Vaikuttamisesta

Mikä on oleellista hengellisessä työssä? Onko tärkeintä saada kalastettua omaan ryhmäänsä mahdollisimman suuri joukko ihmisiä vai pyrkiä ulottamaan vaikutuksensa mahdollisimman kauas? Olisiko esim. sitoutuminen yhteiseen esirukoukseen kotikaupungin puolesta merkittävämpää kuin saada joku "liittymään jäseneksemme"?

Mitä Sinä olet ajatellut tehdä Jumalan valtakunnan eteenpäin menemiseksi?

Etsitkö jatkuvasti rukoillen ihmisiä, joihin voisit vaikuttaa? Mikä on se "jälki", jonka haluat jättää noiden ihmisten mieliin? Millaisia asioita haluaisit nähdä saavutetun kymmen vuoden kuluttua? Onko tuon "jalanjäljen" näkeminen tärkeämpää kuin jonkinlaisen itsekyhätyn imperiumin rakentaminen?

Jos me kerran luemme Sanasta, että Jumala ei asu käsillä tehdyissä huoneissa, niin miksi me sitten elämme toisin?

Mietitäänpä apostoli Paavalin palvelutyötä. Mitä pitemmälle hän edistyi omassa apostolintoimessaan ja mitä enemmän sen vaikutus laajeni ja hedelmä kasvoi, sitä vähemmän hän lopulta itse oli liikkeessä ja teki itse asioita. Apostolin henkilökohtainen läsnäolo jossain paikassa tai tilanteessa ei ollut se oleellinen ja ratkaiseva tekijä, että jotain tapahtui. Hänen alkuun panemansa hengellinen elämä itsessään omasi sen dynaamisuuden, mikä sai asiat tapahtumaan.

Niinpä hänen neuvonsa nuorelle työtoverilleen Timoteukselle, jonka hän itse oli kasvattanut, oli hyvin yksinkertainen: minkä olet kuullut minulta, usko se eteenpäin sellaisille, jotka taas ovat kykeneviä sen siirtämään eteenpäin muillekin jne. (Ks. 2.Tim. 2:22.) Tämä apostolisen työn perusosaaminen vain puuttuu niin monelta tämän päivän hengellisen työn tekijältä. Tämä on yksi syy niihin moniin loppuunpalamisiin, jotka kohtaavat hengellisen työn tekijöitä. (Ja tässä kohtaa saarnamies saarnaa itselleen.) Meidän kannattaisi joskus myös tarkastella kriittisin silmin sitä vaikutusta, jonka me jätämme ympärillemme ja jälkeemme (toteaa hän surullisena).

En kiellä, etteikö tämä olisi vakava itsetutkistelun paikka itselleni.

Jumalan armoittaman miehen tai naisen vaikutus saattaa yllättäen aloittaa todellisen hengellisen ketjureaktion, joka voi laajeta aina todellisen kansanliikkeen mittoihin saakka. Kuitenkaan hän itse ei ole se kastalysaattori, joka sai asiat tapahtumaan, vaan hänen vaikutuksensa, jonka Pyhä Henki saa aikaan. Kun Henki on liikkeellä, virus on valmis levitettäväksi ja epidemia käsillä. Hengen vaikutuksesta muutkin alkavat tehdä asioita ja toimia samansuuntaisesti. Näin Jumalan työ saavuttaa laajempia alueita ja useampia ihmisiä, kuin koskaan olisi ollut mahdollista yhden ihmisen kautta.

Paavalin apostolintyön hedelmällisin ja vaikuttavin ajanjakso olivat ne pari kolme vuotta, jotka hän vietti Efesossa. Luukas kertoo siitä Apostolien tekojen 19. luvussa ja hänen tallentamassaan Paavalin jäähyväispuheessa tuon kaupungin seurakunnan vanhimmille 20. luvussa kuvataan vielä lisää tuota ajanjaksoa. Tuon ajan kuluessa Luukas kertoo, että kaikki Aasian provinssin (nykyisen Turkin länsiosissa) asukkaat saivat kuulla Herran sanan. Todennäköisesti Paavali ei kuitenkaan koko tuona aikana juurikaan poistunut itse Efesosta, vaan homma eteni itsestään. Kävi juuri niinkuin Jeesus oli ennustanutkin, että taivasten valtakunta on hapatteen kaltainen: kun pieni määrä hapatetta laitetaan ison taikinan joukkoon, koko taikina happanee. (Ks. Matt. 13:33.)

Niinpä Paavali jopa kirjoittaa kirjeen Kolossan seurakunnalle, joka oli syntynyt hänen työnsä tuloksena, mutta jonka jäsenet eivät kuitenkaan olleet koskaan nähneet häntä fyysisesti. (Ks. Kol. 2:1.) Paavali oli taitavan rakentajan tavoin laskenut perustan - ilman henkilökohtaista läsnäoloa paikan päällä! Paavali siis välitti näkyä ja ideaa Jumalan valtakunnasta eteenpäin ja astui sitten itse syrjään. (Tiedäthän tämän vanhan tuplamerkityksellisen sanonnan: "olen ollut Herran tiellä jo niin ja niin kauan...".)

Näiden innoittavien näkymien edessä meidän on syytä pysähtyä ja uudelleen kysyä itseltämme: mitkä ovat ne asiat - "näyt ja ideat" - joita me haluamme levittää ja välittää eteenpäin?

Vielä lopuksi apostoliudesta, jonka ymmärrän jonkinlaiseksi tienraivaajan armoitukseksi. Paavali kirjoittaa juuri tuon Efeson kaupungin uskoville, että seurakunta on "rakennettu apostolien ja profeettojen perustukselle". (Ks. Ef. 2:20, mutta myös 1.Kor. 3:9-13 ja Room. 15:20.) Paavali oli siis rakentanut hengellisen työnsä niille Jumalan valtakunnan periaatteille, joista Jeesus jo puhui (esim. Matt. 13. ja 16. luvussa) ja joissa oli se valtakunnan dna, taivaallinen siemen. Tämä synnyttää elämää ja Paavali oli vain Kristuksen ja Hänen seurakuntansa palvelija tässä prosessissa. Seurakunnan kasvu ja kehitys lähtee, jatkuu ja täydentyy vain näiden pyhien periaatteiden kautta.

Nykyisin sitä törmää kaikenlaisiin ihmisiin, jotka väittävät omaavansa apostolin kutsun ja viran ja jotka mielellään myös odottavat sen mukaista kohtelua ja arvonantoa itseänsä kohtaan. Tässä kohtaa on hyvä olla kriittinen. Ehkä todellinen apostoli ei teekään numeroa kutsustaan (joskaan en usko, että hän sitä mitenkään kieltäisikään)? Tällaisille väärille apostoleille on ominaista usein sellainen syvään pinttynyt yksin tekemisen tapa, jossa vain hänen oma persoonansa on ratkaiseva. Usein kaikki pyörii vain hänen itsensä ympärillä. Mitäpä jos kiinnittäisimmekin enemmän huomiota jonkun vaikutukseen pitkällä tähtäimellä (jolloin ehdotukseni on, että ei arvioida mitään ainakaan alle vuoden periodilla).

Muista, että kantavat rakenteet ovat useimmiten piilossa ihmisten silmiltä, eivätkä perustat jätä ketään varjoonsa.

-------

Eräs kuluneen kesän hyviä lukukokemuksia on ollut Neil Colen kirja Church 3.0 (Jossey-Bass, 2010), josta teille tuossa vähän maistiaisia. :)