Joukkosokeus ("keisarin uudet vaatteet"-ilmiö) on iso ongelma, joka toistuu uudelleen ja uudelleen. Suomalainen sanonta "joukossa tyhmyys tiivistyy" ei viittaa tässä kohtaa kehenkään Joukoon. Tässä tilanteessa tarvitaan aina joku uskalias härikkö tai muuten vain sinisilmäisen rehellinen ihminen, joka lausuu kaikkien kuullen sen, mikä on totta, mutta mitä muut eivät viitsi, halua tai rohkene sanoa ääneen.
Asioiden todellisen laidan kieltäminen, pään laittaminen pensaaseen on myös suosittu keino torjua muutos tai ylipäätään jättää se huomiotta. Tämä metodi on erityisen suosittu monien traditionaalisten ja konservatiivisten yhteisöjen piirissä (olivat ne sitten uskonnollisia, poliittisia, sosiaalisia tai muita).
Olet ehkä nähnyt videoklipin Youtubessa näkymättömästä gorillasta. Se on hyvä esimerkki asioiden valikoivasta huomioimisesta, johon yllättävän usein sorrumme. Toinen samantyyppinen haitallinen suhtautumistapa on ns. vastauksen lukitseminen, jolloin itsepintaisesti ankkuroidumme johonkin tiettyyn (so. totuttuun ja turvalliseen) vastaukseen.
Yhtä lailla voimme missata muutoksen havaitsemisen, jos kaikki tapahtuu hitaasti, ikäänkuin varkain. Meille on varmaan jokaiselle tuttu kertomus sammakosta, joka laitetaan vettä täynnä olevaan kattilaan ja naps, levy päälle. Sammakkoparka ei huomaa mitään kun se pikkuhiljaa veden kuumetessa lopulta kuolee kiehuvassa vedessä. Mutta jos sama sammakko heitettäisiin kiehuvaan veteen ns. kylmiltään, niin tilanne olisi toinen...
Mitä opimme näistä?
-------
Myönnän, että tulevaisuus kiinnostaa minua. Joku minua viisaampi on sanonut, että en voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta voin kyllä itse päättää mitä vien sinne mukanani. No, ainakin varmaa on se, että tämän päivän valinnoilla voin vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuteni on. Uskon myös vakaasti siihen, että tietyllä tavalla - syyllistymättä mihinkään sykliseen historiannnäkemykseen - historia myös toistaa itseään.
Oikeasti, halutessamme voimme oppia historiasta paljonkin. Ajatellaan vaikka yhtä UT:n isoa teemaa, antikristillisyyttä. Apostoli Johannes, ainoa UT:n kirjoittajista, joka käyttää termiä antikristus, puhuu siitä, miten itse asiassa monta antikristusta on jo liikkeellä (1.Joh. 2:18, 2.Joh. 1:7). Historian varrelta voimmekin bongata useita antikristuksen lopullisen huipentuman, tuon pahan ruumiillistuman prototyyppiä.
Törmäsin tähän ajatukseen Olavi Paavolaisen teoksessa ("rapsodiassa") Kolmannen valtakunnan vieraana (1. painos Gummerus, 1936). Paavolaisen kuvaus vajaan kahdeksankymmenen vuoden takaa oman eurooppalaisen kansainkotimme sydänmailta on hätkähdyttävä, etten sanoisi veret seisauttava. Kyse on natsien juhlista Nürnbergissä v. 1936.
"Führerin ryhmä on jo ehtinyt melkein keskelle kenttää ennenkuin tyrmistyneen yleisön äänijänteet taas alkavat toimia ja se tajuaa hurjaan riemuun purkautuen, minkä ainutlaatuisen näyn todistajaksi se on joutunut.
Hitlerin päästyä kunniakorokkeelle alkaa illan fantastinen kunnianosoitus: ´25 000 lipun marssi´. Jälleen katseet kohdistuvat kentän takaosan parvekkeisiin. Hehkuvan sinisten valopylväiden lomasta alkaa musta yötaivas purkaa nielustaan kahdeksaa ihmeellistä, hopealta ja punaiselta säihkyvää, kimaltelevaa ja säihkyvää virtaa... Ne vyöryvät hitaasti kuin sulaa metallia olevaa jähmettyvä koski katsomon käytävien portaita - leikkaavat kuin verta huuruava hopeainen veitsi ruskeaa miesmassaa keskikentällä... Välimatkan takia silmä ei taaskaan valosuihkuista huolimatta tajua eri lippuja ja niiden kantajia. Vasta kun virtojen päät ovat pysähtyneet kunniatribuunin eteen, näkee lippusalkojen kärjissä loistavat hopeaiset hakaristit seppeleineen ja kotkineen. Ei tiedä enää mitä katsoa, mitä ihmetellä... Sinistä, punaista, ruskeata, mustaa ja hopeaa... Barbaarinen uni! Pakanallinen houre!
- Tässä on jotakin Asyyriasta ja Babyloniasta..., mutisee tukahtuneesti vieressäni istuva Koskenniemi.
Sinisen jättiläistemppelin halki lentää sokaistunut lintuparvi värjäytyen luonnottoman suureksi ja valkeaksi. Näytännön aavemainen upeus on jo tehnyt tehtävänsä. Sekä arvostelu- että vastaanottokyky on heikentynyt ja pää kuohuu hurjia mielikuvia. Olemme uuden ihmisjumalan temppelissä, korkeimmassa kuin mikään kirkko maan päällä..." (s. 224-226)
Huomatkaa, miten Paavolainen kaiken kuohunnan ja fanaattisuuden, suoranaisen hysterian keskellä erittelee kokemaansa: "sekä arvostelu- että vastaanottokyky on heikentynyt". Koskenniemen mielestä kyseessä oli Assyriaa ja Babyloniaa ja minä lisäisin siihen vielä Rooman. Paavolaisen mukaan natsismi on "ensimmäinen Euroopan maaperällä syntynyt uskonto". Kuvaus on toimiva, mutta se nostaa viimeisetkin hiukset pystyyn, kun ajattelee sen syntysijoja Euroopan sydämessä, valistuksen ajan jälkeisen humanismin kehdossa. Kun tähän vielä liitetään loppuyhteenveto - "arbeit macht frei", Auschwitz, Dachau ja Bergen-Belsen - ja sen mukainen perintö tuleville eurooppaisille sukupolville, niin kuva on täydellinen.
Paavolainen lainaa vielä varmemmaksi vakuudeksi Joseph Goebbelsia: "Adolf Hitleristä on tämän taistelun johtajana samalla tullut paras eurooppalainen." Olemmeko nyt siis eurooppalaisuuden todellisen identiteetin lähteillä? Jonkun mielestä tuolloin Nürnbergissä v. 1936 itse saatana astui alas maan päälle. Minä taas mietin, onko se koskaan todella poistunutkaan mantereeltamme?
No comments:
Post a Comment