Itselläni on jo pidempään muhinut mielessäni kysymys kouluttamisesta, ennen kaikkea apostolien kouluttamisesta. En nyt tarkoita niinkään apostolien kouluttamista, vaan sitä tapaa, millä he sen tekivät. Ilmeisesti se koulutus poiki myös apostoleja, kaiken muun hyvän mukana. Olen joskus aiemminkin käsitellyt tätä teemaa blogissani, eikä tämäkään nyt varmaan jää tähän. Hope so.
Myönnän rehellisesti, että lopullisen sykäyksen tälle antoi tämä kommentointi aiheeseen liittyen. Nämä keskustelut olivat toisaalta hyvin antoisia ja opin niistä hyvin paljon. Toisaalta ne vain vahvistivat ajatuksiani - varsinkin kun täysin tuon blogikeskustelun ulkopuolella kävin samansuuntaista ajatusten vaihtoa parin kolmekymppisen Jumalan miehen kanssa. Toinen heistä on erään evl. kirkon herätysliikejärjestön palveluksessa ja toisen juuret ovat helluntailiikkeessä. Molemmat ovat aktiivisesti ja hedelmällisesti mukana hengellisessä työssä. Mielenkiintoista kyllä, näiden molempien nuorten kristittyjen vaikuttajien viesti oli sama: meidän tulee löytää käytännöllisempiä tapoja kouluttaa nuoria vastuunkantajia Kristuksen ruumiiseen, kuin mitä nykyinen kristillinen oppilaitosjärjestelmämme tekee.
Eli mitä opittavaa meillä olisi apostolien tavasta kouluttaa seuraajia?
- opetuslapseuttaa uskoontulleita
- varustaa uskovia
- kouluttaa uusia työntekijöitä
Tuossa ekassa linkistä löytyy myös ystäväni Lauran spontaani kommentti aiheeseen: "hei kuin helmee! henkilökohtaset suhteet, yhdessä matkustaminen ja yhdessä oppiminen, todellakin!!" Niinpä, siinä nimittäin ovat pähkinänkuoressa apostolien metodit opetuslapseuttaa.
Tutkimalla apostolien metodeja löydämme apostolisen tavan toimia meidän kulttuurisessa tilanteessamme. Erään eilisen chattineuvottelun jälkeen mietin pitkään yöllä, mikä voisi olla käytännössä toimiva apostolinen etä- ja monimuotokoulutus? Eli sellainen, jossa yhdistyisi:
- toisaalta raamatulliset totuudet, arvot ja elämäntapa, koska en ole enää niinkään kiinnostunut toiminnasta, kuin elämästä;
- ja toisaalta taas aito apostolinen dna, joka saa aikaan sen, että elämällämme on ulospäin suuntautuva missio.
Kuten tuon Eksegeettinen safarin kommenteissa myönsin, niin minulla ei valitettavasti ole tässä hetkessä mitään valmiita vastauksia, mutta jotain on kyllä tekeillä. Ehkä niistä on liian aikaista puhua vielä.
Mutta mitä tämä olisi käytännössä? Vuorovaikutusta, elämän jakamista, mallioppimista, vierellä kulkemista, tekemällä oppimista...
Mielestäni oikea oppimisympäristö näille olisi kahtalainen:
- toisaalta se olisi ilman muuta seurakunta ja sen jokapäiväinen elämä, enkä nyt puhu mistään kokouksissa käymisestä tai toiminnan pyörittämisestä, vaan elämästä yhdessä;
- toisaalta se olisi ilman muuta kiertävä palvelutyö vanhempien työntekijöiden kanssa, mikä tarkoittaa käyntejä eri paikkakunnilla vahvistamassa uskovia, mutta myös tilanteen niin vaatiessa lyhytaikaista viipymistä paikkakunnalla.
Näistä jutuista Raamattu nimittäin puhuu. Pääpaino on UT:ssa näissä asioissa. Voidaanko nämä samat asiat sitten toteuttaa perinteisessä raamattukouluympäristössä? Käsitykseni ja kokemukseni mukaan ei, koska ne perustuvat ihan toisenlaiseen oppimisen tapaan ja -ympäristöön, kuin mistä UT meille (erityisesti Apostolien teoissa) kertoo. Matti Kankaaniemi huudahti em. Eksegeettinen safari-kommenttipalstalla: "Kuka kantaa Wycliffen, Husin ja muiden perintöä?" Tämä johtaa meidät itse asiassa koko jutun alkulähteille. Tämä väite on nimittäin vain (tarkoituksellinen) osatotuus - ei ehkä loppuun asti funtsittu, mutta osatotuus kuitenkin.
