Monday, January 24, 2011

Virtanen ja kasteen mysteerio

Kun Virtanen oli jättänyt lapsensa kastamatta, eniten sitä olivat paheksuneet sellaiset uskosta osattomat naapurit, sukulaiset ja tutut, jotka muuten antoivat piut paut pyhille asioille ja kristillisille arvoille. Heille juuri tämä Virtasen pariskunnan yhteistuumin tekemä päätös oli mitä suurin loukkaus ja julkeus.

Virtanen oli juuri tavannut kaupungilla erään vanhan tuttunsa, uskonveljen jostain yli kolmenkymmenen vuoden takaa. He olivat olleet silloin parikymppisiä nuoria miehiä, jotka olivat käyneet yhdessä kasteella. Tämä hänen ystävänsä oli nuoruudessaan ollut uskovan kodin tuhlaajapoika, joka oli viettänyt näennäisen iloisia rillumareivuosia maailmassa, kunnes oli tullut pysäytetyksi kunnolla. Hän oli kääntynyt, tehnyt kunnollisen vanhanaikaisen parannuksen eli tullut siis uskoon. Välittömästi tämän jälkeen hän oli käynyt kasteella.

Virtanen muisti, miten monet kotikylän hurskaista sieluista olivat paheksuneet tätä ja jopa julkisesti nuhdelleetkin kaveria moisesta "jumalanpilkasta". "Jumalan tekoon kun ei saanut lisätä mitään" ja tuollainen käytöshän osoitti ilmiselvästi, että "se kuvittelee olevansa pyhempi kuin muut". Virtasta oli oikein säälittänyt kaverinsa puolesta, sillä hän näki selvästi, että moinen ymmärtämättömyys koski nuoreen mieheen. Mutta vielä enemmän Virtasta ihmetytti se, että kaverinsa risaisina rellestysvuosina ei kukaan noista kylän hurskaista sieluista ollut mitenkään osoittanut huolta nuoren miehen mieron tiestä.

Nyt heidän tavatessaan kaveri oli esitellyt hänelle lompakostaan lastenlastensa kuvia ja heidän erotessaan jättänyt hänelle käyntikorttinsa, jossa oli hänen pyörittämänsä pienen puutavaraliikkeen logo. Virtaselle itselleen oli jäänyt hyvä mieli tuosta tapaamisesta.

Autolleen kävellessään Virtanen ei voinut olla ihmettelemättä, miten kasteesta oli kirkollisessa uskonnollisuudessa tehty niin Raamatun sanasta irroitettu asia. Jotkut viisaammat ja teologian opinnoissaan pitemmälle edistyneet puhuivat otsa rypyssä ja värisevin äänenpainoin "kasteen mysteeriosta". Virtanen ei ollut koskaan ymmärtänyt, mitä ihmeen mysteeriota siinä oikein voisi olla, että Jeesus käskee saarnata evankeliumia ja kastaa opetuslapsia. Tai että kun apostolit menettelivät juuri tällä tavoin.

- Onkohan se todellakin niin, että Jumalan tiet ovat kyllä suoria, mutta ihmiset tekevät siihen niin paljon mutkia.? hän mietiskeli mielessään.

Virtanen oli kyllä lukenut Uuden testamenttinsa, eikä voinut olla ihmettelemättä sitä, miten monet kirkkolaitokset muistuttivat enemmänkin Vanhan testamentin temppeliä papistoineen ja uhreineen kuin sitä uskovien yhteisöä eli seurakuntaa, josta Apostolien teoissa kerrotaan. Joku viisas oli joskus yrittänyt ojentaa häntä ja selittänyt, että "Jumala on järjestyksen Jumala, eikä Hänen säätämystään vastaan sovi nousta ja sen me näemme nyt kirkkojen järjestyksessä toteutuvan". Virtanen ei voinut olla ajattelematta, että tuolla perusteellahan voitiin hyväksyä ihan mitä vain. Siitä, mitä nyt oli, ei voitu vetää johtopäätöstä, miten asioiden olisi pitänyt olla.

