Onko perintömme yhteinen? Kenellä siihen on oikeus ja millä perusteella? Riittääkö luvaksi sen omistaminen pelkkä lapseus? Kenellä on lupa istua tuon viereisen puun varjossa, nauttia sen suojasta ja syödä sen hedelmiä?Tällaisia kysymyksiä nousi mieleeni eilisillasta kun kävimme erään veljen kanssa läpi kirkkohistorian kulkua (vältän tietoisesti käyttämästä tässä yhteydessä sanaa "kehitys") ja sen myötä esiin tulleita virtauksia. Nämä jutustelut veljeni kanssa eivät varsinaisesti liittyneet parhaillaan luvun alla olevaan Martyn kirjaan, eivätkä myöskään blogikommenteissa käytävään keskusteluun. Tuo palaveri oli sovittu tällä teemalla jo aiemmin ja liittyi ihan toisiin proseseeihin Kristuksen ruumiissa, mutta nämä em. jutut nyt vain sattuivat olemaan ajankohtaisia juuri tuolloin.
Virallinen kristillisen kirkon historiahan kuvataan usein puuna, jonka juurina ovat juutalainen usko ja sen jälkeen Jeesus & apostolit, alkukristillinen aika. Kun puunrunkoa noustaan ylemmäs vastaan tulee ensin vanhakatolinen kirkko, joka muuttuu roomalaiskatoliseksi kirkoksi, josta sitten irtaantuu ortodoksinen kirkko ja myöhemmin uskonpuhdistuksen myötä anglikaaninen kirkko sekä protestanttiset kirkot, joita nähdään olevan vain kahden tyyppisiä, nimittäin reformoituja ja luterilaisia. Näiden pohjalta sitten olisivat syntyneet erilaiset vapaakristilliset kirkot, karismaattinen liike ym.
Kieltämättä sitä, etteikö tässä kuviossa olisi jotain totuusarvoakin, täytyy kuitenkin tämä ns. "virallinen totuus" (jota sellaisena yleisesti opetetaan) vahvasti riitauttaa. Alussa oli Konstantinuksen lanseeraaman valtiokirkon ohella ja sisällä lukuisia ns. eriuskolaisliikkeitä, joille on kautta kirkkohistorian ollut yhteistä ainakin seuraavat raamatulliset totuudet: ajatus yleisestä uskovien seurakunnasta, kaste, ei minään ikäkausiriittinä, vaan selkeästi uskoontuloon liittyvänä asiana, kaikkien uskovien yleinen pappeus sekä hengellisen kasvun ja pyhän elämän vaatimus.
Nämä vapaakristilliset liikkeet ovat kulkeneet toinen toisiinsa linkittyneinä halki kirkon kaksituhatvuotisen historian. Pitkässä juoksussa eli siis tultaessa 20. vuosisadalle näyttää siltä kuin tämä eriuskolaisliikkeinä alkanut kristillisyys olisi selvästi elinvoimnaisin ja lisääntymiskykyisin: karismaattisuus ja kotiseurakuntaliike sen eri versoineen. Tämä sanottuna nimenomaan globaalissa isossa kuvassa - unohda Suomi ja ajattele Kiinaa! - sekä muistaen se, että Jumalan valtakunnassa henkilökohtainen sitoutuminen on ratkaisevaa, ei ulkokohtainen jäsenyys, riitit ja kulttuurinen perimä.
Ne ovat olleet kautta historiansa vainottuja niin virallisen kirkon (ja sen historiankirjoituksen) kuin valtiovallankin taholta, oli sen herodeksen nimi ollut sitten caesar, keisari, tsaari tai shaahi. Nämä ryhmät ovat usein toimineet maanalaisina yhteisöinä ja salaisina kokoontumisina, naamioituen joskus ammattikunniksi tai -killoiksi. Sen jäsenet ovat saattaneet olla kiertäviä kauppiaita tai käsityöläisiä, koska se mahdollisti hyvin sekä evankeliumin levittämisen että pysyttelemisen askeleen edellä inkvisitiota, ohranaa tai konventikkeliplakaatin valvojaa. Joskus keskiajalta kerrotaan, että tällainen "eriuskolainen" saattoi kulkea läpi Euroopan Englannista aina nykyisen Balkanin alueelle, yöpyen joka yö oman uskolaisensa kotona.
On siis olemassa myös toinen, todempi kirkkohistoriallinen totuus, joka tekee paremmin oikeutta Kristuksen ruumiin todellisuudelle, tosin perinteisten kirkkoinstituutioiden kustannuksella, mikä tietysti vaikeuttaa sen lanseeraamista yleiseen tietouteen. Sen totuusarvoa se ei kuitenkaan vähennä pätkääkään.
