- Ei Raamattua tarvitse tulkita, sitä täytyy vain lukea ja tehdä niinkuin se sanoo!
Nuoren miehen ääni värisi yhtä lailla pyhästä kiihkosta kuin inhimillisestä innostakin.
- Eihän jutun ydin ole siinä, että Raamattua olisi vaikea ymmärtää, vaan siinä, että teologit tekevät siitä sellaisen.
Virtanen keräili mielessään ajatuksiaan miettien, miten vastata tuolle nuorelle miehelle. Virtanen tunsi kaverin usean vuoden ajalta, oli seurannut kauempaa hänen uskoontuloaan ja myös hänen kasvuaan uskon tiellä. Kauempaa pari tämän kaveria seurasi alkanutta keskustelua, odottaen sen väistämätöntä muuttumista väittelyksi. Toinen miehistä oli nuorempi ja toinen vanhempi, jonka Virtanen tiesi näiden nuorten miesten eräänlaiseksi hengelliseksi isäksi. Tämä vanhempi mies ei tosin suin surminkaan sallinut itseään kutsuttavan miksikään "isäksi" - hän oli jopa kieltänyt sen omilta lapsiltaan - kielsihän Jeesus tämän selvästi sanoessaan, ettei pidä kutsua ketään isäksemme maan päällä, koska Jumala yksin on Isämme. (Sitä paitsi Jeesus sanoi tulleensa nostamaan pojan isäänsä vastaan, eikä tämä mies halunnut joutua tähän tilanteeseen.)
Nuorta miestä kuunnellessaan Virtanen huomasi näiden kahden muun lähestyvän heitä. Molempien kasvoilla leijaili jonkinlainen eteerinen hymyntapainen, kun he rantautuivat Virtasen ja nuoren miehen viereen.
- No, mitäs Keinonen? Virtanen kysyi vanhemmalta mieheltä.
- Noo, mitääs täsää... Herran sanaa lähettiin kaduille levittämään... teille ja aitovierille, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Barnabas Keinonen vastasi tutkaillen katseellaan Virtasta. Virtanen tunsi tuon katseen ja tiesi Keinosen usein tutkivan mm. ihmisten kirjahyllyjä tuolla "profeetallisesti skannaavalla" katseellaan. Mikäli jossain kohtaa kirjahyllyä tuntuisi jotain "väreilyjä" tai muuta sellaista, niin todennäköisesti kirjat tuossa kohtaa hyllyä sisälsivät jotain arveluttavaa aineistoa. Mm. jotkut Francis A. Schaefferin apologiakirjat olivat eräässä kodissa saaneet kyytiä niiden sisältämän "ihmisviisauden" ja "pään tiedon" takia.
Barnabas (minkä nimen Unto Keinonen oli ottanut uskoontulonsa jälkeen) Keinonen ei kuulunut oikein mihinkään uskovien ryhmittymään Virtasen kotiseudulla. Tai ehkä oikeampaa olisi sanoa, että Keinosella oli oma ryhmänsä ja omat seuraajansa, minkä hän itse tietysti voimakkaasti kielsi, koska ei halunnut olla "lahkojohtaja". (Tosin hän piti sellaisina lähes tulkoon kaikkia muita kristittyjä, Virtanen tietysti mukaan lukien.) Sen Virtanen tiesi, että Keinonen tunsi jonkinlaista yhteenkuuluvuutta AAA:n porukoiden kanssa, joskin lähinnä sen harhaoppien metsästämiseen erikoistuneen siiven kanssa.
Hän tiesi Barnabas Keinosen opetuslapsineen käyvän suhteellisen säännöllisesti "viemässä Herran sanaa kadun kansalle", mikä käytännössä tarkoitti ketä hyvänsä tielle sattuvaa kulkijaa, töistä palaajaa, kaupassa käyvää tai ketä muuta hyvänsä. Aina silloin tällöin Keinonen ja hänen seuraajansa törmäsivät kaduilla myös muihin uskoviin ja tapaamiset näiden kanssa yleensä päättyivät suukopuun, väittelyyn ja joskus jopa pahansuopaan nimittelyyn puolin ja toisin. Virtanen kyllä tiesi Keinosen olevan pohjimmiltaan ihan hyvää tarkoittava uskon veli, mutta onnettoman kovapäinen. Hänellä oli omat, pinttyneet opinkäsityksensä, jotka hän joskus ammoin nuoruudessaan oli jostain omaksunut - tosin hän itse väitti vain Herran puhuneen hänelle - ja joiden todenperäisyyttä tai raamatullisuutta hän ei koskaan ollut vaivautunut tarkistamaan.
- Sä et halua oppia uutta, Keinonen. Se on sun suurin ongelmasi. Virtanen oli joskus vuosia sitten suutuspäissään puuskahtanut Keinoselle erään yhtä hedelmättömän väittelyn päätteeksi.