Niinpä Virtanen näki ympärillään, miten kaste ei enää ollutkaan sekä ajankohtansa että sisältönsä puolesta ihmisen uskoontuloon liittyvä asia. Päinvastoin, kasteesta oli tullut seremoniallinen ikäkausiriitti, eikä mikään ""uudestisyntymisen pesu". Aivan niinkuin juutalaisuudessa oli ympärileikkaus, niin kirkolla piti olla lapsikaste. Samalla tavoin kuin juutalaisuudessa oli bar mitzva, samalla tavoin kirkollisessa uskonnollisuudessa oli konfirmaatio. Virtanen ei kieltänyt sitä, etteikö hänelle aina ollut ollut tietynlainen ongelma se, ettei hän löytänyt pyhistä kirjoituksista näitä ikäkausiriittejä uuden liiton seurakunnalle annetuiksi.

Joku vähän kärsivällisempi maallikkoveli oli joskus yrittänyt selittää Virtaselle, että ihminen tarvitsee tällaisia merkkipaaluja elämässään ja oli ollut hyvin vihainen kun Virtanen mokoma oli kehdannut verrata näitä niihin vanhinten perinnäissääntöihin, joita vastaan Jeesuskin oli noussut. Kun sitten Virtasen häirikkömaine oli kiirinyt laajemmallekin, hänen luokseen oli lähetetty oppineita teologeja ja maallikkosaarnaajia palauttamaan hänet takaisin oikealle tielle ja "isien uskoon". Tai oikeammin Virtasta oli kehotettu saapumaan kirkkoherranvirastoon kuultavaksi, mutta kun Virtasella oli ollut halkosavotta kesken takapihallaan, niin Virtanen oli todennut puhelimessa vain, että "kyllähän te tiedätte, missä mä asun".

Niinpä delegaatio oli sitten saapunut Virtasen takapihalle ja halkosavotta keskeytyi pahan kerran. Tämä tietysti harmitti Virtasta (etenkin kun illaksi oli luvattu sateita), eikä hän juuri sen tähden ollut kauhean hyvällä juttutuulella. Virtasta oli kuitenkin yritetty puhuttaa useankin miehen voimalla, mutta huonolla menestyksellä.

Ensin oli yritetty kaivaa sylilasten valelukastetta esiin joistain Uuden testamentin kohdista, mutta jopa korkeasti oppineet teologitkin olivat aika nopeasti oivaltaneet, ettei tällä tiellä hyvä seuraisi. Seuraavaksi oli selitetty, että "alkukirkon lähetystilanteessa aikuiskaste oli ollut paikallaan, mutta nyt kun eletään kristityssä maassa, niin lapsikaste ilmentää parhaiten Jumalan armotekoa". Virtanen oli tähän vastannut, että "mihin ihmeeseen se lähetystilanne täältä on hävinnyt kun edelleen suurin osa kansasta on edelleen julkijumalatonta?"

- Sitäpaitsi, ei raamatullinen kaste ole mikään aikuis- tai lapsikaste, vaan uskovien vesikaste, joka tehdään upottamalla. Virtanen oli vielä todennut.

Senjälkeen oli vaihdettu lennosta miestä ja nuori kesäteologi oli heittänyt kehiin "Origenes-argumentin": - Mutta sanoohan jo kirkkoisä Origeneskin, että kirkko on apostoleilta perinyt tavan kastaa lapsia.

Virtasta oli hieman jo huvittanut kirkonmiesten öykkäröinti hänen takapihallaan. Niinpä hän ei juurikaan säälinyt tuota uraansa aloittelevaa kesäteologia kun totesi napakasti: - Tiedät itsekin vallan hyvin, että tuo Origeneen lausunto on kiistanalainen ja että mies itse oli varsinainen pesusieni, joka imi kirjoituksiinsa tehokkaasti miltei jokaisen tuolloin liikkeellä olevan harhaopin.