Kirkkoisä Cyprianus nykyisen pohjoisen Afrikan alueelta totesi joskus(n. 200 - 258 jKr.), että "kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta", mitä lausahdusta sittemmin ovat sumeilematta käyttäneet hyväkseen niin katolisen kirkon paavit kuin seurakuntafundamentalisminsa hyvin sisäistänyt vapaan suunnan pastori. Mutta jotain totuutta tuossa lausahduksessa toki on, kun katsomme sitä lähemmin. Kun unohdetaan tietty lataus ja historiallinen painolasti sanasta "kirkko" ja ajatellaan yhteisöä, johon kaikki uudestisyntyneet uskovat kuuluvat eli Kristuksen ruumista, joka on seurakunta. Ymmärrämme, että tämän seurakunnan ulkopuolella ei ole pelastusta.
Tämä johtaa meidät myös kysymykseen perinnöstä. Kenellä on copyright Jeesus-uskoon? Todellisuus näyttää Kristuksen ruumiin eri suuntiin, tunnustuskuntiin, traditioihin ja liikkeisiin pirstoituneena. Voin kuitenkin tunnistaa ja tunnustaa aidon hengellisen perinnön minkä tahansa kristillisen yhteisön piirissä, missä historian vaiheessa tahansa ja missä päin maailmaa tahansa. Yhtä kaikki, kaikesta minkä inspiraation lähteenä on ollut Kristuksen Henki ja missä tunnen Hänen tuoksunsa, voin ammentaa itselleni hengellistä ravintoa.
Sisäinen uudestisyntyminen ja hengellinen kuuluminen johonkin on Jumalan valtakunnassa aina kirkollisia raja-aitoja, kirkolliskokouksen päätöksiä, teologien dogmilauselmia ja virallisia jäsenrekistereitä voimakkaampaa ja ajaa yli ja ohi sen mennen tullen. Miten se Paavali sen sanoikaan Korinttin pikkusieluiselle laumalle, joka kiisteli kuulumisesta kuka mihinkin nappulaklubiin? "Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän: Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän." (1.Kor. 3:21-22)
Toki Paavali myös varoitaa heitä - etten sanoisi meitä: "mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan." (1.Kor. 3:23)
Otetaanpa askel eteenpäin hengellisen kasvun tiellä tästä tunnelmoinnista. Miltä näyttäisi tämän pohjalta kasvu täysi-ikäisyyteen Kristuksen ruumiissa tai hengellinen vanhemmuus Jumalan seurakunnassa paikallisella tasolla? Eikö se olisikin isomman kuvan näkemistä, ikäänkuin näkisit "metsän puilta"? Eikö se antaisikin Sinulle luvan vapautua pikkusieluisuudesta ja auttaisi Sinut eroon uskonnollisuuden lastentaudeista, jossa puhutaan Herran omista "meikäläisinä" ja "heikäläisinä"?
Ainakin minussa se vaikuttaa sen.
23 comments:
Kiitos taas hyvästä kirjoituskesta. Koska olen aihetta alkanut kommentoimaan, jatkan samalla linjalla vaikka kukaan ei ole pyytänytkään :) Eli pari lausetta tässä nousi silmiini, tässä eka ja toisessa postauskessa on toinen.
>>> ---vastaan tulee ensin vanhakatolinen kirkko, joka muuttuu roomalaiskatoliseksi kirkoksi, josta sitten irtaantuu ortodoksinen kirkko--- <<<
Aihetta olenkin sivunnut tuossa Timon mainitsemassa keskustelussa, ja tätä Timon esiintuomaa käsitystä opetetaan aika sumeilematta ja automaattisesti ilman (mitään) kritiikkiä.
Ns. vanhakatolisen kirkon viidestä patriarkaatista jätti Rooman patriarkaatti anateeman neljää muuta vastaan vuonna,ja neljä muuta Konstantinopolin patriarkaatin johdolla Roomaa vastaan (voi olla myös toisinpäin). Tämä oli vuonna 1054 josta katsotaan kirkkojen eron alkaneen. No, se on tietysti yksi näkemys ja historiallisesti selvä tapahtuma merkkipylvääksi ja riittävän salonkikelpoinen
Kirkot eivät kuitenkaan uskoneet lopulliseen eroon 1054 tapahtumien johdosta, koska pieniä eroja oli ollut aikasemminkin, ja uskottiin loppupelissä paluuseen katoliseen (yleiseen) kirkkoon.
