Tuesday, January 19, 2010

Virtanen ja ystävä vuosien takaa

Virtanen napsautti puhelimensa kiinni, avasi oven ja astui eteiseen.

- Mitäs siellä niin kauan meni? vaimo tiedusteli. Hän oli juuri tullut saunasta ja kietaissut pyyhkeen hiuksiensa ympärille. Pitkän puhelun alkuvaiheessa hän oli pariinkin kertaan käynyt ikkunassa viittoilemassa käsimerkein jotain saunomisesta ja muusta siihen liittyvästä.

- Menes äkkiä, siellä on vielä lämmintä.

- Joo, mä meen just. Tuli tossa mielenkiintoinen puhelu... Juttelen sitte myöhemmin. Virtanen selitti samalla kun riisui päällysvaatteitaan, nappasi kylpytakin naulakosta ja meni alakertaan saunaan.

Saunan lauteilla Virtanen mietiskeli ja kävi läpi puhelinkeskustelua. Soittaja oli ollut Virtasen tuttu parin-kolmenkymmenen vuoden takaa, silloisen nuorisoherätyksen ajoilta. Tämä kaveri, Virtasuo nimeltään oli ollut Virtasen parhaita ystäviä nuoressa seurakunnassa, todellinen sielunveli, jonka kanssa oli aina nopeasti, ikäänkuin luonnostaan löydetty sama aaltopituus. Virtasuo oli ollut nuorena aktiivinen evankelista ja aina valmis lähtemään kaduille ja baareihin todistamaan Herrasta. Virtanen oli jopa tuntenut pienoista alamittaisuutta tämän innon edessä. Monet olivat ne kerrat kun he olivat yhdessä tutkineet sanaa ja rukoilleet ja ylistäneet Jumalaa läpi yön joko seurakunnan tiloissa tai jossain mökillä tai muualla. Jumalan Hengen läsnäolo oli ollut hyvin todellinen ja kaikki hyvä näytti olevan edessä päin.

- Vielä tämän sukupolven aikana voitetaan koko maailma Jeesukselle! Virtasuo oli kuumimmassa huumassaan vakuutellut Virtaselle, takoen häntä nyrkillä rintaan ja selkään innoissaan.

Lukion ja kirjoitusten jälkeen he olivat olleet armeijassa samassa paikassa, Virtanen aseettomassa palveluksessa ja Virtasuo alikersanttina. Sitten opiskelut toisella paikkakunnalla veivät nämä kasvinkumppanit erilleen toisistaan. Elämään tuli paljon muuta. Mentiin naimisiin, valmistuttiin ammattiin, saatiin vakituinen työpaikka ja alettiin asuntosäästäjiksi. Molemmat olivat menneet naimisiin samasta uskovien nuorten porukasta löytyneitten tyttöjen kanssa. He pitivät silloin tällöin yhteyttä vuosien varrella ja kasvattivat kilvan perhettä. Virtasella oli kolme poikaa ja Virtasuolla kolme tyttöä ja isät ajattelivat jossain vaiheessa melko tosissaankin naimakauppoja molempien sisarusparvien kesken.

- Niin ja kaikkien sukunimet voisi olla Virtanen-Virtasuo! oli Rouva Virtasuo heläyttänyt iloisen naurun lomassa.

Nyt viimeisten kymmenen vuoden aikana yhteyttä oli pidetty harvemmin. Virtanen oli kautta rantain kuullut Virtasoiden avio-ongelmista, mutta ei pitänyt sitä mitenkään kummoisena juttuna, vaikka jotkut huolestuneet ja muiden asioista muutenkin kiinnostuneet sisaret seurakunnassa asiaa pitivätkin esillä rukousaiheena. Virtanen ei hirveästi perustanut huhuista ja kuulopuheista. Sitäpaitsi kaikkien avioliitoissahan on joskus aina jonkinlaista natinaa, niin myös Virtasten jo kohta kolmekymmentä vuotta kestäneessä liitossa.

Muutamaan viime vuoteen ei sitten ollut kuulunut mitään. Osittain se johtui Virtasesta itsestäänkin, hän kun oli aika huono pitämään yhteyttä nuoruuden kavereihinsa. Useimmiten tämä sosiaalinen rooli jäi hänen vaimonsa harteille. Mutta se johtui myös siitä, että nykyisessä tilanteessa Virtasen ajatukset usein täyttivät hengellisen elämän ja Jumalan valtakunnan työn asiat. Virtanen ymmärsi, että eihän sen nyt ihan näin pitänyt mennä, mutta kun vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja viikossa vain seitsemän päivää ja...

