Virtasen päiväunet

Virtanen oli ollut ahkera. Hän oli leikannut nurmikon ja laitellut rotan myrkkyä lehtikompostin nurkille ja sen jälkeen perannut viisi kiloa mansikoita. Tietty pessyt kätensä ennen sitä. Sitten oli grillattu ja syöty hyvin vaimon kanssa. Nyt oli sitten ansaittujen päikkäreiden aika. Virtasella oli siinä sohvalla maatessaan vatsansa päällä tunnetun herätysliikejohtajan elämänkerrallinen teos tämän täytettyä 60 vuotta. Virtanen oli lueskellut sitä jonkun aikaa ja sitten nukahtanut autuaallisesti...

Virtanen näki unta, jossa hän katseli ajankohtaisohjelmaa televisiosta. Haastateltavana oli neljä piispaa ja aiheena oli homoliittojen hyväksyminen kirkossa.

- Milloin tällainen kristinuskon päivittäminen sitten ottaa paikkansa kirkossamme? toimittaja kysyi haastavasti. Virtanen ja piispatkin sangen hyvin tiesi, ettei toimittajan puheilla "kirkostamme" ollut mitään katetta. Tämä oli näet suurieleisesti eronnut kirkosta radikaaleina opiskeluvuosinaan yhteiskuntatieteellisessä.

Virtasen valtasi unessa tuttu tunne, jonka hän oli kokenut usein ennenkin, kun hän oli seurannut piispojen ja muiden kirkonmiesten ja -naisten esiintymistä televisiossa. Lievä vaivautuneisuus hiipi puseroon, kun kuunteli noiden usein hyvin korkeasti koulutettujen, vilpittömien ihmisten pokkurointia kaikkivoivan median edessä.

Sellaista hän odotti nytkin: levotonta liikehtimistä, hikoilua ylähuulella, nilkan ja jalkaterän vaivautunutta pyörittämistä pöydän alla ja vilkuilua naapuriin... Väsyksiin asti oli kuultu piispojen mutinoita "pääväylän löytämisestä", "yhteisestä kivusta" ja "toinen toistemme kuuntelemisesta".

Juuri sen tähden ensimmäisenä puhuneen piispan vastaus yllättikin hänet täydellisesti.

- Meillä ei ole mitään syytä lähteä muuttamaan Raamatun ilmoitukseen perustuvaa kirkkomme kaksituhatvuotista perinnettä. Lähdemme liikkeelle siitä näkemyksestä, että avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, jonka Jumala siunaa. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Tämä on kristillinen avioliittonäkemys.

Piispa puhui vakaalla, rauhallisella äänellä ja katsoi toimittajaa silmiin koko ajan vastatessaan. Lopuksi hänen katseensa vielä kiersi läpi muut piispat, ikäänkuin varmistuakseen, että kaikki olivat samaa mieltä.

Toimittaja oli selvästi hämillään. Tällaista hän ei suinkaan ollut odottanut. Virtanen huomasi toimittajan nopeasti kokoavan itsensä ja osoittavan kysymyksen seuraavalle piispalle:
- Entä te, piispa Kämäräinen, tehän olitte vetäjänä piispainkokouksen asettamassa työryhmässä, jonka tehtävänä oli tutkia samaa sukupuolta olevien parien liiton siunaamisen mahdollisuuksia kirkossa? Mikä on teidän kantanne?

Vanhempi piispa Kämäräinen, pohjoisesta hiippakunnasta, kakaisi kurkkunsa selväksi ja sanoi sitten:
- Niin, kyllä työryhmä oli sangen yksimielinen mietinnössään. Uusi testamentti ehdottomasti hylkää ja tuomitsee homoliitot. Mekin kirkossa haluamme kehottaa kaikessa rakkaudessa...

Piispa Kämäräinen ei saanut sanoa sanottavaansa loppuun, kun toimittaja jo riensi eteenpäin:
- Jaaha, no niin, kiitoksia...

Näin piispat yksi toisensa jälkeen rauhallisesti ja kädestä pitäen selittivät toimittajalle Raamatun ja kirkon tunnustuksen pohjalta, miten asia oli. Toimittajalla ei oikein ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa piispojen puhua, koska jo ensimmäisen piispan puheenvuoro oli sekoittanut häneltä pasmat ihan kokonaan. Eihän tämän näin pitänyt mennä! Jopa liberaaleimpana pidetty pääkaupunkiseudun piispa Markkanen oli näköjään onnistuttu puhumaan yhteisen rintaman taakse.

Lopulta toimittajalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lyödä viimeinen korttinsa pöytään:
- Entä miten arvon piispat suhtautuvat niihin joidenkin poliitikkojen esityksiin kirkon veronkanto-oikeuden rajoittamisesta tai muihin kirkollisiin privilegioihin kajoamisesta, mikäli tässä homoliittoasiassa ei kyetä yhteistyöhön?

Kaikesta huomasi, että toimittaja alkoi menettää malttiaan. Enää ei puhuttu kauniisti "samaa sukupuolta olevista pareista, jotka halusivat liitolleen kirkollisen siunauksen", vaan nyt puhuttiin reilusti "homoliitoista". Uhkailut valtiovallan toimenpiteillä uhkailusta eivät nekään jääneet keneltäkään huomaamatta. Toimittaja miltei sylkäisi ulos suustaan sanan "yhteistyöhön". Se siitä vapaasta ja puolueettomasta tiedonvälityksestä, tuumiskeli Virtanen.

Piispat olivat hetken hiljaa, aivan kuin keskenään arpoen, kuka heistä vastaisi. Sitten heistä virkaiältään vanhin, maan itäisen hiippakunnan piispa Kemppainen rykäisi kurkkuaan ja vastasi, poskipäät hieman punoittaen:
- Kirkon yksimielinen näkemys on se, että totuus ei ole kauppatavaraa. Mikäli valtiovalta nyt haluaisi tälle tielle lähteä, niin sitten on elettävä sen mukaan ja oltava esivallalle kuuliainen.

Siinä kohtaa unta Virtanen heräsi. Huh huh, olipas se uni, hän tuumi kasvojaan pestessään. Sitten hän lähti ulos jatkamaan pihahommiaan. Siinä päivän mittaan pihalla ja varastossa touhuillessaan ajatukset usein palasivat takaisin tuohon mystiseen uneen. Päivän päättyessä hänen mielessään oli kuitenkin syntynyt vakaumus, että Jumalan seurakunta Suomessa joutuisi käymään tulevaisuudessa täysin erilaisten vaiheiden läpi. Näille vaiheille olisi ominaista toisaalta lisääntyvä paine niin virallisen kirkon kuin valtiovallan ja median taholta, mutta myös Hengen voimakas siunaus kuuliaisuuden tiellä.