Maanosan näkymiä

Nykyisen kehityksen myötä Euroopan arvopohja on menossa uusiksi. Perinteinen "kristillinen" maanosa on muuttunut viimeisten parin sadan vuoden aikana yhä enemmän moniarvoiseksi ja monikulttuuriseksi. Tähän on kiinnitetty huomiota ihan EU:n johtotasolla maanosan liittovaltion perustuslain sisältöjä ja painotuksia mietittäessä. Nykytilanteessa myös laajentumispyrkimyksissä kysymykset uskonnosta ja sitä kautta myös sitoutumisesta vanhaan eurooppalaiseen arvoperintöön ovat ajankohtaisia. Näin erityisesti Turkin kohdalla.

Eurooppa on muuttumassa, mihin EU-integraation murrosvaiheessa 90-luvulla monet suomalaiset kultturi- ja tiedemaailman vaikuttajat kiinnittivät huomiota peräänkuuluttaessaan "vanhan Euroopan arvoja", mitä ikinä sillä sitten tarkoitettiinkaan. Eli kyllä nykyistä arvosekamelskaa kuvaa hyvin juuri tämä tiettyjen käsitteiden moniselitteisyys.

Terrorismin tutkija Rohan Gunaratna korostaa sitä, että Euroopassa joudutaan lähivuosikymmeninä rakentamaan aivan uusi eettinen normisto, jota sekä yhä nopeammin kasvava muslimiväestö että myös vahvasti sekularisoitunut, myöhäismoderni alkuasukaspopulaatio pystyvät noudattamaan. Tässä hötäkässä on selvääkin selvempää, että perinteisillä kristillisillä arvoilla varustettu tavis jää arvopaitsioon, kulttuuriseen katveeseen ja
virtuaaliseen periferiaan. Vai onko? Kykenisikö vanhan mantereen kristillinen vähemmistö luomaan jotain uudentyyppistä, aidosti kristillistä alakulttuuria, joka tarvittaessa kykenisi haastamaan vallitsevan hegemonian?

Euroopan muslimiväestö on viimeisten 30 vuoden aikana kaksinkertaistunut. Nykyvauhdilla muslimit voivat lähitulevaisuudessa nousta hyvinkin vaikutusvaltaiseen asemaan monissa Euroopan maissa. Esim. Brysselissä, Euroopan sydämessä (aivoista en usalla sanoa mitään) kuusi seitsemästä poikavauvan nimestä on muslimitaustainen. "Hannibal, ante portas!", huutavatkin monet traditionaaliset eurofiilit nykytilanteen säikyttäminä.

Tähän uuteen tilanteeseen nyt huudetaan uusia arvoja ja uutta eettistä normistoa, joka sopisi kaikille (tai ainakin mahdollisimman monille). Gunaratnan mukaan tässä uuden uljaan Euroopan valutyössä kansallisten hallitusten tulee aktiivisesti rakentaa "ystävyyden siltoja" eri uskonnollisten ja etnisten ryhmien välille. Saman kolikon toinen puoli olisi sitten se, että tuhmia poliitikkoja ei saisi myöskään päästää hyödyntämään ryhmien välisiä eroja omien ambitioidensa ajamiseksi. Tässä on varmasti osittain jotain perääkin, joskin toisaalta siinä jo lähtökohtaisesti kavennetaan poliittisia kansalaisoikeuksia: eivätkö melkein kaikki poliittiset puolueet ole syntyneet ja edelleen toimi erilaisten ryhmien etujen ajamiseksi? (Esim. maaseutuväestö, työväenluokka, luonnonsuojelijat, perinteisten arvojen kannattajat, kieliryhmä tai muu etninen ryhmä tai vähemmistö.)

Monet muutkin terrorismintutkijat näkevät vastakkainasettelun eurooppalaisen kantaväestön ja islamilaisten välillä lisääntyneen. Nähdään "eurooppalaisen identiteetin" suojelemisella olevan kyllä tietty painoarvo, mutta pelätään sen kanavoituvan yksiselitteisesti vain ja ainoastaan islamin vastustamisena. Tämä taas voi kertoa siitä, että kristilliset arvot nähdään edelleen Euroopassa alkuperäisväestön piirissä puolustamisen arvoisena. Toinen vaihtoehto on se, että nykyisessä arvotyhjiössä, jossa pääsääntöisesti ollaan luovuttu perinteisistä kristillisistä arvoista, eikä saatu tilalle mitään varteenotettavaa uutta, vähän kaikilla on kuula hukassa, miten se eurooppalainen identiteetti sitten pitäisi nyt määritellä. Tässä kohtaa tulemme varmaan tulevaisuudessa näkemään mielenkiintoisia virityksiä.