Nyt sitten Virtasuo oli soittanut ja kertonut kaiken. Vuosien hiljaiselon ja hengellisesti kuivan kauden jälkeen oli tapahtunut paljon. Mistään äkkirysäyksestä ei kuitenkaan ollut ollut kyse. Pikku hiljaa aasiat olivat yhä enemmän vain menneet siihen suuntaan, että heräsi uudelleen kiinnostus uskonasioita kohtaan. Raamatun lukeminen ja rukous olivat elpyneet ja jotenkin Herra oli vain johdattanut uusia uskonystäviä heidän tielleen, naapuriin, työpaikoille, samaan jumpparyhmään vaimon kanssa jne. Jotenkin he olivat kokeneet jopa olevansa Jumalan saartamia joka puolelta, hyvässä mielessä siis.

Virtasuo oli ollut hyvin rehellinen puhelimessa nuoruuden ystävälleen. Tie takaisin ei ollut ollut helppo, eikä ollut sitä vieläkään. Oli ollut joitain riippuvuuksia, joista oli pitänyt kipuilla irti, selvittää ja sopia asioita vaimon, lasten tai joidenkin muiden läheisten ihmisten kanssa. Ennen kaikkea oli uudelleen antauduttava Herran käsiin kaikkine asioineen, mikä oli kieltämättä tuntunut helpottavalta, kun omat voimat olivat jo ehtyneet.

- Muutama vuosi tässä on ollut kuin kaskenraivaaja. On pitänyt kääntää kivi kiveltä, kaivaa vanhat kaivot uudestaan auki... On tässä kuule monet itkut itketty, että tähän päivään on päästy. Monet asiat on tehny tosi kipeetä kun niitä on uudestaan ruvettu auki vääntämään. Virtasuo oli puhelimessa vuodattanut hänelle. Virtasta oli hieman tahattomasti huvittanut se, miten veljellä edelleen oli kaanaankielinen termistö hallussa, after all these years.

- No kannattiko se? hän oli kysynyt.

Virtasuo oli ollut hetken hiljaa linjan toisessa päässä. Oli selvästi nieleskellyt kyyneleitään ja huokaissut ikäänkuin helpotuksesta.

- Kyllä se kannatti. Nyt on niin puhdas ja kevyt olo. hän oli viimein saanut sanotuksi.

Siinä vaiheessa oli Virtasenkin kyynelkanavat tuntuneet melko avonaisilta, mutta aidon suomalaisen miehen tavoin hän oli vaan todennut:

- No sehän on hyvä sitten.

Ja vielä varmemmaksi vakuudeksi:

- Sehän kuulostaa itse asiassa tosi hienolta.

Niinpä niin, mitäpä sitä suomalainen mies muuta tällaisena hetkenä, kun toinen tilittää sitä, miten oma usko on uudistunut ja koko elämän suunta on muuttunut parempaan päin. Ajatus tuhlaajapojan isästä rientämässä juosten avosylin vastaanottamaan koko perintöosansa tuhlannutta poikaa tuntui tässä suomalaisessa kontekstissa hieman vieraalta. No, ehkä sitten kun kasvokkain nähdään, Virtanen mietti.

Virtasuon perhe oli pysynyt yhdessä, tosin tyttäristä kaksi vanhinta asui jo itsekseen ja opiskeli toisella paikkakunnalla. Virtanen sai kuitenkin sen kuvan, että kaikki olisivat uskossa, joskin monenlaista vääntöä oli edelleen: entisiä ei-uskovia poikaystäviä, selvittämättömiä asioita, maksamattomia pikavippejä jne. Kuitenkin oli tapahtunut mitä ilmeisemmin Jumalan suuri ihme, kun avioliitto oli eheytynyt ja perheenjäsenten välit olivat korjaantuneet.

Virtanen kipusi alas saunan lauteilta ja meni suihkuun. Suihkussa sitä ei niin huomannut kun kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan kiitollisuudesta Hyvää Paimenta kohtaan, joka ei jätä yhtään lammastaan petojen saaliiksi.

Itse asiassa Virtasella itsellänkin oli "puhdas ja kevyt olo", eikä se johtunut pelkästään saunasta.

- Amen, lisää näitä! oli hänen vaimonsa tuumannut kun hän kahvipöydässä oli kertonut ystävästään vuosien takaa.

2 comments:

Anonymous said...

Virtasen lailla myös Veteläinen on saanut joskus iloita vanhan ystävän tapaamisesta. Moni on kulkenut tulen läpi, mutta henki, Henki ja perhe ovat säilyneet.

Näitä tuumaillessa vaimo - josta suuri kiitos - kilisyttää teekuppia keittiössä. Niinpä Veteläinen - huokaisten onnellisena kuluneesta päivästä - siirtyy keittiön antimien pariin.

Kari K

pau said...

Vähäläinen täällä odottaa, että eräs 15 vuotta sitten uskoon kirkkaasti tullut pariskunta palaisi takaisin laumaan. Herra niin vahvasti varusti heitä, mutta maailma pois vieroitti.
Tuskin he Herrasta ovat irti päässeet, varmasti rukoilevat edelleen, kenties pitävät itseään uskovaisinakin. Mutta irtolaisina he elävät, eivät kulje missään laumassa.

Odotin, että Virtasuot olisivat eronneet, ja iloinen yllätys olikin, kun olivat jo palanneet takaisin :)