Vuonna 1204 paavin kirkon sotilaat hyökkäsivät Konstantinopolin kaupunkin, siis Uuteen Roomaan, ja tappoivat sekä tuhosivat sekä ihmiset että kirkot yms. pyhät paikat ja varastivat arvokasta pyhää esineistöä. Alkuperäinen kohde oli Egypti, mutta paavilta loppui rahat kesken, ja siksi suunnitelmien muutos. Tästä syntyi väistämättä lopullinen ja peruuttamaton ero idän ja lännen välille, koska idän kirkko katsoi että lännen kirkko on toiminnallaan eronnut Kirkon kristillisestä yhteydestä. Toki Roomalaiskatoliset haluaa unohtaa koko episodin, ja sanovat että se oli idän kirkko joka otti ja erosi, vedoten näin vuoden 1054 tapahtumiin.
Mene ja tiedä, mutta ei kai kirkko voi nousta väkivaltaisesti omaa ruumiinjäsentä kohtaan, ryöstää sitä ja amputoida sitä? No, kumpi sitten erosi ja kumpi ei, on kysymys johon ei koskaan saa enkä minä edes sitä haekaan. Historian tapahtumia kun lukee, on vastaus aika selvä.
Luemme voittajien historiaa, ja lännen (paavin) kirkko on voittajien kirkko. Osallistuihan se ansiokkaasti ristiretkiin tuoden suuria voittoja sekä Valtikaanille että Rooman valtiolle. Ortodoksit sen sijaan ei ole koskaan osallituneet ristiretkiin, koska se on tulkittu vääräksi tieksi. Siis ei tuomittu, vaan tulkittu.
Automaattiseen ajatukseen siitä että ortodoksit erosivat Kirkosta, suosittelisin asiaan hyvin kriittistä suhtautumista.
Ja tässä toinen asia, eli ajatus että "kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta".
Allekirjoitan tämän täysin ja varauksetta. Nyt on vaan ymmärrettävä se mitä tällä tarkoitetaan. Kirkkoa ortodoksisessa (ja vanhakatolisessa) käsityksessä verrataan Kristuksen maanpäälliseen ruumiiseen - tai oikeammin ei verrata, vaan se tosiasiallisesti on sitä. Tässä merkityksessä lause on tosi ja tässä merkityksessä sitä on myös tutkittava, koska se on ollut kirjoittajan kiistaton intentio.
<<<<<<kun ortodoksinen kirkko näin sanoo, se tarkoittaa nimenomaan ortodoksista kirkkoa, koska se ei ota - tai sen ei tulisi ottaa - kantaa siihen miten pelastuskysymys on muissa kirkoissa. Siinä siis puhuu ortodoksi ortodoksisesta asiasta muille ortodokseille.
Ortodokseilla on pelastuksesta sellainen näkemys, että ortodoksit tietävät missä pelastus on (Kristuksen ruumiissa, Kirkossa) mutta sitä ei tiedetä missä pelastusta ei ole!!! Ja se missä sitä ei ole, ei ole ortodoksin asia miettiä koska se ei hänelle kuulu miten asiaa muissa kirkoissa tms. yhteisöissä käsitetään/opetetaan.
Olisin kovin ihmessäni jos vaikka evl.kirkon taikka helluntaikirkon pappi sanoisi että "meidän kirkossa ei ole pelastusta".
Kirjoitin yllä että "ortodoksit tietävät missä pelastus on" siksi, koska ortodoksi ei voi ottaa kantaa siihen että tietääkö muut missä pelastus on, koska ortodoksi ei tiedä onko sitä toisessa kirkossa opetettu vai ei ja millätavalla jne... Tämä on ollut linja siellä jo vuosisatoja, tai pikemminkin vuosituhansia.
NOTE: Jos joku ihminen tietoisesti kulkee Kristusruumiin ulkopuolella, niin onko hänellä pelastusta? No, Jumala on armollinen eikä oikeudenmukainen, joten emme me sitä tiedä.
Kari: lopussa ajankohtainen kysymys tänä postmodernin individualismin kultaisena aikakautena. Eli muuttuuko "kulkeminen" ajan mittaan "olemiseksi"?
Näin on käynyt meidän ajassa ja näin kävi jo UT:n aikanakin - kulkeminen muuttuu.
Mutta mielestäni tähän on olemassa ratkaisu jonka voimme löytää mm. Raamatusta sekä muistakin teksteistä (esim. kirkkoisien tekstit ja erityisesti Kappadokian isät), ja olet sen myös tuonut keskusteluun omassa blokissasi joissa puhuttiin evankelioimisesta - vai oliko se lähetystyöstä - eli seurakunnan sisälle suuntautuvasta (aktivointi)työstä.
Kulkemisen muuttuminen olemiseksi on selvä "kuuman veden efekti", eli kun käsi on tarpeeksi kauan aikaa kuumassa vedessä, niin se alkaa tuntumaan lämpimältä, haalelata ja sitten kylmältä.
