Kansanlähetyspäiviltä 2

Lahden Kansanlähetyspäivien mielenkiintoisinta antia edusti lauantaina klo 15.00 pidetty Polttopisteessä. Erään nuoruuden ystäväni mukaan KL:n pääsihteeri Timo Rämän pitämä linjapuheenvuoro kirkon nykytilanteeseen ja siitä nouseviin haasteisiin liittyen on "maamme kirkollisen herätyskristillisyyden ehdoton huippuhetki". Itsestänikin on hyvä, että on ihan erikseen varattu tilaa tällaiselle tilannekatsaukselle ja linjanvedolle päivien ohjelmassa. Liian usein kristillisissä piireissä saa arvailla puhujan todellisia ajatuksia ja aikeita hartauspuheiden rivien välistä.

Ottaessaan kantaa kirkon nykyiseen "voimakkaaseen libaralisoitumisprosessiin", jota hyvin heijastelevat viime aikaiset piispavalinnat, Rämä viittaa noissa keskusteluissa esiin tulleisiin ääripäihin, "liberaaleihin" ja "konservatiiveihin". Vastapainoksi näille (ja eritoten viime mainitulle) Rämä heittää kehiin uuden, KL:n orientaatiota paremmin kuvaavan termin: "Raamattu-uskollinen radikalismi".

- Raamattuun pitäytyvinä konservatiiveina eli vanhoillisina kristittyinä emme suinkaan halua vain säilyttää vanhaa ja vieroksua uutta. Päinvastoin, Raamatulle uskollisina janoamme jatkuvaa uudistusta itsellemme ja haluamme uudistaa myös kirkkoa. Vastauksemme kirkon murrokseen ja myös omaan liikkeeseemme on hengellinen uudistus, Pyhän Hengen kosketus. Sitä ennen muuta tarvitsemme. Sen voi antaa vain Jumala suuressa armossaan. Mutta odotammeko uudistusta? Kaipaammeko ja rukoilemmeko herätystä? Se pelastaisi kirkkomme.

Timo Rämän näistä sanoista löytyy suora yhteys Miika Ruokasen linjanvetoihin, joita hän esitteli jo arkkipiispan vaalikamppailun aikana ja nyt hiljattain Uusi tie-lehdessä. Siinä kiteytyy hyvin herätyskristittyjen huoli kirkon nykytilasta ja siltä pohjalta nousevista tulevaisuuden skenaarioista. (Toisaalta se tuo myös hyvin esille, miten syvän kahtiajakautuman arkkipiispan vaali jättikään kirkkoon.) Rämä näkee kirkon suurimpana ongelmana suhtautumisen Raamatun ilmoitukseen ja sen pohjalta nouseviin arvoihin ja käsityksiin. Esim. kysymys samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimis- tai adoptio-oikeuksista on sekin ennen kaikkea Raamattu-kysymys. Loppu pelissä kaikki kuitenkin aina kulminoituu kysymykseen, "onko Jumala todella sanonut?"

No, tietty Rämä pääsihteerin ominaisuudessa joutuu vähän enemmän punnitsemaan sanojaan ja harrastamaan varovaista koskenlaskua kieli keskellä suuta. Samat asiat paljon radikaaleimmin äänenpainoin sanovat monet "äänet kentältä" tai vaikkapa Uuden tien päätoimittaja Leif Nummela, joka taannoin totesi, että "väistämätön käytännön ratkaisu kirkon nykyisessä hengellisessä tilanteessa on lakata kokonaan käyttämästä harhaopettajien hengellisiä palveluja".