Euroopassa on siis ilmeinen arvotyhjiö, mutta älkää olko huolissanne: Gunaratnan kommenttien kaltaiset näkemykset kertovat vain siitä, että tulossa on uusi ja uljas Eurooppa uudelleen määriteltyine sisältöineen. Vanha kunnon "käsitteiden kavallus" siis. Tämä tulee tarkoittamaan perinteisten kansallisvaltioiden häviämistä, "paikallisuuden" ja "heimoistumisen" uudelleen määrittelyä ja poliittisen päätöksenteon siirtymistä kauan tavallisen veronmaksajan ulottumattomiin. Varsinkin ensin mainitun seikan monet näkevät eräänä suurimpana uhkana, eivätkä perinteiset kristityt ole mikään vähemmistö tässä porukassa. Ajatellaanpa vaikka suomalaisen kd:n vaalislogania "Koti, uskonto ja isänmaa" ensi kevään eduskuntavaaleissa. Toisaalta, missään Raamatussa ei kansallisvaltiota (tai ylipäätään länsimaista järjestelmää) pidetä minään absoluuttisena raamatullisena arvona.

Eli onhan vastaavanlaisia kulttuurisia sulattoja ollut historiassa ennenkin, viimeksi USA:ssa, missä assimilaatioprosessi on edelleen kesken, joskin hyvää vauhtia menossa. Parhaiten se tällä hetkellä symbolisoituu istuvaan presidenttiin jenkeissä, jonka sekä oikeasta synnyinpaikasta että todellisesta uskonnosta liikkuu villejä huhuja. Historiaa taakse päin kelatessa mieleen tulee kohtaus elokuvasta Gangs of New York, jossa valkoisten amerikkalaisten jengin johtaja Bill Cutting seuraa sivusilmällä (ei siis sillä tekosilmällä), kun irlantilainen katumuusikko soittaa viululla jotain tuon ajan populaarirenkutusta ja värillinen palvelija steppailee musiikin tahdissa. Bill Cutting tokaisee jotain siihen suuntaan, että näin on syntynyt uusi amerikkalainen mixaus, mikä onkin totta, sillä mistä muista aineksista länsimainen populaarimusiikki (lähtökohtanaan afroamerikkalaisen musiikin eri tyylit) ja -kulttuuri on syntynyt, kuin juuri irlantilaisten maahanmuuttajien ja mustien orjien jälkeläisten perinteisten kansanmusiikkityylien yhteensulautumisesta. Sama asia on ollut meneillään jo pitkään myös Euroopassa. Onko se hyvä asia vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä. On se hyvä asia tai ei, niin tosiasia se kuitenkin on, eikä näytä mitenkään olevan este raamatullisen kristinuskon leviämiselle.

Se, mistä pitää olla huolissaan, on enemmänkin se, minkä sisällön Gunaratnan peräänkuuluttama "uusi eettinen normisto" tulee saamaan. Jo postmodernismissa on ollut näkyvissä Paavalin Tessalonikalaiskirjeessään ennakoima "laittomuuden salaisuus", josta meidän Herramme sanoo sen tekevän pahimman mahdollisen, nimittäin kylmentävän ihmisten rakkauden. Edustuksellinen demokratia, tuo antiikin Ateenan lahja koko sivistyneelle länsimaailmalle, jota me olemme huolettomasti pitäneet jonkinlaisena omiin kansalaisoikeuksiimme kuuluvana itsestäänselvyytenä, onkin osoittautumassa "viimeiseksi valtiomuodoksi" (Martyn Lloyd-Jones). Siinä, mitä sen jälkeen tulee, on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko anarkia ja kaaos tai sitten sellainen totalitarismi, jonka esiasteita Hitlerin, Stalinin ja Maon diktatuuriset harjoituskappaleet olivat.

Koska kuitenkin kyseessä on liian paljon rahaa, valtaa ja muita sen kaltaisia hyödykkeitä en usko asioiden koskaan pääsevän kovin pitkälle tuon ensin mainittun vaihtoehdon suuntaan. Tilanteet voidaan laskea anarkian ja kaaoksen suuntaan tarkoitushakuisesti ja tiettyyn mittaan asti, mutta ei liian pitkälle. Näin kriisejä, terrorismia, uhkia ja poikkeustilaa hyväksi käyttäen voidaan saada haluttuja muutoksia läpi ja muutenkin asiat ajettua sellaiseen tilanteeseen, että kaveria, joka silloin ilmestyy pelastajaksi, tervehditään jumalana.

Eli mielenkiintoinen ja huolellisesti seurattava tulevaisuuden skenaario tämä "uusi eettinen normisto" joka tapauksessa on. Maanosamme (tai koko maailmamme) on ratkaisevasti muuttumassa. Kehityksen nopeutta on vaikeaa lähteä arvioimaan, älkääkä nyt, hyvät ihmiset, kukaan antako minulle kommenteissanne mitään arvioita vuosiluvuista yms. Mutta seurattava tätä kehitystä on. Nyt olisi profeetalle käyttöä.