Me todellakin tarvitsemme herättäjiä kirkoissamme, koska ilman näitä kulkeminen muuttuu olemiseksi. Ja aivan epäilyksettä muuttuu...
Olisko mahdollista järjestää kaikille kiinostuneille julkinen tilaisuus jossa joku alustaisi raamatullisen paikalliseurakuntanäkemyksen pohjalta ja jossa olisi mahdollisuus keskusteluun kyseisestä aiheesta.???
kyselee jukka nikkilä
Sori, ohi aiheen, mutta...
Karille kysymys. Millä perustelet, että Jumala ei ole oikeudenmukainen?
Voisihan tämän kysymyksen siitä kenellä on oikeus kääntää niin että miksi minä en saa. Me ihmiset olemme luonnostamme itsekkäitä ja haluamme osamme.
Hengellisesti asia on yksinkertainen mutta kun siihen otetaan juridinen terminologia mukaan tullaan lihaan ja em. hännän nykimiseen.
Olisiko niin että koko kinastelu on johtajien kinastelua? Juuri sitä mistä Jesse niin varoitti?
Jälleen kritiikin kynä haluaa sanoa jotakin vapaista suunnista. Minusta ne ovat paljon pahempia kuin mitkään valtion tm laitoskirkot. Sen hirvittävämpää valtataistelua, puoskarointia ja sekamelskaa saa maailmasta hakea. Kaiken maailman kadunlakaisijat ja puistojen miehet ovat vauhtiin päästettyinä ihan karmeita "johtajia". No, ehkä tästä ei kannata vaahdota enempää, pitäähän heilläkin olla paikkansa maailmassa. Mutta miksi se paikka ei voi olla jossain muualla kuin jonkun seurakunnan pöntössä. Pöntöt pois pöntöstä!
Tarkoitan kuitenkin lähinnä vallanhimoa, luonnehäiriöitä ym. kypsymättömyyttä, en alhaista koulutus- tms. tasoa. Hienoja ihmisiähän on vaikka kuinka paljon mutta juuri he loistavat poissaolollaan "pöntöistä" koska he eivät jaksa lähteä siihen hännän vetelyyn jota sinne pääsy edellyttää.
Täten esitän toisen teesini joka on se että henkisesti sairaat ihmiset johtavat seurakuntia. Lähes aina. Vaatii nimittäin jonkin sortin luonnehäiriön halutakseen vetää laumaa perässään ja kuvitella olevansa niin suuri ihminen että pystyy opettamaan muita.
>>> Karille kysymys. Millä perustelet, että Jumala ei ole oikeudenmukainen? <<<
Ensinnäkin, asia tulee lukea kuten kirjoitin, että "Jumala ei ole oikeudenmukainen, VAAN armollinen". Lausetta ei voi lukea pilkottuna koska sitäei niin kirjoitettu.
Jos ajatellaan yleistä oikeudenmukaisuusperiaatetta, niin esim ryöväri Kristuksen ristin viereisellä ristillä - joka oli saanut aivan aiheesta sen aikaisen tuomion - sai kuitenkin armon. Hän ei saanut "ansionsa mukaan", mikä olisi eittämättä ollut oikeudenmukaista.
Kuten myös ne viinitarhan työmiehet jotka olivat olleet töissä koko päivän, saivat saman palkan kuin ne jotka olivat vain vähän aikaa töissä (Mt. 20:12). Tässä ei tapahtunut oikedeunmmukaisuus vaan armo .
Jos me ihmispolot saisimme ansiomme mukaan emmekä saisi oikeudenmukaisen kohtelun asemesta armoa, olisi meillä tilanne aika vaikea...
Kiitos Timo ja kumppanit. Asiaa sivuten: itse en sanaa "kirkko" löydä raamatustani ja varsinkin nykyisissä, yleisesti käydyissä keskusteluissa käytettyä sanaa:
"kansankirkko", ymmärrän vielä vähemmän. Aivan kuin kansa omistaisi kirkon? Ja niinollen saisi päättää, mitä siellä tehdään ja ketä siunataan ja miten. Minulle "kirkko" on paikka jossa seurakunta kokoontuu, tai ainakin on mahdollista kokoontua. Mutta ..."ei Jumala asu käsin tehdyissä temppeleissä"... kuten Stefanus totesi, ennenkuin kivet alkoivat sinkoilla. Itse ymmärrän että Kristuksessa on pelastus ja seurakunnassa tapahtuu, - ainakin pitäisi, - hengellinen kasvu ja rakentuminen. Mutta jos seurakunnan kokoontuminen on: saatte tulla, - saatte olla, - saatte pullaa, niin on kyseessä ohjelmalliset iltamat joissa kukaan tuskin rakentuu ja kasvaa opetuslapsena.