Virtanen hymähti muistellessaan, miten kesäteologisisaren hartiat olivat lysähtäneet kokoon kirkkoherran mulkaistessa tätä vihaisesti. Tuossa tilanteessa Virtanen oli ensimmäistä kertaa älynnyt, että hänen vastaväittäjänsä kyllä tiesivät tuon Origeneen väitteen vakavan kiistanalaisuuden, mutta käyttivät sitä siitä huolimatta häikäilemättä hyväkseen. Tarkoitus siis pyhittää keinot, Virtanen mietiskeli. Jos näiden rikkiviisaiden keskustelukumppani ei tiennyt oikeaa asianlaitaa, niin tuolla argumentilla saatettiin saada joku erävoitto. Virtasen kohdalla se ei tepsinyt.

Virtanen kyllä tunsi tämän harrastetun taktiikan. Hän kutsui sitä "vaihtoasema"-taktiikaksi, koska siinä siirryttiin kätevästi asemasta toiseen, kun jollain tietyllä argumentilla ei päästy eteenpäin. Itse heidän oppinsa kannalta tämä oli vain sikäli tuhoisaa, että tällöin siihen pääsi syntymään useita eri teologisia kerrostumia ja loppujen lopuksi kukaan ei sitten oikein tiennyt mitä mieltä oltiin. Virtanen oli kyllä jo aiemminkin huomannut sen, että kirkollisen kasteopin sisältö ja painotukset riippuivat aina vähän siitä, keneltä kysyi.

Tämä sama ongelma vaivasi myös näiden kirkkollisten oppi-isää, Lutheria, josta muuan Virtasta huomattavasti viisaampi (teologian tohtori itsekin) oli osuvasti todennut, että "Lutherin kanssa olen havainnut vähän samaa ongelmaa, eli jostain tekstistä saattaa tulla yhdenlainen kuva asiaan ja toisesta toinen (eikä kaikkea riitä selittämään Lutherin näkemysten "kehitys" vuosien varrella). Tämä lienee syynä siihen, että monet eri tahot löytävät yhtä lailla henkistä selkänojaa hänen tuotannostaan. Vastaavasti häntä kohtaan suunnattu kritiikki voidaan aina vaimentaa kaivamalla esiin joku toinen teksti, jossa tuodaan esille joku toinen näkökulma. Lutherin näkemystä on siis usein hyvin vaikea "naulata"."

Ainoa yhteinen korostus olikin siis lopulta se, että sylilapsi piti kastaa kirkollisin menoin ja liittää kirkon jäseneksi. Tämän toimituksen sitten sanottiin pelastavan lapsen. Virtanen ymmärsi tämän olevan iso kysymys kirkolle ennen kaikkea taloudellisesti. Tällä tavoin ihmiset näet sidottiin kirkon jäsenyyteen jo lapsina ja heistä koulutettiin kuuliaisia kirkollisveron maksajia. Suurena painostuskeinona tässä toimi usein suvun ja perinnäisten tapojen paine, mikä nyt vanhan kirkollisen yhtenäiskulttuurin murruttua alkoi jo menettää ihmisissä otettaan.

Oli miten oli, kunnollisia raamatullisia argumentteja Virtanen ei ollut enää vuosikausiin nähnyt. Kirkon tunnustuskirjojen argumentteja Virtanen ei edes suostunut enää ottamaan vakavasti, ellei niitä ensin perusteltu Raamatulla. Tämän tähden keskustelut yleensä loppuivat hyvin lyhyeen. Se vain esitettiin ulospäin siten, että Virtasen kanssa "ei voinut keskustella" ja että hän oli "sanakiistojen kipeä". Ihan toisenlaisen todistuksen Virtasesta antoivat kuitenkin monet uskovat, jotka tulivat omasta aloitteestaan Virtasen talolle tutkimaan kasteasiaa Raamatun valossa.

