Maanosan kuulumisia

Muistaakseni jo viime keväästä asti on tämänkin blogin palstoilla oltu näkevinään Euroopan unionissa kehittymistä liittovaltiota kohti, joskin koko prosessi federaatiota kohti näyttää kulkevan euron kriisin kautta. Tämä kehitys näyttää olevan ikäänkuin sisäänrakennettu koko EU:n ytimeen. Se on sen luonnollinen suunta, jota kohti kuljetaan vääjäämättä, sanoivatpa poliitikot, ennusteet tai media mitä hyvänsä. Itse asiassa nyt, taloudellisen kriisin ytimessä, alamme havahtua muutoksen nopeuteen. Eurooppa muutaman vuoden kuluttua on todennäköisesti hyvin erilainen, kuin mihin olemme tähän asti tottuneet.

Eräs ystäväni kertoi EU-kansanäänestyksen aattona kirjoittaneensa paikalliseen sanomalehteen asioista, joita EU-integraation huumassa on pyritty salaamaan kansalaisilta. Hän kertoo saaneensa tuolloin vihaista palautetta paikallisen EU-tiedotuskeskuksen johtajalta tyyliin "miten voit väittää, että EU olisi menossa kohti liittovaltiota?" Ystäväni oli todennut vastaukseksi, että aika näyttää.

Ja aika näyttää siltä, että EU-integraatio on tähän asti ollut malliesimerkki taktiikasta, jossa päämäärätietoisesti edetään tavoitetta kohti ja jossa samaan aikaan yhtä johdonmukaisesti valehdellaan suurelle yleisölle, että näin ei ole tapahtumassa. Kirkollinen degeneraatio homokysymyksessä on vastaavanlainen esimerkki. Niin media, virkamiehet kuin poliitikotkin ovat valehdelleet meille - ja virkansa, uransa ym. takia tekevät niin edelleenkin.

Mitä se tarkoittaakaan, kun Paavali kirjoittaa Jumalan vihan ilmestyvän taivaasta niitä kohti, jotka pitävät totuutta valheen vallassa? (Ks. Room. 1:18s.)

Liittovaltiohan tarkoittaa sitä, että koko maanosasta tulisi yksi ainoa valtio. Yhteisten ulkorajojen merkitysa korostuisi ja sisärajojen merkitys vähenisi olemattomiin. Taaskin löydämme itsemme yhden EU:n kantavan perusdogmin ääreltä. Samalla päätöksenteon painopiste siirtyisi entistäkin enemmän Brysseliin. Suomi olisi tässä pelissä pieni periferinen osavaltio arvaamattoman suurvallan naapurissa.

Tämä kehitys edellyttää tietysti monenlaisten perinteisten ajattelutapojen ja asenteiden (esim. nationalismi, kristinusko) kitkemistä pois kansalaisten ajattelusta. Esim. suomalaisen dosentin äkkiväärä heitto suomalaiskansallisten hymnien (kuten esim. Maamme-laulu, Siniristilippumme) niputtamisesta vihapuheiden epämääräisen joukkoon onkin nähtävä juuri tätä taustaa vasten. Joku sanoo tällaisen olevan ns. ääriesimerkki, mutta juuri niiden perusteella voimme tätä nykyä nähdä tie kohti lopullista päämäärää.

Päämäärä näyttää olevan siis liittovaltio ja ainakin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna myös totalitaristisesti hallittu sellainen. Se, mitä olemme saaneet maistaa täällä perinteisessä pohjoisessa lintukodossa, antaa meille tukevaa esimakua siitä, mitä on tulossa ja jo olemassa. Valtiokirkko Suomessa on ollut peloittavan hyvin lieassa koko tämän prosessin ajan. Jotain näyttää siis peruuttamattomasti muuttuneen.

Milloin muuten viimeksi olette kuulleet tämän kaltaisia äänenpainoja? Aivan, 60-70-lukujen vasemmistoradikalismin kultaisina vuosina. Se sukupolvi on nyt nimittäin vallassa niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Juha Ahvion puheet vasemmistoradikalismin pohjalta nousevasta ja sen lanseeraamia keinoja käyttävästä kulttuurivallankumouksesta eivät todellakaan ole tuulesta temmattuja.

Totalitarismin keinoista nujertaa vääriksi katsotut tai muuten aikansa eläneet ja poistettaviksi merkatut poliittiset vaikuttajat antaa hyvän kuvan IMF:n entisen pääjohtajan Dominique Strauss-Kahnin kohtelu. En millään muotoa edes kuvittele ko. eu-ruhtinaan olevan mikään pulmunen, mutta viimeistään nyt on kaikille käynyt ilmeiseksi se, että kyseessä oli ilmiselvä lavastus ja sitä seurannut poliittinen ajojahti, jonka lopputulema oli se, että IMF:n johtoon saatiin joidenkin kannalta suotuisampi henkilö.

Case antaa lohduttoman kuvan median vallankäytöstä ja vielä enemmän salaisten palvelujen maailman kaikkivoipaisuudesta. Milloin saamme nähdä jonkun tunnetun kristillisen vaikuttajan lavastuksen vastaavanlaisessa tilanteessa? Jos joskus näette tai kuulette jotain vastaavaa jostain arvostamastanne Jumalan miehestä tai naisesta, niin olkaa varuillanne ja ainakin ottakaa mukaan laskuihin tällainen vaihtoehto. Meidän kristittyjen ei ole enää varaa harrastaa herkkäuskoisuuden kaltaista ylellisyyttä.

Olemme siis menossa entistäkin levottomampia ja epävarmempia aikoja kohti. Se, mitä nyt on kylvetty tai mitä on vasta idullaan, tulee tulevaisuudessa puhkeamaan täyteen kukkaansa - niin hyvässä kuin pahassakin. Itse asiassa vasta nuo uudet, erilaiset olosuhteet tulevaisuudessa saavatkin tuon hedelmän tulemaan esille. Näin myös Jumalan valtakunnan kohdalla. Luulen, että Jumala sallii koetuksien tulla päällemme kasvattaakseen itselleen kansan, joka palvelee Häntä ehyellä sydämellä.