Yst. terv. Pekka Kuisma
Pekka-veljeni puhuu asiaa. Tämän kaikenhan (so. ohjelmalliset iltamat) joku voisi tehdä jopa paremmin kuin me.
Me tarvitsemme Pyhää Henkeä.
Onhan niin että kirkko sanaa ei sellaisenaan löydäkään, vaan kyse on "uloskutsutuista" (kr. ekklesia), joka sana sittemmin uudelleenkoodattiin tarkoittamaan seurakuntaa. Sana seurakunta on siis "kehittynyt" kokonaan toisesta sanasta.
Ekklesia, eli uloskutsuttuja pyydettiin saapumaan ulos kodeistaan esim agoralle (torille) kun keisarilta kävi käsky jossa käsky luettiin ja jaettiin. Tämä siis ennen Kristuksen aikaa.
Voidaankin pohtia, tarkoitettiinko sanalla ekklesia sitten uloskutsuttuja vaiko seurakuntaa? Voishan olla niinkin että Pekan logiikalla pitäisikin sanoa kirkkoja ulostulleiden paikoiksi? Kuka sen tietää?
Kirkko tulee kreikan sanasta "kyriake" joka tarkoittaa Herralle kuuluvaa. Tuolloin katolinen (= yleinen) käsitys siitä mikä kuuluu Herralle on itseoikeutetusti Hänen maanpäällinen ruumiinsa, eli se on "kyriake" eli se kuuluu Herralle. Tästä on tullut puhekielessä sana kirkko.
Mikäs sen enemmän Herralle kuuluva voisi olla kuin Kirkko johon kansa kokoontuu ylistämään ja palvomaan Häntä ;)
En kuitenkaan usko että sanan tai sanamerkityksen vuoksi kannattaa menettää yöunia tai väittää että kristinusko olisi mädättynyt moisen vuoksi, sillä muitakin asioita ja sanoja on joita ei Raamatusta löydy kuten sana kirkko.
Tällaisia voisi olla vaikka nainen pappina taikka piispana, joka on aika tuoretta ajattelua ja teologiaa ja joka on aika mukisematta hyväksytty.
En millään lailla ota kantaa tässä ns. naispappeuteen taikka -piispuuteen sinällään, vaan teen ainoastaan ja vain huomion siitä että muitakin asioita on kristittyjen keskuudessa yleisessä käytössä kuin sana kirkko, joita ei ole Raamatussa mainittu.
Tämä nyt vähän off-topicina mutta menköön tämän kerran....
Mutta kokonaisuutena mielestäni on perusteltua sanoa kirkkoa kirkoksi juuri siitä syystä koska se on Herralle kuuluvaa jos mikä.
Kaikki kirkot ei ole ohjelmallisia ellei sitä sellaiseksi halua tehdä. Tai tietysti on jos mainitaqan alkamissaika ja päättymisaika, niin kaipa sen välisen ajan voidaan käsittääolevan ohjelma ;)
Mielestäni kirkonyksi tehtävä tänä päivä on on "antaa tulla" ja "antaa pullaa", koska on ihmisiä joilla ei ole paikaa taikka pullaa. Ja yhteiskunta heistä viis'veisaa.
Pelastuksen jälkeen pääkysymys on mielestäni se miten huolehdimme heikommista ja köyhemmistä - vai huolehdimmeko lainkaan? Kirkkoja on aina helppo osoittaa sormella, mutta asiaa voi peilata myös itsensä kanssa vaikka seuraavalla ajatuksella: Jokainen merkkivaate, silkkipuku tai uusi auto on pois köyhiltä.
Moi Timo, Pekka ja kumppanit,
saanko lainata Pekan loistavaa kommenttia kansankirkosta blogissani? :D
Siunausta toivotellen,
Tuomo Viherjuuri
Sanan "seurakunta" käyttöä ja merkitystä pohtiessa kannattaa muistaa, että se ei tosiaan ollut Jeesuksen tai hänen seuraajiensa keksintö, vaan sitä käytettiin Israelin kansasta jo VT:n puolella sen kreikankielisessä käännöksessä. Ja sanan merkitykseenhän vaikuttaa tunnetusti kolme asiaa: konteksti, konteksti ja konteksti.
Sana siis saattoi kommunikoida tiettyjä asioita sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan olleet kuulleetkaan kristinuskosta tai juutalaisten pyhistä kirjoituksista, mutta päämerkityksensä UT:ssa se sai epäilemättä VT:sta eikä niinkään kreikkalaisista kansankokouksista tms.
