Leimakirveen käyttö

Olethan Sinäkin ollut tällaisessa tilanteessa?

Keskustelette sekalaisten ystävien & tuttujen kanssa jostain ajankohtaisesta, polttavasta uutisaiheesta. Kuten arvata saattaa, keskustelu kulkee ikäänkuin etukäteen sovittuja uomia ja suurimman osan esille tuoduista argumenteista ja lausutuista kommenteista olet voinut jo lukea kuluneen viikon lehdistä, kuulla uutisista tai nähdä muualta mediasta.

Sitten yllättäen joku porukasta rikkoo tämän informatiivisen hiljaisuuden ja tuo esille jonkun sellaisen näkökannan ja puolen asiasta, jonka olemassaolon kaikki ovat kyllä tienneet, mutta kukaan ei ole iljennyt lausua ääneen. Ei niin etteikö se olisi totta tai perusteltavissa, mutta kun se ei nyt vaan noudattele niitä yleisesti hyväksyttyjä ajatusratoja, joita meille suolletaan ja joita median voimin ylläpidetään. Poliittinen korrektius, nääs.

Keskusteluporukkaan laskeutuu hiljaisuus, osin odottava - "mitäs tämän jälkeen?" - ja osin vaivautunut - "Onneton ilonpilaaja! Mokomakin rauhanhäiritsijä!". Jotkut porukasta vilkuilevat toisiaan, joku hymyilee hämillään, joku hieman ivallisuuttaan kätkien. Yhtä kaikki jokainen, itse ääneen lausujakin ymmärtää, että nyt on ylitetty jokin näkymätön sopivuuden raja. Tämän yhteisesti tunnistetun ja hyväksytyn toteamisen jälkeen tuo uskalias kyseenalaistaja onkin sitten helppo hiljentää viittaamalla pilkallisesti naureskellen johonkin "epämääräisiin salaliittoteorioihin" jne.

Se, mitä tapahtui, oli leimakirveen salamannopea ja äänetön heilahdus. Leima kirvelee Sinussa jonkin aikaa, mutta sen vaikutus muiden mielissä jatkuu vielä kauemmin. Se näet asuu ihmisten mielissä, tulee ilmi asenteissa ja säilyy alitajunnassa usein vuosikymmeniä. Ihmiset eivät useinkaan tunnista tätä saamaansa käsittelyä, puhumattakaan siitä, että kävisivät rohkeasti sitä kohti, peräänkuuluttaen asiallisia perusteita ja punniten niitä mielessään. Tällä tavoin toimitaan yhtä hyvin poliittisten toisinajattelijoiden hiljentämisessä, kuin uskonnollisen yhteisön vallankäytössäkin. Yhteinen nimittäjä on valtaapitävän blokkiajattelun monoliittinen läsnäolo ihmisiä ympäröivänä todellisuutena, joka näkymättömän painon tavoin haluaa kiskoa jokaisen upoksiin pinnan alle, näkymättömiin ja näkemättömiin.

Termi "salaliittoteoria" on hyvä esimerkki siitä, miten kaiken vastustuksen hiljentävää leimakirvestä yleisesti käytetään. Alunperinhän salaliitolla tarkoitettiin jotain sellaista asiaa, jonka saattoi loogisesti selittää sen takana olevalla salaliitolla. Tästä saattoi sitten joko olla olemassa todisteita tai sitten ei. Kuitenkin länsimaisessa tieteellisessä ajattelussa edellytetyt kriteerit

• koherenssikriteeri (olisiko se mahdollista?),
• korrespondenssikriteeri (onko se uskottavaa?)
• ja pragmaattisuuden kriteeri (voisiko se käytännössä mennä näin?)

täyttyvät.

Nyt tapahtuneen "käsitteiden kavalluksen" jälkeen "salaliittoteorialla" voidaan tarkoittaa melkein mitä hyvänsä argumentaatiota tai faktaa, joka ei ole linjassa valtaapitävien näkemysten kanssa. Termillä voidaan tehokkaasti turhentaa kaikki terve kritiikki ja uusien vaihtoehtojen hakeminen. "Salaliittoteoriasta" on näin tullut synonyymi kaikelle epäuskottavalle, lapselliselle ja ikävälle. Ennen kaikkea se edustaa median ylläpitämässä yleisessä ajattelussa kaikkea sellaista, mikä ei ole emotionaalisesti hyväksyttävää. Se vetoaa usein ensimmäisenä meidän mukavuudenhaluumme, mutta siinä on myös merkittävä rooli ihmisen hallitsemisella pelolla.

Samanlaista leimakirveen käyttöä harrastetaan myös sellaisten termien kohdalla kuten:

• fundamentalismi - Alunperin termillä tarkoitettiin niitä raamattu-uskollisia kristittyjä, jotka pitivät tiettyjä Raamatun perustotuuksia (fundamentteja) luovuttamattomina. Tässä kohtaahan Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala jo kymmenkunta vuotta sitten teki uraauurtavaa työtä niputtamalla tietoisesti yhteen islaminuskoiset talebanit ja samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustavat kristityt. Nykyisinhän tästä suhtautumisesta on käytännössä tullut kirkon valtavirtatrendi.

• herätysliike/herätyskristitty - Ne piirit esim. evl. kirkossa, jotka perinteisesti ovat edustaneet raamatullista näkemystä ja sen mukaisia arvoja (erityisesti moraalikysymyksissä), leimataan tällä termillä kirkollisessa mediassa ja keskustelussa enemmistön kannalta vaarallisiksi "käenpoikasiksi" kirkon sisällä tai vallankäytöltään ja sanomaltaan epäilyttäviksi lähetystyöntekijöiksi.

• uudistusmielinen - Ennen tällä termillä tarkoitettiin niitä kristittyjä kirkon piirissä, jotka halusivat tuoda hengellistä uudistusta kirkkoon. Nyt sillä tarkoitetaan päinvastaista eli uuden kirkollisen moraalikäsityksen lanseeraamista vallitsevaksi. Esimerkkinä tästä on ns. "rakkauden argumentin" häikäilemätön käyttö kirkollisessa keskustelussa ja kielenkäytössä: tarkemmin määrittelemätön ja käytännössä usein omista tarpeistaan nouseva lähimmäisenrakkaus ajaa mennen tullen ohi niiden raamatullisten argumenttien, joita aiemmin pidettiin ohjeellisina ja sitovina niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla.

Luetteloa voisi jatkaa, mutta se on turhaa niin kauan kuin valtaosa ihmisistä ja eritoten kristityistä nukkuu horroksenomaista ruususenuntaan, eikä halua nähdä todellisuutta. Kun taas tästä unesta herääminen tapahtuu, niin näitä käytännön esimerkkejä aletaan nähdä ympärillä ihan kuin itsestään. Silloin ihmisiä ei enää hallita, eikä hiljennetä tällaisella perusteettomalla leimakirveen käytöllä.

Haastavaa se on ja vaikeatakin, mutta ei mahdotonta. Toivottavaa kylläkin, välttämätöntä ehdottomasti.