Keitä nämä "harhaopettajat" sitten ovat? Ei varmaan ole olemassa mitään harhaopettajalistaa (mikä onkin viisasta, heh!), mutta kaikesta päättäen aika moni kirkon ja teologian avainpaikoilla vaikuttavat ovat heitä. Itse asiassa Nummela kyllä mainitsee nimeltä monet piispoista plus uuden uutukaisen arkkipiispan. Joka tapauksessa näillä kannanotoillaan Kansanlähetys ja myös muut herätyskristityt tekevät pikku hiljaa yhä selvempää pesäeroa kirkon viralliseen linjaan. Millaisia skismaattisia tilanteita tämä linja tulee käytännössä poikimaan evl. seurakuntien sisällä, se jää nähtäväksi.

Eipä sitten ihme, että tulevaisuuteen on jo selvästi alettu varautua. Kukaan ei vielä puhu mitään kirkosta lähdöstä tai uuden kirkon perustamisesta. Kuitenkin monia selvästi askarruttaa kysymys, miten toimia tulevaisuudessa, kun ahtaammat ajat koittavat kirkon sisällä? Rämäkin nimeää tulevaisuuden trendiksi ja metodiksi jumalanpalvelusyhteisöt. Timo Rämä muistutti, ettei herätysliikeväen tule jäädä vain protestoimaan ja kritisoimaan kirkkoa. On osattava keskittyä olennaiseen eli Jumalan sanan julistamiseen ja lähimmäisestä huolehtimiseen. Rämä ehdotti lääkkeeksi kirkon nykytilanteeseen myös yhteisöllisyyden vahvistamista.

- Ainakin seurakuntien sisällä tulee sallia uusien jumalanpalvelusyhteisöjen syntyminen. Haluamme rohkaista ihmisiä sitoutumaan niihin.

Käytännössä tämä tulee aikaa myöten poikimaan kirkkoon kahdenlaisia yhteisöjä ja jumalanpalveluksia, virallisia ja "niitä toisia". Näin ainakin suurimmissa asutuskeskuksissa. Nähtäväksi jää, miten kauan kirkon virallinen linja tulee niitä keskuudessaan sietämään. Vaikka kukaan ei halua juuri nyt kovasti keikuttaa venettä, niin jokainen kirkon hengellis-sisäpoliittista tilannetta tunteva voi nähdä, että - kaikista kauniista vakuutteluista huolimatta - KL:n kaltaisten liikkeiden ja niiden liepeille syntyneiden yhteisöjen asema tulee hankaloitumaan tulevaisuudessa. Tämän ennusteen lausui minulle eilen myös eräs viidennen herätysliikkeen arvostettu, pitkäaikainen työntekijä.

Vaikka kuinka "tulee keskittyä olennaiseen", niin minkäs teet, jos toisella osapuolella on jo uskon perusteista niin eriävä käsitys?

Eräässä tilanteessa päälavalla haastateltiin Ajankohtainen Jeesus-seminaarissa mukana ollutta naista ja häneltä kysyttiin, "mitä hän olisi kaivannut lisää?" Hän vastasi mielestäni osuvasti, että kun nyt ollaan puhuttu niin paljon Jeesuksesta, niin ensi kerralla voisi olla hyvä puhua Pyhästä Hengestä.

Hyvä kommentti, mikä tuo vähän kipeälläkin tavalla esille erään viidesläisyyden "perusvamman": miten mennä käytäntöön raittiisti ja raamatullisesti ja niin että Henki ja Sana kulkevat käsi kädessä? Seminaarin aiheeseen viitaten, jos Jeesus kerran paransi sairaita ja teki muita ihmeitä ja kun Hän on kerran antanut meille Pyhän Hengen, niin voisiko samanlaisia ihmeitä tapahtua edelleenkin, samassa mitassa ja oikeesti?

Omat hengelliset juureni ovat syvällä tässä viidesläisessä maaperässä ja uskallan sanoa tietäväni mitä puhun, kun sanon, että ei riitä pelkkä Raamatun lukeminen ja hokeminen. Ymmärrätkö myös mitä luet? Jeesuskin esitti varoituksen sanan oman aikansa raamattu-uskollisille herätysliikejohtajille: "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta." (Joh. 5:39)