Näin on kuin Marko kirjoitaa, joskin tarkoitukseni oli hieman ravistella lausetta taikk aajatusta että "Raamatusani ei ole...xx-sanaa, ja siksi se on väärin". Tein tämän vähän pintapuolisesti ja epäonnistuneesti.
Toki UT:n seurakunnasta käytettiin muitakin nimiä kuin "ekkelsia", kuten esimerkiksi "enoria", jonka etymoligia on taas toinen kuin ekklesian.
VT:n puolella seurakunta - siis Isrsaelin seurakunta - on kokolailla usein käännetty mm. "sunagoge huios Israel" lausella Septusagintassa. Myös Septuagintan "ihminen/ihmiset" on usein käännetty seurakunnaksi juurikin siksi, koska nuo ihmiset olivat "sunagoge huios Israel".
Mutta tämä ei oikeastaan ollutkaan ihan se pääpointti, vaan pohdinnassa oli se, että jos jotakin sanaa ei löydy, niin silloin sitä ei ole olemassa? Vai onko sittenkin? Ja kuinka suuri merkitys sillä on?
Täsmennys, siis Mooseksen kirjoissa käytettiin em. seurakunta -sanan tai -käsityksen niminä siten kuin kirjoitin...
Kari L.:
Tulkitsin Pekka K:n kommentin siten, että hän ei löydä käännöksestään (joka lienee siten jokin muu kuin nykyinen kirkkoraamattu) suomenkielistä sanaa "kirkko".
En ymmärtänyt, mikä pointtisi oli tuosta συναγωγη-sanasta oli, mutta LXX:ssa eri kreikankieliset termit heijastelevat ainakin osittain eri termejä hepreankielessä.
Noin muuten olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jokin käsite voi olla esim. UT:n teksteissä läsnä ilman, että siitä erikseen ja nimenomaisesti puhutaan. Eli jollain konkordanssihaulla saa pahimmillaan aika huonon käsityksen siitä, kuinka keskeinen jokin käsite on jossain (esim. "liitto" Roomalaiskirjeessä).
>>> En ymmärtänyt, mikä pointtisi oli tuosta συναγωγη-sanasta oli, mutta LXX:ssa eri kreikankieliset termit heijastelevat ainakin osittain eri termejä hepreankielessä. <<<
Aivan, ja myös voidaan sanoa että kreikankieliset termit heijastelevat ainakin osittain eri termejä suomenkielessä.
Käsitin Pekka K:n kommentin siten että koska sanaa "kirkko" ei löydy UT:n teksteistä niin sitä ei voisi käsittää synonyymina sanan "seurakunta" kanssa, ja kirkko olisi enemmänkin vain rakennus tms. "ohjelmatalo". Ehkä tulkitsin sitten Pekka K:n tekstin väärin. Jos näin, siitä pahoittelut.
Tuosta συναγωγη-sanasta.
Erityisesti pentateukissa käytetään hyvin usein συναγωγη-sanaa kun pohutaan seurakunnasta taikka seurakuntalaisista, eli kyseessä lienee enemmänkin ilmaus "synagoogalaiset" joilla kuvataan seurakuntaa/-laisia. Samalla tavalla voimme mielestäni puhua kirkosta (kyriake) vaikka itse tekstissä on εκκλησια, koska paikka jossa kokoonnutaan on kuitenkin "Herralle kuuluva".
Mooseksen 5. kirjassa kuitenkin taas käytetään εκκλησια muistaakseni lähes jokaisessa kohdassa jossa seurakuntaa kuvataan, kuten muuallakin VT:ssa. Tämä ajatus ryöpsähti vaan mieleen parin vuoden takaisesta esseestäni koskien pentateukin deut. kirjaa jossa synagooga-seurakunta suhde tuli esille pohdittaessa mm deut:n kirjoittajakysymystä.
Asia on minulle tärkeä koska sanaa ja käsitettä "kirkko" pidetään usein negatiivisena asiana suhteessa ns. elävään uskoon. Tai sitten sitä pidetään vain organisaationa eikä huomata sitä että sen sisällä toimivat tietynlaisesti käyttäytyvät ihmiset. En koe että se olisi ihan oikein.
Minulle kirkko kuitenkin merkitsee Kristuksen maanpäällistä ruumista, enkä voi yhtyä siihen ajatukseen että kirkko olisi kuollut tai se olisi vain joku rakennus eikä sisältäisi elävää uskoa, vaan elävän uskon koti on kirkon asemesta seurakunta.
Käsitykseni mukaan ei oikeastaan ole edes mahdollistakaan puhua seurakunnasta ja kirkosta eri asioina.
