Juttelimme tuossa viikolla parin veljen kanssa nuoren sukupolven hengellisistä johtajista. Heitin keskusteluun kommentin siitä, miten Raamatun antama kuva johtajuudesta on erilainen kuin oman aikamme. Se on ikäänkuin monipolvinen. Otetaan esimerkki. Jossain on nuori daavid, Herran sotaurho ja Jumalan mies täynnä näkyä, tarmoa, lahjoja ja voimaa, jopa niin, että testostereoni läikkyy yli. Sitten on vanhempi samuel tai naatan, usein profeetallisella silmällä ja pitkällä elämänkokemuksella varustettu luotettava neuvonantaja, tarvittaessa jopa ojentaja.
Nuori daavid on se, jonka Herra on valinnut aseekseen toteuttamaan omia suunnitelmiaan maan päällä. Johtajuus on kiistatta hänen, sen tunnustaa koko Jumalan Israel. Kuitenkin hengellinen vanhemmuus - ja sen mukana viisaus, harkinta ja taidollisuus - asuu tuon toisen, ehkä vähän taustalla olevan miehen majan suojissa. Jumalan tarkoitus on, että toinen ammentaa toiselle ja toinen toiselta ja joskus, aikaa myöten ehkä useinkin, yhteisestä lähteestä ammentavat molemmat rakentuakseen hengellisesti.
UT:ssa näemme tämän monipolvisen hengellisen vanhemmuuden toteutuvan hyvin Barnabaan, Paavalin ja Timoteuksen kohdalla. Jatkumo alkaa alussa olleen herätyksen nähneestä, uudistumishaluisesta ja oppimiskykyisestä vanhemmasta, joka ottaa suojiinsa uusia näkyjä nähneen apostolin. Tämä puolestaan ottaa työtoverikseen kehityskelpoisen nuoren miehen, jolle voi uskoa asioita, joita hän sitten uskoo eteenpäin luotettaville miehille. Nämä puolestaan ovat soveliaita muitakin opettamaan eteenpäin. Ja niin edelleen... aina hamaan paruusiaan saakka.
Nykyään puhutaan paljon mentoroinnista ja opetuslapseuttamisesta. Hyvä niin. Se edustaa tervettä ja käytännöllistä vastapainoa pelkän teologisen tiedon hankkimiselle. Ihanteena voisi pitää jopa sitä, että tuo teologian opiskelukin tapahtuisi tällaisessa hengellisen vanhemmuuden ja ohjauksen kontekstissa. Ortodoksisessa perinteessä puhutaan ns. ohjaajavanhuksista, jotka olivat vetäytyneet luostariin ja joilla oli erityinen hengellisen ohjaajan armolahja. Tässä ei sinänsä ole mitään kummallista, kutsuivathan apostolitkin kyprolaista leeviläistä nimeltä Joosef Barnabaaksi (kirj. "profeetallisen kehoittamisen poika"), koska hänellä oli kehottamisen armolahja. (Kun luet Apostolien teoista lisää Barnabaasta, näet tuon lahjan käytännössä.)
Niin hengellisesti vanhempi kuin nuori daavidkin saattavat kuitenkin kulkea toistensa ohi. He saattavat olla tunnistamatta toisiaan tai olla hyväksymättä toinen toisensa armoitusta ja kutsua. Hengellinen ylpeys saattaa rajoittaa Jumalan tahdon toteutumista molempien kohdalla. Vanhemman sukupolven kohdalla ongelmaksi voi tulla yhtä hyvin se, että he - nuorempien mielestä - eivät osaa oikein mitään enää kunnolla ("aika on jo auttamatta ajanut ohi heistä"). Tai sitten ongelmana voi olla se, että vanhempi sukupolvi osaa kaiken liian hyvin ja rima on aivan liian korkealla kenenkään nuoremman tulla siihen harjoittelemaan ("olen ollut Herran tiellä jo viisikymmentä vuotta").
Pako hengellisestä vanhemmuudesta voi siis johtua kummasta hyvänsä. Hengellisen ohjauksen kato voi tapahtua kummassa päässä hyvänsä. Traagisimmillaan tilanne on silloin, kun molemmat syyttelevät toisiaan ja haluavat omin neuvoin ja voimin yrittää rakentaa jotain. Kuitenkaan Jumalan siunaus ei ole siinä loppupelissä mukana, eikä sen hedelmä pitkässä juoksussa ole kestävää. Ei Herra turhaan sano profeetta Malakian kautta, että isien sydänten tulee ensin kääntyä lasten puoleen ja sitten lasten sydänten kääntyä isien puoleen. En usko sattumaan, enkä semantiikkaan tämän sanajärjestyksen kohdalla, vaan näen siinä selkeän, Jumalan mielen mukaisen järjestyksen.
Nuoremman sukupolven niskoittelun raamatullinen esimerkki löytyy 2. Aikakirjan 10. luvusta, jossa kerrotaan Israelin kuningas Jerobeamin kahdenlaisista neuvonantajista ja miten siitä seurasi kansan kahtiajakautuminen. Vastaavasti vanhemman sukupolven hengellisen neuvonantajan vastuusta kieltäytynyttä, teränsä menettänyttä Herran palvelijaa kuvaa hyvin pappi Eelin traaginen hahmo 1. Samuelin kirjan alussa. Surullista on, että hän vasta ikäänkuin pakon edestä ymmärtää neuvoa ja ohjata nuorta Samuelia, kun Herra oli hänelle ilmestynyt.
Meillä on paljon opittavaa näistä molemmista esimerkeistä. Meidän on myös hyvä panna mieleemme tuo Malakian kirjan loppuennustus.
1 comment:
Pelottava otsikko mutta kyllä ihana kirjoitus. Amen. Psalmi 133.
Post a Comment