No, eihän siitä tämän päivän fariseusten ja kirjanoppineiden kurinpidollisesta toimenpiteestä mitään tullut, kun Virtanen oli rauhallisesti ja asiallisesti vastannut näiden väitteisiin ja ne sitten olivat tulla kolisseet alas. Tosin eiväthän kirkonmiehet tätä itse huomanneet, mutta yhtä kaikki tyhjin käsin oli lähdetty takaisin vanhan kirkon sakastin hämyyn.

Viimeinen yritys oli ollut kappalainen Punakosken, jonka Virtanen tiesi sydämeltään aidosti uskovaksi mieheksi, joka sanoi vielä, ikäänkuin kokeeksi: - No mutta emmekö me kuitenkin voisi ajatella, että olisi kaksi oikeaa kastetta...?

Virtanen ymmärsi tässä olevan vielä ensimmäistä pahempi harhaoppi, joka suhteellistaisi totuuden ja vesittäisi evankeliumin. Tosin Virtanen oli ollut surukseen huomavinaan, että nykyään vapaiden suuntien maallistuessa ja kirkollistuessa, sieltäkin taholta oli alkanut kuulua samanlaisia äänenpainoja. Opillinen leväperäisyys siis oli valtaamassa alaa, koska kirkollinen konsensus oli tärkeämpää.

Eihän kukaan nyt enää tuossa vaiheessa jaksanut innostua pastori Punakosken humanismistista, vaan vieraat olivat luikkineet häntä koipien välissä pois. Myöhemmin yhteiselle kirkkovaltuustolle muistettiin kuitenkin raportoida "seurakunnan hengellisen johdon suorittamasta seurakuntakurinpidollisesta toimenpiteestä paikkakunnallamme riehuvaa anabaptistista liikehdintää vastaan". Sen seurauksena Virtanen muisti muutaman seuraavan viikon ajan aina peilin eteen sattuessaan tervehtiä peilikuvaansa liioitellun juhlallisesti: "Ollos tervehditty, oi sinä anabaptistinen liikehdintä!"

Kiistakumppaniensa poistuessa Virtanen alkoi jo repiä pressua halkojen päälle, kun alkoi sataa. Kaikkia ei vielä oltu saatu sisään halkoliiteriin, mutta hyvä näinkin, jäipähän jotain huomiseksikin. Kun sade yltyi oikein kunnolla, Virtanen seisoi yksin takapihalla antaen virkistävän sateen huuhtoa itseään. Tuntui siltä kuin tarvitsisi oikein kunnolla puhdistusta, niin sisältä kuin ulkoakin. Ei siksi, ettäkö Virtanen olisi kokenut tehneensä jotain väärää, vaan sen ikävän ilmapiirin ja hengen takia, joka väittelijöiden mukana oli tullut.

12 comments:

Jukka Ryhänen said...

Itselleni tuo kaste kuuluu myös sarjaan manipulaatio ja on siksi vaikea erottaa sen todellista luonnetta ja tarkoitusta painostavasta jäsenhankinnasta.

Tällä hetkellä en jaksa juuri korvia lotkauttaa kaste "kysymykselle". Kai se on juuri seurakuntien (lue johtajien) näkökulmasta niin oleellinen asia.

Minulle oleellisempaa on päivittäinen normaali elämä ja sen ymmärtäminen. Kasteen ajattelu ei paljon auta arjen hallinnassa :)

Anonymous said...