Kari L.:
Kiitos täsmennyksestä. Jätetään nyt tuo LXX:n käännösproblematiikka sikseen (vaikka mielenkiintoinen aihe onkin) ja palataan nykypäivään:
Sanat ovat "vain" merkkijonoja siinä mielessä, että voimme halutessamme vaikuttaa niiden sisältöön/merkitykseen. Se, onko UT:n "ekklesia" käännetty "kirkko", "seurakunta" tai vaikkapa "deltajengi" on tietyssä mielessä täysin sopimuskysymys. Tältä pohjalta ajateltuna "kirkko" on hyvä käännös, kunhan kaikki olemme yhtä ja samaa mieltä siitä, mitä sillä tarkoitetaan.
Pekka K:n ja monien muiden kritiikki kuitenkin nou(s)see siitä, että sanoilla "kirkko" ja "seurakunta" (puhumattakaan "deltajengistä") on jo olemassaolevia merkityksiä ja konnotaatioita, eikä näiden sanojen semanttiset merkitysalueet vastaa toisiaan. Esim. yleensä ei puhuta "Helsingin ev.lut. kirkoista", vaan "Helsingin ev.lut. seurakunnista". Toisaalta yleensä ei puhuta vaikkapa "Porvoon seurakunnan tuhopoltosta", vaan "Porvoon kirkon tuhopoltosta". "Seurakuntaa" käytetään siis asioista, joista ei voida käyttää sanaa "kirkko", ja "kirkko" merkitsee asioita, joita "seurakunta" ei merkitse. Monen mielestä "seurakunta" on parempi käännösvaihtoehto UT:n ihmisiä kuvaavalle "ekklesia"-sanalle, ja he mielellään varaavat "kirkon" kuvaamaan esim. fyysistä rakennusta, josta taas ei voi käyttää "seurakunta"-sanaa.
Toki tähän kysymykseen liittyy paljon muutakin, mutta eiköhän tuossa ollut pääpiirteittäin ne isoimmat ongelmat, joita tietyissä kristillisissä piireissä liittyvät "kirkko"-sanan käyttöön.
Ihan oma lukunsa on sitten esim. kielentutkijoiden kritiikki "kirkko"-sanan käyttöä kohtaan tietyissä yhteyksissä.
Oma "uloskutsumiseni" helluntaiseurakunnasta alkoi kyllästymisellä tiettyihin ulkoisiin häiriötekijöihin mutta myös tympiintymisellä sekavaan kirjoon itseään täynnä olevia julistajia ja herran miehiä.
Olen ihan yhtä paskainen kuin nekin joiden olen kokenut olleen sellaisia mutta pointtini on se että miksi seurakunnan pitää olla paikka joka on showkerho jossa kukin vuorollaan saa päteä ja loistaa? Jos joku hakee tätä, niin hakekoon ja sitä voi ehkä jostain löytää.
Minulle tuli ainakin tällä haavaa mitta täyteen sitä keskinäistä kilpailua, kateutta, ja nokkimisjärjestystä mitä itse koin. Ollaan vapaita, joku muu ei koe ja hyvä niin.
Tuskaisa prosessi on vaan lähteä irtautumaan lapsuuden ja nuoruuden juurista ja heittää kaikki ne tuhannet talkootunnit soittajana sun muuna sirkuspellenä hukkaan jota on yhden yksityispuljun eteen tullut tehtyä.
Sikäli tuntuu niin kovin vapauttavalta mennä välillä paikkoihin jossa ei saarnata eikä pölötetä kaiken maailman omia juttuja vaan hiljennytään etsimään ja kuuntelemaan.
Miksi aina pitäisi puhua, saarnata ja opettaa? Onko Paavalin ohjeita pakko koko ajan soveltaa kirjaimellisesti vai mikä mättää? Paavalihan kirjoitti niille seurakunnille kenelle kirjoitti eikä meille. Uskallammeko edes ajatella näin?
Myönnän että olen myös Raamattu -kriisissä. Kaikkeen pettyneenä on pakko miettiä koko Kirjaa uudessa valossa. Jumalan suhteen en ole riisissä koska hänethän näkee kaikkialla, toisissa ihmisissä, luonnossa, ruoassa, musiikissa ja ties missä.
Vaan juuri se tapa millä meitä ängetään ja survotaan milloin KENENKIN ajatusten ja löydösten ja opetusten mukaisiin muotteihin. Missä on ajattelemisen ja keskustelun, kriitikin vapaus? Juuri se mitä tässä nyt parhaillaan saa tehdä.
Ihan törkeää pakottamista ja sanelemista oli ainakin oma nuoruuteni helluntaiseurakunnassa, jos vertaa siihen aikaan mitä nyt eletään. Tietysti aika on muutenkin muuttunut.
