Viime päiviltä pari sellaista ilmiötä, jotka kertovat mielestäni joistain muutoksista kansakuntamme henkisessä ilmapiirissä.
Ensimmäinen oli väkivaltainen hyökkäys Hesan Gay Pride-kulkuetta vastaan. Typerä temppu ja ehdottoman tuomittava, joka samalla teki homoista hetkeksi koskemattomia. Itse presidentti kiirehti tuomitsemaan iskun ja media hanakasti uutisoi uusien jäsenten ryntäyksestä Setan jäseniksi. Joopa joo. Ettei vaan kävisi niinkuin Imatran kirkostaeroajille, joiden sikäläisen evl. kirkkoherran sukupuolenvaihdosoperaation alla väitettiin jättävän kirkkolaiva sen takia, että kirkko niin epäoikeudenmukaisesti suhtautui koko juttuun. Varmistin tämän paikallisilta uskovilta Imatralla loppuvuodesta käydessäni ja he lähinnä hymähtelivät tällaisille väitteille.
Mutta joo, tuo oli päivä, jolloin heistä tuli koskemattomia. Jyväskylän KD:n nokkamieskin kiirehti tarkentamaan kirjoituksiaan Hesan kulkueen moraalisen provokaation luonteesta, mikä nyt on ihan ilmiselvää. Päivi Räsänen sai tehdä hartiavoimin töitä hälventääkseen sitä epäluuloa, jota homomyönteinen media kilvan yritti ilmoille puskea. Ja tämä kaikki siksi, etteä nyt homoliike oli hetken aikaa kansakunnan kaapin päällä. Mutta ei kauaa. Luulen nimittäin, että tuuli on kääntymässä, kuten aina silloin kun mennään toiseen äärilaitaan.
En tällä tietenkään tarkoita, että toivoisin tapahtuvan lisää vastaavanlaisia provokaatioita. Luulen vain, että jossain vaiheessa ns. hiljainen enemmistö yksinkertaisesti kyllästyy tähän homohehkutukseen, jossa pienestä marginaaliryhmästä yritetään luoda jotain kuvitteelista mainstreamia tai jopa korottaa tuo kaikki osoitukseksi jostain korkeammasta humaanisuuden asteesta, johon tavallinen hetero ei koskaan voi yltää.
Vastareaktion ainekset ovat nimittäin jo ilmassa. Katsokaa vaikka täältä. Ja lukekaa erityisesti nuo kommentit tuohon blogiin.
Toinen ilmiö, mikä ei sinänsä ole mikään uusi, on perussuomalaisten jatkuva nousu poliittisella kartalla vakavasti otettavaksi tekijäksi. Tästähän uutisoitiin viime viikon loppupuolella ja nyt kiinitettiin erityisesti huomiota siihen, että persut ensimmäistä kertaa ohittivat ydinvoimakysymyksessä epäloogisuudellaan kenttää hämmentäneet vihreät. Politiikan tutkijat ovat vahvasti sitä mieltä, että tällä hetkellä perussuomalaiset ovat ainoa todellinen työväenpuolue maassamme.
Persut näyttävätkin haastavan nimenomaan demarit, niin Kymenlaakson entisillä teollisuuspaikkakunnilla kuin etelän suurten asutuskeskusten lähiöissäkin. Tosiasia on, että demarisenaattoreiden joukossa ei taida olla enää pitkään aikaa ollut ketään aitoa työmiestä. Ongelmallisin kohta tässä kuviossa on se, että persut keräisivät kyllä huiman äänisaaliin, mikäli ns. nukkuvat äänestäjät vain ärhäköityisivät lähtemään vaaliuurnille. Eli tuskin tullaan mitään massiisivisia aktivointikampajoita vaalien alla näkemään, sen verran iso uhka persut ovat niin vasemmistolle kuin keskustallekin.
Tässä tulee sitten se kipupiste, jonka uskon Timo Soininkin tiedostavan ja joka hänen ministerimahdollisuuksinsa suuresti vaikuttaa. Jollei parlamentaarinen järjestelmä nimittäin kykene ihmisiä motivoimaan äänestämällä vaikuttamaan, niin todennäköisin vaihtoehto lienevät silloin ns. ulkoparlamentaariset vaikutuskeinot, kuten kansalaistottelemattomuus, anarkismi tai jotain vielä pahempaa. Ja tämä reagointimalli kääntyy - tai se käännetään - nimenomaan persuja vastaan.
Timo Soinilla on jo nyt kylliksi haastetta halla-ahojen ja jatkuvien populismisyytösten kanssa. Tähän asti hän on nämä tilanteet pystynyt hyvin hoitelemaan, mutta mikäli sisäpolliitisessa tilanteessa tapahtuu jotain odottamattomia muutoksia, jotka enemmän kuin aiemmin ravistelevat yhteiskuntarauhaa, niin silloin se veri vasta punnitaan.
No comments:
Post a Comment