Meillä näyttää olevan aivan erilainen kastekäsitys. Kaste ei lepää uskon varassa, vaan usko lepää sanan ja kasteen varassa. Usko on sen sijaan tarpeen evankeliumin ja kasteen lahjan vastaanottamisessa. Uudestikastajat ovat ottaneet kasteesta pois Kristuksen, kasteen varsinaisen olemuksen, sen ytimen. Siksi kaste ei olekaan heille armonväline, vaan kuuliaisuuden osoitus ja uskon tunnustamistilaisuus. Kaste ei ole mikään kaste, ellei siinä ole ytimenä Jumalan pelastusteko, syntien anteeksiantamus Kristuksen tähden Jumalan edessä. Uudestikastajat sanovat, että kaste ei ole mikään kaste ellei siinä ole ytimenä ihmisen kuuliaisuuden teko, uskon tunnustamine ihmisten edessä. Raamatullinen kaste korottaa Herran ja alentaa ihmisen. Ns. uskovien kaste taas korottaa ihmisen.
Uudelleenkastajat kieltävät lapsilta kasteen, vaikka Jeesus sanoo: ”Sallikaa lasten tulla minun tyköni”. Raamatussa mainitaan useita perhekuntien kasteita ja sellaisia vahvistavia sanontoja kuin ”kaikki hänen omansa” ja ”koko perhekunta”.

Olen myös pohtinut sitä, mikä uudelleen kastamisen takana mahtaa oikein olla. Yhtenä vastauksena on eksytys nimeltä individualismi, joka vaikuttaa myös hengellisessä elämässä. Minusta itsestä tulee kaiken mittapuu. Hengelliset auktoriteetit eivät merkitse tällöin mitään. Jos olen eri mieltä kuin mitä seurakunnassa opetetaan, eroan siitä. Sen sijaan, että keskustelisin asioista ja sietäisin erilaisuutta ja rakastaisin eri tavoilla ajattelevia. Eroamisten seurauksena seurakunnat pirstoutuvat yhä pienempiin kuppikuntiin ja uskovien yhteydestä ja keskinäisestä rakkaudesta tulee vain sanahelinää.

Ilmo

Timo Koivisto said...

Ilmo kirjoitti: "Jos olen eri mieltä kuin mitä seurakunnassa opetetaan, eroan siitä." - No mutta hyvänen aika, etkö Sinäkin toimi juuri näin esim. kasteasiassa?

Edellen Ilmo: "Sen sijaan, että keskustelisin asioista ja sietäisin erilaisuutta ja rakastaisin eri tavoilla ajattelevia."

Juuri näin, Ilmo. Omassa seurakuntayhteydessäni on uskovia, joilla on erilainen näkemys kasteesta kuin minulla ja ihan hyvin tulemme juttuun keskenämme. Itse en siis ehdollista kastekäsitystä miksikään yhteyden tai ystävyyden ehdoksi.

Miten Sinä teet, Ilmo?

Muihin Ilmon esittämiin kommentteihin olen jo pitkälti vastannut aiemmissa kommenteissani, joten ei niistä sen enempää tässä.

Anonymous said...

Kaiken vaikutin pitäisi olla rakkaus, eikä ihmisten mielipiteet puolesta tai vastaan! Toinen on uskollisuus kirjoitetulle sanalle, johon uskotaan kuitenkin jos yleensä on kiinnostunut kaste asiasta totuudessa. Israelissa ei tuona aikana tunnettu muuta kuin upotuskaste, joten se sulkee vauvalle tehtäväksi sen pois. Usko itsessään on tarkoitettu ymmärryksellä olevalle ihmiselle, koska Raamatun periaate on, että kaikki mikä ei tapahdu uskosta on syntiä. Toisaalta varoitetaan perinnäissäännöistä, niin kaste ei siis kuulu niiden piiriin. Mitä jää jäljelle? Vapahtajamme sanat, kun hän sanoi omilleen ennen kastetta: "Seuratkaa minua!"

Totuus tekee vapaaksi kasteen kautta huonosta omastatunnosta!

Tarkkailija

Pekka Sahimaa said...

Ilmo toteaa "Kaste ei lepää uskon varassa, vaan usko lepää sanan ja kasteen varassa."

Miten usko lepää kasteen varassa?

"Uudestikastajat ovat ottaneet kasteesta pois Kristuksen, kasteen varsinaisen olemuksen, sen ytimen.!

Miten niin?