Jaa-a. Tämä on omalla kohdallani niin iso asia nyt että en jaksa edes yrittää jäsennellä vaan pistin vain tajunnan virtaa. Kiitos TIMO kun pidät tätä plokia pystyssä ja annat tilaa erilaisille ajatuksille!! Kiitos myös kaikille muille. KariL, olet loistava. Kuka lienet, olis ehkä hauska joskus tavata. Siunaten, Jukka
(jatkuu... ei mahtunut yhteen kommenttiin)
Jaa-a. Tämä on omalla kohdallani niin iso asia nyt että en jaksa edes yrittää jäsennellä vaan pistin vain tajunnan virtaa. Kiitos TIMO kun pidät tätä plokia pystyssä ja annat tilaa erilaisille ajatuksille!! Kiitos myös kaikille muille. KariL, olet loistava. Kuka lienet, olis ehkä hauska joskus tavata. Siunaten, Jukka
PS vieläkin Valamossa. On tosi mukava vaan olla ja antaa ajatusten valua, tulla ja mennä. Nyt ulos happihyppelylle aistimaan ilmastonmuutosta yhdessä ilmastonmuutosrofessori A Korholan kanssa jonka bongasin myös saapuneeksi luostarin rauhaan.
@Marko
Tuo kirkko-seurakunta käsitesetti oli hyvin kiteytetty. Vaikka tiedän seurakuntia joihin sopii ehkä paremmin ajatus deltajengistä kuin kirkosta taikka seurakunnasta ;)
Jos me keskittyisimme puhtaaseen ja tahrattomaan Jumalanpalvelukseen (Jaak. 1:27), rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme (Matt. 22:39) sekä olemaan hyviä ja anteliaita köyhille (Mark. 14:7) ja tyytymään itse kohtuullisuuteen (Snl. 30:7-9), niin varmasti kaikki se mitä tarvitsemme luodaksemme oikeamielisen jumalanpalvelusyhteisön, varmasti onnistuu! Se miksi seei onnistu ja miksi me lyömme jatkuvasti tässä asiassa päätä seinään, johtuu ainoastaan ja vain omasta kovuudestamme sekä rakkaudettomuudestamme.
@ Jukka
Jotenkin uskon että tiemme kohtaavat vielä ;) En uskalla laittaa e-mailiani tähän koska roskapostin tulva on aina mahdollinen, mutta joku keino varmasti löytyy.
Tervehdys toverit.
Tuomo, lainaa vain vapaasti mitä haluat. Kari ja muut veljet: (kirjoitan lyhyesti, sillä minun on riennettävä tapaamiseen..)Tarkoitukseni ei ollut sanoilla leikkiminen tai niiden merkityssisältöjen tarkempi tutkiminen, koska siihen eivät tietoni ja viisauteni riitä. Ei varsinkaan "alkukielillä". Aloitukseni oli hieman provokatiivinen. Tarkoitin sanoa että, - (ja kuinka inhoankaan tuota lausetta) - kirkkorakennus itsessään ei ole Pyhä, vaikka toki se Herralle pyhitetty. Toki kaikki on Herran, taivaan ja maan ja meren Luojan. Uudestisyntyneet, joihin itsenikin Herramme armosta luen, - ovat seurakunta. "Rakentuen elävinä kivinä"...jne. Se että voimme järjestää kirkkorakennuksissa mitä tahansa ohjelmaa ja kutsua vaikka maailman ääristä vierailijoita, - (mikä ei ole huono asia, kuten ei itsessään mikään kirkossa järjestettävä tapahtuma), mutta jos meissä ei ole vaikuttamassa Pyhä Henki ja Kristuksen armo ja rakkaus, niin laiha on hedelmä! Olen hieman sisäistänyt Sanassa mainittua "yleistä pappeutta". Omasta kohdastani olen päättänyt jo vuosia sitten, - etten voi, enkä saa, - vaatia "kirkolta" tai keneltäkään ihmiseltä mitään,- (rakkauden tekoja, laupeutta, yms.) - lähimmäisiä kohtaan, jos en aloita itsestäni!!! Haluan todella katsoa peiliin! Ja pyydän että Herra Armossaan "läpivalaisee" minut ja tuo kaiken omavanhurskauden, ylpeyden ja muun sonnan esiin, jotta voin tehdä parannuksen, - ja tekoja joissa se näkyy! En toki halunnut yleistää mitään asiaa. Tiedän että minulla on paljon oppimista näissä asioissa ja kaikessa muussakin ja otan mielelläni neuvoja ja opetusta vastaa teiltä ystävät. Mieluusti keskustelen käytännön elämästä, kaikesta mikä elämään ja jumalisuuteen liittyy. Ystävällisin terveisin: Pekka Kuisma
Post a Comment