Tämä kehitys jatkui aina konstantinolaiseen paradigmaan asti. Mutta myös tämän suuren murroksen jälkeenkin voimme nähdä rippeitä näistä periaatteista toteutuvan kirkollistuneen kristinuskon piirissä. Enimmäkseen nämä käytänteet kuitenkin siirtyivät "maan alle" kirkkoinstituution virkapapiston, hierarkkisen johtajuuden ja kontrollipolitiikan paineiden sekä suoranaisten vainojen takia. Ns. vapaiden kristittyjen yhteisöissä ja liikkeissä kristillisyys näyttää säilyttäneen tuoreutensa ja elinvoimansa läpi "pimeän keskiajan" aina uskonpuhdistuksen aikaan asti.
Nämä seurakunnat alkukristillisenä aikana olivat seurakuntien verkostoja yleensä isoissa kasvukeskuksissa, joiden johtajuusmalli on ollut hajautettu, eikä hierarkkinen. Niiden kokoontumiset näyttävät UT:n valossa tapahtuneen pääasiassa kodeissa ja perustuneen keskinäisen jakamiselle ja omilla lahjoilla palvelemiselle 1.Kor. 14:26:n periaatteen mukaisesti. Niillä on ollut selkeä näky oman lähiympäristönsä ihmisten voittamisesta Kristukselle ja evankeliumin viemisestä eteenpäin kauempana asuvien ihmisten luo. Niiden tukena on ollut Ef. 4:11:n mukainen kiertävä palveluvirka, jonka tehtävänä on ollut uskovien varustaminen tähän seurakunnan perusmissioon.
UT:a päällisin puolin lukiessa tulee helposti kiusaus ajatella löytyvän vain yksi ainoa oikea seurakuntamalli, jonka osoite useimpien mielestä löytyy Jerusalemista. UT:n kirjoitusten lähempi tarkastelu antaa meille kuitenkin paljon monipuolisemman kuvan seurakunnasta.
Esim. Tessalonikan seurakunta joutui elämään ulkoa päin tulevan paineen, jopa vainon alla.Ihmiset olivat innokkaasti ottaneet vastaan Paavalin apostolisen tiimin tuoman evankeliumin. He joutuivat heti alusta alkaen vastustuksen kohteeksi, mikä löi leimansa myös sen rakenteisiin. Seurakunta joutui alusta alkaen elämään ikään kuin hajautettuna "maan alla" ja kokoontumaan salaa kodeissa kaikessa hiljaisuudessa. Tässä suhteessa se muistuttaa olosuhteiltaan esim. Kiinan ja Intian kotiseurakuntia. Tessalonikan seurakunta oli monikulttuurinen, joka koostui sekä juutalaista että pakanoista. Alkaneeseen herätykseen liittyi alussa monia tuon kaupungin ylhäisiä naishenkilöitä. (Ks. Apt. 17:5-9 ja 1.Tess. 1:5, 9-10.) Kulttuurisista ja muista eroista huolimatta tämä seurakunta oli kuitenkin alusta alkaen tunnettu rakkaudestaan toisiaan kohtaan. (Ks. 2.Tess. 1:3-4.) Uskovat täällä olivat myös valmiita antamaan omastaan esim. Jerusalemin köyhien tukemiseksi (2.Kor. 8:1-5).