Ja vielä jatkokysymys: Onko uudestikastaja sinulle samanlainen kirosana kuin Lutherille aikoinaan?

"Mikä uudelleen kastamisen takana mahtaa oikein olla. Yhtenä vastauksena on eksytys nimeltä individualismi, joka vaikuttaa myös hengellisessä elämässä. Minusta itsestä tulee kaiken mittapuu."

Oma kokemukseni on, että varsinkin suomalaisessa kontekstissa uskovien kaste on ollut kaikkea muuta kuin individualismin toteutumista.Millä tavoin uskovien kasteen ottaneet tekevät itsestänsä kaikelle mittapuun? Tällaiset väitteet olisi syytä perustella eikä heitellä summittain...

Timo Koivisto said...

Pekan kommenttiin liittyen täytyy minunkin surukseni todeta, että olen hyvin pettynyt Ilmon tapaan ikäänkuin ylhäältä päin lasketella uskonnollista propagandaa ilman että hän on mitenkään vaivautunut perehtymään toisen osapuolen näkemyksiin. Kuten Pekkakin totesi, ei Ilmo myöskään vaivaudu mitenkään perustelemaan käsityksiään.

Olisin luullut, jos ei muuten niin vaikkapa vain saamansa teologisen koulutuksen pohjalta hänen osanneen esittää jotain parempia argumentteja näkemystensä tueksi ja keskustelun rakentamiseksi.

Ehkä hän on kirkon pappina tottunut tällaiseen käytökseen, mutta eihän tämä nyt enää näin toimi. Emme enää elää 1800-lukua. Ihmiset tutkivat Raamattua itse ja ajattelevat omilla aivoillaan. Varsinkin nuoret ovat raamattukouluissa ja aktioissa eri puolilla maailmaa ja näkevät siellä, mikä on käytäntö esim. kasteasiassa uskovien keskuudessa globaalisti.

Ilmon harrastamalla arroganssilla karkoitetaan helposti loputkin laumasta.

Pekka Sahimaa said...

Tässä on täytynyt ruvata jopa katekismusta tutkimaan. Siellä luther opettaa: "Ajatus, että meidät vanhurskautetaan ulkonaisen toimituksen voimasta ilman vähintäkään sydämen oikeata mielentilaa, toisin sanoen ilman uskoa, on täysin juutalainen. Kaikesta huolimatta tätä jumalatonta ja turmiollista käsitystä opetetaan kaikkialla paavikunnassa." Toki Luther opetti eri elämänvaiheissaan varmaan muutakin...joskus keskenään ristiriitaisiakin juttuja.

Eivätkö luterilaiset lähteneet paavinpojista juuri teologisten erimielisyyksien tähden? Minusta se ei ollut individualismin korostamista, vaan aivan oikein.

Myöhemmin Luther hyväksyi evankelisen kastajaliikkeen vainot, jolloin näitä halveksittuja uudestikastajia tapettiin jopa hukuttamalla. Kovaa on vääntö ollut ennenkin...

Jukka Ryhänen said...

Hmm... täällähän alkavat sanan säilät viuhua niin vallan vietävästi että sillä tuulivoimalla lämmitettäisiin pientä anabaptistista kirkkorakennusta.

Mutta hyvä hyvä. Pääsemme asioiden ytimeen. Mielestäni Ilmo ilmaisee kuitenkin jotain varsin osuvaa, enkä löydä hänen sanavalinnoistaan mitään erityisen arroganttia. Ettei nyt Timo ja Pekka olisi vaan niin että olisitte itse niin lukkiutuneet tiettyyn näkemykseen että toisenlaisen ottaa liiankin henkilökohtaisesti?

Kun itse mietin 14 vuotiaana ottamaani minulle kovasti suositeltua ja tyrkytettyä kastetta niin täytyy sanoa että äh ja puh. Onpahan otettu mutta onko sillä oikeastaan mitään merkitystä kun siitä ei ymmärtänyt mitään ja nyt vasta hahmottelee koko asiaa.