Keinosen kasvoilla oli tuossa tilanteessa karehtinut autuaan onnellinen, joskin samalla paljastavan yksinkertainen hymy. Hänen vastauksensa oli paljastanut vallitsevan asiantilan ja vain vahvistanut sen Virtasen käsityksen, että tätä keskustelua oli turha jatkaa:
- Kun on tullut itse Herran opettamaksi, niinkuin luetaan Jumalan sanasta, ei tarvita ihmisoppeja, eikä riivaajien viisautta.
No niin, tässä sitä taas oltiin. Tämä nuorempi mies, Ylämäkinen nimeltään, oli pysäyttänyt Virtasen kadulla ja kun hän tiesi Virtasen jollain tavalla teologiasta perillä olevaksi mieheksi, niin oli sitten päättänyt iskeä kiinni siihen. Usein tämä "katuevankeliointi" keinoslaisten kanssa oli juuri tällaista.
Ja nyt sitten väännettiin kättä Raamatun tutkimisesta ja tulkinnasta. Virtanen vältti tahallisesti sellaisten termien kuin eksegetiikka ja hermeneutiikka käyttämistä, koska se olisi laukaissut valloilleen viimeisetkin teologian vastaiset voimat näiden veljien mielissä. Virtanen oli vuosien mittaan ollut kyllin usein vastaavissa tilanteissa, joten hän arveli tietävänsä suunnilleen, miten tilanne etenisi. Eikä hän toisaalta halunnut mitenkään mollata tai jyrätä nuorta keskustelukumppaniaan.
- Ei mitään tulkintaa tai teologian opiskelua tarvita, pelkkä Herran opettamaksi tuleminen riittää, nuori mies esitelmöi kärsivällisesti kuuntelevalle Virtaselle.
- Kyllä joo, Raamattua ymmärtääkseen ei todellakaan tarvitse olla mikään asiantuntija. Virtanen myönteli. Hänen nuori keskustelukumppaninsa ajatteli saaneensa luoduksi sillanpääaseman vihollisen maaperälle ja päätti jatkaa vyörytystään.
- Mutta eikös Virtanenkin ole opiskellut sitä teologiaa? hän kysyi haastavasti, mutta Virtanen oli aivan liian kokenut mennäkseen tuohon halpaan.
- No joo, onhan sitä joskus tullut harrastettua, mutta sanopas kuule sinä Raamattua hyvin tuntevana veljenä, miten ihminen oikein pelastuu? hän vastasi ja keskittyi sitten kuuntelemaan, miten pahaa-aavistamaton nuori mies esitteli hänelle koko lailla raamatullisen ordo salutiksen eli armonjärjestyksen siitä, miten ihminen oikein pelastuu Jumalan lapseksi.
- No niin, hyvä... siinähän se pääpiirteissään tuli esitettyä. Kiitos tästä teologian annoksesta, veljeni. Virtanen naurahti nuoren miehen puhetulvan päätyttyä. Tämän kasvoilla harhaili hetken aikaa hämmentynyt ilme, eikä hän oikein tiennyt mitä sanoa, mutta sitten vanha kettu Keinonen tuli hätiin.
- Niin, eikös vaan olekin Ylämäkilän pojalla hyvin sana hallussa ja tarkootan nyt nimenomaan sitä Herran sanaa?!
- Amen, ja samalla hän tuli harrastaneeksi pienen iltapuhteen verran aitoa ja oikeaoppista teologiaa. Virtanen ei malttanut olla sanomatta, vaikka tiesi, että tämä oli vähän niinkuin riidan haastamista, koska nyt hän sai jatkaa väittelyä Keinosen itsensä kanssa. Nuorella miehellä ilme oli vähän niinkuin häntä olisi jymäytetty pahan kerran, mutta Keinonen ei antanut sen häiritä, vaan sanoi:
- Mitä hyvää ja arvokasta se sun teologiasi on tuonut sulle sen rinnalla, mitä Raamattu lupaa jokaiselle, joka häntä avuksi huutaa?
Vaikka Virtaselle ei ihan selvennyt ajatteliko Keinonen avuksi huudettavan jotain kirjaa vai oikeinko henkilöä, hän vastasi rauhallisesti:
- Tunnen kyllä joitakin teologian tohtoreita, jotka ovat kirkkaasti uskossa ja hyvin perillä Jumalan ilmoituksesta Sanassaan. Siis ihan uskossa olevia ihmisiä, joiden mielestä Raamattua tulee myös totella käytännössä eikä vain lukea ja tutkia sitä. Itse asiassa se juuri teki monista heistä tutkijoita.
Keinonen ja kumppaninsa vilkuilivat toisiaan ikään kuin tarkistaakseen kannattiko tuota nyt uskoa todeksi. Sitten Keinonen jatkoi vanhalla linjallaan:
- Noita kuivia ja vaikeaselkoisia ihmisiä on kyllä syytä viattomien Jumalan lasten välttää.
