Saturday, March 31, 2012

Lauantaiaamun mietteitä

Nykyään toiminnallisen kuuliaisuuden vaatimus on kovaa valuuttaa. Tavallista seurakuntalaista hyppyytetään mielellään erilaisissa jutuissa ihan väsyksiin asti. Käytännön kristillisyys punnitaankin juuri tämän kaltaisessa osallistumisaktiivisuudessa. Ja jos et lähde kyselemättä kaikkeen mukaan, niin kaiken valuminen hiekkaan kaadetaankin pahimmassa tapauksessa juuri Sinun niskaasi.

Rituaalinen käyttäytyminen ja muodollinen jäsenyys ajavat nykyään usein ohi omiin, sisäistettyihin arvoihin perustuvan uskon kuuliaisuuden. Hengellistä kenttäämme seuratessa tulee usein mieleen, että parempi ehkä olisikin vetäytyä säännöllisin väliajoin pois kaiken touhukkuuden keskeltä, oikein ymmärrettynä erakoitua ja tutkia Raamattua kaikessa hiljaisuudessa. Erämaa onkin usein Raamatussa Jumalan kasvojen etsimisen paikka ja kuva.

Kaikkea toimintaa ja hapuilua seuratessa näyttää selvältä, että jollemme kykene synnyttämään mitään uutta, olemme tuomittuja pysymään vanhassa.

Toiset ovat tässä tilanteessa valmiit sopeutumaan: "mitäs pahaa siinä vanhassa sitten muka on...?" Jotkut eivät uskalla - edes hiljaa mielessään - esittää oikeita kysymyksiä. Ne kun ohjaisivat helposti törmäyskurssille virallisen koneiston kanssa tai ainakin tekisivät penkissäistujan olosta epämukavan.

Mutta keitä ovat ne, jotka olisivat valmiita käymään kivuliaidenkin prosessien kautta etsimään uutta ilmestystä ja synnyttämään jotain uutta maamme hengelliseen kenttään?


1 comment:

Jussari said...

"Tavallista seurakuntalaista hyppyytetään mielellään erilaisissa jutuissa ihan väsyksiin asti. Käytännön kristillisyys punnitaankin juuri tämän kaltaisessa osallistumisaktiivisuudessa. Ja jos et lähde kyselemättä kaikkeen mukaan, niin kaiken valuminen hiekkaan kaadetaankin pahimmassa tapauksessa juuri Sinun niskaasi."

Juuri jokuaika sitten eräs veli kertoi, että hänen eräät sukulaisensa asuvat noin maalla noin 30 km päässä kirkonkylältä, eivätkä korkean ikänsä vuoksi jaksa kovinkaan usein lähteä ajamaan sunnuntaiaamuisin kirkolle, vaan ovat olleet riippuvaisia lähinnä toisistaan ja heillä kylässä käyvistä veljistä ja sisarista. Paikallinen kirkkokansa on sitten joskus saattanut tenttailla syyttävään sävyyn että mikäs on kun ei tulla "viikon tärkeimpään tilaisuuteen".

Toki itsekin olen joskus nuorempana syyllistynyt edellisenkaltaiseen ajatteluun.
On kuitenkin ollut todella vapauttava kokemus ymmärtää, että seurakunnan kokouksen ei tarvitse olla aikaan eikä varsinkaan paikkaan sidoksissa.