvasti hyvässä vireessä ympäri vuorokauden töissä, kotona, harrastuksissa, luottamustoimissa ja jopa rakentavan perheelle uutta omakotitaloa siinä sivussa. Virtanen ihmetteli, miksi ihmeessä. Miksi ihmeessä ihmisen pitäisi elää tuolla tavoin? Hän oli jo aika päivää sitten antanut itselleen luvan olla väsynyt, uninen ja nuhjuinen sydäntalvella. Jos koko luomakunta täällä pohjoisella pallonpuoliskolla kerran oli enemmän tai vähemmän talviunessa tällöin, niin miten hän kuvitteli tekevänsä poikkeuksen?

Virtanen muisteli erästä irlantilaista kansanlaulua, jossa kerrottiin siitä, miten mukavaa on talvisäällä istua tulen ääressä ja kuunnellä kaukaa ulkoa kuuluvaa koirien haukuntaa ja ulvontaa. Virtasen kodista oli siis jossain vaiheessa heivattu pois erilaiset talvisajalle tarkoitetut luonnottomat keinoluonnonvalot ja muut sellaiset. Tämä radikaali poikkeama turvallisesta keskiverrosta oli kyllä herättänyt närää joidenkin heidän uskonnollisten sukulaistensa keskuudessa. Nämä kun olivat jo rippikoulussa imeneet itseensä sen sosialidemokraattisen katekismusopetuksen, että jos joku poikkeaa jostain yleisestä keskiarvosta, hän samalla tällä käyttäytymisellään syyllistää muita.

Tässä tapauksessa Virtanen siis syyllisti niitä, jotka kokivat kyllä hekin kiusausta kääriytyä kotonaan vilttiin talvipakkasilla, mutta joilla oli vielä voimakaampana sykkimässä rinnassaan tuo periluterilainen protestanttisen työn etiikan jalo palo. Käytännössä se ilmeni lähes tulkoon neuroottisena pakkona höösätä erilaisten asioiden kanssa - niin yhteis- kuin seurakunnassakin - läpi vuoden. Ei siis lepoa ennen kuin haudassa. Eräs heidän ystävänsä oli sanonutkin Virtaselle ja tämän vaimolle, että kun ihmiselämä on niin lyhyt, niin se täytyy käyttää hyvin ja tehokkaasti - niin Jumalaa kuin lähimmäistäkin ajatellen.

Virtanen oli toista maata, eikä hirveästi piitannut siitä, mitä ihmiset ajattelivat tai sanoivat. Tärkeintä oli elää rauhassa Herran ja lähimmäistensä kanssa. Ja kun hän kerran oli ymmärtänyt, että ei ollut synti talvella loikoilla takan tulen ääressä ja ihmetellä ulkomaailman ääniä kynttilänvalossa ja saunoa useasti, niin hän oli antamut itselleen luvan elää mukavaa elämää. Virtanen käveli reippain askelin pihaan, tarttui harjaan ja lakaisi portaat puhtaaksi valkoisesta puuterilumesta. Sen jälkeen sisälle lämpimään, tuli uusiin, kuumaa juomaa ja sauna lämpiämään.

2 comments:

Anonymous said...

Veteläinen kahlasi samoin mietteissään kotipolullaan. Hän oli jo monta vuotta sitten tullut siihen aatokseen, että kesä on sitä varten, että voi valmistautua seuraavaan talveen, ja talvella on tarkoituksena säilyä hengissä. Hän katsahti pakkastaivaan kalpeana hohtavaa kuuta ja tunnusteli pohjoiseen kääntyvää tuulta. Metsässä odottaa kaadettuna järeitä koivuja, mutta näin kovilla pakkasilla joutuu pitämään taukoa niiden ajamisessa. Jos pakkasten jälkeen ei tulekaan ajokelejä, vaan nuoskakelit, lumipyryt ja ennenaikainen kelirikko, niin silloin jäisi saamatta polttopuut. Ja vaikka tulee vielä ajokelejä, niin osa seuraavan talven koivupinoista heiluu vielä vapaana tuulessa.

Tästä kaikesta voisi huolestua. Kaikki ohjat eivät ole ihmisen kädessä. Toisin oli Egyptin maassa, kuten profeetta kertoo. Siellä kasteltiin sato ihmisten voimin, mutta se maa, johon teitä viedään, ei ole kuin Egyptin maa. Luvatussa maassa maa saa kasteensa suoraan taivaasta - jos saa. Se nimittäin riippuu kansan suhteesta ylöspäin. Jos kansa rikkoo liiton, niin ei tule sadetta eikä satoa.

Näissä mietteissä Veteläinen kääntää aatoksensa kaupungissa asuvaan Virtaseen. Kaupungissa ihminen on kesyttänyt luonnon omaan hallintaansa. Hanasta tulee lämmintä vettä tarvitsematta miettiä, miten sen saa lämpimäksi. Toisaalta - tuumaa Veteläinen - kaupungissa on muita vaaroja. Siellä on erilaiset paineet, siellä on kellossa vähemmän tuntipykäliä ja Annakassa vähemmän aikaa. Ja sitte siellä on se lama. Näidän vaarojen keskellä Virtasella näyttää olevan sama levollinen (varsinkin jos kaupunki on Hämeessä) luottamus, että ei auta hoppuilla.

Kari K

pau said...

Olipas leppoisaa rauhaa, mukavaa luettavaa!