Sunnuntaiaamun skenariointia

Olen suuri kelttiläisen musiikin ystävä. Sen tunteisiin - ja hyvinkin erilaisiin tunteisiin! - vetoava tyli tehoaa minuun kyllä hyvin. Joskus sen sentimentaalisuus tuntuu jopa menevän överiksi. Kuuntelin tuossa hiljattain Chieftains-yhtyeen levyä Tears of Stone, jossa esiintyy eri irlantilaisia tai muuten vain keltahtavia naisartisteja. Minua on aina ihastuttanut tuolla levyllä eräs suorastaan häpeämättömän emotionaalinen balladi Jimmy Mo Mhíle Stór (Jimmy, My Treasure), jonka Rankin Family yhdessä päälliköiden kanssa veivaa. Laulu kertoo nuoresta naisesta, jonka rakastettu lähtee merille jne. Uskokaa mua, nää tyypit tietää justa tasan tarkkaan, miten tästä teemasta otetaan kaikki oleellinen irti.

Tai kuunnelkaapas tätä uljasta miesenergialaulua An Poc Ar Bruile! Jokin siinä vaan soittelee sielun syvimpiä soittimia...

Tuota upeaa musiikkia kuunnellessani mietin usein, miltä Eurooppamme ja sen viime kaksituhantinen historia olisikaan näyttänyt, jollei muuan Gaius Julius Caesar olisi joskus 50-luvulla eKr. suorittanut Gallian sodan nimellä kulkevaa etnistä puhdistusta nykyisen Ranskan alueella. Caesarhan halusi kirjallaan Commentarii de bello Gallico osoittaa niin aikalaisilleen kuin jälkipolvillekin Gallian valloitussotien olleen välttämättömiä Rooman turvallisuuden kannalta. Samalla hän teki myös pari maailmanhistorian kannalta merkityksellistä juttua: ensinnäkin pakotti germaanit perääntymään Reinin taakse ja toisekseen loi pohjan romaanisen Ranskan synnylle. Latinasta tuli Euroopan kantakieli ja roomalaisesta (ja sitä kautta hellenistisestä) sivistyksestä länsimaisen kulttuurimme perusta. Kelttiläisyys sai väistyä marginaaliseksi ilmiöksi.

Tai mitä jos kansainvaellusten paineet muutama sata vuotta myöhemmin eivät olisikaan työntäneet kelttejä mantereemme läntisille reuna-alueille Brittein saarilla, Ranskassa ja Pyreneillä? Ja entä jos roomalaiskatolinen kirkko ei olisikaan pakottanut kelttiläistä kristinuskon muotoa paavilliseen kaulapantaansa?

Ymmärtäkää nyt opikein, en minä mitenkään kritiikittömästi ihannoi kelttiläisyyttä sinänsä. Samaa ikivanhaa pakanuutta se oli siinä missä roomalaisuuskin, germaaneista puhumattakaan. Kunhan vain näin aamun hämyssä skenarioin, millaiselta maailma olisi näyttänyt, jollei kelttiläisyyttä olisi nujerrettu. Nyt nuo maanosamme alueet, jotka alussa olivat kelttien asuinaluetta, ovat roomalaistuneet. Iso-Britannia ja sen nyt jo edesmennyt imperiumi edustivat roomalaisuutta "parhaimmillaan". USA on tänään Rooman perillinen numero yksi. USA:n kansalaisuus on jotenkin samanlaisessa (yli)arvostetussa asemassa nyt Pax Americanan aikana, kuin mitä Rooman kansalaisuus oli Paavalin aikoihin. Rooman kirkko oli se tekijä, joka saattoi roomalaisen hallinto- ym. kulttuurin perimän "pimeän keskiajan" läpi meidän päiviimme asti. Ja millaisen jäljen se onkaan jättänyt maanosamme hengellisyyteen! Euroopan Unioni edustaa monessa suhteessa juuri tätä perintöä, eikä vielä ole suinkaan katsottu tätä tietä loppuun asti. Jotain osviittaa tulevasta kehityksestä meillä edelleenkin on Raamatun ennustusten pohjalta.

Mutta millaiselta siis Eurooppamme näyttäisikään, jos se olisikin kelttiläinen tai edes kelttiläisempi? Taaskin on todettava, että tuskin historiamme sen onnellisempi olisi ollut, koska samaa syntiinlangennutta sukua olemme kaikki. Mutta se, mikä puuttuisi olisi se, minkä muinaisen Persian suurvallan hovissa vaikuttanut juutalainen huippuvirkamies Daniel näki yöllisessä näyssä ja mikä kauhistutti häntä.

"Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut."

(Dan. 2:40)

"Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat pedot ja sillä oli kymmenen sarvea."

(Dan. 7:7)

Jotain samanlaista olennaista informaatiota Rooman todellisesta luonnosta sai apostoli Johannes ilmestyksessään muutama sata vuotta myöhemmin Patmoksen vankilasaarella.

Ymmärrän Jumalan olevan historian Jumala, joka tuomitsee eri etniset ryhmät oman tahtonsa mukaan. Hän on säätänyt niille kullekin niiden omat elämisensä ja vaikuttamisensa rajat ja ajat. Näiden puitteissa Hän haluaa jokaisen etnisen ryhmän ja kunkin yksilön niiden sisällä etsivän Häntä ja tekevän Hänen tahtonsa. Hän tuomitsee täysin, miten itse tahtoo. Tiedän tämän teesin edustavan monelle oman aikamme länsimaiselle ihmiselle (ja yllätyksekseni jopa joillekin kristityille!) jotain niin ylitsepääsemättömän vaikeaa. Näin Hän kuitenkin tekee, eikä kukaan tule koskaan asettamaan Häntä minkään sotarikostuomioistuimen eteen, koska Hän tuomitsee ehdottoman oikeudenmukaisesti.

Ajattelen tästä löytyvän syyn myös sen kelttiläisperäisen valtaväestön kohtaloon, joka vielä joskus sata vuotta eKr. hallitsi käytännössä maanosaamme Portugalista Keski-Eurooppaan ja Irlannista nykyisen Turkin keskiosiin. Jumalan historian suunnitelmaan kuului Rooman nousu ja sen vaikutus.

Kuinkahan monta kertaa Rooman ja sen nälkäisten perillisten historiassa on Caesarin jälkeen toistunut tämä sama kuvio, jossa halutaan osoittaa häikäilemättömien ja raakojen valloitussotien olleen välttämättömiä "meidän oman turvallisuutemme" kannalta? Ajatellaanpa vaikka Irlannin valloitusta tai myöhemmin Pohjois-Amerikan alkuperäisväestön hävittämistä.

Olisipa nykyisyytemme sitten millainen hyvänsä "kelttiläisenä Eurooppana", niin yksi asia on varma. Ei vain länsimainen kulttuuri, vaan myös länsimainen kristinusko näyttäisi tyystin erilaiselta. Rooman dna:sta löytyvät kontrollihakuinen hierarkkia, tiukka hallinnollinen kuri ja (kuoleman)jäykkä dogmatiikka. Mitähän erilaista olisi löytynyt kelttiläisyydestä tähän verrattuna?

No, onhan toki kelttiläisen musiikkiperinteen vaikutus - yhdessä afrikkalaisten orjien musiikillisen tradition kanssa - ollut merkittävä, kun ajatellaan amerikkalaisen juurimusiikin syntyä ja kehitystä aina nykyiseen länsimaiseen, kaupalliseen populaarikulttuuriin asti. Mutta se onkin sitten jo toinen juttu...