Enemmänkin on nimittäin niin, että antiikin hellenistinen perintö se on mitä tässä "kannetaan". Tälle filosofian, retoriikan ja rationalismin perustuksellehan koko nykyinen raamattukoulusysteemikin (historian saatossa) perustuu. Tähän liittyvät sitten erilaiset taloudelliset kytkökset, statukset, virat, apurahat, ura yhteisössä/liikkeessä jne.
Nykyisessä kulttuurisen murroksen tilanteessa erityisesti (mutta muutenkin) meidän on kuitenkin enemmän mietittävä ja etsittävä sitä, miten ja missä parhaiten toteutuisi UT:n malli opetuslaspseuttaa uusia uskovia ja kouluttaa työntekijöitä. Tämä nimittäin on auttamatta tämän akateemisen systeemin heikko kohta.
Muistan hyvin kuinka eräs tällaisessa systeemissä mukana oleva huokaisi kerran epäilyksensä minulle tyyliin: "ei meillä oikein voi olla aikaa istuttaa ihmisiä täällä vuosikausia". Niinpä.
Itse en näe mitään estettä sille, etteikö tällainen opetuslapseuttamiseen perustuva malli voisi hyvin sisältää myös akateemista tasoa olevaa opetusta. Sehän voi vallan hyvin toteutua toisenkinlaisessa oppimisympäristössä, kuin mitä on tuo perinteinen ex cathedra-opetustilanne. Jos joku sitten haluaa vielä suorittaa jonkun oppiarvon tms. teologian tieteenalassa, niin siitä vaan...
Mutta käytännössä: voisiko se olla esim.
- joku seurakunta kouluttamassa itse omat työntekijänsä?
- tai Missionuorten opetuslapseuskoulun tyyppinen valmentautuminen?
- kiertävä palvelutyö vahvistamassa kodeissa kokoontuvia seurakuntia ja erityisesti varustamassa niiden vanhimpia?
- henkilökohtaista mentorointia vanhempi & nuorempi veli/sisar?
13 comments:
Täällä linjoilla kun nyt roikutaan niin pannaan sitten heti kommenttia tulemaan.
Minulle kävi tuon käsitepohjaisen yliopisto-opiskelun jälkeen niin että aikani jaksoin kikkailla ja taittaa peistä mutta muutaman vuoden jälkeen alkoi tuntua lapselliselta toistella jonkun toisen keksimiä hokemia.
Siitähän teologiassakin tasan on kyse, joku on keksinyt jonkun kivan sanan nimikkeeksi jollekin asialle ja sitä sitten viljelee ja monistaa mahdollisimman laajalle saadakseen nimeä ja virtaa tutkijan ja viisaan miehen/naisen uralleen. Arvonantoa, valtaa, mainetta ja kunniaa. Eli ihan päin peetä menee ja kybällä.
Jumalan Sanaa tutkitaan ja siitä kiistellään Saatanan metodein...
Ikävä kyllä asia on aina lopulta jompi kumpi, musta tai valkoinen. Järki valehtelee sujuvasti että näin ei olisi. On se.
Tosta sun avauksesta toteasin Timo että ei ole todellakaan helppoa lähteä nykymaailmassa apostolin kyytiin. Kaikkialla tunkee vastaan länsimainen "sivistys" kyynisine vaatimuksineen.
Hyvä pointti, Jukka! "Länsimainen "sivistys" kyynisine vaatimuksineen" tunkee vastaan - se kuvaa hyvin tilannettamme. Ehkä on hyvä ymmärtää tätä antiikin hellenististä perintöä ja sen nykysovellutusta vasten, että raamatullinen Jeesus-usko ei ollut tämän hengen aikaansaannosta. Erillään se täytyy siitä edelleen pitää. Ei niin, etteikö sillä olisi vastauksia länsimaisen ihmisen kysymyksille maailmankuvasta, elämänkatsomuksesta, eksistenssistä jne., mutta aito Jeesus-usko enemmänkin haastaa sen, kuin myötäilee sitä. Näinhän näyttää länsimaisessa kristillisyydessä käyneen, valitettavasti.
