Jumala ja Haag

Myöhäismoderniksi kutsuttu aikamme on jälkikristillistä sanan siinä merkityksessä, että se on maailmankuvan ja moraalin tasolla irtaantunut siitä kristillisestä viitekehyksestä, joka aiemmin on hyvin pitkälle määritellyt sen arvoja ja käytäntöjä. Tämä kristinuskon valtakauden jälkeinen aikamme ei esiinny vain sekularisoituneena, vaan myös pakanallistuvana. Tämä kehitys näkyy meillä täällä Suomessa toistaikseksi vain lähinnä etelän suurissa asutuskeskuksissa, muualla Euroopassa jo paljon laajempanakin ilmiönä.

Olemme siis monin paikoin näin siirtymässä suorastaan esikristilliseen aikaan, mikä täytyy ottaa huomioon aiemmin esille tuodussa missionaarisuudessa: ihmisillä ei enää välttämättä ole sitä kristillissävytteistä esiymmärrystä, joka aiemmin on tietyllä tavalla helpottanut evankeliumin esille tuomista. Näin ainakin monien mielestä. Tietenkin siinä on ollut koko ajan, ja on ehkä edelleenkin, tietynlaisena rasitteena ulkokohtainen, jopa "vääränlainenkin" kristillinen pintasilaus. Joskus hyvä voi näin muodostua parhaan vihamieheksi.

Olen viime aikoina muutaman kerran höristellyt korviani bongatessani arkipäivän elämän keskeltä mediasta, ihmisten kommenteista tai viattomasta kahvipöytäkeskustelusta sellaisia painotuksia, joissa Jumala esitetään jonkinlaisena meihin ihmisiin nähden tasavertaisena juridisena objektina. Häneenkin siis voidaan tarvittaessa kohdistaa erilaisia oikeudellisia toimenpiteitä, jollei Häntä muuten saada alistumaan vaikkapa Yhdistyneiden kansakuntien  päätöslauselmiin. Viimeisenä keinona Jumalakin voidaan tämän ajattelun pohjalta vetää Haagin kansainväliseen tuomioistuimeen historiassa tapahtuneista etnisistä puhdistuksista, yhteisöjen hävittämisestä ja muista ihmisoikeusrikkomuksista.


Tämä kehitys ei voi olla näkymättä myös kristityissä. Lesslie Newbiginiä lainaten, ihminen ei koskaan usko tai epäile missään tyhjiössä, vaan aina yhteydessä johonkin. Olemme kaikki aina - enemmän tai vähemmän - oman aikamme lapsia, mikä on myös hyvä ottaa huomioon langettaessamme jälkiviisaita tuomioitamme meitä edeltävien sukupolvien päälle. Historia on nimittäin opettanut meille ainakin sen, että kaikki meistä eivät suinkaan ole osanneet ottaa oppia historiasta niin, että kykenisivät välttämään esi-isiensä virheet.


Niinpä nykyään saattaa kuulla kristityn nuoren aikuisen suusta kuittauksen esim. raamatullisiin argumentteihin seksuaalimoraaliin tai naisen ja miehen asemaan liittyen: "No, sehän nyt on vain Paavalin... tai Jumalan näkemys". Ikäänkuin Jumalallakin olisi oikeus omaan näkemykseensä, niinkuin myös minulla, mutta mikäli Jumalan näkemys ei sitten sovi yksiin minun näkemykseni kanssa, niin "poor you..."