Muistan kyllä ulkoa nuo hautaamiset ym oppiajatukset mutta nyt olen vasta siinä kohdassa että mietin olenko oikeastaan koskaan tehnyt vapaasta tahdosta mitään ratkaisuja vai onko kaikki tapahtunut taivuttelun, muiden tahdon ja pelottelun yms. kautta. Kuva Jumalasta mahtaa olla aika vääristynyt jos ja kun näin on.

Mitä muuten Timo ja Pekka olette mieltä, jos päädyn siihen että murkkuna ottamani kaste on hengellisesti mitätön pelkkä ihmiskaste, voinko hyvin omin tunnoin kääntyä ana- tai muun papin puoleen ja saada kastaa itseni ylhäisiin eikä alhaisiin, tai mihin johtopäätökseen sitten tulenkin.

Ongelmaksi voi tietysti tulla se etten löydä pappia joka kastaa muuhun kuin omaan puljuunsa tai joka ei ole samaa mieltä kanssani.

No ans kattoo miten tässä nyt oikein käy. Joutuuko poika veteen vai tuleen.

tapani said...

JR:lle sanoisin lohduttavasti, että jokainen kaste joka ei täytä uudenliiton kasteen tunnusmerkkejä voidaan korjata raamatullisella kasteella. Olkoon sitten kyseessä vauva-, kirkkokuntaanliittämis-, tai vaikka lapinkaste kyseessä.

Herman said...

En usko että alkuseurakunnan uskoontulleet olivat ehtineet kovin syvällisesti perehtyä kasteen teologiaan kun antoivat kastaa itsensä uskoontulonsa yhteydessä. Tehdäänköhän me tästä(kin) asiasta vähän liian vaikeaa?

Pekka Sahimaa said...

Jukalle:

Ei kaste ole vain seurakunnan johtajien näkökulmasta olennainen asia. Huolimatta asiaan liittyvistä väärinkäytöksistä, manipulaatiosta ja painostavasta jäsenhankinnata kaste on erottamaton osa evankeliumia ja siihen liittyvää kansojen opetuslapseuttamiskehotusta.

Herman totesi kommentissaan "En usko että alkuseurakunnan uskoontulleet olivat ehtineet kovin syvällisesti perehtyä kasteen teologiaan kun antoivat kastaa itsensä uskoontulonsa yhteydessä." Ei kaikkea tarvitse järkiperäisesti itse ymmärtää, usein voi luottaa raamatulliseen ohjaukseen ja opetukseen ja tehdä sen mukaan. Ei ihmisten opettaminen ja ohjaus perinteisissäkään kirkkokunnissa läheskään aina ole manipulointia...

Minusta riittää, että evankeliumia julistetaan, ihmiset ottavat sen vastaan ja heidät kastetaan. Sen jälkeen he alkavat kokoontua yhdessä - ja seurakuntaa on siis koolla.

Kyselet "jos päädyn siihen että murkkuna ottamani kaste on hengellisesti mitätön pelkkä ihmiskaste" Ei kysymys ole vain sinun johtopäätöksistäsi tai ymmärtämyksestäsi. En siunaa avioliittoon ketä tahansa eronnutta. Juttu on tapauskohtainen. Samoin en kasta kerran kastettua (lapsena, murkkuna tai aikuisena) suinpäin. Mutta voin tehdä en tarpeen vaatiessa.

"Ettei nyt Timo ja Pekka olisi vaan niin että olisitte itse niin lukkiutuneet tiettyyn näkemykseen että toisenlaisen ottaa liiankin henkilökohtaisesti? "
En ota kastekeskustelua ollenkaan henkilökohtaisesti. Olen kuitenkin lukkiutunut raamatulliseen kastekäsitykseen, uskovien kasteeseen. On asioita, jotka voi perustella ja joista voi olla varma. Niitä ei tarvitse hävetä.