Seurakunta Roomassa taas oli urbaani kotiryhmien verkosto isossa metropolissa. Kotona kokoontuvien ryhmien johtajille Paavali lähettää yksitellen tervehdyksensä kirjeensä 16. luvussa. Neil Cole pitää mahdollisena tuosta luvusta löytyvän jopa viisitoista eri kotiryhmää. (Church 3.0, s. 109.) Kuitenkaan mitään mainintaa koko Rooman seurakunnan keskitetystä johdosta, yhdestä suuresta johtajasta puhumattakaan, emme löydä. Kun lukee tuota luetteloa, huomaa monien näistä uskovista olevan alunperin lähtöisin Aasiasta ja Paavalin työn hedelmää. Näin evankeliumi levisi tehokkaasti henkilökohtaisen verkottumisen kautta. Paavali kirjoittaa Rooman uskoville toivovansa pitää näitä eräänlaisina varustajina tulevaa lännen missiota silmällä pitäen. Paavalissa puhuikin aito apostolinen henki, joka innokkaasti etsi uusia, valloittamattomia alueita, joihin viedä evankeliumi. (Ks. Room. 15:28.) Meidän aikaamme ajatellen Rooman seurakunta voisi olla malli ison kasvukeskuksen seurakuntaverkostosta, jonka organisaatio on hyvin kevyt, johtajuus hajautettu ja vastuut jaettu tehokkaasti.
Neil Cole on kuitenkin sitä mieltä, että kenties paras ja toimivin seurakuntarakenteen malli koko UT:ssa on Efeson seurakunta. Paavali nimittäin vietti aikaa siellä kolmisen vuotta, ilmeisesti juurikaan poistumatta kaupungista tuona aikana. Kuitenkin juuri tuona ajanjaksona Luukas raportoi kaikkien Aasian provinssin asukkaiden kuulleen evankeliumin (Apt. 19:10). Tämä on merkille pantava seikka, joka kertoo siitä, että asioita tehtiin oikein ja työn hedelmä oli kestävää.
Efeso oli eräs tuon ajan sivistyneen maailman keskuksia, niin politiikan, kaupan kuin kulttuurinkin alalla. Se oli varmasti paikka, jossa Jumalan valtakunnalla oli yllin kyllin jumalattomia vastustajia, jotka eivät kaihtaneet keinoja ajaessaan omaa agendaansa. Täällä Paavali kuitenkin voitti monia heistä Kristukselle - ja opetti heille miten lähteä liikkeelle ja tehdä sama. Niinpä nämä sitten menivätkin ympäri Aasian provinssia ja veivät evankeliumia eteenpäin. Täältä jopa lähetettiin maailmalle nuori, vasta uskoontullut kaveri nimeltä Epainetus, joka oli tuskin ollut uskossa kauemmin kuin kaksi ja puoli vuotta, kun hän jo toimi seurakunnan istuttajana Roomassa. (Ks. Room. 16:5.)
Vastaavanlaista, yhtä tehokasta seurakunnan kasvua lyhyessä ajassa saadaan hakea. Koska ei haluttukaan rakentaa mitään keskitetyn johdon omaavaa hierarkkista organisaatiota, niin "tavalliset riviuskovat", jopa vasta uskoontulleet tekivätkin kaiken työn. Syntyneet seurakuntayhteisöt olivat kevyitä ja joustavia, kotona ja julkisilla paikoilla kokoontuvia uskovien ryhmiä (Apt. 19:9, 20:20). Kaiken on täytynyt olla hyvin yksinkertaista ja toimia ruohonjuuritasolla.
Esimerkiksi efesolaisesta seurakunnan istuttajasta voimme ottaa Epafraan, joka lähetettiin omaan kotikaupunkiinsa Kolossaan Herran työhön. Kolossan ohella myös kaksi muuta lähekkäin olevaa kaupunkia, Laodikea ja Hieropolis saivat osansa evankeliumin julistuksesta. (Ks. Kol. 1:7, 4:11-13.) Seurakuntia siis istutettiin toisessa ja jopa kolmannessa polvessa, ilman että koko homma vaati Paavalin ylenmääräistä liikkumista sinne tänne. Niinpä Paavali jopa kirjoittaa kirjeen kolossalaisille tämän nopeasti leviävän hengellisen työn apostolina, etteivät he, sen enempää kuin heidän veljensä ja sisarensa Laodikeassakaan ole koskaan edes nähneet hänen luonnollisia kasvojaan! (Ks. Kol. 2:1.)
-------
Johtopäätöksiä aiheesta luvassa myöhemmin.
No comments:
Post a Comment