"Joka sanoo pysyvänsä Hänessä, on myös velvollinen vaeltamaan niin kuin Hän."
1.Joh. 2:6
Muistan, kuinka nuorena uskovana luin tuon kohdan ja se resonoi vahvasti sisimpäni kanssa. Elämä Kristuksessa... ei vain Hänen kanssaan, vaan Hänessä! Kaikki peliin Jumalan valtakunnan hyväksi... kokonainen antautuminen Jeesukselle!
Luulen kyllä, että monessa ns. vanhemmassa uskovassa - enkä nyt tarkoita vain biologista ikää - tämä kohtaa herättää pelon legalismista, vaikeasta ja ankeasta vaelluksesta lain alla. Jo ennestäänkin ison kuorman päällä killumassa täydellisen elämän vaatimus; niinkuin Hän, niin minäkin! Mission impossible ja koko ajan olan takana väijymässä tuo jokaisen suomalaisen kristityn suurin pelko; etten vain joutuisi lain alle...
Aamulla, kun luin tuon kohdan mieleeni nousivat tutun virren sanat - olenkohan tulossa vanhaksi...? "Tule kanssani Herra Jeesus, tule siunaa päivän työ..." etc. Välähdyksenomaisesti ymmärsin - ja nyt on uskallettava kyseenalaistaa menneiden sukupolvien viisautta! - ettei se ole ollenkaan näin. En enää pyydäkään Herraa siunaamaan (tai ainakin katselemaan vähän läpi sormiensa) minun tekosiani. Ei, vaan minä pyydän, että voisin vaeltaa tänään Hänen edeltä päin valmistamissaan hyvissä teoissa.
Tässä on se hiuksenhieno ero: meidän Jumalamme on Jumala, jolla on omia suunnitelmiaan, eikä Hän ole meidän viritelmiemme varassa. On kaksi eri asiaa pyytää Jumalaa siunaamaan sitä, mitä me teemme, kuin tehdä niitä asioita, joita Hän siunaa.
Mutta silloinhan koko tuo alussa siteerattu, edelleen ihanasti haastava raamatunpaikka saakin toisenlaisen merkityksen. Kun vaellan Hänessä, vaellan kuten Hän - tai vielä enemmän: Hän elää minussa ja tekee työtään minun kauttani. Olen Hänen "pyhä puutarhaletkunsa", vaikutuskanava, jonka kautta Hänen valtakuntansa todellisuus astuu tämän maailman keskelle.
-------
Tämä johtaa meidät väistämättä myös suuremman ja syvemmän teologisen totuuden äärelle. Raamatun ilmoitus Jumalan pelastusteosta Kristuksessa haastaa nimittäin koko meidän suomalaisen sovitusnäkemyksemme. Jeesus ei kuollut vain sovittaakseen syntimme. Kun Hän kuoli, myös minä, so. minun vanha ihmiseni, kuoli yhdessä Hänen kanssaan. Kun Hän nousi kuolleista, myös minä, so. uusi luomukseni Kristuksessa, nousi yhdessä Hänen kanssaan.
Ei vain meidän (teko)syntejämme ole sovitettu, vaan koko meidän syntiongelmamme on ratkaistu. Meidän vanha ihmisemme on yhdessä Hänen kanssaan ristiinnaulittu, ettemme enää syntiä palvelisi. Olemme Hänessä tulleet jumalallisesta luonnosta osallisiksi. Jo kelpaa vaeltaa niin kuin Hän.
3 comments:
Hyvä teksti, kiitos!
Minua aikoinaan kummastutti joidenkin kivenkova käsitys siitä että voidaan saavuttaa taikka vastaanottaa pelastus "siinä hetkessä" kun otamme Kristuksen omakseen, tulee uskoon jne. kuka asian mitenkin haluaa ilmaista. Ns. pelastusvarmuus on usein ymmärretty siten että olemme varmoja omasta pelastuskestamme jo tässä ajassa, vaikka koko sana on mielestäni turha siksi että se aiheuttaa juuri em. ajatusvääristymää.
Näinhän asia ei ole, sillä pelastus on yksinomaan Jumalan asia. Muistakaamme nyt vielä näin paaston aikana Juudasta, jonka matka apostoliudesta kadotukseen oli hyvin lyhyt (kuten oli ryövärille pelastus). Mikä voi tapahtua apostolille, Kristuksen läheisessä vaikutuspiirissä olevalle kristitylle, voi todellakin tapahtua myös meille.
Lisäksi lainaamasti 1 Joh 2:6 kertoo meille selvästi että olemme velvollisia vaeltamaan kuin Hän. Ratkaksu ei siis yksin riitä, vaan se vaatii myös Hänen ristinsä kantamisen.
Toinen asia joka ajoin on kummastuttanut on se, että rukouksissa - kuten kerroit - pyydetään Jumala siunaamaan meidät, tekomme ja aikomuksemme. Hmmm..... ikääkuin alistetaan Jumala meidän tahtoomme eikä päinvastoin, ja tämän vuoksi jokainen rukous tulisikin päättyä meidänt ekomme siunaamisen sijasta lauseeseen "tapahtukoon Sinun tahtosi". Kyllä Jumala tietää mitä me tarvitsemme, ei hän siihen apua meitö tarvitse, vaan meidän tulisi rukoilla pyyteettömästi muiden puolesta.
Huom!
Tiedoksi kaikille nimettömille kommentoijille: kirjoittakaa reilusti omalla nimellänne, niin julkaisemme kommenttinne. Muutenkin kommenttien on hyvä liittyä ko. aiheeseen (edes jollain tavalla).
Terv. bloginpitäjä
Kyllä tekstiisi voi yhtyä.
Lain alle joutumisen pelko on sikäli todellinen että se ON monelle valtava ongelma.
Nyt avasit ajatuksesi siten että niistä kuultaa läpi armo ja sovitus tasapainossa kehotuksen kanssa.
Suomalaiselle, nuorelle ja alistetulle kansalle on vaikea nostaa päätä pystyyn ja elää hyvällä itsetunnolla ilman rangaistuksen pelkoa.
Siksi Sanan julistus on synnyttänyt pienen pienestäkin sävyerosta johtuen valtavaa synnin ja katumuksen tuntoa, ilman pysyvään tasapainoon johtavaa käsitystä asemastamme Jumalan lapsina.
Aihe on yhtä loputon kuin elämämme päivien ja tilanteiden kirjo.
Sitä voi tarkastella hetken mutta kohta taas ajatukset ovat jo täynnä muuta. Jos kasvu on saanut olla tasapainoista, perustus kestää säiden ja olotilojen vaihdellessa.
Jos ei, pienikin heilahtelu vie tunnon pelokkaaseen ja epävarmaan tilaan: olenkohan nyt poikennut ja langennut, olenkohan tehnyt syntiä.
Tasapainoinen ei joudu kovin pienistä tällaiseen kyselyyn.
Minusta liian tiheä tilivälien selvittely Jumalan kanssa ei ole tervettä kristillisyyttä.
Saatan olla väärässä mutta uskon mieluummin näin, oman mielen terveyteni vuoksi.
Post a Comment