Jotain apostolien koulutusmetodeista kertonevat nämä sananpaikat:
Sillä minusta näyttää, että Jumala on asettanut meidät apostolit vihoviimeisiksi, ikäänkuin kuolemaan tuomituiksi; meistä on tullut kaiken maailman katseltava, sekä enkelien että ihmisten, me olemme houkkia Kristuksen tähden, mutta te älykkäitä Kristuksessa, me olemme heikkoja, mutta te väkeviä; te kunnioitettuja, mutta me halveksittuja. Vielä tänäkin hetkenä me kärsimme sekä nälkää että janoa, olemme alasti, meitä piestään, ja me kuljemme kodittomina, me näemme vaivaa tehden työtä omin käsin. Meitä herjataan, mutta me siunaamme: meitä vainotaan, mutta me kestämme; meitä parjataan, mutta me puhumme leppeästi; meistä on tullut kuin mikäkin maailman tunkio, kaikkien hylkimiä, aina tähän päivään asti. En kirjoita tätä häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen. Sillä vaikka teillä olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin ei teillä kuitenkaan ole monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa Jeesuksessa. Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani. (1.Kor.4:9-16)
Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin. Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa. En minä ole halunnut kenenkään hopeata tai kultaa tai vaatteita; te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. (Apt.20:31-34)
Niin, näyttääpä siltä kuin Paavali tuossa 1.Kor. 4:ssä puhuisi enemmänkin työn mukanaan tuomista luontaiseduista: nämä asiat seuraavat usein niitä, jotka tekevät Herran työtä. (Siinä kohtaa kannattaa huomioida koko tekstiyhteys eli aloittaa lukeminen jo 4. luvun alusta.)
Aiheellinen kysymys on se, miten nykyinen kristillinen koulutusjärjestelmämme valmentaa näiden "Jumalan valtakunnan työntekijän luontaisetujen" kohtaamiseen ja käsittelemiseen? Jokainen ymmärtää, että yksipappijärjestelmä jossain perinteisessä seurakunnassa näillä luontaiseduilla siivitettynä johtaa työntekijän ennenaikaiseen kuolemaan tai ainakin totaaliseen burnoutiin.
Eli tässäkin kohtaa olisi tilausta varustamiselle ja mentoroinnille: esim. työparina työskentely apostolien mallin mukaisesti tai jos joutuu työskentelemään yksin, niin vanhempi veli/sisar selustatukena.
Tuossa Apt:n 20. luvun kohdassa Paavali antaa muuten hyviä käytännön vinkkejä Herran työhön. (Entä missä oppilaitoksessa näitä sitten opetetaan: "te tiedätte itse, että nämä minun käteni ovat työllänsä hankkineet, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet"?) Heh...
Mm. tätä aihepiiriä käsittelee Neil Colen kirja Organic Leadership: Leading Naturally Right Where You Are. Suosittelen lämpimästi.
Monet helluntaiherätyksen ja vapaakirkon (onko enää jäljellä herätystä ja vapautta?!?) pioneerit -erityisesti naisevankelistat - kulkivat pareittain kylältä toiselle Jeesuksen antaman mallin mukaisesti.
Usein nuoret naiset ja miehet osallistuivat muutaman viikon mittaisiin raamattukouluihin ja lähtivät sitten "kentälle" kohtaamaan käytännön haasteet ja varustuksinaan vanhempien pioneerien tuki, opetukset ja rohkaisu. Ykkösjuttuna evankeliumin levittäminen Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti.
Kontaktit ihmisiin solmittiin osallistumalla seuratalon työntekoon heinäpellolla, pyykkiä pesemällä jne.
Isäni teki Kainuussa pioneerivaiheessa päivät metsätöitä ja piti illat seuroja. Kohtuullisen paavalilaista meininkiä...
Nykyisin nuortet sullotaan kirkkokuntien uskonnollisiin raamattukouluihin tai jumalattomiin teologisiin oppilaitoksiin. Sieltä osa heistä ajautuu kirkkokuntiin opettamaan niitä termejä kirkkokansalle, joita ovat opettajiltaan oppineet. Ja voi sitä saarnojen liikuttavaa yhdenmukaisuutta ja persoonattomuutta! Samaan aikaan lähetyskäsky ja missiologinen ulottuvuus on unohdettu ja keskitytään hallinnollisiin ja ylläpitäviin toimintoihin.
Tulevaisuudessa palataan menneeseen. Jeesus oli ja eli opetuslastensa kanssa, lähetti työharjoitteluun ja lopulta jätti valtakunnan opetuslastensa käsiin. Tämä kaikki kolmessa vuodessa. Mutta yhteys olikin jatkuvaa elämänyhteyttä.
Markolle: Colen kirja on varmasti hyvä ja aion lukea sen ensi tilassa. Ajattelen kuitenkin olevan ehkä vähän liian "helppoa" osoittaa aina jokin kirja tyyliin "lue tämä". Tosin näin teen aina välillä itsekin :)
Eli kun nyt osoitit aiheeseen kiinnostusta, niin mitä Sinä itse ajattelet aiheesta?
