Virtanen ja muuan jalkapalloseura

Virtanen oli käynyt paikallisessa sisähallissa katsomassa kotimaista futista. Oli erään tunnetuimman sisäturnauksen aika ja mukana oli ollut monia merkittäviä huippuseuroja. Viikonlopun aikana oli pelattu monia hyviä otteluita. Tai no hyviä ja hyviä, mutta vuodenaikaan nähden kuitenkin. Mukana turnauksessa oli ollut myös muuan paikallinen jalkapalloseura nimeltä Virmasalon Huippu, joka nuorena alasarjalaisena joukkueena oli pelannut kelpo otteluita ja tarjonnut hyvän vastuksen huippuseuroille.

Virmasalon Huippu oli porukka, joka jollain tavalla miellytti Virtasta. Se oli saanut alkunsa kortteliliigassa pelaavasta kaveriporukasta, johon pelaajat olivat hakeutuneet enemmän keskinäisen kaveruuden pohjalta. Ison seuran toimiston byrokratiaa, valmennusportaan keskinäisiä valtataisteluja tai muuta sellaista ei ollut mukana vaivaamassa pääasiaa, joka oli kivan futiksen pelaamista hyvän kaveriporukan kesken. Huippu oli aloittanut alimmalta sarjatasolta ja noussut vuosi ja sarjaporras vauhdilla ylöspäin. Edellisellä kaudella oltiin kolmosdivarissa ja nousu kakkoseen ei ollut onnistunut. Kaikille oli kuitenkin selvää, että ensi kaudella nousua yritettäisiin uudella innolla. Siihen viikonlopun hallicupin pelit olivat olleet hyvää treenausta.

Virmasalon Huipulle oli alusta alkaen ollut ominaista hyvä yhteishenki, joka oli pitkälti perustunut siihen, että useimmat kavereista olivat tunteneet toisensa jo pitkään ja olivat pelanneet eri junioriseuroissa yhdessä nappulasta asti. Tämä hyvä henki houkutteli joukkueeseen mukaan myös yhä enemmän nousevia kykyjä ja lupaavia junioreita. Joissain tapauksissa joukkueen kuuluisa "huippuhenki" sai pelaajan jopa hylkäämään paikallisen huippuseuran Oloiselan Pallon (OlPa) rahakkaankin tarjouksen ja liittymään tähän sekalaiseen kaveriporukkaan, jossa suurin piirtein kaikki kustannettiin itse ja jossa jouduttiin tyytymään sisähallin lepakkovuoroihin OlPan viedessä parhaat vuorot päältä.

- ...täällä mitään ketään kenelleen makseta. Ite saat maksaa jos haluut pelata, mut hyvään porukkaan pääset. Hauskaa piisaa tässä porukassa...

Näin oli "huippuhengen" mukaisesti asian tiivistänyt Masa Mattila, joukkueen luottopakki ja kapteeni, jolla oli takanaan pitkä ura kansallisella huipputasolla ja muutama maaottelukin plakkarissa.

Nyt oltiin sitten tilanteessa, jossa Huippuun oli suorastaan tyrkyllä useita yli-ikäisiä edelliskauden OlPan A-nuorten pronssijoukkueen pelaajia ja muita lupaavia futareita, jotka olivat tulleet opiskelemaan paikkakunnan liikuntaopistoon. Junioreitakin oli tulossa sen verran, että perustettiin oikein oma akatemiajoukkue lupaaville junioreille Palloliiton akatemiasarjaan. Valmentajaksi oli saatu eräs takavuosien kova nimi, joka näki Huipun nuoressa jätkäporukassa sen verran paljon potentiaalia, että oli periaatteessa mukana ihan talkoilla.

Ihme kyllä, samaan aikaan oli edelleen saatu säilytettyä kuuluisa "huippuhenki", joka näkyi peleissä tsemppaamisena ja kentän ulkopuolella muuttotalkoina, saunailtoina ja vaimoillallisina. Masa Mattilan mielestä kaikki perustui sille, että se hyvä, mitä oli ollut alusta asti, sitä vaalittiin edelleen. Sille pohjalle oli hyvä rakentaa seuraa, jonka tavoitteena oli 3-4 vuoden päästä pelata Ykkösessä.

Virtanen ajoi autonsa kotipihaan ja laittoi ajastimella varustetun lämmitysjohdon kiinni autoon. Hän hymyili mielessään ajatuksilleen ja oli selvästi hyvällä mielellä päivän peleistä. Oli syöty hyvää villisikamakkaraa ja tavattu tuttuja ja katsastettu vähän joukkueita tulevaa sarjakautta silmällä pitäen. Virtasen mielestä jalkapallossa ja hengellisessä elämässä oli paljon yhtäläisyyksiä. Niin tässäkin tapauksessa.