Vielä loppukevennys: Timo Soini on todennut, että jos opetuslapset olisivat uskoneet konsensukseen, niin evankeliumi olisi jäänyt levittämättä. Näin olisi käynyt kirkkohistorian kuluessa useinkin, jos kristityt olisivat istahtaneet valtio- ja kansankirkkojen konsensukseen.

Jukka Ryhänen said...

Ad Pekka

Kaste on ihan raamatullista, toki. Minulle se on kuitenkin vain jonkinlainen ihmisen käsiin annettu toimitus jolla ei ole pelastuksen kanssa mitään tekemistä. Joku merkitys sillä on, mutta ei siinä määrin että siitä kannattaa paljon porua pitää. Eiköhän se merkitys ole Pekka lähinnä se että kuka saa kirjata jäsenrekisteriinsä sen kastetun.

Minun uskoani kasteen ajatteleminen ei millään tavoin liikuta. Ainoastaan Kristus ja Hänen Ristin kuolemansa, täytetty työ ja syntien sovitus ehdoitta. Se liikuttaa. Millään muulla ei ole lopultakaan mitään merkitystä.

En halua edellä sanotulla yksinkertaistaa, mutta uskon kannalta tuo on kuitenkin ainakin minulle ainoa todella oleellinen asia. Kaste on kerran, ja se on sitten siinä. Ehtoollinen on sentään jatkuva, sillä on iso merkitys.

Uudelleen kastamisesta. Heittoni oli lähinnä retorinen, mutta sen sanon että en minä keneltäkään muulta ala kyselemään, en takuulla. Tietenkin jos todella kokisin niin voimakkaasti että kaste olisi täysin arvoton painostuksen vuoksi ja haluaisin sen uusia, toki kertoisin tämän taustan papille jolta kastetta pyytäisin. Jos pappi ei pointtiani ymmärtäisi niin olkoot ymmärtämättä, minua se ei hetkauttaisi koska kyse on minun, ei papin vakaumuksesta ja uskosta.

Lukkiutumisesta. Eiköhän täällä kaikilla ole mielestään raamatullinen kastekäsitys :)

Kyllä sinulta Pekka välillä aika kipakkaa tekstiä tulee, oikein kunnnon lahkosaarnaajan tekstiä. Mutta niin sitä varmaan pitääkin tulla, jotta kaikilla olisi oma paikkansa ja jotta kaikki varmasti kuulisivat evankeliumin. Itse olen vaan saanut tällä haavaa mittani täyteen sitä yksipuolista tuuttaamista. Välillä on kiva heittää aivot narikkaan ja paahtaa, myönnän sen, mutta ei se oikein tee oikeutta omille tuntemuksille sitten pohjimmiltaan. Tämä vain minun vaatimatonta elämääni, ehkä pitäisi olla siitä hiljaa. Mitäpä se kenellekään kuuluu.

Itse pidän vanhojen kirkkojen tekemää työtä kaiken nykyisen evankeliumin työn perustana. Ketkä muut ovat evankeliumia halki vuosituhanten ja -satojen levittäneet? En uskalla edes ajatella että me olisimme nykyisin jotekin parempia, radikaalimpia tms. Ja mitä me voimme historiasta loppujen lopuksi edes tietää. Olkaamme tyytäväisiä että jotkut ovat rakentaneet kirkkoja keskelle kyliä ja ne ovat joskus olleet varsin arvossaan, samoin kuin niiden julistus ja arvot. Toisin on nykyisin. Helluntai- ja monet muut "heränneet" ovat pystyyn kuolleita. Ei sieltä löydy mitään radikaalia eikä halua lähteä toreille, turuille ja marsseille. Paskan marjat. Sori mutta se on omakohtainen kokemus. Muistaakseni olin innoissani jossakin Marian(kadun) rukouspiirissäkin tästä asiasta mutta ei siitä kukaan muu tainnut innostua, päin vastoin varoiteltiin ettei kannata tuhlata paukkuja. Oikeassa olitte veljet.