Minusta joku raamattuopisto sopii parhaimmillaan(kin) vain melko kapea-alaiseen oppimiseen ja vain tietyissä aiheissa. Se voi olla tukemassa opetuslapseuttamista, mutta ei voi korvata sitä. Sieltä voi myös saada jotain sellaista tietoa, mistä voi olla hyötyä perinteisessä seurakuntatyössä, mutta suurin osa asiasta opitaan tekemällä. Ja Colen seminaarista tai Greenhousesta voi saada apuja ja potkua seurakuntien istuttamiseen, mutta varsinainen taito tulee niitä seurakuntia istuttamalla.
Olen parikymmentä vuotta miettinyt, miten uskovien varustaminen olisi paras järjestää. Minusta prosessia pitäisi enenevässä määrin siirtää esim. jostain erillisestä oppilaitoksesta seurakunnan keskelle. Tässä juuri tuo mentorointi / opetuslapseuttaminen / on-the-job-training on askel oikeaan suuntaan - kunhan nuo jutut toteutetaan ja toimivat oikealla tavalla. (Eli aivan kuin kotiseurakunnassakin voivat puhuvat päät pyörittää kirkollista ohjelmaa, on mahdollista että joku "apostolinen" hörhö kloonaa itseään ja jättää jälkeensä vain hengellisiä raatoja. Kaikki hyvä voidaan sössiä mutta väärinkäyttö ei tee oikeaa käyttöä turhaksi.)
PS. Tuota Colea en suositellut siksi, että se olisi "da model", vaan siksi, että hän käsittelee tätä aihepiiriä mielenkiintoisella tavalla ja tiedän sinun nauttivan siitä, mitä hän kirjoittaa. (Ja hänen tyylinsähän on loppuun asti välttää tarjoamasta mitään yhtä mallia tai helppoa patenttiratkaisua.)
Tuossa aiemmin lainaamassani 1.Kor.4.luvussa on tämän aiheen kannalta olennaisin viimeinen lause: "olkaa minun seuraajiani". Laitoin koko alkulöpinän mukaan osoittaakseni minkälaiseen elämään apostoli kutsuu meitä häntä seuraamaan. Siihen ei tosiaan akateeminen oppimisympäristö tarjoa välttämättä niitä parhaimpia varusteita.
Heh heh... No ei tosiaan. Hyvä täsmennys!
Käytännön ehdotus:
1. Aletaan järjestämään nuorille opetuslapsille (= tuleville pioneereille) parin viikon raamattu-ja valmennuskouluja.
2. Perustetaan opettaja / kouluttaja / valmentajapankki, josta kiertäviä opettajia irrotetaan tarvittaviin
3. Tietyn paikkakunnan (tunnustuskunnista riippumaton) seurakunta järjestää koulutuksen ja kutsuu opettajat.
4. Pioneerit lähetetään "kentälle" työharjoitteluun eli julistamaan Jumalan valtakunnan tuloa, voittamaan ihmisiä Jeesukselle, kastamaan, opettamaan ja järjestämään uskoontulleille seurakuntayhteyttä.
5. Työharjoittelun palaute yhdessä alkuperäisten kouluttajien kanssa. Voitot ja tappiot, plussat ja miinukset käydään läpi, opitaan virheistä ja jatketaan "oppineina".
6. Synnytetään kierto. Moninkertaistetaan koulutusta, lähtemistä, palautetta jne.
HYVÄ EHDOTUS MUTTA SENHÄN VOIS JOKAINEN KOTISEURAKUNTA TOTEUTAA KESKUUDESSAAN JO OLEMASSA OLEVALLA PORUKALLA, NÄINHÄN SE OLI ALUNPERIN TARKOITETTU TARKOITAN TÄLLÄ VAAN SITÄ ETTÄ ON HELPOMPAA TEHDÄ JOTAIN MUIDEN KAUTTA KUIN ASETTUA ITE JA LÄHETÄ ITE.....MENE JA VOITA..OPETUSLAPSEUTA,JNE
Asiaa spadilta.
Vaatinee alkuperäinen ehdotukseni muutaman lisäkommentin.
Toki ensin on aloitettava Jerusalemista eli omalta paikkakunnalta. Eli ne, jotka omalla paikkakunnallaan "elonkorjaavat" ja opetuslapseuttavat muita elonkorjaamaan, olisivat luonnollisia opettajia ja kouluttajia muillekin paikkakunnille avuksi.
Se joka osaa, osaa myös opettaa...käytännön esimerkkien kautta.
Yksittäinen kotiseurakunta pystyy vain rajalliseen ihmisten kohtaamiseen. Tarvitaan koko paikkakunnan seurakuntaa eli kaikkia uskovia pellolle hommiin.
Taivasten valtakunnan työvoimapoliittinen tilanne on aina ollut sama: Työmiehiä on vähän..."
Jeesuskin lähetti opetuslapsia. Kyllä kai mekin voidaan lähettää muita...
Post a Comment