- Varmasti tuo on totta joidenkin teologien kohdalla, samoin kuin myös joidenkin kiertelevien saarnamiestenkin kohdalla. Virtanen vastasi napakasti.
- Mutta etkö myönnä, että teologian opinnot tai professorin ammatti voivat jopa estää ymmärtämästä Raamattua oikein?
- No en todellakaan... tai sanotaan, että ei se mikään este välttämättä ole. Se voi olla jotain kumpaan suuntaan hyvänsä. Teologia nähkääs on hyvä renki, mutta huono isäntä. Siitä voi olla apua Raamatun ymmärtämisessä, mutta jos siitä teologian harrastamisesta tulee pääasia, niin siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Kaiken pitää tähdätä Kristukseen ja Hänen tuntemiseensa.
- Ja senpä tähden emme käytäkään sitä hyväksemme ollenkaan! Eikö Raamattukin sano, että poista paha keskuudestasi? puheeseen puuttui Viljaniemi, toinen nuorista miehistä, jonka Virtanen tiesi kiihkomieliseksi keinoslaiseksi ja hyvin suvaitsemattomaksi televisiota, internettiä ja aikakaus- ja sanomalehtia ja ties mitä muuta kohtaan. Hän oli hyvin nuori, vasta lukioikäinen, mutta hallitsi kaanaankielisen fraseologian jo nyt paremmin kuin monet ikänsä rukoushuoneen penkkiä kuluttaneet uskovat.
- Mutta juurihan veljemme tässä harrasti teologiaa oikein antaumuksella! Virtanen nyökkäsi Ylämäkilään päin, joka luimisteli syrjemmällä vähän syyllisen näköisen, ikään kuin anteeksi pyydellen, että oli mennyt tuohon halpaan.
Tässä vaiheessa keskustelua kävi niin kuin Virtanen vanhasta kokemuksestaan oli arvannut jossain vaiheessa käyvän eli Keinonen sulki silmänsä ja alkoi rukoilla ääneen. Muut seurasivat salamannopeasti perässä ja Viljaniemi alkoi jopa laulaa kielillä kimeällä pojanäänellään, korkealta ja kovaa. Ylämäkiläkin syrjemmällä rukoili hiljaa, tarkkaillen puoliksi suljettujen silmäluomiensa raosta tilanteen kehittymistä.
Keinonen rukoilla kailotti siinä keskellä katua kovaan ääneen sitä, miten "Herra ei ole viisauden ja ymmärryksen, vaan Hengen ja voiman Jumala". Viljaniemi säesti kielillä polottaen polkien jalkaansa maahan. Ylämäkilä taas oli painanut päänsä alas ja siinä rukoillessaan avasi ison saarnaajaraamattunsa.
- No, tuon te ainakin osaatte. Virtanen lausui ajatuksensa ääneen ja lähti sitten kävelemään poispäin. Näinhän tässä taas kävi. Kun sanat eivät riittäneet siirryttiin hengen ulottuvuuteen, mutta minkä hengen vai olisiko kyseessä ollut vain ihmisen omat sielun voimat? Joka tapauksessa, kun asiallisessa argumentoinnissa ei pärjätty, sammutettiin valot yläkerrasta ja vaihdettiin kieltä, kirjaimellisesti. Surullista, mutta totta, miten historia toistaa itseään, mietti Virtanen.
Viimeiseksi hänen korviinsa jäivät soimaan Keinosen värisevällä äänellä rukoilemat sanat siitä, miten "Herra vielä vapauttaisi Virtasen tuosta kirjaviisauden hengestä ja hajottaisi maahan kaikki järjen päätelmät". Viljaniemi säesti vierellä hokemalla koko ajan "oi Herra, oi Herra, oi Herra!"
- Niinpä, ne järjen päätelmät, jotka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan saavatkin mennä, mutta teillä niitä näyttää olevan jopa enemmän kuin keskivertoteologilla! Virtanen ei malttanut vielä olla lisäämättä.
-------
Muutama viikko myöhemmin Virtanen sai sähköpostia tuona iltana tapaamaltaan nuorelta mieheltä, Ylämäkilältä. Tämä kertoi ajatelleensa asioita ja kyseli mahdollisuutta tapaamiseen. Lisäksi hän kysyi Virtaselta neuvoa, olisiko jotain "hyvää ja Raamatulle uskollista kirjaa, joka käsittelee Raamatun tulkintaa ja muita sen kaltaisia asioita".
Virtanen siirtyi kirjoituspöytänsä äärestä kirjahyllynsä luo ja katseli kirjojen selkiä. Hm... "Kirjojen kirja - Avaimia Raamatun tulkintaan", kirjoittaneet Gordon Fee ja Douglas Stuart... Olisikohan siitä näin ensi alkajaisiksi?
No comments:
Post a Comment